Vastuullisen liiketoiminnan maakuva – Vietnam

Lähes 100 miljoonan asukkaan Vietnam on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana yksi maailman nopeimmin kehittyvistä talouksista ja hyötynyt tuotannon globaalista siirtämisestä alemman kustannustason maihin. Talouskasvu (noin 7,5% vuonna 2022) jatkuu keskiluokkaistuvan yhteiskunnan palautuessa COVID-19 pandemian vaikutuksista sekä sisäisen kysynnän ja ulkomaankaupan lisääntyessä. Vietnamin siirtyminen kilpailukykyisempään ja vihreämpään talouteen luo suomalaisyrityksille uusia mahdollisuuksia varsinkin puhtaan teknologian, bio- ja uusiutuvan energian, jätehuollon ja ICT/digitalisaation parissa. Oheinen muistio sisältää yritysvastuutietoa Vietnamista kiinnostuneille suomalaisyrityksille.

1. Millainen tilanne maassa on seuraaviin asioihin liittyen?

a. Järjestäytymisvapaus

Vietnam on yksipuoluevaltio, jossa ei perinteisesti ole ollut järjestäytymisvapautta; ainoa sallittu ammattiliitto on ollut valtion johtama Vietnam General Confederation of Labor (VGCL). Järjestäytymisvapauden puute ja riitojenratkaisumekanismien tehottomuus selittänee melko yleiset laittomat lakot, jotka ovat usein johtaneet palkankorotuksiin ja parempiin työoloihin ja –ehtoihin. Vuonna 2021 voimaan astunut uudistettu työlainsäädäntö nro 45/2019/QH14 sallii nykyään VGCL:ään kuulumattomien työntekijöiden edustusjärjestöjen (work representative organisations, WRO) toiminnan.[i] WROt eivät ole ammattiliittoja, mutta ne saavat osallistua työehtosopimusneuvotteluihin ja lakkoihin yritystasolla.[ii]

Vaikka Vietnam on hiljattain ratifioinut YK:n kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimuksen nro 98 (’Järjestäytymisoikeuden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden periaatteiden soveltaminen’) ja aikoo ratifioida yleissopimuksen nro 87 (’Ammatillinen järjestäytymisvapaus ja ammatillisen järjestäytymisoikeuden suojelu’) vuonna 2023,[iii] on samalla esiintynyt häirintää, pelottelua ja jopa vangitsemisia  ammattiyhdistysaktivisteja sekä tutkijoita kohtaan, jotka keskittyvät työterveyteen ja –turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin.[iv] Järjestäytymisvapaus on siis Vietnamissa äärimmäisen rajoitettua, ja ammattiyhdistystoiminnalla voi olla hyvinkin vakavia seurauksia.

b. Lapsityövoima

Lapsityövoimaa esiintyy Vietnamissa verrattain paljon mutta keskimääräisesti kuitenkin vähemmän muuhun Aasiaan ja Tyynenmereen verrattuna.[v] Maassa on arviolta yli miljoona 5–17-vuotiasta lapsityöläistä (eli noin 5,4 prosenttia kyseisen ikäluokan lapsista), joista yli puolet tekee vaarallista työtä. 84 prosenttia lapsityöläisistä asuu maaseudulla, ja yli puolet työskentee maatalous-, metsä- ja kalastussektorilla. Lapsityövoimaa käytetään myös palvelu-, teollisuus- ja rakennusalalla. Vietnamilaisista lapsityöläisistä noin 40 prosenttia työskentelee palkattomina perhetyöntekijöinä, 49 prosenttia ei käy koulua ja 34 prosenttia tekee töitä yli 40 tuntia viikossa.[vi] Vaikka lapsityövoiman käyttö on vähentynyt viime vuosina, on se edelleen sitkeä ongelma varsinkin epävirallisilla aloilla, mikä puolestaan vaikeuttaa lapsityön havaitsemista ja ehkäisyä.

