Saudi-Arabian talouden näkymät vuodelle 2018

Saudi-Arabian talousnäkymät ovat negatiivisen talouskasvun vuoden jälkeen aiempaa optimistisemmat. Valtion budjetti vuodelle 2018 on ennätyssuuri ja budjetin alijäämän odotetaan entisestään laskevan. Maassa tehdään laajoja uudistuksia, joiden keskeisenä päämääränä on ohjata se öljyrikkauksien jälkeiseen aikakauteen. Arvonlisäveron käyttöönotto, naisten ajo-oikeus, vierastyöläisiin kohdistuvat maksut ja erilaiset futuristiset infrastruktuurihankkeet tähtäävät mm. talouspohjan monipuolistamiseen, saudien työllistämiseen ja kulttuuriseen muutokseen. Perinteisesti konservatiivisella Saudi-Arabialla riittää kuitenkin haasteita Arabian niemimaan suurimpana taloudellisena ja poliittisena toimijana.

Talous elpyy, osin lainarahalla

Saudi-Arabiassa on eletty viime vuosina talouden suhteen epävarmoja aikoja, mutta ennuste on varovaisen positiivinen. Maan budjetti oli vuonna 2015 lähes 100 miljardia dollaria alijäämäinen, vuonna 2016 alijäämä oli 79 miljardia dollaria ja vuonna 2017 enää 53 miljardia dollaria. Talouskasvu on ollut pitkään laskusuhdanteessa, ja vuoden 2017 kasvu on jäämässä ennusteen mukaan 0,5 prosenttia negatiivisen puolelle. The Economist ennustaa talouden kasvavan 1,1 prosenttia vuonna 2018, ja kasvun olevan tulevina vuosina hidasta mutta tasaista. Saudi-Arabian budjetti vuodelle 2018 perustuu 2,7 prosentin talouskasvulle.

Vuonna 2017 Saudi-Arabia on jatkanut budjettivajeensa kattamista joukkovelkakirjalainoilla. Vuoden 2016 lokakuussa tehty Saudi-Arabian historian ensimmäinen joukkovelkakirja-anti oli 17,5 miljardin dollarin suuruinen. Anti oli menestys ja siihen tehtiin ostotarjouksia 67 miljardin dollarin arvosta. Huhtikuussa 2017 Saudi-Arabia teki islamilaisen lain mukaisen sukuk-velkakirja-annin, jonka suuruus oli 9 miljardia dollaria. Tähän antiin tuli tarjouksia 33 miljardin dollarin edestä. Sukuk-anteja on julkistettu vuoden mittaan lisää ja reaktio niihin on ollut positiivinen. Syyskuun lopulla Saudi-Arabia lainasi lisää rahaa kansainvälisiltä markkinoilta, kun maa julkisti 12,5 miljardin dollarin joukkovelkakirja-annin. Merkattavina olivat viiden, kymmenen ja kolmenkymmenen vuoden velkakirjat.

Sopu öljyn tuotannosta helpottaa tilannetta

Öljynviejämaiden järjestö OPECin ja Venäjän vuonna 2016 käynnistämää öljyntuotannon osittaista jäädytystä jatkettiin vuonna 2017, mikä on osaltaan parantanut Saudi-Arabian taloudellista tilannetta. U.S. Energy Information Administration EIA:n arvion mukaan Brent Crude -öljybarrelin keskihinnaksi muodostuu 52 dollaria vuonna 2017 ja 54 dollaria vuonna 2018. Viimeisimpien tietojen mukaan Venäjä ja OPECin epävirallinen johtovaltio Saudi-Arabia ovat sopineet öljyntuotannon jäädytyksen jatkamisesta ainakin vuoden 2018 loppuun asti. Öljyntuotannon jäädytys oli OPECin vastatoimi maailmanlaajuiselle öljyn ylituotannolle, joka on alentanut öljyn keskihintaa ja heikentänyt öljyntuottajamaiden tulovirtoja.

Valtion kulutus kasvattaa budjettia sekä kotimaista kysyntää

Saudi-Arabian valtion budjetti vuodelle 2017 oli 237 miljardia dollaria. Vuonna 2017 suurimmat budjettierät osoitettiin koulutussektorille (53 miljardia USD), puolustus- ja turvallisuussektorille (51 miljardia USD), terveydenhoitosektorille (32 miljardia USD) ja alueelliselle hallinto- ja turvallisuustoimelle (26 miljardia USD).

