Vesikriisin seuraukset ja sen hallinta Chilessä
Chilen vesilaki määrittelee veden hyödykkeeksi ja vesioikeudet yksityisomaisuudeksi, mikä on aiheuttanut vesieriarvoisuutta ja tyytymättömyyttä veden hallintaan. Uudistetussa vesilaissa pääsy juomakelpoiseen veteen ja sanitaatioon julistetaan ihmisoikeudeksi, tunnustaen vedet kansalliseksi julkiseksi omaisuudeksi. Veden hallinta Chilessä on hajanaista. Ministeriöiden ja virastojen lisäksi on yksityisiä veden käyttäjäorganisaatioita ja puolijulkisia maaseudun juomavesikomiteoita, jotka vastaavat muun muassa veden jakamisesta. Veden hallintaa pyritään parantamaan edistämällä yhteistyötä eri toimijoiden välillä sekä perustamalla paikallisia vesialueneuvostoja.
Chilen vesilaki ja sen uudistus
Chilen vesilaki perustuu vuonna 1981 Augusto Pinochetin diktatuurin aikana hyväksyttyyn vesilakiin, joka määrittää maan vesivarojen käytön. Kyseisessä laissa vesi määritellään hyödykkeeksi ja vesioikeudet tunnustetaan yksityisomaisuudeksi, minkä lisäksi vesioikeuksien omistajilla on oikeus käyttää ja hyödyntää vettä omistamillaan alueilla. Nykyään noin 80 % Chilen vesivaroista on yksityisomisteisia. Vesioikeuksia myydään yksilöille, yrityksille ja organisaatioille, ja ne perustuvat ensisijaisesti ensimmäisen käyttöönottajan periaatteeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että tahot, jotka ovat käyttäneet vettä pitkään ja tehokkaasti, saavat yleensä vahvemmat vesioikeudet. Vesilaki mahdollistaa myös vesioikeuksien siirrettävyyden ja kaupallistamisen. Vesioikeuksia voidaan siis ostaa, myydä, vuokrata tai siirtää muille henkilöille tai organisaatioille. Tämä mahdollistaa veden käytön ja hyödyntämisen taloudellisen optimoinnin. Esimerkiksi, kun vesioikeuden omistavan pienviljelijän tai karjanhoitajan alueen vesi loppuu, kaivosyhtiö tai muu suuri yritys usein ostaa viljelijän vesioikeuden itselleen ja siirtää sen käytön toiseen paikkaan, jossa on vettä. Vesilaki on aiheuttanut epätasa-arvoisen pääsyn veteen ja kasvattanut tyytymättömyyttä Chilen vesihuoltoon ja –hallintoon, minkä vuoksi se on ollut pitkään laajasti keskusteluissa ja arvostelun kohteena. Sitä on pidetty puutteellisena ja epäoikeudenmukaisena, ja monet ovat vaatineet sen uudistamista vesivarojen kestävän käytön ja yleisen edun varmistamiseksi.
Vuonna 2022 vesilaki uudistettiin 110 muutoksella. Uudistettu vesilaki muun muassa julistaa, että pääsy juomakelpoiseen veteen ja sanitaatioon on ihmisoikeus, joka tulee taata valtion toimesta. Uudistettu vesilaki tunnustaa, että vedet kaikissa muodoissaan ovat kansallista julkista omaisuutta. Tällä hetkellä vesioikeuksia on enemmän kuin vesilähteitä, mutta uudistuksen myötä tulevia vesioikeuksia voidaan rajoittaa yleisen edun, kuten ihmisten veden saannin turvaamisen, ekosysteemien säilyttämisen, veden saatavuuden ja vesivarojen kestävyyden edistämisen perusteella. Uusien vesioikeuksien rajaamisen lisäksi, niistä voidaan myös tehdä määräaikaisia.
Uudistuksen myötä maan jokaisella vesistöalueella on oltava vesivarojen käytön suunnitelma, jolla edistetään vesiturvallisuutta. Suunnitelman on oltava julkinen ja sitä on päivitettävä vähintään kymmenen vuoden välein. Suunnitelmassa on otettava huomioon muun muassa vesitasapaino, kärsineiden pohjavesialueiden elvyttäminen, tulevaisuuden vedentarve ja ensisijaisesti ihmisten veden kulutukseen liittyvät näkökulmat. Julkisten töiden ministeriön (Ministerio de Obras Públicas) asetuksessa vahvistetaan menettely ja erityisvaatimukset näiden suunnitelmien laatimiseksi. Kyseiseen ministeriöön myös perustetaan vesivaroja koskeva tutkimus-, innovaatio- ja koulutusrahasto.
