Venäjän taloudessa jyrkkä käänne vuoden 2008 lopulla, vuodesta 2009 ennakoidaan vaikeaa

Venäjän talouskasvu on pysähtynyt, kulutuksen kasvu hidastunut ja investointien kasvu taittunut. Etenkin jalostavan teollisuuden tuotanto on vähentynyt. Tänä vuonna talouskasvun odotetaan olevan pysähdyksissä ja työttömyyden lisääntyvän.

Venäjän vientitulot ovat vähentyneet ja tuonti on kääntynyt kohti laskua. Vientitulot romahtavat tänä vuonna, jos öljyn hinta ei nouse nykylukemista. Tuonnin arvioidaan vähenevän tuntuvasti.

Vaihtotase on kääntynyt alijäämäiseksi ja paljon pääomaa on lähtenyt. Rupla on vakautensa varjelun hellitettyä saanut heikentyä, joskin sitä on edelleen myös tuettu. Pääomaa ennakoidaan virtaavan ulos ja ruplan odotetaan vielä laskevan.

Inflaation ennakoidaan jatkuvan varsin nopeana ja väestön reaalitulojen pienenevän.

Valtiontalous on kääntynyt huomattavasti alijäämäiseksi. Vajetta ennakoidaan myös tälle vuodelle, kun budjettitulot putoavat ja federaation menoista ei haluta tinkiä vaan tukea ja elvyttää. Vaje katetaan valtion reservirahastosta. Alueet ja kunnat karsivat menoja.

Pankkitalletukset osoittavat elpymisen merkkejä. Pankkeja on tuettu tuntuvasti mutta luototus ei ole tahtonut käynnistyä; valtionpankkeja ohjeistetaan luotottamaan.

Raportti: Venäjän taloudessa jyrkkä käänne 2008 (avautuu uuteen ikkunaan)(pdf, 30kt)