Vietnamin työlainsäädännön nro 45/2019/QH14 3. artiklan mukaisesti laillinen työikä on 15 vuotta muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Maa on ratifioinut ILO:n  yleissopimuksen nro 182 (’Lapsityön pahimpien muotojen kieltäminen ja välittömät toimet niiden poistamiseksi’) ja nro 138 (’Työhön pääsemiseksi vaadittava vähimmäisikä’).[vii] Vietnamin hallitus on myös käynnistänyt kansallisen ohjelman lapsityövoiman ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi (päätös nro 782/QD-TTg) vuosina 2021-2025. Ohjelmalla on kolme päätavoitetta: 1) lapsityövoiman käytön ehkäiseminen ja havaitseminen sekä lapsityöläisten tukeminen; 2) lisätä tietoisuutta lapsityövoiman ehkäisystä ja vähentämisestä; ja 3) tarjota koulutusta ja valmiuksien kehittämistä lapsityövoiman ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi.[viii]

c. Pakkotyö

Pakkotyö on Vietnamissa relevantista lainsäädännöstä huolimatta vakava ongelma. Vietnamilaiset muuttavat usein töiden takia ulkomaille joko paperitta tai valtion omistamien tai sääntelemien työnvälitysyritysten kautta. Moni näistä yrityksistä ei vastaa työntekijöiden avunpyyntöihin riistotilanteissa ja veloittaa kohtuuttomia maksuja, jotka sitovat työntekijät velkaorjuuteen. Ihmiskaupan kautta vietnamilaisia päätyy pakkotyöhön Aasian maihin kuten Kiinaan, Taiwaniin, Etelä-Koreaan ja Japaniin sekä kasvavassa määrin myös Eurooppaan.[ix] [x] Myös maan sisäinen pakkotyö on nostattanut voimakasta kansainvälistä huolta ja kritiikkiä. Pakkotyövoiman käyttöä on ilmaantunut muun muassa vaatetehtaissa[xi], vankiloissa[xii] ja huumeiden käyttäjien pidätyskeskuksessa.[xiii]

Vietnam on ratifioinut ILO:n yleissopimuksen nro 29 (’Pakollinen työ’) ja nro 105 (’Pakkotyön poistaminen’), joista jälkimmäinen on osa vuonna 2020 voimaan astunutta Vietnamin ja EU:n välistä vapaakauppasopimusta (EVFTA). Tämän lisäksi Vietnamin laki nro 45/2019/QH14 kieltää pakkotyön, laki nro. 66/2011/QH12 kieltää pakkotyöläisten siirtämisen, vastaanottamisen, värväämisen, kuljettamisen tai majoittamisen, ja laki nro 72/2006/QH11 määrittää siirtotyöläisten ja heitä ulkomaille lähettävien työnvälittäjien oikeudet ja velvollisuudet.[xiv]
 

d. Elämiseen liittyvä palkka

Vähimmäispalkka Vietnamissa jakautuu maantieteellisesti neljään eri luokkaan elintasokustannusten mukaisesti ja on korkein Alueella 1, joka kattaa urbaanin Hanoin ja Ho Chi Minhin kaupungin. Vähimmäispalkkaa, joka nykyään vaihtelee alueellisesti VND 3,250,000-4,680,000 (USD 140-202) välillä, nostettiin viimeksi heinäkuussa 2022 kautta maan.[xv] Tämä[PT1]  jää alle Global Living Wage –tutkimuksen määrittelemän riittävän elämiseen liittyvän palkan, joka maaliskuussa 2020 oli noin VND 7,450,000 (USD 321) alueella 1.[xvi] Yli 30 prosenttia työntekijöistä joutuu jatkuvasti lainaamaan rahaa maksaakseen lukukausimaksuja, vuokraa, sairaalalaskuja tai muita kustannuksia.[xvii]  

Maan työlainsäädännön nro 45/2019/QH14 91. artiklan mukaisesti ”vähimmäispalkka on palkka, jota maksetaan yksinkertaisinta työtä normaaleissa työoloissa suorittavalle työntekijälle työntekijän ja hänen perheensä vähimmäiselintason turvaamiseksi sosioekonomisten kehitysolosuhteiden mukaisesti.”[xviii]

e. Syrjintä

Syrjintä on Vietnamin perustuslaissa kiellettyä.