Megakuivuuden aiheuttama vesipula ja sen seuraukset Chilessä
Kuivuus on johtanut vakavaan vesipulaan eri puolilla Chileä. 14 vuoden ajan jatkuneen megakuivuuden vuoksi veden niukkuudesta kärsii jo yli puolet maan kunnista. Chilen julkisten töiden ministeriön mukaan tämä tarkoittaa yli 8 miljoonaa ihmistä eli lähes puolet koko maan väestöstä. Pahimmasta vesipulasta kärsiviä alueita on ympäri maata sijaitsevat alueet, kuten Atacama, Coquimbo, Valparaíso, pääkaupunkiseutualue, O´Higgins, Maule, Los Ríos, Los Lagos ja Aysén.
Kuivuus on aiheuttanut vaikeuksia esimerkiksi juomaveden saannissa erityisesti maaseudulla pohjaveden vähenemisen seurauksena. Monilla alueilla, kuten Coquimbon ja Valparaíson alueella sekä Chilen pohjoisosissa, ihmisillä on ollut vaikeuksia saada riittävästi juomavettä ja vettä päivittäisiin tarpeisiin. Tänä päivänä esimerkiksi Petorcan kunnan asukkaille vettä tuodaan säiliöautoilla muualta, sillä alueella ei ole tarpeeksi vesivaroja juomista, peseytymistä tai ruoanlaittoa varten. Vettä annostellaan, niin, että jokainen henkilö saa vettä 50 litraa päivässä, mikä on vähemmän kuin maan keskimääräinen käyttömäärä eli 196 litraa päivässä henkeä kohti.
Maatalous käyttää 70 % maan vedestä ja se on Chilen keskiosan sekä etelän tärkein talouden sektori. Intensiivinen maatalous on lisännyt alueiden kuivuutta ja nopeuttanut maaperän suolaantumista. Kuivuus on myös heikentänyt merkittävästi maataloustuotantoa Chilen useilla alueilla. Esimerkiksi O’Higginsin alueella kuivuuden seurauksena jokien virtaus on vähentynyt, mikä on aiheuttanut myös kastelukanavien vähenemistä. Vähäinen sade ja vesipula ovat aiheuttaneet maataloustuotannon pienenemistä ja muun muassa rehun puutetta karjanruokinnassa. Monet maanviljelijät ovat menettäneet sadon ja joutuneet kohtaamaan taloudellisia vaikeuksia. Yksi Chilen tärkeimmistä maatalouden aloista, viininviljely, on kärsinyt pahasti.
Kuivuuden aiheuttama vesipula on aiheuttanut Chilessä myös maansisäistä muuttoliikettä. Monilla maaseutualueilla vesilähteiden kuivuminen on pakottanut alueen ihmiset luopumaan perinteisistä elinkeinoista ja muuttamaan muualle etsimään töitä esimerkiksi kaivosalalta. Tämä on aiheuttanut sosiaalisia ongelmia, kuten perheiden hajoamisia.
Kuivuus on vaikuttanut haitallisesti myös eri ekosysteemeihin Chilessä. Esimerkiksi Atacaman autiomaassa, joka on yksi maailman kuivimmista alueista, on tapahtunut ekosysteemin muutoksia, kun harvinaiset sateet eivät riitä ylläpitämään herkkää tasapainoa. Monet eläinlajit ja kasvit kärsivät elinolosuhteiden huononemisesta ja jopa sukupuuttoon kuolemisen riskistä. Kuivuus altistaa maan myös metsäpaloille, jotka puolestaan vaikuttavat veden kiertokulkuun lisäten kuivuutta entisestään. Kuivat olosuhteet tekevät metsät alttiimmiksi tulipaloille, jotka voivat levitä nopeasti ja aiheuttaa laajoja vahinkoja ekosysteemeille, luonnonvaroille ja ihmisten asutuksille. Chile on kokenut useita vakavia metsäpaloja kuivuuden vuoksi, erityisesti maan eteläisillä alueilla.
