Sampo-Rosenlewilla Algeriassa Afrikan ja Lähi-idän ainoa leikkuupuimuritehdas

Sampo-Rosenlew avasi tammikuussa Algeriaan leikkuupuimuritehtaan uuden linjan. Algeriassa hanketta pidetään esimerkkinä kansainvälisestä kumppanuudesta. Öljytuloilla vaurastunut Algeria pyrkii monipuolistamaan elinkeinorakennettaan sekä parantamaan ruokaturvaa.

Algeria Yksi Algerian keskeisimmistä tavoitteista on ruokavarmuuden lisääminen. Tällä hetkellä se on maailman suurin viljantuojamaa. Kuva: Flickr/ Aslanmedia(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan), ccby 2.0

Sampo-Rosenlew aloitti puimurituotannon kehittämisen Algeriassa jo vuonna 2003, ja toiminnasta maassa on tullut sinnikkään työn tuloksena merkittävä osa yhtiön liiketoimintaa ja tulosta. Suomalais-algerialainen yhteisyritys CMA-Sampo avasi uuden tuotantolinjan leikkuupuimuritehtaaseen Algeriaan 15.1.2013. Uudistuneen tehtaan avajaiset olivat paikallinen merkkitapahtuma ja kansallisesti tärkeän hankkeen julkistamistilaisuus.

Algeria on maailman suurin viljantuojamaa ja siksi ruokavarmuuden lisäämisestä on tullut sille keskeinen tavoite. Viljaa tuodaan etenkin Ranskasta, Kanadasta ja Yhdysvalloista. Lisäksi Algeria pyrkii kaikin tavoin kehittämään omaa teollisuustuotantoaan lähes kokonaan energiantuotantoon nojaavan taloutensa monipuolistamiseksi.

Avajaiset kuuluivat viikon pääuutisiin Algeriassa ja ne uutisoitiin erinomaisena esimerkkinä kansainvälisestä kumppanuudesta. Avajaisissa Sidi Bel Abbesissa olivat paikalla Algerian teollisuus-, PKT- ja investoinninedistämisministeri Cherif Rahmani, Suomen Algerian-suurlähettiläs Hannele Voionmaa, Sampo-Rosenlewin toimitusjohtaja Jali Prihti sekä paikallinen johtaja Mohammed Kiari. Läsnä oli myös kaupungin ja prefektuurin johto.

Puimureiden vuosituotanto kasvaa uuden tuotantolinjan myötä kaksinkertaiseksi eli tuhanteen puimuriin per vuosi. Puimurin osat valmistetaan pääosin Suomessa, moottorit tulevat Algerian Constantinen kaupungista, ja leikkuriosaltaan nelimetrinen puimuri kootaan Sidi Bel Abbesissa.

Suomalaisella kumppanuudella hyvä maine ja tilaus

Algerian teollisuusministerin mukaan tehtaan laajentamisella on myönteisiä vaikutuksia Algerian teollisuudelle, maataloudelle ja muun muassa nuorten työllistämiselle. Ministeri kertoi myös, että Sidi Bel Abbesiin perustetaan maatalouskoneiden ammattikoulu. Tämä tukee myös suomalais-algerialaisen puimuritehtaan koulutuspohjaa.

Nyt suomalaisinsinöörit kouluttavat tehtaan työntekijät Algeriassa ja algerialaiset avaintyöntekijät kouluttautuvat myös Suomessa. Tehtaan algerialaisjohtaja Kiarin mukaan työntekijät tulevat erittäin motivoituneina takaisin työhön oltuaan Suomessa lisäopissa.

Algerian hallituksen linjauksissa kauppakumppaneiden monipuolistaminen on noussut keskeiseksi tavoitteeksi: Suomi pohjoisena ystävämaana sopii erinomaisesti Algerian partneriksi laadun ja kokonaisvaltaisen konseptinsa vuoksi: Sampo-Rosenlewin tehdas eroaa ympäristössään kestävän tuotteen, hyvin toimivan ja siistin tehdaskompleksin sekä koulutettujen työntekijöiden ansiosta.

Afrikan ja Lähi-idän alueen ainoa puimuritehdas

Suomalaispuimureiden vetonaula on ollut se, että viljankorjuussa vilja saadaan uusilla puimureilla 25 prosenttia paremmin talteen kuin nykyisillä puimureilla. Valtio tukee suomalais-algerialaisten puimureiden hankintaa tässä vaiheessa noin 60 prosentin tuella. Tuki tulee vähitellen vähenemään.

Suunnitteilla on myös puimureiden ja muiden maatalouskoneiden vieminen ulkomaille. Lähi-idän ja Afrikan alueella ei ole muita puimuritehtaita.

CMA-Sampon suomalais-algerialaiset puimurit olivat vetonaulana myös helmikuussa järjestetyillä maatalousmessuilla Algerian pääkaupungissa Alger’ssa. Puimuri komeili kutsun etusivulla ja yksi kappale oli kuljetettu myös messuille ihmeteltäväksi.