Työlainsäädännöstä ja työntekijöiden oikeuksista Intiassa

Työlainsäädännöstä ja työntekijöiden oikeuksista Intiassa

Intiassa on maailman toiseksi suurin työvoima, josta 93 prosenttia työskentelee epävirallisella sektorilla. Intiassa on työntekijöiden oikeuksia turvaavaa lainsäädäntöä, mutta haasteita käytännön toteutuksen ja valvonnan osalta ilmenee. Hallitus pyrkii parhaillaan vaikuttamaan tilanteeseen työlainsäädäntöuudistusten kautta.

Maailmanpankin mukaan vuonna 2018 Intiassa oli noin 510 miljoonaa työntekijää, joka on toiseksi eniten maailmassa Kiinan jälkeen. Intian talouden voi jakaa järjestäytyneeseen sektoriin ja järjestäytymättömään, rekisteröimättömään sektoriin. Järjestäytynyt sektori koostuu rekisteröidyistä organisaatioista, jotka maksavat veroja (GST), kuten pörssiyhtiöistä, rekisteröidyistä yrityksistä, korporaatioista, tehtaista, ostoskeskuksista, hotelleista ja suurista yrityksistä.

Valtion budjettivuoden 2018-19 talouskatsauksen mukaan lähes 93 prosenttia Intian työvoimasta on epävirallisella ja järjestäytymättömällä sektorilla. Järjestäytymättömän työvoiman piiriin kuuluvia ammattikuntia ovat mm. pienviljelijät, maaton maataloustyövoima, kalastajat, rakennusmiehet, kutojat, käsityöläiset, tiiliuunien työntekijät ja kivenlouhijat. Lisäksi sektoriin kuuluu erityisen heikossa asemassa olevia ryhmiä, kuten velkatyöläiset ja siirtotyöläiset, sekä erinäisissä palveluammateissa työskenteleviä, kuten kätilöitä, kotiapulaisia, hedelmien ja kasvisten myyjiä sekä katukauppiaita.

Järjestäytyneen yksityisen sektorin suurimmat toimialat vuonna 2012 olivat: teollisuus (5,3 miljoonaa työntekijää), palvelusektori (2,5 miljoonaa työntekijää) ja finanssi-, vakuutus- ja kiinteistöalat (1,9 miljoonaa työntekijää). Järjestäytyneellä sektorilla miesten osuus työvoimasta on huomattavasti suurempi kuin naisten (23,5 miljoonaa vs. 6,1 miljoonaa). Ero on merkittävä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Työntekijöiden oikeudellinen asema

Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC:n (International Trade Union Confederation) linkkiiii vuoden 2018 työntekijöiden oikeuksien indeksissä, jossa maat luokitellaan viiteen tasoon, Intia sijoittui toiseksi heikoimmalle tasolle (no guarantee of rights).

Työntekijöiden oikeusturva

Intian työntekijöiden oikeusturvaa suojeleva lainsäädäntö kattaa mm. suojelun syrjintää vastaan, lapsityön kieltämisen, reilut ja turvalliset työolot, sosiaaliturvan, minimipalkan, oikeuden perustaa liittoja sekä työehtoneuvottelut. Lakien toimeenpanossa ja valvonnassa kuitenkin ilmenee puutteita.

Työturvallisuus

Intian laissa on säädetty työterveydenhuollosta, jonka tulisi tarjota perustarpeet työntekijöille ja huolehtia heidän hyvinvoinnistaan. Toimeenpanossa on haasteita etenkin matalapalkkasektoreilla, sillä työntekijät eivät aina tunne oikeuksiaan, työnantajien puolelta tapahtuu laiminlyöntejä tai työnantajilta uupuvat resurssit lainsäädännön toteuttamiseen.

Intiassa tapahtuu paljon työtapaturmia, koska työturvallisuuteen ei usein kiinnitetä riittävästi huomiota. Suurimpia työterveyden riskejä ovat mm. onnettomuudet, pölykeuhkosairaudet, tuholaistorjunta-aineista johtuvat myrkytykset sekä melun aiheuttamat kuulovammat.