Vietnamin perustuslaki takaa uskonnonvapauden, mutta sisältää myös epämääräisiä säännöksiä, jotka sallivat uskonnonvapauden rajoittamisen kansallisen turvallisuuden ja yhtenäisyyden nimissä. Rekisteröimättömät uskonnolliset ryhmät – mukaan lukien Caodaismi, Hoa Hao, kristinusko, buddhalaisuus – ja niiden edustajat kohtaavat jatkuvaa valvontaa, häirintää ja pelottelua.[xix]

Vietnamissa on 53 etnistä vähemmmistöryhmää. Maan hallitus on toimeenpannut erityisohjelmia parantaakseen koulutusmahdollisuuksia, terveydenhuoltopalveluita sekä infrastruktuuria etnisten vähemmistöjen asuttamilla vuoristo- ja maaseutualueilla.[xx] Tästä huolimatta etnisten vähemmistöjen osuus äärimmäisessä köyhyydessä elävistä on 90 prosenttia, vaikka he muodostavat vain 15 prosenttia maan väestöstä.[xxi] Etnisiin vähemmistöryhmiin kohdistuu usein kulttuurisia ennakkoasenteita, ja he ovat joutuneet valtion häirinnän ja uhkailun kohteeksi.

Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat Vietnamissa Kaakkois-Aasian progressiivisimpia, kyseisen yhteisön edustajat kokevat kuitenkin syrjintää, uhkailua ja väkivaltaa.[xxii] Vietnamin väestöstä arviolta yli 7 prosenttia (eli noin 6,2 miljoonaa ihmistä) ovat vammaisia. Vietnam on ratifioinut ILO:n yleissopimuksen nro 159 (Ammatillinen kuntoutus ja työllistäminen (vajaakuntoiset henkilöt)’) ja on pannut täytäntöön useita lakeja ja aloitteita vammaisten oikeuksien suojelemiseen. Tästä huolimatta vammaiset henkilöt ovat keskimääräistä köyhempiä ja kohtaavat edelleen haasteita ja syrjintää työelämässä.[xxiii]
 

f.  Sukupuolten tasa-arvo

Sukupuolten tasa-arvoon keskittyvästä lainsäädännöstä huolimatta naiset kokevat edelleen rakenteellista syrjintää Vietnamissa. Vaikka naisten osuus työvoimasta on noin 48 prosenttia, he työskentelevät huonommin palkatuilla aloilla, ansaitsevat vähemmän tuloja ja kärsivät miehiä useammin työttömyydestä sekä epävarmoista työoloista. Naisilla on myös usein heikompi pääsy koulutukseen, taitojen kehittämismahdollisuuksiin ja työmarkkinoihin miehiin verrattuna. Suurin osa vietnamilaisista naisista työskentelee palkattomina perhetyöntekijöinä ja suurelta osin epävirallisilla työsektoreilla siirtotyöläisinä, kotityöntekijöinä ja katukauppiaina.[xxiv] Vuonna 2021 sukupuolten välinen palkkaero oli noin 14 prosenttia ja naisten osuus johtotehtävissä oli noin 27 prosenttia.

Vietnam on ratifioinut ILO:n yleissopimuksen nro 100 (’Samanarvoisesta työstä miehille ja naisille maksettava sama palkka’) ja nro 111 (’ Työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuva syrjintä’). Työlainsäädäntö nro 45/2019/QH14 sisältää sukupuolten tasa-arvoa työelämässä ajavia pykäliä, ja kansallinen sukupuolten tasa-arvostrategia 2021-2030 (päätös nro 28/NQ-CP) pyrkii muun muassa integroimaan sukupuolikasvatusta koulutusjärjestelmään ja lisäämään tukipalveluita lähisuhde- ja perheväkivallasta kärsiville naisille.[xxv]
 

