Singaporen kiinnostus kiertotaloutta kohtaan kasvaa

Singapore on vihdoin ottamassa ensiaskeliaan kohti kestävämpää kehitystä ja kiertotaloutta. Luonnonvarojen ylenpalttinen käyttö ja jätteen nopeasti kasvava määrä ovat vihdoin herättäneet kansalaiset ja hallituksen, sillä ainoa jätteen täyttöpaikka, Semakau-saari, tulee täyttymään ennen aikojaan. Kiertotalouteen ja tulevaisuuden ratkaisuiden kehittämiseen ja innovaatioihin on varattu miljardien dollareiden varat.

 

Kiertotalouteen on Singaporessa herätty vasta viime aikoina. Singaporen vuoden 2019 teema on Year Towards Zero Waste. Kesällä julkaistaan vuoden mittainen ”Zero Waste Masterplan”. Tällä kampanjalla pyritään kasvattamaan tietoisuutta aiheesta ja ymmärrystä kallisarvoisten resurssien käyttämisestä. Syömistä ja shoppailua rakastavat singaporelaiset käyttävät merkittävästi enemmän luonnonvaroja kuin Aasian ja Tyynenmeren alueen mikään toinen maa, ekologinen jalanjälki on keskimäärin 5,9 globaalia hehtaaria per henkilö. Singapore on ensimmäisellä sijalla listassa maista, joissa ekologinen jalanjälki ylittää maan biokapasiteetin (9 890 prosentilla). Singapore on pitkään kokenut olevansa maana niin pieni, ettei sen toiminnalla olisi laajempaa merkitystä. Nyt on mieliala muuttumassa reaaliteettien, mm ilmastoraportin myötä. Vuosi 2018 oli ”Year for Climate Action”, jonka aikana järjestettiin 800 aiheenmukaista tapahtumaa.

 

Ympäristöministeri Masagos Zulkifli piti tammikuussa 2019 puheen, jossa hän esitteli Singaporen suunnitelman jätteettömäksi maaksi. Tällä luodaan myös merkittäviä taloudellisia mahdollisuuksia yrityksille ja uusia työpaikkoja ja –aloja. Ministeri Masagos Zulkifli viittasi puheessaan kiertotalous-malliin, ja painotti jätteen uusiokäyttöä ja kierrätystä. Singaporen ”Year Towards Zero Waste” aikana järjestetään kansalaisille tilaisuuksia, joissa he pääsevät oppimaan mahdollisuuksista osallistumiseen kiertotalouden toteutumiseen. Singaporessa kansalaiset ovat tottuneet laaja-alaisiin valistuskampanjoihin, joilla sitoutetaan koko kansakunta vauvasta vaariin.

 

Esillä keskusteluissa ja mediassa on myös kolmen R-kirjaimen ohje: Reduce, Reuse ja Recycle – vähennä, uusiokäytä ja kierrätä. Vuoden aikana tullaan aloittamaan #RecycleRight-liike, jossa neuvotaan kierrätyksen oikeita tapoja. Tällä hetkellä 40 prosenttia kierrätykseen laitetuista materiaaleista ei ole kierrätettäviä.  Toisaalta kierrätystä varten ei ole tehty sorttiasemia vaan yleensä taloyhtiössä on yksi muoviastia varattu kaikelle, joka ei mahdu taloyhtiön roskakuilusta alas.

Roskien siirtoa roskakuilusta jätepuristimeen ja roska-autoon. Valtaosa ihmisistä asuu taloissa, joissa roskat etenevät roskakuilun kautta yhtenä eränä. Kuva: Riku Mäkelä
 

1970-luvun jälkeen Singaporen jätteen määrä on kasvanut 40- kertaisesti. Singaporessa kertyi vuonna 2017 jätettä 7,7 miljoonaa tonnia, ja tällä vauhdilla ainoa tuhkatun jätteen täyttöpaikka, Semakaun saari, täyttyy jo ennen vuotta 2035. Samalla kun jätteen määrä laski 1,4 %, kokonaiskierrätysaste oli muuttumaton 61 %:ssa. Hallitus lähettää vuosittain 200 000 tonnia kiinteää jätettä ja tuhkaa Semakaulle.

