Talouskasvu loivenee Singaporessa

Singaporen talous kasvoi vuonna 2010 14.7%. Vuonna 2011 BKT:n arvellaan hidastuvan rauhallisempaan noin 5 prosentin vauhtiin. Työttömyys on lähes olematon, inflaatiopaineet ovat kasvamassa ja keskuspankki tiukentaa rahapolitiikkaa. Singaporen tuloerot kasvavat ja ovat kehittyneiden maiden toiseksi suurimmat Hong Kongin jälkeen. Huolena ovat ulkomainen työvoima ja alhainen syntyvyys. Siirtolaispolitiikkaa on tiukennettu.

Singaporen talous toipui taantumasta nopeasti. Vuoden 2010 BKT:n kasvu oli ennätyksellisen vahva: talous kasvoi 14.7 %, ja 12.5% viimeisellä neljänneksellä. Kuluvana ja tulevina vuosina talouskasvun arvellaan jatkuvan myönteisenä, mutta viime vuoden poikkeuksellisten tulosten ei odoteta toistuvan. Kasvu on tasaisempaa. Vuonna 2011 BKT:n kasvun arvellaan olevan noin 5 %.

Singaporen työttömyys on 2.1 %. Vuoden 2010 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana luotiin noin 82.00 työpaikkaa. Uudet työpaikat ovat erityisesti palvelusektorilla ja tähän vaikutti kahden Integrated Resort –kompleksin valmistuminen (kasino/hotelli/ostos/viihde -keskus). Lyhyen taantuman aikana hallitus avusti yrityksiä työpaikkojen säilyttämiseksi ja henkilöstön kouluttamiseksi. Viime vuoden elvytystoimia ei enää tarvita.

Singapore talous on täysin viennistä riippuvainen ja herkkä talouden ailahteluille. Vienti kasvoi 22.8 % verrattuna edelliseen vuoteen. Viennin kokonaisarvo oli S$ 173.6 mrd. Vahvimmat sektorit olivat petrokemia ja kemikaalit. Lisäksi lääketuotteiden vienti nosti talouslukuja vuoden alkupuolella, mutta tämä kääntyi laskuun marraskuussa. Elektroniikkasektorin vienti putosi 1.1 %. Keskeinen osa elektroniikkasektoria on puolijohdanteiden vienti, jonka arvellaan heikentyvän.

Useiden pankkien analyytikkojen mukaan vientilukujen odotetaan tasaantuvan kuluvan vuoden alussa ja mahdollisesti pienevän johtuen heikommasta kysynnästä ja varastoista. Valmisteollisuus on jäämässä yhä enemmän palvelusektorin jalkoihin. Palvelusektori on 2/3 BKT:sta.

Inflaatioriski on keskeinen huolenaihe Singaporessa kuten muissakin alueen maissa. Tällä hetkellä inflaatio on 4,6 % (viime vuonna 2.8 %). Inflaatiopaineet johtuvat kotimaisista tekijöistä, mm. vuokraasuntojen hinnan noususta ja palvelukustannuksista, sekä ulkoisista, kuten raaka-aineiden hinnoista, mm. öljyn ja ruuan hinnannoususta. Viimeisimmän nousun takana on erityisesti autojen (hintoja säätelevä Certificate of Entitlement –politiikka) ja polttoaineen hinnat. Viime kuussa kuljetuskustannukset nousivat 12.8 % ja elintarvikkeet 2.1 %.

Hallitus on pyrkinyt hillitsemään kiinteistömarkkinoiden kuumenemistä. Asumiskustannukset nousivat viime vuonna 2 %. Pääministeri Leen mukaan elintarvikkeiden hintojen nousun voi odottaa tasaantuvan vuoden ensimmäisen neljänneksen jälkeen. Joidenkin pankkien arvioiden mukaan inflaation saattaa pysyä yli 4 prosentin koko vuoden. Helmikuun loppupuolella julkistettavassa budjetissa varaudutaan alimmalle tulotasolle annettaviin avustuksiin.

Singapore keskuspankki (MAS) on ollut aktiivinen inflaation hillitsemisessä. Sen arvellaan tiukentavan rahapolitiikkaa. Elintarvikkeiden nousevat hinnat ja palkkapaineet saattavat johtaa siihen, että MAS antaa dollarin vahvistua odotettua jyrkemmin keväällä. Vuonna 2010 Singaporen dollari vahvistui kaksi kertaa.