71 000 asukkaan maakunta Petorca on noussut Chilen kuivuuden symboliksi, sillä se kuvastaa selkeästi kuivuuden vaikutuksia, vesieriarvoisuutta ja kestämättömän vesivarojen käytön seurauksia. Petorcan kuivuusongelma on herättänyt laajaa huomiota ja keskustelua vedenhallinnan haasteista Chilessä. Kyseisellä alueella yhdistyvät suuren maatalousliiketoiminnan, etenkin runsaasti vettä kuluttavan avokadon viljelyn, lisäämä kuivuus sekä veden jakeluun liittyvät haasteet. Veden saatavuuden lisäksi alueella on havaittu veden pilaantumista kemikaalien ja lannoitteiden käytön sekä riittämättömien puhdistusjärjestelmien seurauksena.
Chilen yliopiston tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että edellä mainitun Petorcan alueella ei ole vain fyysistä vesipulaa, vaan myös vedenjakelu on epätasapainossa ja aiheuttaa vesieriarvoisuutta yhteisöille. Alueella on yli kaksikymmentä vedentoimittajaa, jotka ottavat vettä viidestä yhteiseen käyttöön tarkoitetusta jokilaaksosta. Vedentoimittajat jakavat veden maksua vastaan jokilaaksojen sekä lähialueiden asukkaille. Tutkimuksen tulosten mukaan veden toimitus ei kuitenkaan jakaudu tasan alueiden kesken. Veden epätasaisen jaon vuoksi joillekin toimijoille kertyy ylijäämävettä, mikä on luonut markkinaraon äärimmäisen kuivuuden alueella. Tutkimus painottaa tarvetta oikeudenmukaisemmalle vedenjaolle ja kestävän vesienhallinnan edistämiselle Petorcan alueella. Se kannustaa myös yhteistyötä paikallisten yhteisöjen, viranomaisten ja yritysten välillä vedenkulutuksen ja resurssien hallinnan parantamiseksi.
Kuivuuden lisäksi esimerkiksi makean veden suolaantuminen on aiheuttanut haasteita erityisesti Patagoniassa. Vaikka Patagoniassa onkin vesivaroja, monien alueiden asukkaat saavat sielläkin käyttövetensä säiliöautoilla. Viime vuosien aikana kuivuuden lisäksi Chile on alkanut kärsiä myös tulvista erityisesti maan pohjoisosissa, kuten Antofagastan, Atacaman ja Coquimbon alueilla, kun sateet tulevatkin kerralla.
Edellä mainituilla megakuivuuden ja ilmastonmuutoksen aiheuttamilla ongelmilla on ollut selkeä vaikutus Chilen talouteen. Vesipulan vuoksi on jouduttu turvautumaan kalliimpiin ja kestämättömiin vesihuollon ratkaisuihin, mikä lisää kustannuksia heikentäen taloudellista tilannetta sekä lisäten vesieriarvoisuutta.
Chilen vesitoimijoiden ja veden hallinnan pirstaloituneisuus
Sekä haastatteluissa että asiantuntijapuheenvuoroissa nousee vahvasti esiin, miten pirstaloitunutta veden hallinta Chilessä on, ja miten yhteistyötä pitäisi lisätä eri toimijoiden välillä. Chilessä on 23 ministeriötä, joista suurella osalla on useita organismeja ja virastoja, jotka osallistuvat veden hallintaan esimerkiksi jakamalla vesioikeuksia tai avustamalla Maaseudun juomavesiohjelman (El Programa de Agua Potable Rural) toimintaa. Näiden lisäksi on erilaisia yksityisiä veden käyttäjäorganisaatioita (Organización de Usuarios de Aguas) sekä lukuisia yksityisiä toimijoita, jotka esimerkiksi jakavat ja toimittavat vettä asukkaille sekä toimivat jokilaaksoissa vedenottoalueilla eri aloilla. Haasteeksi pitkän aikavälin suunnittelussa koetaan myös se, että jokainen hallituskausi on erilainen erilaisine tavoitteineen. Tämä on näkynyt muun muassa siinä, että on aloitettu lukemattomia hankkeita, jotka on sittemmin jouduttu keskeyttämään. Järjestelmän hajanaisuuden koetaan lisäävän myös chileläisten jo ennestään syvää epäluottamusta veden hallintaa kohtaan.
