UK:n hallitusohjelma suomalaisen elinkeinoelämän näkökulmasta

David Cameronin toisen hallituskauden ohjelma lupaa sekä investointeja että kehityshankkeita, jotka saattavat antaa kiinnostavia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Tämän raportin tavoitteena on antaa yleisluontoinen kuva niistä liiketoimintamahdollisuuksista, joita Britanniassa voidaan ennakoida hallitusohjelman perusteella olevan alkaneen hallituskauden aikana tulossa.

Cameronin konservatiivienemmistöhallituksen hallitusohjelmana toimii käytännössä konservatiivipuolueen vaalimanifesti eli vaaliohjelma. Hallitusohjelma sisältää joukon merkittäviä infrastruktuuri-investointeja, joissa tullaan tarvitsemaan niin palveluita, osaamista kuin fyysisiä tuotteitakin. Useat kehityshankkeista edellyttävät lisäksi uusien digitaalisten ja korkean teknologian ratkaisujen käyttöönottoa. Julkisen sektorin tehostamisen ja palvelulupausten myötä on Britanniassa tarve myös innovatiivisille palvelumalleille. Lontoon City on maailman kansainvälisimpänä rahoituskeskittymänä myös hyvä yritysrahoituksen lähde.

On hyvä pitää mielessä, että Britanniassa kaikki liiketoiminta on erittäin kilpailtua, kotimarkkinat ovat voimakkaat ja niillä toimivat brittiyritykset ovat sekä läheisyytensä että markkinatuntemuksensa vuoksi luonnollisesti etulyöntiasemassa. Tämän voi arvioida koskevan erityisesti suuria projekteja ja hankkeita. Markkina on kuitenkin avoin ja EU-maana helposti saavutettavissa ja englanninkielentaitoisille suomalaisille siinäkin mielessä helppo.

On uskottavaa, että parhaita liiketoimintamahdollisuuksia alla kuvatuilla sektoreilla on saavutettavissa korkeaa erityisosaamista vaativilla aloilla, korkean teknologian aloilla sekä sopivien erityisten alihankintapalveluiden tai erityislaatuisten tuotteiden aloilla. Suurlähetystö kehottaa näiden alojen liiketoiminnasta kiinnostuneita suomalaisyrityksiä seuraamaan aktiivisesti niin hallituksen hankintaportaalia (Contracts Finder) kuin Britannian markkinoiden kehitystä eri lähteistä ja jalkautumalla Britanniaan.

Maantie- ja rautatieinvestoinnit

Cameron II -hallitus tulee jatkamaan edellisen hallituksen (jossa konservatiivipuolue oli suurempana kahdesta puolueesta mukana) joulukuussa 2014 hyväksymää kansallista infrastruktuuriohjelmaa (katso linkki lopussa). Tavoitteena on investoida infrastruktuuriin vaalikauden aikana kokonaisuutena noin 100 miljardia puntaa (noin 139 miljardia euroa). Tämä summa sisältää 38 miljardin punnan investoinnit maan rautatieverkkoon, ml. suurnopeusjunahanke HS2 Lontoosta pohjoiseen, ja 15 miljardin punnan investoinnit maantieverkkoon. Tällä osa-alueella suomalaisilla yrityksillä voisi olla liiketoi-mintamahdollisuuksia mm. suunnittelun, alihankinnan sekä joidenkin erityistuotteiden osalla.

Äly- ja vähäpäästöliikenne

Hallitus on samoin luvannut investoida vaalikauden aikana 500 miljoonaa puntaa, jotta vuoteen 2050 mennessä jokainen Britannian henkilö- ja pakettiauto tulisi olemaan nollapäästöajoneuvo. Nollapääs-töliikenne on korkean teknologian ala, joka tarjoaa mahdollisuuksia innovatiivisille ratkaisuille monilla eri osa-alueilla, mukaan lukien liikenteen palvelukonseptien kehittäminen (Transport as a Service, TaaS). Samoin hallitus haluaa kaksinkertaistaa tehtyjen polkupyörämatkojen määrän ja tulee investoimaan 200 miljoonaa puntaa pyöräilyn turvallisuuden parantamiseen. On varmaa, että näihin tavoitteisiin pääseminen tulee edellyttämään pyöräteiden rakentamisen lisäksi korkean teknologian älyliikenneratkaisujen käyttöönottoa; pyöräteiden lisärakentaminen syö erityisesti Lontoon alueella kaistatilaa autoliikenteeltä. Tämän dilemman purkaminen vaatii yhä parempia älykkäitä liikennejärjestelmiä. 