Järjestäytymisoikeus ja liitot

Intia ei ole ratifioinut kansainvälisen työoikeuden ammatillista järjestäytymistä koskevia ydinkappaleita eli Kansainvälisen työjärjestö ILO:n sopimuksia 87 ja 98, jotka takaavat työntekijöiden järjestäytymisvapauden sekä oikeuden työsopimusneuvottelujen järjestämiseen. Intian kansallisessa lainsäädännössä ammattiyhdistysliikkeiden toiminta on kuitenkin ollut turvattu vuodesta 1926.

Intiassa on maan työministeriön selvityksen mukaan noin 8 miljoonaa ammattiliittoon kuuluvaa ihmistä. Maaseudulla ammattiliittoon kuuluvien osuus on vain viisi prosenttia. Ammattiyhdistysliike on hyvin hajanainen, ja yksittäiset liitot ovat pieniä ja alueellisia. Työnantajapuolella ei ole laillista velvollisuutta tunnustaa ammattiliittoja työehtosopimusneuvottelujen osapuolena.

Eläke ja sosiaaliturva

ILO:n tietojen mukaan Intiassa sosiaaliturvajärjestelmä kattaa vain 19 prosenttia väestöstä, mikä osaltaan luo epävarmuutta työntekijälle työsuhteen päättyessä tai eläköitymisen yhteydessä. Keskeinen syy sosiaaliturvan heikolle kattavuudelle Intiassa on epävirallisen sektorin suuri koko.

Työlainsäädäntöä uudistetaan – paranevatko työntekijöiden oikeudet?

Modin toinen hallitus on pyrkinyt vastaamaan haasteisiin uudistamalla ja yksinkertaistamalla työlainsäädäntöä. Työlainsäädännön uudistuksen tavoitteena on myös helpottaa liiketoimintaa Intiassa, joka on pääministeri Modin keskeisiä hankkeita.

Käsittelyssä on neljä lakiehdotusta, joiden on tarkoitus korvata 44 vanhaa työtä koskevaa lakia. Ehdotukset koskevat palkkoja, teollisuutta, sosiaaliturvaa ja hyvinvointia.

Jo voimaan tullut palkkoja käsittelevä lakiuudistus (Code on Wages) määrittelee palkanmaksua sekä kansallisia minimipalkkoja eräillä sektoreilla, kuten rautateillä ja kaivoksilla, kun taas osa minimipalkkojen määritellystä jää osavaltiotasolle. Lain mukaan minimipalkkoja tulee jatkossa arvioida viiden vuoden välein. Maksimityöaika on uudessa lakiehdotuksessa jätetty valtion ja osavaltioiden päätettäväksi. Ylityöstä tulee maksaa kaksinkertainen korvaus.

Lakiehdotuksessa päivittäiseksi minimipalkaksi on ehdotettu 178 rupiaa, joka on vähemmän kuin työministeriön komitean suositus (375 rupiaa päivässä). Alhaisen minimipalkan on pelätty johtavan ”kilpajuoksuun pohjalle” osavaltioiden kilpaillessa pääomasta ja investoinneista.

Työlainsäädännön muutoksia käsitellyt valiokunta suositteli hallitukselle myös termien ”employees” (johtotehtävissä ja hallinnollisissa tehtävissä työskentelevät) ja ”workers” (muut) erottelun poistamista sekä palkkaukseen ja palkkoihin liittyvän sukupuolidiskriminaation poistamista.

Toisena työtä koskevana lakiehdotuksena hallitus on hyväksynyt työturvallisuutta ja työolosuhteita koskevan lain. Lakiehdotuksessa määritellään mm. turvallinen työympäristö ja vuosittaiset lääkärintarkastukset pakollisiksi kaikille työntekijöille. Lakiehdotus pyrkii parantamaan myös mm. teollisuudessa työskentelevien naisten asemaa, takaamalla mm. päivähoitoa alle kuusivuotiaille lapsille, sekä erilliset pukutilat ja pesuhuoneet.