Vuoden 2018 budjetti on Saudi-Arabian historian suurin, 261 miljardia dollaria. Yksi merkittävä syy budjetin kasvattamiselle on se, että yksityinen sektori on ollut viime vuosina heikoissa kantimissa. Saudi-Arabiassa julkishallinto on merkittävä asiakas yksityiselle sektorille. Yksityistä sektoria onkin tarkoitus elvyttää erilaisilla infrastruktuurihankkeilla, jotka rahoitetaan valtion kassasta.

Saudi-Arabian valtiovarainministeriö tavoittelee vuodelle 2018 valtion tuloihin jopa 12,6 % kasvua, josta yli puolet selittyisi öljytulojen kasvulla. Myös öljytalouden ulkopuolisten tulojen odotetaan kasvavan arvonlisäveron, haitta- ja ylellisyysverojen ja vierastyöläisiin kohdistuvien maksujen johdosta.

Arvonlisävero ja subventioiden leikkaukset apuun

Saudi-Arabia laajentaa tulonlähteitään myös verotuksen ja muiden suoraan kuluttajahintoihin vaikuttavien keinojen kautta. Maassa otetaan käyttöön arvonlisävero 1.1.2018 ensimmäistä kertaa historiassa. Tavoitteena on luoda vakaa ja ulkoisia häiriötekijöitä hyvin sietävä tulonlähde. Arvonlisäveron yleisperiaatteet on sovittu yhdessä muiden GCC-maiden kanssa, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan vain Arabiemiraatit Saudi-Arabian lisäksi ovat ottamassa arvonlisäveron käyttöön vuoden 2018 alusta. Arvonlisävero tulee voimaan laaja-alaisesti ja sen suuruudeksi on määritelty viisi prosenttia. Toisen välittömästi kuluttajiin vaikuttavan muutoksen muodostavat erilaiset subventioihin kohdistuneet leikkaukset. Vesi, sähkö ja polttoaineet ovat Saudi-Arabiassa valtion subventoimia, mutta tukiin on tehty leikkauksia valtion karsiessa menojaan.

Vision 2030 -uudistustyö jatkuu

Saudi-Arabia jatkaa Vision 2030 -suunnitelman mukaisia taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Suunnitelman perimmäisenä tarkoituksena on ohjata maa aikakauteen, jolloin öljyteollisuus muodostaa vain osan sen elinkeinoelämästä ja tulopohjasta. Öljy- ja kaasusektori, joita hallinnoi valtio-omisteinen Saudi Aramco, muodostaa noin puolet Saudi-Arabian bruttokansantuotteesta ja 75 prosenttia viennistä (joidenkin arvioiden mukaan jopa 80–90 prosenttia). Saudi-Arabia suunnittelee Aramcon ja muiden alojen julkisten toimijoiden yksityistämistä, jonka arvo olisi yhteensä noin 300 miljardia dollaria.

Saudi-Arabian tarkoituksena on kehittää yksityisen sektorin liiketoimintamahdollisuuksia ja nostaa sen osuus bruttokansantuotteesta 20 prosentista 35 prosenttiin. Valtion suunnitelmissa on tukea erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa. Päämääränä on luoda toimintaedellytykset elinvoimaiselle liiketoiminnalle, jonka toivotaan lisäävän työpaikkojen määrää, tukevan innovaatioita ja kehittävän maan vientisektoria. Valtion tukitoimien taustalla on Public Investment Fund, joka on perustanut miljardin dollarin suuruisen rahaston tukemaan yritysten pääomatarpeita. Valtion mukaan rahaston arvioitu vaikutus maan bruttokansantuotteeseen vuoteen 2020 mennessä olisi 100 miljoonaa dollaria ja työpaikkoja arvioidaan syntyvän 2600. Vuoteen 2030 mennessä vastaavat luvut olisivat 2,3 miljardia dollaria ja 58 000 työpaikkaa. Public Investment Fund on Saudi-Arabian valtion sijoitusrahasto, jonka koko on tarkoitus kasvattaa 2000 miljardiin dollariin tulevina vuosina. Kasvu rahoitetaan mm. Saudi-Aramcon osittaisella yksityistämisellä, jolla viisi prosenttia yrityksestä on tarkoitus siirtää sijoittajien omistukseen. Vaikka arviot yhtiön arvosta vaihtelevat kruununprinssi Mohammad bin Salmanin 2 000 miljardista maltillisempiin arvioihin, listautumisesta tulisi joka tapauksessa yksi maailman suurimmista. Joulukuussa 2017 pörssilistautuminen on kuitenkin vielä toteuttamista vailla, ja muutkin yksityistämisvaihtoehdot saattavat vielä tulla kyseeseen. Saudi-Arabian kansallisen pörssin lisäksi Aramco listattaisiin ulkomaiseen pörssiin, joka sekin on vielä päättämättä.