Chilessä yksityiset veden käyttäjäorganisaatiot ovat vesihuollon peruselimiä erityisesti kaupungeissa, sillä ne vastaavat veden keräämisestä, siirtämisestä ja jakelusta maksua vastaan alueensa asukkaille. Veden käyttäjäorganisaatioihin kuuluvat muun muassa kanavanomistajien yhdistyksiä, vesioikeuksien omistajia ja valvontalautakuntia, ja niiden toiminta on vesilailla säänneltyä. Kyseisten organisaatioiden toimintaan ja päätöksentekoon voivat osallistua ainoastaan henkilöt, joilla on vesioikeuksia, mikä luo epätasapainoa kyseisissä organisaatioissa. Veden käyttäjäorganisaatioiden hallitusta ei valita demokraattisella äänestyksellä, vaan eniten ääniä käytössä on henkilöillä, joilla on eniten vesioikeuksia. Vesioikeuksia on puolestaan eniten tahoilla, jotka myös käyttävät eniten vettä, ja jotka ovat usein myös taloudellisesti varakkaita, kuten esimerkiksi merikuljetus- ja kaivosalan toimijat. Vähiten vesioikeuksia ja näin myös ääniä on käytössä esimerkiksi pienviljelijöiden tai maaseudun vesihuollon edustajilla. Yhdellä vesistöalueella voi toimia useita eri veden käyttäjäorganisaatioita.
Chilen kaupungeissa vesijohtovesi on juomakelpoista sellaisenaan, mutta maaseudulla tilanne on toinen. Vuonna 1964 Chilessä hyväksyttiin maaseudun sanitaation perussuunnitelma, minkä seurauksena julkisten töiden ministeriöön lanseerattiin Maaseudun juomavesiohjelma. 1990-luvulla kyseisen ohjelman nimissä perustettiin niin sanottuja maaseudun juomavesi -komiteoita (APR). Näiden komiteoiden tarkoitus on parantaa pienten maaseutuyhteisöjen vesihuoltoa sekä tarjota vesipalveluita alueilla, joilla ei ole pääsyä keskitettyyn kaupungeissa toimiviin vesihuoltojärjestelmiin. Kyseiset komiteat vastaavat maaseutualueilla vedenhankinnasta, jakelusta säiliöautoilla, veden laadun seurannasta, vesimaksujen keräämisestä ja vesihuoltoinfrastruktuurin ylläpidosta, kuten kaivojen rakentamisesta. Komiteat ovat puolijulkisia, sillä valtio mahdollistaa osittain niiden toiminnan.
Toimet vesikriisin lievittämiseksi Chilessä
Chile on ryhtynyt erilaisiin toimenpiteisiin maan vesikriisin lievittämiseksi. Esimerkkejä näistä toimista ovat vesiteknologian kehittäminen, kuivuuden hallintaan liittyvät ohjelmat, veden säästämisen edistäminen ja kastelutekniikoiden parantaminen maataloudessa. Lisäksi on pyritty lisäämään tietoisuutta vesivarojen merkityksestä ja edistämään yhteistyötä eri sidosryhmien välillä vesiresurssien kestäväksi hallitsemiseksi.
Akuutin vesipulan lievittämiseksi Chilessä on järjestetty säiliöautoilla vettä vesipulasta kärsivien alueiden asukkaille. Tämän lisäksi uusien vesilähteiden saamiseksi on käytetty muun muassa suolanpoistoa ja sumusieppareita. Tavoitteena on kuitenkin kehittää ja saada käyttöön kestäviä pitkän aikavälin ratkaisuja. Tällä hetkellä Chilessä pääpaino on harmaaveden käsittelyssä ja sen mahdollisimman luonnonmukaisessa puhdistamisessa sekä lopulta saattamisessa uudelleen käytettäväksi.
Kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen virasto (Agencia de Sustentabilidad y Cambio Climático) on käynnistänyt eri kuntiin paikallisia vedenkäytön toimintasuunnitelmia. Kyseisten ohjelmien tarkoitus on vahvistaa veden hallintaa ja tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Toimintasuunnitelmissa painotetaan harmaaveden uudelleenkäyttöä, innovaatioiden kehitystä ja tutkimuksia uusien vesilähteiden löytämiselle ja niiden kehittämiselle. Näiden lisäksi ohjelmien on myös tarkoitus kehittää sosiaalisia innovaatioita parantamaan suunnitteluun osallistumista ja näin vähitellen luottamuksen rakentamista toimijoiden välille.
Chilen ympäristöministeriössä (Ministerio del Medio Ambiente) on suunniteltu paikallisten vesialueneuvostojen (Consejos de Cuenca) perustamisesta, joiden avulla pyritään tehostamaan ja nopeuttamaan veden hallintaan liittyviä kysymyksiä. Käytännön haasteena tällaisten neuvostojen perustamisessa on kuitenkin se, että joet ja niiden sivuvirrat, jotka yhdessä muodostavat vesistöalueen, voivat ulottua laajalle ja usean kunnan alueelle, joilla kaikilla on omat aluehallintonsa. Haasteena tuodaan esiin myös, että miten yhdistää alueelliset hallinnankeinot vesistöalueen konkreettisiin toimiin. Chilessä on paljon myös paikallisesti toimivia innovaatiokeskuksia, jotka kehittävät ratkaisuja vesikriisin lievittämiseksi. Kyseisten innovaatiokeskusten toimintaa kuitenkin rajoittaa rahoituksen puute osittain suuren kilpailun vuoksi.
