Saksan talous on maltillisessa kasvusuhdanteessa

Kasvua siivittää etenkin yksityinen kulutus. Myös julkinen kulutus on kasvussa muun muassa pakolaistilanteen vuoksi, joskin sen vaikutusta on hankala tarkkaan arvioida. Saksa on edelleen merkittävä tavaroiden viejä, mutta tuonnin odotetaan kasvavan vientiä enemmän.

Foto: David Schiersner/Flickr CC by 2.0
Frankfurt
  • Eri ennusteissa kasvu tälle vuodelle on 1,6–2 % ja ensi vuodelle 1,7 %.
  • Työllisyystilanne on erittäin hyvä. Ennusteena 4,1 % työttömyys tänä vuonna  ja 4,3 % ensi vuonna.
  • Palkat ovat kasvussa. Hallitus odottaa nettopalkkojen nousevan tänä vuonna 2,6 % ja ensi vuonna 2,2 %.
  • Investointien ennustetaan nousevan vain jonkin verran, vaikka korot ovat alhaisia ja yritysten odotukset ovat yleisesti ottaen positiivisia.
  • Julkinen talous on ylijäämäinen. Hallitus jatkaa "mustan nollan" politiikkaansa, jonka mukaan se ei ota uutta velkaa. 
     

Saksan taloudessa ei ole odotettavissa suuria muutoksia verrattuna aiempiin ennusteisiin. Talous on maltillisessa kasvusuhdanteessa: 1,6 %:n BKT:n kasvua tälle vuodelle ja 1,5 % ensi vuodelle ennustavat yhteisessä kevätennusteessaan neljä Saksan merkittävintä taloustutkimusinstituuttia. Hallituksen talousennuste tälle vuodelle on hieman instituutteja optimistisempi, 1,7 %, mutta ensi vuodelle sama kuin taloustutkimuslaitoksilla. Teollisuuden keskusliitto BDI ennustaa 1,5–2 %:n kasvua tälle vuodelle.

Ennusteet ovat sisällöltään pitkälti samansuuntaisia. Kasvua siivittää etenkin yksityinen kulutus, joka saa vauhtia hyvästä työllisyystilanteesta, palkkojen kasvusta, alhaisista energian hinnoista ja alhaisista koroista. Myös julkinen kulutus on kasvussa muun muassa pakolaistilanteen vuoksi, joskin sen vaikutusta on hankala tarkkaan arvioida.

Tuonti on voimakkaammassa kasvussa kuin vienti

Hallitus odottaa suurempaa tuonnin kasvua (5,2 % tälle vuodelle, 5 % ensi vuodelle) kuin viennin kasvua (2,9 % tälle vuodelle, 3,7 % ensi vuodelle). Tämä johtuu suuresta kotimaisesta kysynnästä. Saksa on edelleen merkittävä tavaroiden viejä, mutta maailmankauppa kehittyy vain hitaasti. Suosiollinen euron kurssi siivittää osaltaan vientiä, mutta toisaalta monet raaka-aineista riippuvaiset kehittyvät taloudet kehittyvät heikosti. Oletuksena on, että talous säilyy vakaana EU-alueella, mikä on Saksan tärkein vientialue. Öljyn hinta vaikuttaa suotuisasti vientiin.

Työllisyystilanne on erittäin hyvä

Hallituksen ennuste työttömyysprosentiksi on 4,1 % tänä vuonna ja 4,3 % ensi vuonna.

Palkat ovat kasvussa. Hallitus odottaa nettopalkkojen nousevan tänä vuonna 2,6 % ja ensi vuonna 2,2 %. Kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen ennustetaan kasvavan 2,9 % molempina vuosina, ottaen huomioon palkkakehitys ja eläkkeiden mukauttaminen, mikä on suurempi nousu kuin aiempina vuosina. Alhainen inflaatio merkitsee ostovoiman kasvua.

Investoinnit kasvavat vain jonkin verran

Investointien ennustetaan nousevan vain jonkin verran, vaikka korot ovat alhaisia ja yritysten odotukset ovat yleisesti ottaen melko positiivisia. Hallitus odottaa 2,6 %:n investointien kasvua tälle vuodelle ja 2,7 %:n kasvua ensi vuodelle. Pakolaistilanteesta johtuen etenkin asuntorakentamisen odotetaan vilkastuvan.  Hallitus toteaa panostavansa myös julkisiin investointeihin. Liikenneministeriö aikoo investoida 20 miljardia vuodessa lisää liikenneinfrastruktuuriin vuoteen 2030 saakka.

Julkinen talous on ylijäämäinen

Hallitus jatkaa "mustan nollan" politiikkaansa, jonka mukaan se ei ota uutta velkaa. Valtiolla oli velkaa 71,25 % suhteessa BKT:een viime vuonna, tavoitteena on alentaa velkaa 68,75 %:iin tänä vuonna ja 66 %:iin ensi vuonna. Hallitus pyrkii johdonmukaisesti EU-tavoitteeseen 60 %:iin. Ennusteena on 61,5 % vuonna 2019.

Taloustutkimusinstituuttien ennusteena on 11 miljardin julkisen talouden ylijäämä tälle vuodelle ja 10 miljardin ylijäämä ensi vuodelle. Menoja lisäävät pakolaisista aiheutuvat kulut, mutta ylijäämää aiheuttaa se, että verotulot ovat korkealla tasolla ja korot alhaisia.

kauppa
työllisyysaste