Saudien työllistäminen

Vision 2030 -ohjelmaan kuuluu myös laaja-alainen saudiarabialaisten työllistämisohjelma, saudisaatio. Saudi-Arabian 30-miljoonaisesta väestöstä kolmasosan muodostavat ulkomaalaiset vierastyöläiset, joista monet ovat joutuneet lähtemään maasta valtion heikennettyä heidän toimeentulomahdollisuuksiaan. Jokaisesta maassa oleskelevasta perheenjäsenestä pitää tällä hetkellä maksaa 26,5 dollarin suuruinen maksu kuukaudessa, mutta maksu tulee nousemaan 107 dollariin vuoteen 2020 mennessä. Tarkoituksena on kerätä valtiolle tuloja, mutta myös parantaa saudiarabialaisten työnsaantimahdollisuuksia vähentämällä vierastyöläisten määrää. Saudisaatioon kuuluvat myös erilaiset ulkomaisen työvoiman palkkaamiseen liittyvät rajoitukset ja saudiarabialaisille työntekijöille varatut kiintiöt. Yhteiskunnan modernisointi, yksityisen sektorin kasvattaminen, valtion tulopohjan laajentaminen ja työvoiman saudisaatio edellyttävät muutoksia myös maan konservatiiviseen lainsäädäntöön. Syyskuun lopulla julkistettu ja kesäkuussa 2018 voimaantuleva naisten ajo-oikeus on nähty pakollisena toimenpiteenä saudien työllisyyden parantamiseksi. Vision 2030 -ohjelman puitteissa tavoitteena on kasvattaa naisten osuutta työvoimasta 22 prosentista 30 prosenttiin. Autoilun salliminen tukee tätä tavoitetta, sillä töihin on helpompi mennä eikä lisäansioista tarvitse vähentää kuljettajan palkkaa.

Vision 2030 -uudistusten onnistuminen on kriittistä maan taloudelle

Vision 2030 -ohjelman suunnitelmat työllistää saudeja tulevat tarpeeseen. Noin puolet Saudi-Arabian väestöstä on alle 25-vuotiaita ja alle 30-vuotiaiden työttömyys on ollut 30 prosentin tuntumassa viime vuosina. Erityisesti nuorten naisten tilanne on ollut hankala kulttuurin ja sen aiheuttamien käytännön ongelmien vuoksi. Nuorisotyöttömyys naisten osalta on ollut viime vuosina jopa 55 prosenttia. Saudi-Arabian viranomaisten mukaan kokonaistyöttömyys saudien osalta vuonna 2017 oli 12,8 prosenttia. Miesten työttömyys oli 7,4 prosenttia ja naisten 33,1 prosenttia. Toisaalta erään ulkopuolisen tutkimuksen mukaan vain 38 prosenttia maan työikäisestä saudiväestöstä käy töissä ja julkisen sektorin rooli heidän työllistämisessään on erittäin suuri.

Saudi-Arabian Vision 2030 -suunnitelma tarjoaa vastalääkkeen moniin maata vaivaaviin ongelmiin. Kansanterveys, talouden yksipuolisuus ja työvoiman ulkopuolella olevan kansan määrä asettavat kaikki haasteensa maan talouden kehitykselle. Nuoren väestön myötä työvoimaan on joka vuosi valmistumassa uusia työntekijöitä, joiden työllistämisen onnistuminen on varsin kriittinen tehtävä maan johdolle.