 

Viime vuoden 800 miljoonan kilon muovijätemäärästä 94 prosenttia poltettiin. Singaporen neljän tämän hetkisen polttotehtaan lisäksi, tänä vuonna avataan uusi 3 miljardin dollarin jätteenkäsittelylaitos, jossa edellisten tavoin jätteet poltetaan. Muovin polttaminen edesauttaa muun jätteen tehokasta palamista, joka on osaltaan varmasti syy miksi muovin käyttämisen vähentäminen ei ole hallituksen prioriteettina. Laajennettu tuottajavastuu (EPR) elektroniikkajätteelle astuu voimaan vuonna 2021. NTU:n yliopisto on aloittamassa tutkimusyhteistyötä ranskalaisen  CEA Alliance for Research in Circular Economy (NTU Scarce) kanssa e-jätteen paremman hyödyntämisen tutkimiseksi, esimerkiksi litium-ion –pattereista, sähkövirtapiireistä ja silikonipohjaisista aurinkopaneeleista.

 

Singaporessa valmistaudutaan kansainväliseen ruokakriisiin tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen seurauksena. Kansallinen vesiagentti PUB saa vuoden 2019 budjetissa 200 miljoonaa Singaporen dollaria tutkimukseen ja kehittämiseen, jolla pyritään puolittamaan veden puhdistamisessa käyttävä energian määrä.

 

Singaporen ympäristö- ja vesiministeriöllä on tavoite ”30 by 30”, jossa tähdätään 30% kansallisen ruoan tuottoon Singaporessa vuoteen 2030 mennessä. Tällä hetkellä 90% ruoasta tuodaan Singaporeen muualta. Vuonna 2018 Singaporen ruuista 13% vihanneksista, 9% kalasta ja 24% kananmunista oli paikallisesti tuotettuja. Rajallisen maa-alansa vuoksi ruoantuotantoa varten kehitellään innovatiivisia, uusia ratkaisuja, jolla pyritään lisäämään kansakunnan omavaraisuutta ja vähentämään riippuvuutta nykyisistä elintarvikkeiden suurista tuontimaista Malesiasta, Brasiliasta ja Australiasta. Koska elintarviketuonti on välttämätöntä, on Singapore siten riippuvainen globaalista ruoantarjonnasta ja sen vaihteluista esimerkiksi hintatason suhteen. 18 hehtaarin alue on varattu uudelle Agri-Food Innovation Parkille Sungei Kadutin alueella.

Suurlähetystöjen ja EU Delegaation työntekijöitä, vapaaehtoisia sekä suurlähettiläs Paula Parviainen, osallistuivat World Cleanup päivään 15. syyskuuta 2018. Kuva: Anna-Kaisa Tuomola

 

Singaporen taloudesta pyritään saamaan matalahiilinen, johon hallitus varautuu käyttämään enemmän kuin siihen arvioidun 1 miljardin dollarin verotulot ensimmäisen viiden vuoden aikana. Aurinkoenergian käyttö tulee yleistymään, ja tällä hetkellä suunnitellaan kelluvia aurinkopaneeleja neljään tekojärveen, jotka toimivat myös vesireservaatteina.

 

Liikennepäästöihin pyritään vaikuttamaan kiristämällä päästörajoituksia ja tarjoamalla parempia vaihtoehtoisia kulkuneuvoja. Dieselvalmistevero nostettiin vuoden 2019 budjetissa 0,10 dollarilta litralta 0,20 dollariin. Kuitenkin vuosittaista dieselautoveroa laskettiin 100 dollaria ajoneuvolta ja dieseltakseille myönnetään 850 dollarin vähennys per ajoneuvo. ”Early Turnover Scheme” tarjoaa mahdollisuuden vaihtaa ajoneuvo uudempaan, vähempipäästöiseen ajoneuvoon normaalia aikaisemmin ja helpommin.

 

Kiertotaloutta varten jätteenhuollon ja uusiokäytön kehittämiseen myönnettiin vuoden 2019 budjetista 45 miljoonaa dollaria (30 milj €). Kehitystoiminta kohdistuu erityisesti uusiokäyttömahdollisuuksiin ja tuotantoon, josta syntyy mahdollisimman vähän valmistusjätettä.

 

Hallitus tulee käyttämään arviolta kokonaisuudessaan lähes 400 miljoonaa kehitykseen ja innovaatioihin veden, kiertotalouden, ilmastonmuutoksen ja ruuan parissa ”Research, Innovation, Enterprise Plan 2020” (RIE2020) alaisuudessa, jolla pyritään luomaan Singaporesta maailman tutkimus- ja kehitystoiminnan pääkeskus.

 

Paula Parviainen, Emmi Korhonen