​​​​​​​​​​​​​​g. Työturvallisuus ja –terveys

Vuonna 2021 Vietnamissa loukkaantui töiden aikana 6 658 ihmistä, joista vakavasti loukkaantuneita oli 1 485 ja kuolleita 786. Yhteensä raportoituja työtapaturmia oli 6 504, mikä on noin 20% vähemmän kuin edeltävänä vuonna. Suuri osa näistä onnettomuuksissa tapahtui teollisuus- ja tuotantoalalla, varsinkin tekstiili-, vaate- ja kenkäteollisuusalalla sekä kaivostoiminnassa. Kuolemaan johtavia työtapaturmia sattui eniten ulkomaisten yritysten suosimilla teollisuusalueilla kuten Ho Chi Minhin kaupungissa, Hanoissa, Hai Duongissa, Thanh Hoassa, Binh Duongissa, Dong Naissa, Quang Ninhissa ja Thai Nguyenissa.[xxvi]

Vietnam on ratifioinut ILO:n yleissopimuksen nro 155 (’Työturvallisuus ja –terveys sekä työympäristö’) ja nro 187 (’Työturvallisuuden ja –terveyden edistäminen’).[xxvii] Vietnamin työturvallisuus ja –terveyslaki nro 84/2015/QH13, joka on maan ensimmäinen laatuaan, astui voimaan vuonna 2016. Tässä laissa säädetään toimenpiteistä, joilla taataan työturvallisuus ja –terveys, työtapaturmien uhrille maksetut korvaukset, sekä henkilöiden ja organisaatioiden velvollisuudet ja oikeudet työturvallisuuteen ja –terveyteen liittyvissä asioissa.[xxviii] Kansallisen työturvallisuus ja –terveysohjelman 2021-2025 päätavoitteet ovat puolestaan työolojen parantaminen, työtapaturmien ja –sairauksien ehkäisy ja työntekijöiden terveyden edistäminen.[xxix]
 

​​​​​​​h. Korruptio ja lahjonta

Vietnam luokitellaan korkean korruptioriskin valtioksi. Transparency Internationalin Corruption Perception Index –raportti asettaa Vietnamin sijalle 87/180.[xxx] Korruption vastainen taistelu on viimeisen vuosikymmenen aikana kehittynyt korkean profiilin kampanjaksi, jonka johdosta yli 2 700 kommunistisen puolueen järjestöön ja lähes 168 000 jäseneen on kohdistettu kurinpitotoimia. 7 390 jäsentä on tuomittu korruptiosta tai korruptioon liittyvistä yhteyksistä.[xxxi]

Korruptio on Vietnamissa verrattain yleistä, monimuotoista ja laajalle levittynyttä. Erityisesti julkisen sektorin korruptio on edelleen vakava ongelma. Läpi julkisen sektorin alhainen palkkataso, tehottomat järjestelmät, prosessien läpinäkyvyyden puute sekä selkeiden sääntöjen ohjeistuksen puute voitaneen katsoa korruption juurisyyksi. Lahjojen antaminen sekä maksujen helpottaminen on Vietnamin julkisissa palveluissa tavallista. Tyypillistä julkisen sektorin saroille on myös virkojen ja työpaikkojen ostaminen sekä epäsäännöllisten hallinnollisten maksujen periminen.[xxxii]

Vietnamissa korruption vastainen lainsäädäntö perustuu pääosin maan antikorruptiolakiin nro 36/2018/QH14 ja rikoslakiin nro 100/2015/QH13. Säädäntöympäristö rakentuu niin, että antikorruptiolaki sisältää säännökset ja ohjeet siitä, kuinka virkamiesten ja muiden vallan käyttäjien tulee toimia. Rikoslaki puolestaan sisältää seuraamukset antikorruptiolain säännösten rikkomisesta. Laki julkisyhteisöjen työntekijöistä nro 58/2010/QH12 ja laki kaadereista ja virkamiehistä nro 22/2008/QH12 täydentävät rikoslakia sisältäen säännöksiä kurinpitomenettelyllisistä seuraamuksista.[xxxiii]
 

