Tansania etsii uutta metsäosaamista

Suomessa vierailleen Tansanian luonnonvara- ja matkailuministeri Khamis Kagashekin mukaan Tansania haluaa kehittää metsiensä hallinnointia ja kotimaista metsäteollisuuttaan. Kehityksen on kuitenkin oltava kestävää – luontomatkailumaan maine ei saa vaarantua.

Tansania Ministeri Kagasheki kertoi Suomen-vierailun avanneen tansanialaisdelegaatiolle
uusia näkökulmia erityisesti metsänomistuksen saralta. Kuva: Timo Ikonen/UM

”Metsäsektorin kehittäminen on Tansanialle paitsi taloudellinen, myös kehityskysymys”, totesi Tansanian luonnonvara- ja matkailuministeri Khamis Kagasheki vieraillessaan Suomessa maaliskuun puolivälissä. ”Yhteistyö Suomen kanssa on meille tässä prosessissa tärkeää – voimme oppia paljon Suomen mittavasta kokemuksesta.”

Suomalaiset ovat olleet läsnä Tansaniassa avunantajina jo vuosikymmeniä, ja avustushankkeita on ollut myös metsäsektorilla. Maiden välinen kumppanuus on kuitenkin vähitellen kehittymässä pelkästä kehityskumppanuudesta kohti laajempaa talouskumppanuutta – ja siksi myös metsäsektorin yhteistyö saa uusia piirteitä.

Tansanian vuotuinen talouskasvu on ollut koko 2000-luvun kuuden–seitsemän prosentin tasoa; kasvua on vauhdittanut etenkin raaka-aineiden kasvava kysyntä. Talouskasvun odotetaan pysyvän hyvässä vauhdissa, onhan muun muassa maan mittavien maakaasuesiintymien hyödyntäminen vasta käynnistymässä.

Hallinnollista osaamista vahvistetaan

Ministeri Kagashekin vastuulle luonnonvaroista kuuluvat maan metsävarat. Ne nivoutuvat luontaisesti hänen toiseen vastuualueeseensa, matkailuun; suuri osa Tansaniaan suuntautuvasta matkailusta perustuu nimenomaan maan luonnonpuistoihin. Metsien kestävä kehittäminen on siis tärkeää useastakin eri syystä.

”Suomesta haluamme oppia erityisesti metsävarojen hallinnointia. Myös metsävarojen monipuolinen hyödyntäminen ja niiden jalostaminen kilpailukykyisiksi tuotteiksi ovat asioita, joihin haluamme kiinnittää lisää huomiota”, kertoi Kagasheki.

Tansaniassa metsien hallinnointia on viime vuosina pyritty parantamaan muun muassa perustamalla vastuuministeriöstä erillinen metsävirasto (Tanzanian Forest Service Agency).

Tansania Ministerin mukaan kestävällä metsätaloudelle on suora yhteys siihen, miten Tansania koetaan luontomatkailukohteena. Kuva: Timo Ikonen/UM

Metsien yksityistäminen väistämätöntä

Toukokuusta 2012 lähtien nykyisiä tehtäviään hoitanut Kagasheki totesi Suomen-vierailun avanneen tansanialaisdelegaatiolle uusia näkökulmia erityisesti metsänomistukseen. ”Minulle oli yllätys kuulla, kuinka suuri osa Suomen metsistä on yksityisomistuksessa.” Tansaniassa metsät ovat pitkälti valtio-omisteisia; vain pieni osa on yksityisessä omistuksessa – mutta vain yritysten, ei yksityisten ihmisten.

Kagasheki oli vakuuttunut siitä, että myös Tansaniassa metsien ainakin osittainen yksityistäminen on väistämätöntä – ”valtio ei voi hallita kaikkea”. Yksityisomistus voisi tehostaa metsien taloudellista hyödyntämistä ja myötävaikuttaa maan laajempaankin kehitykseen. Tansanian tavoitteena on päästä eroon köyhyydestä ja nousta keskituloisten maiden kategoriaan vuoteen 2025 mennessä.

Kotimaisen teollisuuden kehitys ja talouskasvu tulisivat luomaan myös kipeästi kaivattuja työpaikkoja – tällä hetkellä teollisuuden osuus Tansanian bruttokansantuotteesta on alle 10 %, mikä on yksi alhaisimpia lukemia koko Afrikassa. Metsäsektorilla teollisuus on pitkälti sahoja; laajamittaisempaa metsäteollisuutta on hyvin vähän. Ministeri Kagasheki kertoi olleensa erittäin vaikuttunut vierailustaan suomalaiselle, perheomisteiselle piensahalle.

Yksityistäminen avaisi lisää ovia tietysti myös Tansanian metsäsektorista kiinnostuneille ulkomaisille toimijoille. Kagasheki ei halunnut nähdä tätä uhkana, vaan uskoi Tansanian voivan löytää kumppaneita, jotka ovat kiinnostuneita pitkäaikaisesta, kestävästä, kehitysvaikutuksiltaan positiivisesta yhteistyöstä.

Luontomatkailumaan maine pelissä

Kestävä metsätalous on Tansanialle myös mainekysymys, muistutti ministeri Kagasheki. Kyse ei ole vain muotoseikkojen täyttämisestä, vaan suorasta yhteydestä siihen, miten Tansania nähdään ja koetaan luontomatkailukohteena. Metsien tehokkaampi hyödyntäminen – ja myös maatalouden tehokkuuden nostaminen – eivät saisi johtaa metsäpinta-alan pienentymiseen. Tällä hetkellä metsäpinta-alaa nakertaa ennen kaikkea se, että puuta käytetään edelleen laajamittaisesti polttoaineena ja energianlähteenä.

Metsäsektorin kehittäminen ei tule olemaan yksinkertainen tehtävä. ”Maassamme on paljon tietämättömyyttä ja suoranaista ahneuttakin – missä rahaa, siellä korruptiota”, myönsi Kagasheki. ”Mutta se ei anna syytä jättää tätä työtä tekemättä.”

Anna-Kaisa Heikkinen