Qatarin liiketoimintamahdollisuudet suomalaisille toimijoille

Qatar on nopeasti kasvava moderni, useilla aloilla kokonaan suurempi toimija. Maa on BKT per capita -mittareilla yksi maailman vauraimpia maita. Vauraus perustuu etupäässä maakaasuun, jossa Qatar on nesteytetyn maakaasun LNG:n osalta maailman suurin viejä Yhdysvaltain ohella.

Qatarista on tullut EU:lle strateginen energiakumppani ja useat suuret EU-maat ovat tehneet vuoteen 2050 saakka ulottuvia toimitussopimuksia. Myös Suomeen on ostettu LNG:tä Qatarista. Valtiontalous on terveellä pohjalla ja vahvasti ylijäämäinen.

Talous kasvaa vaikkakin hiukan hitaammin kuin aiemmin ennustettu. Jalkapallon MM-kisojen investointibuumin jälkeenkin bkt:n ennustetaan kasvavan, vaikka rakennussektori on hiljentynyt kisojen jälkeen. Infrastruktuuri maassa on korkeatasoinen ja toimii vetovoimatekijänä. Dohassa voidaan katsoa olevan kolmen miljoonan asukkaan kaupungissa viiden miljoonan asukkaan infrastruktuuri. Suomalaisille yrityksille on merkittäviä mahdollisuuksia lukuisilla sektoreilla.

Qatar on liiketoimintatavoiltaan tyypillinen Gulfin maa. Merkittävin osa liiketoiminnasta on jollakin tavoin kytköksissä valtiollisiin toimijoihin. Menestyäkseen markkinalla on ensiarvoisen tärkeää tuntea relevanttien sukujen vaikutusvaltaisia tahoja sekä luoda henkilökohtaiset suhteet yrityksen liiketoiminnan kannalta keskeisiin henkilöihin. Ensin rakennetaan luottamus henkilökohtaisella tasolla ja sen jälkeen tehdään kauppaa. Kauppaa tekevät ihmiset ja yritykset ovat vain instrumentti. 

Suurlähetystö antaa mielellään informaatiota eri vaihtoehdoista paikallisen toiminnan osalta. Maassa on mahdollista omistaa 100 % paikallisesti yrityksestä tai toimia yhteisyrityksenä paikallisen toimijan kanssa.  Tyypillisesti suuri osa suomalaisten toimijoiden liiketoiminnasta Qatarissa on joko palvelukauppaa tai tulee osin kolmansien maiden kautta, joten puhtaista tavarakauppatilastoista ei ilmene kuin osa suomalaisten toimijoiden myynnistä Qatarissa.  

Qatarilaisilla investoijilla merkittävää kiinnostusta Suomea kohtaan

Suomalaisyritysten myynti Qatarissa on muutamia satoja miljoonia. Kauppavaihto on niin ikään muutamia satoja miljoonia. Qatarilaiset toimijat haluavat laatua ja ovat valmiit myös maksamaan kilpailukykyisen hinnan. Markkina on kuitenkin kilpailtu ja oletusarvoisesti kaikki keskeiset globaalit toimijat ovat läsnä. Suurlähetystö on identifioinut Team Finland -työssä sektoreista ICT:n, koulutuksen, energian, terveysteknologian elintarviketeollisuuden sekä matkailun painopistealueiksi.

Qatar ja qatarilaiset yksityiset investoijat ovat osoittaneet merkittävää kiinnostusta Suomeen Suomen Dohan suurlähetystön perustamisen jälkeen. Qatarin avattua suurlähetystönsä Suomessa kesällä 2023 kaupallistaloudellisten yhteistyömahdollisuuksien potentiaali on entistä suurempi. Qatar Investment Authority(Linkki toiselle web-sivustolle.) on osoittanut kiinnostusta potentiaalisiin suuriin projekteihin (> 200 MEUR). Kiinnostuksensa on erityisesti uusiutuviin sekä paradigmoja muuttaviin tulevaisuuden teknologioihin. Yksityiset sijoittajat ovat myös osoittaneet lisääntynyttä mielenkiintoa Suomea kohtaan ja jo tehneet kuluvan vuoden aikana uusia sijoituksia suomalaisiin toimijoihin. Suurlähetystö on valmis työstämään investor deck-esityksiä korkeatasoisista suomalaistarjoamista toimitettavaksi potentiaalisille investoijille Qatarissa.

Suurlähetystö voi verkottaa suomalaisia toimijoita paikallisiin relevantteihin tahoihin. Olemme käytettävissä keskusteluun kaikesta yllä mainituista mahdollisuuksista.

 

Dohassa 4. joulukuuta 2023

Pekka Voutilainen

Suurlähettiläs