Saksan vientiennätys vuonna 2014: tavarakauppa suurempaa kuin koskaan

Saksa vie tavaroita enemmän kuin koskaan. Saksa on noussut Suomen suurimmaksi kauppakumppaniksi. Saksasta viedyissä tuotteissa on yhä suuremmassa määrin ulkomaalaisia osia. Vientimenestys voi luoda mahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille.

Foto: Steffen Ramsaler CC flickr
Foto: Steffen Ramsaler CC flickr

Tavarakauppa suurempaa kuin koskaan, merkittävä kauppataseen ylijäämä

Saksan tavaraviennin arvo vuonna 2014 oli noin 1 133,5 miljardia euroa. Tuonnin arvo on pienempi, noin 916,6 miljardia euroa. Näin ollen Saksalla oli noin 216,9 miljardin euron kauppataseen ylijäämä. Vienti kasvoi 3,7 % ja tuonti 2,1 % edellisvuodesta. Alkuvuodesta 2015 vienti laski verrattuna viime vuoden loppukuukausiin, mutta koko tälle vuodelle hallitus ennustaa viennin kasvavan verrattuna viime vuoteen. Viejänä Saksa on nyt kolmannella sijalla Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen.  Vienti tarjoaa paljon työpaikkoja, noin neljäsosan.

Viennistä huomattavasti suurin osa suuntautui Eurooppaan (774 miljardia), jonka jälkeen Aasiaan (191 miljardia), Amerikkaan (136 miljardia), Afrikkaan (23 miljardia) ja Australiaan sekä Oseaniaan (10 miljardia euroa). Saksan suurimmat vientimaat ovat Ranska, Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta, Kiina ja Alankomaat.  Suurimmat tuontimaat ovat Alankomaat, Kiina, Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta ja Italia. Vienti ja tuonti EU-maihin ovat laskeneet viime vuosina jonkin verran. Tällä hetkellä euron kurssi edistää vientiä euroalueen ulkopuolelle.

Suurimmat vientituoteryhmät olivat ajoneuvot ja niiden osat (17,9 %, 202,6 mrd), koneet (14,5 %, 164,9 mrd) ja kemialliset tuotteet (9,4 %, 106,7 mrd).  Merkittävimmät tuontituotteet olivat tietojenkäsittely- ja sähkölaitteet, ajoneuvot ja niiden osat sekä maaöljy ja -kaasu.

Merkittävä trendi on, että Saksasta viedyissä tuotteissa on yhä suuremmassa määrin ulkomaisia osia. Ulkomaalaisen arvonluonnin osuus saksalaisesta viennistä oli 43 %.

Palveluiden kaupassa Saksa on kärkisijoilla

Palveluiden kaupassa Saksa on kärkisijoilla: Tulopuolella se on kolmas Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan jälkeen, menopuolella kolmannella sijalla Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen.  Vientipuolella Saksan osuus maailmassa tapahtuvasta palveluiden kaupasta oli 5,7 %  ja tuontipuolella 7,1 %. Kokonaisliikevaihdolla mitaten (440,7 mrd euroa) se oli toisena, mutta reilusti Yhdysvaltojen takana.

Vuonna 2014 palvelukaupan saldo oli 39,1 mrd negatiivinen. Tähän on vaikuttanut erityisesti alhaiset rahtimaksut, sitä myötä vaje kuljetuspalveluissa sekä saksalaismatkailjoiden  runsas matkailu ulkomailla.  Suuria tulonlähteitä olivat matkailu, koska Saksa oli myös merkittävä matkailun kohdemaa,  ja  sähköinen tietojenkäsittely. Tärkein kumppanimaa palvelukaupassa on Yhdysvallat, joiden jälkeen  tulevat Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska ja Alankomaat.

Saksan ja Suomen välinen kauppa: Saksa on Suomen tärkein kauppakumppani

Saksa nousi vuonna 2014 sekä suurimmaksi vientimaaksemme että suurimmaksi kauppakumppaniksemme. Toisaalta Saksan ulkomaankaupasta Suomen kauppa on alle prosentin luokkaa. Suomen tullin mukaan vienti Suomesta Saksaan oli lähes 6,7 miljardia euroa ja tuonti Saksasta oli yli 7,7 miljardia euroa.  Saksan osuus Suomen kokonaisviennistä oli 12 %. Vienti Saksaan kasvoi viime vuonna 24 %. Tuontimaiden joukossa Saksa oli toisena 13,4 %:n osuudella. Tuonti Saksasta kasvoi 5 %. Saksan tilastokeskuksen luvut ovat suuremmat. Sen mukaan vienti Suomesta Saksaan oli 7,33 mrd ja tuonti Saksasta Suomeen 8,8 mrd. 

Suomen tullin mukaan Saksaan vietiin Suomesta eniten valmistettuja tavaroita (40,9 %), joista tärkeimpänä paperia ja pahvia (17,9 %). Koneiden, laitteiden ja kuljetusvälineiden osuus oli 33,7 %. Lisäksi olennaisia vientituotteita olivat kemialliset aineet ja tuotteet (9 %) ja raaka-aineet (7,8 %). Tuonnissa keskeisimpiä tuoteryhmiä olivat koneet, laitteet ja kuljetusvälineet (43 %), kemialliset aineet ja tuotteet (17 %) sekä valmistetut tavarat (13,4 %).

kauppa