Rakenteilla oleva öljynjalostamo hiertää Brasilian ja Venezuelan välejä

Brasilian ja Venezuelan öljynjalostamokiista siirtyi syyskuulle. Petrobrásin raha-asioiden tutkintakomissio nimettiin. Työttömyys ylitti 15 prosenttia São Paulossa. Brasilia tuomitsi Pohjois-Korean ydinkokeen. Brasilia rahoittaa uuden voimalinjan Paraguayssa. Oppositio esti Lulan kolmannen presidenttikauden mahdollistavan lakialoitteen viime hetkillä.

Poiminnat ovat Suomen Brasilian suurlähetystön talousuutiskatsauksesta.

Lula ja Chávez eivät onnistuneet ratkaisemaan kiistaa öljynjalostamosta

Brasilian presidentti Lula ja Venezuelan presidentti Hugo Chávez tapasivat Brasilian Salvadorissa 26. toukokuuta. Maiden valtiojohtoiset öljy-yhtiöt rakennuttavat parhaillaan Pernambucon osavaltioon valtavaa öljynjalostamoa, jonka toimintaan liittyen mailla on erimielisyyksiä. Pääongelma on Venezuelan öljy-yhtiö PDVSA:n haluama hinta jalostamossa käytettävästä öljystään, jota Brasilian öljy-yhtiö Petrobrás pitää liian korkeana. Presidenttien tapaaminen ei tuonut ratkaisua ongelmaan. Asiaa käsitellään seuraavan kerran syyskuussa.

Petrobrásin raha-asioiden tutkintakomissio nimetty

Brasilian valtiojohtoisen öljy-yhtiö Petrobrásin raha-asioita selvittämään asetetun parlamentaarisen tutkintakomission yksitoista jäsentä on nimetty. Presidentti Lula vaikutti jäsenien valintaan ja suurin osa tutkintakomission jäsenistä onkin hallitusmyönteisistä puolueista. Petrobrásia syytetään veroja koskevien laskujärjestelmien muuttamisesta, joiden ansiosta sen katsotaan säästäneen veroissaan neljän miljardin realin verran. Lula on kutsunut opposition ajamaa tutkimusta epäisänmaalliseksi ja vastuuttomaksi ja epäilyjen pelätään vahingoittavan Petrobrásin imagoa Brasilian suurimpana yrityksenä sekä vaikeuttavan rahoituksen saamista.

Työttömyys jo 15 prosenttia São Paulossa

Työttömyys on yhä kasvussa Brasilian suurimmissa kaupungeissa. Seade-säätiön ja sosio-ekonomistisen tutkimuslaitos Dieesen tekemän selvityksen mukaan huhtikuun työttömyysaste oli São Paulossa 15,3 prosenttia, kun maaliskuun vastaava luku oli 15,1 prosenttia. São Paulosta hävisi huhtikuun aikana 57000 teollisuustyöpaikkaa.

Brasilia tuomitsi Pohjois-Korean ydinkokeen

Brasilia tuomitsi jyrkästi Pohjois-Korean 25. toukokuuta tekemän ydinkokeen, joka Brasilian mukaan rikkoo räikeästi YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 1718. Brasilia toivoo, että Pohjois-Korea liittyisi mahdollisimman pian ydinaseettomana maana takaisin kansainväliseen ydinsulkusopimukseen. Brasilian hallitus vaatii Pohjois-Koreaa myös pikaisesti allekirjoittamaan täydellisen ydinkoekieltosopimuksen sekä välittömästi jäädyttämään ydinkokeet.

Brasilia käy kansainvälisessä mitassa melko mittavaa kauppaa Pohjois-Korean kanssa. Pohjois-Korean ulkoministeri vieraili Brasiliassa 10.-11.5.2009. Vierailu sisälsi tapaamisen Brasilian ulkoministeri Celso Amorimin kanssa. Keskusteluja käytiin mm. maiden välisen kaupan kasvattamisesta. Vuonna 2008 maiden välinen kauppa oli 381,1 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

Brasilia ja Pohjois-Korea sopivat diplomaattisuhteet maaliskuussa 2001. Pohjois-Korean suurlähetystö on toiminut Brasíliassa vuodesta 2005. Brasilia on suunnitellut suurlähetystön avaamista Pohjois-Koreaan tavoitteenaan mm. saada tukea Brasilian pysyvälle jäsenyydelle YK:n turvallisuusneuvostossa. Suurlähetystö Pjongjangissa on viimeistelyä vailla valmis toimintaan.  Suurlähetystön avaamista on kuitenkin lykätty sitten vuoden 2006, jolloin Pohjois-Korea suoritti ensimmäisen ydinasekokeensa.

Maailman suurimman vesivoimalan sähkönjako esillä presidenttitason keskusteluissa

Paraguayn presidentti Fernando Lugo vieraili Brasiliassa toukokuun kolmannella viikolla tavoitteenaan vakuuttaa presidentti Lula Itaipún vesivoimalan käyttöön liittyvän, vuonna 1973 allekirjoitetun sopimuksen muuttamisesta Paraguaylle edullisemmaksi. Itaipú on maailman suurin vesivoimalaitos, joka tuottaa 90 prosenttia Paraguayn ja 20 prosenttia Brasilian sähköstä. Paraguay ei pysty käyttämään koko osuuttaan sähköstä ja joutuu vanhan sopimuksen mukaisesti myymään ylijäävän sähkön Brasilialle erittäin edulliseen hintaan. Useita tunteja kestäneiden neuvotteluiden seurauksena ei vanhaan sopimukseen kuitenkaan tullut muutoksia.

Presidentti Lugo ei tosin joutunut palamaan tyhjin käsin takaisin. Brasilian kehityspankki (BNDES) lupasi rahoittaa noin 2 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla mm. uuden voimalinjan Itaipústa Paraguayn pääkaupunkiin Asuncióniin sekä infrastruktuuriin, maatalouteen ja yhteiskuntaan liittyviä projekteja ja ohjelmia. Itaipúun liittyvät neuvottelut jatkunevat kesäkuussa ennen Mercosur-maiden presidenttien tapaamista.

Oppositio esti Lulan kolmannen presidenttikauden mahdollistavan lakialoitteen viime hetkillä

Oppositiojohtajat onnistuivat viime hetkillä estämään presidentti Lulan kolmannen kauden mahdollistavan lakialoitteen kongressin edustajainhuoneessa. Hallituksen tukijat olivat keränneet 183 kansanedustajan allekirjoitukset lakialoitteen tueksi, mutta oppositio onnistui viime hetkillä vakuuttamaan 13 kansanedustajaa perumaan allekirjoituksensa; näin 171 allekirjoituksen minimimäärä ei tullut täyteen. Lakialoitteen tukijat vakuuttivat hankkivansa uudestaan puuttuvat allekirjoitukset.

Presidentti Lula on toistuvasti sanonut kannattavansa ehdokas Dilma Rousseffia työnsä jatkajaksi ja painottanut, ettei hän ole kiinnostunut mahdollisesta kolmannesta kaudesta Brasilian presidenttinä. Dilma Rousseff käy parhaillaan kemoterapiassa huhtikuussa löydetyn ja poistetun syöpäkasvaimen takia. Rousseffin heikentyneet voimat ja sairaalakäynnit ovat nostattaneet epäilyjä hänen kyvystään suoriutua vaalikampanjoinnista.