​​​​​​​​​​​​​​i. Maankäyttöoikeudet

Vietnamissa maan omistusta säätelee vuonna 2013 uudistettu maankäyttölaki nro 45/2013/QH13. Lain mukaan Vietnamin kaikki maa kuuluu muodollisesti kollektiivisesti koko kansalle, mutta sitä hallinnoi valtio viranomaisineen. Maata voivat valtion suomin oikeuksien käyttää niin sanotuilla maankäyttöoikeuksilla (Land Use Right Certificate, LURC). Tämä maankäyttöpolitiikka on kuitenkin aiheuttanut hankaluuksia maan omistamisessa ja maaoikeuksien käyttämisessä erityisesti ulkomaalaisille henkilöille ja yrityksille. Ulkomaalaiset yritykset, yhteisyritykset ja vietnamilaiset yritykset, joiden osakkeita on ulkomaisten sijoittajien omistuksessa, voivat omata maankäyttöoikeuksia Vietnamissa. Maankäyttölain 169. artiklassa, joka koskee maankäyttöoikeuksien hankintaa, ei kuitenkaan mainita mitään ulkomaisten yritysten ”maanostosta”.[xxxiv]
 

​​​​​​​​​​​​​​j. Ympäristönsuojelu erityisesti yritystoiminnan osalta

Vietnamin lainsäädäntö on viime vuosina lisännyt sekä valtion että yritysten ympäristönsuojeluvelvollisuuksia. Vietnamin kehityssuunnitelman 2021-2030 päätavoitteena on varmistaa yhteisöjen ja ihmisten turvallisuus sekä hallita resursseja tehokkaasti ja kestävästi. Tämä suunnitelma pyrkii myös eliminoimaan ympäristöä saastuttavat investointihankkeet, suojelemaan luonnon monimuotoisuutta ja rakentamaan vihreää taloutta. Vietnamin kansallinen vihreän kasvun strategia 2021-2030 (päätös nro 1658/QD-TTg) puolestaan asettaa valtion yleiset tavoitteet vihreän talouskasvun saavuttamiseen ja hiilineutraaliin talouteen siirtymiseen. Strategiassa mainitaan kahdeksan painopistealuetta Vietnamin COP26 -sitoumusten toimeenpanoon.[xxxv]

Vietnam uudisti juuri ympäristönsuojelulakinsa (Law on Environmental Protection, LEP), joka astui voimaan tammikuussa 2022. LEP asettaa yksityiskohtaiset kriteerit kunkin hankkeen ympäristövaikutusten profiilin määrittämiseksi ja säätelee hankkeita niiden ympäristövaikutusten perusteella muiden ominaisuuksien sijaan.[xxxvi] Kyseinen lähestymistapa kattaa enemmän hankkeita, joilla on konkreettinen ympäristövaikutus, vaikka niiden koko tai mittakaava ei olisi investointimääräysten mukaisten lupavaatimusten alainen. LEP laajentaa myös tuottajavastuupolitiikkaa (extended producer responsibility), jonka myötä tuottajan ympäristöpoliittinen vastuu tuotteista jatkuu jätehuoltovaiheeseen asti.[xxxvii] Vietnamin investointilaki nro 61/2020/QH14 puolestaan sisältää mekanismin, joka kieltää vanhentuneita ja/tai ympäristölle haitallisia teknologioita sisältävien investointihankkeiden laajentamisen.[xxxviii] Tämä kannustanee sijoittajia ja yrityksiä seuraamaan ja kehittämään ympäristöystävällistä liiketoimintaa.
 

2. Onko maassa olemassa riskiä siitä, että yritystoiminta voisi linkittyä valtion tekemiin ihmisoikeusloukkauksiin (esimerkiksi väestönsiirrot, yksityisyydensuojan rikkominen, vähemmistöjen syrjintä)?

Vietnamissa esiintyy jonkin verran riskiä siitä, että yritystoiminta voisi linkittyä ihmisoikeusloukkauksiin. Maassa on raportoitu tapauksia, joissa huumeiden käytöstä vangittuja henkilöitä on käytetty pakkotyövoimana hallituksen ylläpitämissä pidätyskeskuksissa.[xxxix] Kansainvälisten järjestöjen tutkinnan mukaan pakkotyövoimalla tuotetut tavarat oli tarkoitettu paikallisille yrityksille, joista osa myös toimi alihankkijoina kansainvälisille yrityksille muun muassa vaateteollisuudessa ja cashewpähkinän tuotannossa.[xl]

3. Miten vapaasti kansalaisjärjestöt ja ihmisoikeuspuolustajat voivat toimia maassa? Onko tiedossa kansalaisjärjestöjä, joiden vastuulliseen liiketoimintaan liittyvää tietämystä maahan suuntautuvaa toimintaa suunnitteleva yritys voisi hyödyntää?

