Tanskan hallituksen uusi vienninedistämisen ja taloudellisen diplomatian strategia

Tanskan hallitus julkaisi toukokuussa uuden vienninedistämisen ja taloudellisen diplomatian strategian, joka tähtää kaupan kasvattamiseen ja työpaikkojen luomiseen.  Taustalla on fakta, jonka mukaan jopa neljännes tanskalaisista työpaikoista liittyy suoraan tai epäsuorasti vientisektoriin. Hallitus pyrkii strategian avulla tehostamaan kasvuun tähtääviä panostuksiaan ja modernisoimaan ulkoasianhallintoa maailmantalouden siirtyessä uusiin kasvukeskuksiin.

Tanskan ulkoasiainhallinto liitetään jatkossa tiiviimmin elinkeinoelämään, jotta tanskalaisyritysten kansainvälistymisen kautta tapahtuva kasvu onnistuisi parhaalla mahdollisella tavalla. Ulkoministeriö tulee kehittämään kuluvan vuoden aikana yksityiskohtaisen toimintasuunnitelman priorisoidulle taloudelliselle diplomatialle. Ministeriön alaisuuteen perustetaan myös uusi julkisen- ja yksityisen sektorin yhteistyötä lisäävä tiimi, jonka tehtävänä on turvata toimiva ja tehokas liike-elämän tuki niin strategisella, kuin toiminnallisellakin tasolla.

Kasvuhakuisuutta ja uusia edustustoja

Tanskan ensimmäinen virallinen vientistrategia tukee tanskalaisia vientialoja, niiden saavutuksia ja kansainvälistymistä. Strategialla tähdätään tarkkaan resurssien käyttöön tehokkaamman organisoinnin ja koordinoinnin avulla. Lisäksi strategia tukee taloudellista diplomatiaa ulkoministeriön ja hallituksen välillä siten, että vientialat saavat korkeammassa määrin julkista tukea kansainvälisille markkinoille ja kehitysyhteistyöhön.

Hallitus haluaa strategian avulla varmistaa, että yritykset voivat hyötyä täysmääräisesti kasvuhakuisuudesta, jota Tanskan edustustot hakevat ja jota ulkoministeriö toteuttaa. Tanskan hallitus avaa tänä vuonna lähetystöt Kolumbiassa, Filippiineillä ja Myanmarissa. Lisäksi Nigerian Lagosissa avataan kaupallinen edustusto. Uuden edustusrakenteen odotetaan vahvistavan Tanskan markkinoille pääsyä yhteensä noin 300 miljoonan asukkaan alueella. Hallitus antaa lisäksi 155 miljoonaa kruunua lisärahoitusta viennin ja taloudellisen diplomatian edistämiseen.

Aloitteet ja toimenpide-ehdotukset

Uusi vienninedistämisstrategia sisältää yhdeksän pääaloitteita ja 40 niihin liittyvää toimenpide-ehdotusta. Strategian pääaloitteet ovat seuraavat.

  1. Viennin edistämisen selkeyttäminen ja koordinointi, jolla helpotetaan yrityksiä saamaan apua niiden tähdätessä kansainvälisille markkinoille.
  2. Ministeriöiden välisen työn vahvistaminen maailmanlaajuisten taloudellisten etujen parissa: hallituksen johdolla luodaan suhteita ulkomaille, jotka avaavat ovia tanskalaisille yrityksille. Samanaikaisesti pyritään vuoropuheluun muiden maiden viranomaisten kanssa
  3. Ulkoasiainhallinnon tuen vaikutuksen vahvistaminen kasvuun ja työllisyyteen.
  4. Eksportrådetin panostusten optimointi yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa.
  5. Priorisointi maailmanlaajuiseen läsnäoloon kasvu- ja volyymimarkkinoilla.
  6. Vuorovaikutuksen edistäminen kehitystukien ja kaupallisten ponnisteluiden välillä.
  7. Rahoituksen saannin helpottaminen, jolla kannustetaan viennin aloittamista tai ulkomaille investoimista.
  8. Pk-yritysten kansainvälistymisen ja viennin kasvun edistäminen.  
  9. Kokonaisvaltainen liiketoiminnan edistäminen, jolla pyritään lisäämään niin yritysten kansainväistymistä, kilpailukykyä kuin viennin liikevaihtoakin. 

Strategian vastaanotto Tanskassa

Uusi strategia on otettu hyvin vastaan Tanskan etujärjestöissä ja elinkeinoelämässä. Tanskan teollisuuden etujärjestö onkin kiittänyt hallituksen aloitetta ja näkee siinä monia hyviä mahdollisuuksia.

Johtaja Thomas Bustrupin on tyytyväinen, että taloudellisen diplomatian sanaa käytetään useaan kertaan strategiassa, koska kaupallisten etujen huomioiminen on Tanskan yhteiskunnalle välttämätöntä. Hänen mukaansa vienninedistämisen tulisi olla ensisijaisessa asemassa yrityksille, ja tukitoimien avulla yritykset voidaankin saada suuremmissa määrin suuntaamaan kansainvälisille markkinoille.

Tanskan Kuntaliitto on myös tyytyväinen hallituksen strategiaan. Erityisesti kädenojennus pk-yrityksille on tärkeä, sillä nimenomaan pk-yritysten tulisi löytää vientijärjestelmässä helpommin heille suunnatut kanava. Kuntaliiton työmarkkina- ja elinkeino-osaston johtaja Jacob Bundsgaard pitää erityisen tärkeänä sitä,, että julkisten viranomaisten välinen yhteistyö olisi sujuvampaa.

Lisätietoa Tanskan ulkoministeriön sivuilla(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (englanniksi):

Emilia Nyberg

Tanska