Pelastaako euro Islannin talouden?

Talouskasvusta huolimatta Islantia vaivaa sinnikäs inflaatio. Parlamentin korjausliike ei ole hidastanut Islannin kruunun arvon heikkenemistä. Pääomakontrollin purkaminen euron avulla näyttää yhä todennäköisemmältä.  

 Talouskasvua, työttömyyttä ja inflaatiota

Islannin talouskasvu viime vuonna oli kohtalaisen hyvä, 3,1%. Ennuste tälle vuodelle on 2,6% ja ensi vuodelle kasvua ennustetaan kahden ja puolen prosentin verran. Työttömyys on tällä hetkellä islantilaisittain korkea, 7,2%. Maassa on vallinnut aikaisemmin käytännössä täystyöllisyys työttömyysasteen ollessa vain runsaan prosentin luokkaa. Työttömyys näyttäisi olevan vähentymään päin.

Huolestuttavaa sen sijaan on jatkuvasti kasvava inflaatio, nyt 6,4%, ja viiden prosentin korkotaso. Tämä siitä huolimatta, että kalastus, turismi ja alumiiniteollisuus osoittavat hyvää kasvua. Investointeja ei vuorostaan juuri ole, rakennusteollisuus on olematonta tällä hetkellä ja julkinen sektori on pakotettu leikkaamaan menoja – kasvu perustuukin pitkälti yksityiseen kulutukseen, jonka ostovoima heikkenee inflaation laukatessa.

Eräs syy inflaatioon on kruunun arvon heikentyminen, jopa yli 7% viime marraskuusta. Tämän johdosta maan parlamentti Althingi teki maaliskuussa korjausliikkeen tiukentamalla pääomakontrollia, mutta kyseinen toimenpide auttoi vain muutaman päivän, ennen kuin oltiin taas entisissä inflaatiolukemissa. Islannin kruunun kohtalosta, johonkin toiseen valuuttaan siirtymisestä ja pääomakontrollin purkamisesta on keskusteltu viime aikoina vilkkaasti.

Kohti euroa

Keskuspankin pääjohtaja Már Guðmundssonon korostanut, että pääomakontrollin purkaminen on välttämätöntä, mutta sen tulee tapahtua hallitusti.

Pääministeri Jóhanna Sigurðardóttirin mukaan yksipuolinen siirtyminen johonkin muuhun valuuttaan ei ole realistista, vaan vahvimmat argumentit puhuvat euron ja EU:hun liittymisen puolesta: Islannin ulkomaankaupasta 42% suuntautuu euroalueelle, kun taas kauppa Kanadan dollareissa on alle 2% ja US dollareissa, punnissa ja Tanskan kruunuissa kussakin noin 10%. Hallitukselle luovutettiin maaliskuussa raportti talousjärjestelmän tulevaisuuden rakenteista.

Lisäksi on asetettu kansainvälinen asiantuntijaryhmäkäsittelemään raportissa tehtyjä ehdotuksia ja laatimaan kattava ehdotus finanssimarkkinoiden kokonaissääntelystä. Asiantuntijaryhmään kuuluu Finanssivalvonnan entinen pääjohtaja Kaarlo Jännäri.

EU-jäsenyys vastatuulessa

Islanti on neuvotellut EU:n jäsenyydestä jo pari vuotta. Maaliskuun lopussa julkaistun Islannin teollisuusliiton (SI) jäsenten parissa tehdyn mielipidemittauksen mukaan jäsenistöstä 58,7% vastustaa EU-jäsenyyttä ja vain 27,4% puoltaa sitä tällä hetkellä. Liiton puheenjohtajan mukaan tämä tulos kuvastaa pikemminkin tilannetta Euroopassa ja SI:n jäsenten halua odottaa ja katsoa, mihin EU ja euro ovat menossa.

EU-neuvottelujen tärkeimpien lukujen avaamisen lähestyessä ja hallituksen tilanteen ollessa yllä kuvattu myös EU-keskustelu velloo valtoimenaan. Muun muassa Eurooppatiedotus ja EU-edustuston päällikkö ovat saaneet osakseen syytöksiä ’EU-propagandan levittämisestä ja Wienin sopimuksen vastaisesta asemamaan sisäisiin asioihin puuttumisesta’.

Vaalilevottomuutta

Vaikka seuraavat parlamenttivaalit ovat vasta vuoden päästä, on selvää ’vaalilevottomuuta’ jo havaittavissa ilmassa.  Nähtäväksi jää, millä tavoin ensi vuodelle suunnitellut parlamenttivaalit heijastelevat taloudellisen tilanteen kehittymistä ja islantilaisten asenteita Euroopan Unionia kohtaan. Kannuja valetaan siitä, pysyykö nykyinen hallitus pystyssä vaalikauden loppuun.

Gallupien mukaan hallitusvastuussa olevan koalition suosio on hiipunut:  hallitusvastuussa olevat Sosiaalidemokraattinen allianssi on saanut 17%.n ja Vasemmisto-vihreät 11%:n suosion. Esimerkiksi euroskeptinen Itsenäisyyspuolue nauttii noin 38 %:n kannatusta. Oman värinsä vaalitaistoon tuovat kolme uutta pienpuoluetta, joiden vaikutus poliittiseen kenttään on vielä epäselvää.

Talousministeri Steingrímur J. Sigfússonin puhe Islannin keskuspankin vuosikokouksessa 29.3.2012(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).