Tanska nelinkertaistaa merituulivoimakapasiteettinsa 2030 mennessä

Tanska julkisti 22.6 toisen osuuden laajasta ilmastosuunnitelmasta. Maa aikoo nelinkertaistaa tuulivoiman tuotantokapasiteettinsa 2030 mennessä. Suunnitelman keskiössä on kaksi uutta energiasaarta, toinen Pohjanmerellä ja toinen Bornholmin matalikolla. Tämän lisäksi rakennetaan uusi merituulivoimapuisto Kattegatin merialueelle. Valtava tuulivoimahanke tarjoaa suomalaisille yrityksille mielenkiintoisia liiketoimintamahdollisuuksia.

Tanskan hallitus julkisti 20. toukokuuta ensimmäisen osuuden(Linkki toiselle web-sivustolle.) ilmastosuunnitelmasta, joka keskittyy energiasektoriin. Ilmastosuunnitelmaan sisältyvillä toimilla aiotaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä arviolta 2 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Tähän liittyvät muun muassa mittavat investoinnit tulevaisuuden vihreisiin teknologioihin, energiatehokkuuden edistäminen esimerkiksi rakentamisessa, vihreän lämmöntuotannon muotojen varmistaminen, teollisuustuotannon viherryttämistoimet ja jätteenkäsittelyn tehostaminen.

22. kesäkuuta ilmoitettiin ilmastosuunnitelman toisesta osasta(Linkki toiselle web-sivustolle.), joka nelinkertaistaa Tanskan merituulivoiman kokonaiskapasiteetin vuoteen 2030 mennessä (7,7 GW:iin). Tanska voisi tällä kapasiteetilla vastata noin 7,7 miljoonan eurooppalaisen kotitalouden sähkönkysyntään.

Vuoden 2020 jälkipuoliskolla hallitus aloittaa poliittiset neuvottelut maatalouden ja liikenteen päästöjen vähentämisestä.

Tanskan suurin infrahanke

Suunnitteilla olevat Pohjanmeren ja Bornholmin energiasaaret (yhteensä 5 GW) toimivat keskuksina, jotka mahdollistavat useiden offshore-tuulivoimaloiden liittäminen naapurimaiden sähköverkkoihin. Tavoitteena on energian vienti naapurimaihin. Bornholmin saarelta on tarkoitus vetää kaapelit Puolaan ja Kööpenhaminaan, ja myöhemmin Ruotsiin ja Saksaan. Tämän lisäksi rakennetaan uusi merituulivoimapuisto Hesseløn saaren lähistölle, Jyllannin niemimaan ja Ruotsin länsirannikon väliselle Kattegatin merialueelle.

Energiasaarten rakentaminen ja hankkeeseen liittyvät prosessit luovat Qbis-konsulttiyhtiön tuoreen analyysin (pdf) mukaan noin 85.000 uutta työpaikkaa seuraavien 25 vuoden aikana. Näistä 47.000 liittyy tuulivoimapuistojen rakentamiseen. Hankkeen työllisyysvaikutukset ovat mittavammat kuin Tanskan ja Saksan välille rakennettavan Femern-tunnelin kohdalla.

Sopimus tarkoittaa myös merkittäviä investointeja hiilidioksidin talteenottoteknologian ja kestävien sähköisten polttoaineiden, kuten vihreän vedyn, kehittämiseen.

Sopimuksen keskeiset kohdat:

  • 6 GW:n offshore-tuulienergian rakentaminen (5 GW energiasaariin perustuvista tuulivoimaloista), mikä nostaa Tanskan kokonaiskapasiteetin 7,7 GW: iin vuoteen 2030 mennessä.
  • Investoinnit Power-to-X-teknologioiden kehittämiseen (kestäviä polttoaineita aluksille, lentokoneille ja kuorma-autoille).
  • Investoinnit hiilidioksidin talteenottoteknologian kehittämiseen.
  • Investoinnit biokaasun kehittämiseen.

 

Teksti: Veera Weisdorf