Tietoliikenneyhteydet

Britanniassa tullaan investoimaan 790 miljoonaa puntaa ”supernopean” laajakaistan laajentamiseen maaseutualueille. Tavoitteena kattaa supernopealla laajakaistalla 95 % UK:sta vuoden 2017 loppuun mennessä. Kaikkein vaikeimmin saavutettavissa oleville alueille hallitus tulee tukemaan supernopean satelliittiyhteyden asennuskustannuksia. Lisäksi mobiilioperaattoreilta tullaan edellyttämään, että niiden puhelu- ja tekstiviestipeitto kattaa lakisääteisen 90 % UK:n maa-alueesta vuoteen 2017 mennessä. Hallitus asettaa tavoitteekseen myös Britannian aseman 5G-verkon kehittämisen johtavana maana maailmassa. Itse rakenneinvestointien lisäksi paranevat tietoliikenneyhteydet luovat mahdollisuuksia verkon yli käytävään kauppaan ja palveluiden mahdollistamiseen.

Terveyssektori

UK:n kansallinen terveysjärjestelmä NHS on hallituksen panostusten ja uudistusten kohde. Hallitus tulee seuraavien viiden vuoden aikana lisäämään NHS:n rahoitusta kahdeksalla miljardilla punnalla. Vaikka suurin osa tästä mennee käytännön terveydenhoitotyöhön, tullaan järjestelmään todennäköisesti tuomaan erilaisia innovatiivisia ja korkean teknologian palveluratkaisuja.

Kuluttajatuotteet ja palvelut

Britannian talous on kuluttajakysyntävetoinen palvelutalous, jossa palvelut vastaavat noin 80 % talou-desta. Hallitusohjelman talouspoliittiset toimet tähtäävät näiden kahden talouden tukijalan kasvun ja kilpailukyvyn mahdollistamiseen. Tämä tarkoittaa erittäin houkuttelevaa joskin vaativaa kuluttajatuotemarkkinaa niin fyysisille kuin palvelutuotteillekin. Toisaalta palveluiden palveluita tai palveluratkaisuja tuottaville yrityksille Britannian markkina on sekä kasvava että kehittyneille ratkaisuille avoin markkina.

Läpileikkaavat teemat

Britannian valtiontalouden tasapainotusohjelma, aluehallintojen laajentaminen ja maan haasteet työn tuottavuudessa voivat nekin avata mahdollisuuksia uusien luovien ja erilaisten palvelumallien ja järjestelmien kehittäjille. On oletettavaa, että alueellistettavia palveluita tullaan luomaan suoraan digitaaliselle alustalle. Valtionhallinnon tasapainottamisen myötä joitain palveluja tullaan mahdollisesti yksityistämään tai siirtämään verkon yli käytettäviksi, jolloin on tarve löytää ratkaisuja, jotka mahdollistavat myös asiakkaan palvelukokemuksen kehittämisen.

Hallitusohjelmassa keskeisessä roolissa ovat myös osaamiseen ja koulutukseen tehtävät panostukset. Hallitus lupaa investoida 18 miljardia uusiin koulurakennuksiin parhaan mahdollisen oppimisympäristön luomiseksi. Lisäksi tavoitteena on tehdä Britanniasta paras paikka opiskella luonnontieteitä ja teknisiä tieteitä. Osana tätä ohjelmaa Britanniassa luodaan oppisopimusjärjestelmä myös korkeakoulutetuille nuorille, joka voi antaa mahdollisuuksia Britanniaan etabloituneille yrityksille. Koulutusjärjestelmän osalta mahdollisuuksia on oletettavasti erityisesti digitaalisten oppimisratkaisuiden ja muiden korkean teknologian sovellusten alueilla.

Osana hallituksen ohjelmaa on myös niin kutsuttu Northern Powerhouse eli uuden taloudellisen voimakeskittymän luominen Englannin pohjoisosaan. Tavoitteena on luoda maahan Lontoon lisäksi toinen voimakkaasti kasvava talousalue, joka tukee koko maan taloutta. Alueen lähtiessä kehittymään, tulee myös alueella olevien liiketoimintamahdollisuuksien määrä kasvamaan; aluksi investointeihin liittyen ja myöhemmässä vaiheessa tavaroiden ja palveluiden kauppana. Laajemminkin on hyvä muistaa Britannian olevan Lontoon talousaluetta monipuolisempi kokonaisuus.

Rahoituspalvelut ovat Britannian suurin yksittäinen teollisuudenala ja Cameron II tullee ajamaan toimivia ja tehokkaita rahoitusmarkkinoita mahdollistavaa politiikkaa. Lontoon City tarjoaakin monipuolisia mahdollisuuksia yrityksille rahoituksen hankkimiseen.

Lisää tietoa:
National Infrastructure Plan 2014(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)
The Conservative Party Manifesto 2015 (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) 
UK:n hallituksen hankintaportaali Contracts finder(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (sekä linkit Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin portaaleihin)


Lasse Sinikallas, Suomen Lontoon-suurlähetystö