Ruotsin markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

Ruotsin markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

Ruotsin taloudella menee yhä hyvin ja Suomen arvostus kauppakumppanina ja investointikohteena on erinomainen. Pandemia on tuonut perinteisten alojen rinnalle uusia mahdollisuuksia etenkin IT-, terveys- ja ympäristösektoreilla. Ruotsi jatkaa investointejaan infrastruktuuriin ja rakentamiseen. Palvelusektorin mahdollisuudet kasvussa. Lähetystö, Business Finland ja kauppakamari ovat valmiita tukemaan yrityksiä.

Ruotsi ja Suomi ovat toisilleen elintärkeitä; niin taloudessa kuin politiikassakin. Maantieteellinen läheisyys, tunnettavuus, luottamus ja yhteiset arvot luovat erinomaisen pohjan tiiviimmälle yhteistyölle. Yhteistyön tarve ei ole poistunut pandemian myötä. Päinvastoin, uusi tilanne luo uusia mahdollisuuksia. 

Ruotsi on Suomen toiseksi suurin kauppakumppani tavaraviennissä ja suurin palveluviennissä. Maiden kauppavaihdon osuus on n. 10 prosenttia kunkin maan ulkomaankaupasta. 

Suomen arvostus on kasvanut; terveyssektori, vihreä teknologia, koulutus, elintarvikeala sekä puolustus & kokonaismaanpuolustus ovat tunnustettuja suomalaisten vahvuuksia. Lisäksi Ruotsi panostaa vahvasti infrastruktuurin kehittämiseen ja painii useiden yhteiskunnallisten haasteiden kanssa. Tulevalle vuodelle on tulossa 10 mrd. euron elvytyspaketti (ml. 4 mrd. EU-rahaa). Nämä kaikki tarjoavat mahdollisuuksia Suomen yksityissektorille.  

Ruotsin taloudella on mennyt, ja yhä menee hyvin.  Valtion velka on maltillinen ja tämän vuoden notkahduksen jälkeen maa on tämänhetkisten tietojen perusteella takaisin kasvu-uralla vuonna 2021. Myös väestö kasvaa ja sitä myötä tarve palveluille lisääntyy. Poliittinen tilanne on vakaa ja molemmat maat panostavat EU:n sisämarkkinoiden kehittämiseen ja vapaakaupan edistämiseen.
 
Tukholmassa yrityksiä tukee suurlähetystön lisäksi Business Finland ja aktiivinen kauppakamari. Suurlähetystön tilat ja online edellytykset ovat hyvät yritysten verkottumiselle ja yhteydenpidolle asianmukaisella ja turvallisella tavalla. Lisäksi Tukholmassa toimii kulttuuri-instituutti. Ruotsissa on myös kasvava joukko suomalaistaustaisia talous- ja tiede- ja kulttuurielämän vaikuttajia. Maassa on yli 60 suomenkielistä hallintoaluetta ja n. 700 000 suomalaistaustaista kansalaista. Myös nämä muodostavat rakentavan voimavaran yhteistyölle. 

Lähetystö tuottaa yhdessä Team Finland -toimijoiden kanssa julkista materiaalia yritysten yhteistyömahdollisuuksista ja Ruotsin talouden kehitysnäkymistä. 

Pandemiasta johtuen Team Finland-toiminnan muodot ja osittain myös fokus ovat muuttumassa. Perusasetelma ei niinkään; Ruotsi ja Suomi ovat toisilleen yksi keskeisimmistä kauppakumppaneita. Viimeisen kyselyn perusteella lähimarkkinoiden merkitys kasvaa.
 
Painopisteinä tulevana kautena ovat turvalliset digitaaliset ratkaisut (ml. kyberteknologia ja rahoitussektori), tekoäly, älykäs ja puhdas liikkuminen, akkuteollisuus, bio- ja kiertotalous, suora kuluttajakauppa, elintarvikkeet ja terveysteknologia. Myös koulutusvientiin panostetaan aiempaa enemmän. Tämä lista ei ole tyhjentävä, hyville ideoille, tuotteille ja palveluille on kysyntää. Rajoitusten poistuttua myös matkailun edistäminen vaatii jatkossa erityispanostusta. Lähimatkailun houkuttelevuus kasvanee.   

Maiden yhteinen Team Finland-toiminta kolmansissa maissa tarjoaa lisämahdollisuuksia; yhdessä olemme isoilla markkinoilla vaikuttavampia.

Liisa Talonpoika, Suomen suurlähettiläs, Ruotsi