Haastatteluissa ja asiantuntijoiden puheenvuoroissa nousee esille, että ennen teknisiä ratkaisuja tarvitaan parannusta veden hallintaan ja toimijoiden väliseen yhteistyöhön. Hyvällä vedenhallinnolla voidaan keskittyä muun muassa siihen, miten vettä ei menetetä ja mitä sitä voitaisiin kierrättää tehokkaammin. Sekä jokilaaksojen toimivuuden että kestävän vedenkäytön näkökulmasta on erityisen tärkeää, että eri tahojen toimijat tekevät yhteistyötä, sillä jokaisen vedenkäyttö vaikuttaa toisiin. Esimerkiksi alueelle rakentava kiinteistöyritys voi haluta muokata maata kovemmaksi, minkä seurauksena veden imeytyminen alueella vähenee. Tämä puolestaan voi aiheuttaa tulvia jokilaaksossa alempana sijaitseville alueille.
Yhteistyön vähäisyys jokilaaksojen toimijoiden välillä juontaa juurensa jo vuosisatojen päähän, jolloin jokien hallinta järjestettiin sektoreittain, niin että yhdestä sektorista vastaavat toimijat eivät puuttuneet toisen sektorin toimintaan. Nykypäivään mennessä on kuitenkin opittu, miten fysikaalisen luonnon kiertokulkuun ja vedenkiertoon vaikuttavat lukuisat tekijät, ja yhden osan häiriintyessä vaikutus näkyy muissakin osissa.
Suomen vesidiplomatia ja mahdollisuudet yhteistyöhön Chilessä
Kasvava veden käytön tarve yhdistettynä kuivuuden aiheuttamiin ongelmiin lisäävät muun muassa epävarmuutta monilla alueilla. Vesi voidaan kuitenkin myös nähdä mahdollisuutena kehittää maiden välistä yhteistyötä edistämällä vesidiplomatiaa sekä vesiyhteistyötä.
Suomessa vesi on julkishyödyke, jota kukaan ei voi omistaa. Suomella on laajaa vesiosaamista sekä erilaisissa teknisissä ratkaisuissa että vesidiplomatian kautta vedenhallinnassa ja kestävässä käytössä kansainvälisissä suhteissa. Suomen vesidiplomatia korostaa veden merkitystä strategisena resurssina, yhteistyön edistämistä vesialaan liittyvissä kysymyksissä sekä konfliktien ehkäisemistä ja ratkaisemista vesivaroihin liittyvissä kysymyksissä. Suomen kansainvälisen vesipolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi on nostettu veteen liittyvän turvallisuuden edistäminen. Suomi on pitkään toiminut aktiivisesti YK:ssa ja muilla kansainvälisillä areenoilla vesiturvallisuuden, rajavesistöyhteistyön ja vesivarojen hyvän hallinnan edistämiseksi. Suomi teki vuonna 1970 aloitteen YK:n yleiskokoukselle vesistöyleissopimuksen valmistelemiseksi.
Suomen keskeistä osaamista on kyky kehittää kokonaisvaltaisia teknologisia ratkaisuja ja uutta teknologiaa hyödyntäviä sovelluksia. Näistä esimerkkejä ovat muun muassa veteen liittyvien riskien ja vesivarojen hallinta, tulvien hallinta, vesihuoltolaitosten nykyaikaistaminen, vesien pilaantumisen ehkäisy sekä vesien ja ravinteiden turvallinen kierrättäminen. Finnish Water Way eli Suomen vesialan kansainvälinen strategia korostaa, että halutaan edistää myös vesivarojen kestävää käyttöä ja riskien hallintaa sekä korostetaan kansainvälisen vesioikeuden, vesisopimusten ja rajavesistöyhteistyön merkitystä. Suomen vahvuutena on myös eri toimijoiden välinen yhteistyö.