Hypeä ja markkinapotentiaalia mutta myös haasteita

Saudi-Arabia pyrkii monipuolistamaan talouttaan myös erilaisilla talousalueprojekteilla. Lokakuussa 2017 julkistettiin suunnitelma rakentaa Saudi-Arabian luoteiskulmaan Punaisen meren rannalle NEOM-nimeä kantava urbaani erikoistalousalue. Hanketta luotsaa valtion taholta kruununprinssi Mohammed bin Salman. Hän haluaa rakentaa NEOMista futuristisen alueen, joka tarjoaa ihanteelliset asumis-, työskentely- ja yritystoimintaolosuhteet. NEOMin on tarkoitus olla uraauurtavan tieteellisen tutkimuksen ja kehitystyön keskus ja siitä tavoitellaan todellista vetonaulaa Lähi-idän ytimeen. NEOMissa robotit palvelevat ihmisiä, energiatarpeet täytetään sataprosenttisesti uusituvilla energiamuodoilla ja tapoja ja ihmisten kanssakäymistä koskeva lainsäädäntö on huomattavasti sallivampi kuin muualla Saudi-Arabiassa. Tarkoituksena on, että valtio kattaa rahoituskustannuksista 500 miljardia yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. NEOMin ensimmäisen osan on tarkoitus olla valmis vuonna 2025.

NEOM ei ole ensimmäinen Saudi-Arabian vuonna 2017 lanseeraamista megaprojekteista. Kesällä 2017 julkistettiin suunnitelma rakentaa Punaisen meren rannalle lomakeskus Red Sea Resort. Alue sijoittuisi hieman NEOMin eteläpuolelle, ja sen pääasiallisena tulonlähteenä olisi turismi yritystoiminnan ja tutkimuksen sijaan. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuonna 2019, ja arvioitu vaikutus maan talouteen olisi noin neljä miljardia dollaria. Projektiin kuuluu myös uuden lentoaseman ja sataman rakentaminen. NEOMin tapaan Punaisen meren lomakeskuksessa olisi oma poikkeava lainsäädäntönsä. Projektin alkurahoitus tulee Mohammed bin Salmanin johtamalta Public Investment Fundilta, ja ensimmäisen osan on tarkoitus olla valmis vuonna 2022. Saudi-Arabian maantieteelliset ja ilmastolliset olosuhteet turismin kehittämisen suhteen ovat ihanteelliset, mutta heikko maakuva ulkomailla ja maan konservatiiviset käytännöt ja kulttuuri tulevat olemaan haaste massojen houkuttelussa. Suuret rakennusprojektit ovat mielenkiintoisia liiketoimintamahdollisuuksien ohella myös saudien työllistämistavoitteiden kannalta. Alueille sijoittuva yritys-, ravintola- ja majoitustoiminta tarjoaisi todennäköisesti runsaasti uusia työpaikkoja maan nuorille.

Mahdollisuudet suomalaisyrityksille

Suomalaistoimijoille Saudi-Arabia tarjoaa suuren markkinapotentiaalin. Saudi-Arabia on erityisen kiinnostunut Suomen koulutusosaamisesta, sillä väestön työllistäminen tarkoittaa osaavan työvoiman kouluttamista ja yhteiskunnan modernisoinnin myötä myös koulujärjestelmää reformoidaan perusteellisesti. Terveyssektorilla on myös lukuisia konkreettisia mahdollisuuksia, ja Saudi-Arabia on kiinnostunut etenkin uusista ratkaisuista ja terveysteknologiasta. Myös ruokaviennin osalta Saudi-Arabia tarjoaa suomalaistoimijoille suuret markkinat ja ostovoimaisia kuluttajia. Saudi-Arabia tuo tällä hetkellä ulkomailta valtaosan elintarvikkeistaan. Muita potentiaalisia alueita suomalaisyrityksille ovat kaivosteollisuus ja uusiutuva energia sekä Saudi-Arabiasta Suomeen suuntautuva turismi.

Kirjoittanut: Lauri Vihinen, korkeakouluharjoittelija, Suomen suurlähetystö, Riad

koulutus
työmarkkinat
vientiyritykset