Kansalaisjärjestöjen ja ihmisoikeuspuolustajien toiminta on Vietnamissa erittäin rajoitettua. Kansalaisjärjestöjen toimintaa rajoitetaan tiukoilla ja hankalilla vaatimuksilla raportoinnin sekä rahoituksen, hankkeiden, kokousten ja muiden julkisten toimien rekisteröinnin suhteen. Tämän lisäksi ihmisoikeuspuolustajia ja kansalaisjärjestöjen edustajia rutiininomaisesti vaimennetaan, pelotellaan ja vangitaan. Pidätykset ja vankeustuomiot nojaavat usein sanamuodoiltaan epämääräisiin kansallista turvallisuutta koskeviin lausekkeisiin, jotka eivät ole Vietnamin perustuslain tai Vietnamin sopimusvaltiona allekirjoittaman kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen mukaisia.[xli] Viime vuosina varsinkin ympäristöoikeuksien puolustajien kohtelu on nostattanut voimakasta kansainvälistä kritiikkiä.

Suomen suurlähetystö Hanoissa on tehnyt yhteistyötä korruptiosta vapaan liiketoimintaympäristön tukemiseksi[PT2] .
 

4. Toimiiko maassa yhteiskuntavastuun verkostoa, kuten paikallista Global Compact –verkostoa?

Vietnamissa toimii paikallinen Global Compact –verkosto, johon kuuluu tällä hetkellä 17 yritystä. Noin puolet näistä ovat PK-yrityksiä.[xlii]
 

5. Miten yleistä yritysten vastuullisuusraportointi on maassa?

Yritysten vastuullisuusraportointi Vietnamissa on verrattain uusi käytäntö. 2010-luvun alkupuolella vastuullisuusraportoinnin ja –käytännön puute Vietnamissa herätti huolta vietnamilaisyritysten houkuttavuudesta sijoittajille. Vuonna 2013 Vietnamin talousministeriön alainen State Securities Commission of Vietnam (SSC) –organisaatio laati yhteistyössä kansainvälisen rahoitusyhtiön IFC:n kanssa käsikirjan kestävän kehityksen raportointikäytännöistä, mikä on tarkoitettu ensisijaisesti vietnamilaisille yrityksille. Tämä käsikirja tarjoaa tietoa raportointiprosesseista, kestävän kehityksen suorituskykyindikaattoreista ja kansainvälisistä ESG-raportointistandardeista.[xliii]

Valtiovarainministeriön marraskuussa 2020 julkaisema kiertokirje nro 96/2020/TT-BTC säätää vastuullisuusraportointivaatimukset julkisille yhtiöille ja pörssiyhtiöille Vietnamissa. Erityisesti vietnamilaisten yhtiöiden on julkaistava vuosikertomuksissaan 1) ESG-raportti (joka sisältää tietoja kasvihuonekaasupäästöistä, energian- ja vedenkulutuksesta, ympäristönsuojelulain noudattamisesta, työntekijöitä koskevista politiikoista, vastuu paikallisesta yhteisöstä, investoinnit ja muu yhteisön kehittämistoiminta); 2) yhtiön hallituksen laatima arviointiraportti yhtiön ympäristö- ja yhteiskuntavastuuseen liittyen; ja 3) katsaus yhtiön yritystavoitteista yritysympäristön, yhteiskunnan ja yhteisön kestävyyden kannalta.[xliv] Vaikka suunta on lupaava, vastuullisuusraportointi ei ole kuitenkaan vielä kehittynyt yleiseksi käytännöksi Vietnamissa. Usein erityisesti PK-yrityksillä ei ole riittävästi ymmärrystä ESG-käytäntöistä tai resursseja vastuullisuusraportoinnin käyttöönottoon.[xlv]  

6. Onko maassa vastuullisen liiketoiminnan toteuttamiseen ja/tai kestävän kehityksen tavoitteisiin liittyviä kysymyksiä tai haasteita, joiden ratkaisemisessa suomalaisyritykset voisivat auttaa, esimerkiksi ympäristöön (jätehuolto, vesi ja sanitaatio, kiertotalous), terveyteen tai koulutukseen liittyen?