Turvallisen veden tuotanto sekä jätevesien puhdistus ja hyödyntäminen on arvioitu kärkisijoille Suomen mahdollisuuksissa kasvattaa liiketoimintaa. Suomessa on kehitetty muun muassa pelkällä aurinkovoimalla toimivaa suolanpoistomenetelmää, joka ei tarvitse akkuja. Tällainen konttiratkaisu on mahdollista toteuttaa pienillä alueilla. Myös monitoroinnin, mittauksen ja digitalisoinnin hyödyntäminen vesiluonnonvarojen kestävään käyttöön perustuvassa toiminnassa on Suomen keskeistä osaamista. Suomi on yksi vesihuoltopalveluiden edelläkävijöistä sekä vesihuoltopalveluiden laadun että kattavuuden mittareilla. Vahvuuksia ja mahdollisuuksia vesialan osaamiseen liittyen tarjoavat myös kiertotalouden ratkaisut, kuten esimerkiksi energian, lämmön ja ravinteiden hyödyntäminen jätevedestä sekä metallien taltioiminen.
Vesiosaamiseen perustuvan kasvun ja kansainvälistymisen haasteet ovat kuitenkin Suomen vesialan yritysten pieni koko ja rajattu tuote-, teknologia- ja palveluvalikoima. Haasteena on myös suomalaisen palvelun korkeat kustannukset verrattuna muihin kilpailijamaihin.
Kommentti
Tätä raporttia varten haastatellut korostavat, että Chilen veden hallinnan parantamisessa ja institutionaalisuuden kehittämisessä on erityinen mahdollisuus kansainväliselle yhteistyölle. Valmiiden teknologiaratkaisuiden tuominen Suomesta Chileen nähdään yhtenä mahdollisuutena, mutta sen lisäksi painotetaan enemmän yhdessä ratkaisemista ja esimerkiksi asiantuntijoiden liikkuvuutta. Haastateltavat myös tuovat esille, että Suomi ja muut maat Euroopassa voivat ottaa paljon esimerkkiä Chilestä. Chile on tällä hetkellä yksi ilmastonmuutoksesta eniten kärsiviä alueita, joten kuivuuden seuraukset koetaan Chilessä ensimmäisinä. Megakuivuusvuosien laskemisen sijasta voisi olla aiheellista todeta, että tilanne on uusi normaali. Vuosien laskeminen voi luoda mielikuvan, että megakuivuus on vaihe, josta on mahdollista palautua aikaisempaan normaaliin. Tällainen mielikuva voi mahdollisesti osaltaan vähentää intoa ryhtyä vesikriisiä lievittäviin toimiin.
Sekä Suomessa että Chilessä ollaan kiinnostuneita viranomais- ja tutkijayhteistyöstä, mutta haasteena on rahoitus. Chile keskitulon maana ei voi hyödyntää kehitysyhteistyön rahoitusinstrumentteja. EU-rahoitusta voisi olla mahdollista saada tutustumismatkoihin. Chilessä on kuitenkin taloudellisia resursseja maakuntatasolla, joissa alueelliset kuvernöörit ovat ratkaisevassa asemassa ja usein kiinnostuneita yhteistyöstä ja erityisesti valmiista teknologisista paketeista, jotka on helppo siirtää alueelle.
Santiagon suurlähetystön ja Chilen Team Finland jatkavat kiertotalousteeman vahvistamista Suomen ja Chilen välillä. Tavoitteena on Maailman kiertotalousfoorumi WCEF:n sivutapahtuman järjestäminen Chilessä vuonna 2024 sekä mahdollisesti WCEF:n saaminen Chileen vuonna 2026.
Tätä raporttia varten on haastateltu Universidad de Chilen lehtoria ja vesihuollon ja -hoidon asiantuntija Pablo Aranda Valenzuelaa sekä julkisten töiden ministeriössä (Ministerio de Obras Públicas) työskennellyttä vesirakennusinsinööri Scarlett Vásquez Paulusta. Lisäksi tietoa on kerätty Vesikriisi- ja aluestrategiat -asiantuntijaseminaarista, jonka järjestivät yhteistyössä Chilen kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen virasto (Agencia de Sustentabilidad y Cambio Climático), aluekehityksen alivaltiosihteeristö La (Subdere, Subsecretaría de Desarrollo Regional y Administrativo) ja Chilen aluekuvernöörien liitto (AGRORECHI, Asociación de Gobernadores y Gobernadoras Regionales de Chile). Suomen vesidiplomatiasta tietoja on hankittu Finnish Water Waystä sekä vesidiplomatia-analyysistä, joka on tehty ulkoministeriön kehityspoliittisena tilausselvityksenä Aalto-yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyönä.
Sointu Toiskallio
Korkeakouluharjoittelija