PM Leen uudenvuoden puheessa korostui Singaporen vahva taloudellinen tilanne. Hän varoitti, ettei samanlainen kasvu voi jatkua. Pääministerin arvio globaalista taloudesta on kirjava. Huolenaiheita ovat Yhdysvaltojen talouden heikkous sekä velkaongelmat tietyissä Euroopan maissa. PM Lee totesi EU:n tarvitsevan rakenteellisia reformeja saadakseen euroalueen toimimaan. Singapore hyötyy Aasian vahvasta kasvusta.

Singapore sisäpoliittiset haasteet liittyvät kasvaviin tuloeroihin sekä ulkomaiseen työvoimaan. Tuloerot ovat nousseet jatkuvasti vuodesta 2000 lähtien. Tällä hetkellä niiden arvellaan olevan toiseksi suurimmat kehittyneissä maissa Hong Kongin jälkeen. Tilannetta on pyritty korjaamaan ensisijaisesti parantamalla työntekijöiden osaamista, nostamalla tuottavuutta ja investoimalla koulutukseen. Hallituksen suurena huolena on, että eriarvoisuus voi johtaa sosiaalisiin levottomuuksiin ja häiritä Singaporen
itsenäistymisestä lähtien tarkasti kontrolloimaa ja edistämää monikulttuurista tasapainoa.

Suhtautuminen ulkomaiseen työvoimaan on muuttunut viime vuosina hieman kielteisemmäksi. Hallitus on tämän johdosta tiukentanut politiikkaansa. Permanent Resident –statuksia myönnettiin viimevuonna lähes puolet vähemmän kuin aikaisemmin. Hallitus pyrkii huolehtimaan kansalaisten tyytyväisyydestä ja ylläpitämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta, mikä ei kuitenkaan saisi tapahtua kilpailukyvyn kustannuksella. Maahan halutaan lahjakkuuksia ja koulutettuja ammattilaisia, mutta samalla tarvitaan naapurimaista halpaa työvoimaa erityisesti vahvalle rakennussektorille.

Singaporen syntyvyys on pudonnut ennätysmäisen alhaalle. Se oli viime vuonna 1,6 (1.22 vuonna 2009). Kysymys herättää paljon keskustelua. Suurempi joustavuus työelämässä saattaisi olla yksi ratkaisu asennemuutosten lisäksi, ja hallitukselta vaadittaisiin avokätisempää avustuspolitiikkaa. Myös tähän ongelmaan harkitaan avuksi siirtolaisuutta, mutta se halutaan toteuttaa selektiivisesti (”the right number and right quality”).

Singaporen parlamenttivaalien ajankohtaa on arvuuteltu pitkään. Vaalit on pidettävä viimeistään helmikuussa 2012. Monet merkit viittaavat siihen, että ne pidettäisiin mahdollisesti budjetin hyväksymisen jälkeen maalis- tai kesäkuussa. Ajankohta olisi poliittisesti sopiva maata pitkään hallinneelle PAP -puolueelle (People’s Action Party) hyvän taloudellisen tilanteen johdosta. Yleistä tyytyväisyyttä on parannettu antamalla valtion virkamiehille ylimääräinen bonus viime vuoden lopussa, ja vähävaraisimmalle väestönosalle on annettu taloudellista tukea.

Ministerit ovat toistelleet pitkään, että vaaleja koskeva päätös on pääministerin käsissä. Ulkoministeri Yeo arvioi vastikään, että vaalit pidettäisiin ehkä huhti-kesäkuussa, mutta pääministeri toisti edelleenkin, ettei ajankohtaa ole päätetty. Kauppa- ja teollisuusministeri Limin maaliskuulle suunniteltua matkaa Brysseliin ja tapaamista komissaari de Guchtin kanssa on siirretty epämääräiseen tulevaisuuteen mahdollisten vaalien johdosta.

Singaporen presidentin kuusivuotinen toimikausi päättyy syksyllä 2011. Vaalit järjestettäneen elokuussa. Pääministeri voi ilmoittaa vaalit pidettäväksi milloin vain 1.6.-31.8. välillä. Presidentti Nathan nimitettiin vuonna 2006 toiselle kaudelle ilman vastaehdokkaita. Seuraajakysymyksestä ei keskustella vielä julkisuudessa. Ainoa kannanotto vaaleihin on ollut 25.1. päälehti Straits Times’ssa, jossa peräänkuulutettiin keskustelua ja pätevien ehdokkaiden esiintuloa osoituksena terveestä demokratiasta, jottei hallituksen tarvitse muodon vuoksi asettaa vastaehdokasta omalle kandidaatilleen, kuten tapahtui vuonna 1993 (”to give the elected presidency the moral authority”).

Kuva: SarahDepper(Linkki toiselle web-sivustolle.), ccby2.0(Linkki toiselle web-sivustolle.)

kauppa