Vietnamissa on runsaasti vastuullisen liiketoiminnan toteuttamiseen ja kestävän kehityksen tavoitteisiin liittyviä haasteita, joiden ratkaisemisessa suomalaisyritykset voisivat auttaa.

Vietnamin siirtyminen kilpailukykyisempään ja vihreämpään talouteen luo suomalaisyrityksille uusia mahdollisuuksia varsinkin puhtaan teknologian, bio- ja uusiutuvan energian ja jätehuollon parissa. Suunnitteilla oleva PDP8-suunnitelma (Power Development Plan 8) pyrkii nostamaan uusiutuvien energianlähteiden osuutta, sillä tällä hetkellä Vietnamin energiankulutuksesta katetaan edelleen 56 prosenttia fossiilisilla polttoaineilla.[xlvi] Maalla on siis kiinnostusta siirtyä puhtaampiin energianlähteisiin, missä suomalaisilla yrityksillä olisi edellytyksiä auttaa. Samaten kiertotalouteen, jätehuoltoon ja energiajätteeseen keskittyvälle suomalaisosaamiselle olisi Vietnamissa tarvetta, sillä kesäkuussa 2022 hyväksytyn kiertotalousohjelman (päätös nro 687/QD-TTg) tavoitteena on uudelleen käyttää, kierrättää ja käsitellä 85 prosenttia syntyvästä muovijätteestä sekä saavuttaa hiilineutraalisuus vuoteen 2050 mennessä.[xlvii]

Tuottavuuden parantamiseen tähtäävä kansallinen Industry 4.0 –strategia nojaa digitalisaatioon, koulutukseen ja TKI-toimintaan. IT-alan arvioidaan kasvavan lähivuosina 10-15 prosentin vauhtia, mistä lupaavimpia ovat ohjelmistokehitys ja –palvelut. Suomalaisyritykset voisivat hyvin auttaa varsinkin 5G:hen, televiestintään, tietoturvallisuuteen ja älykaupunkiin liittyvissä kysymyksissä. Samaten myös terveydenhuollon ja koulutuksen digitalisaatiolle on tarvetta ja kysyntää. Suomalaisyritykset voisivat myös tarjota teknologiaa ja osaamista metsäteollisuuden koneiden ja laitteiden sekä automaation avulla, sillä Vietnam on maailman viidenneksi suurin puutavaran viejä ja on panostamassa tuotannon modernisointiin ja jalostusasteen nostamiseen.[xlviii]

7. Onko jotain muuta olennaista vastuulliseen liiketoimintaa liittyvää asiaa, esimerkiksi lainsäädännön ja sen toimeenpanon, verotuksen, yritystoimintaan liittyvän läpinäkyvyyden tai kuluttajansuojan suhteen, joka olisi hyvä tietää?

Vuonna 1986 alkanut Doi Moi –uudistuspolitiikka mahdollisti Vietnamin siirtymisen maataloudesta tehokkaampaan markkinatalouteen. Vaikka Vietnam onkin nykyään pitkälti integroitunut maailmantalouteen, liiketoimintaympäristönä se on edelleen verrattain haastava ja vaikeaselkoinen. Taloudellisesta avautumisesta huolimatta maassa vallitsee melko vahva protektionismi, ja maan sääntely- ja investointijärjestelmä on monimutkainen. Vastuullista liiketoimintaa vaikeuttavat lisäksi ongelmat immateriaalioikeuksien täytäntöönpanossa, monimutkainen ja hidas byrokratia sekä hallinnon läpinäkymättömyys.[xlix] Viranomaisten välinen koordinointi eri tasojen välillä on verrattain tehotonta. Haasteita aiheuttaa erityisesti sitkeä ja rakeenteellinen korruptio, jota esiintyy julkisen sektorin lisäksi myös liiketoiminnassa.[l]