Ongelmia näköpiirissä - finanssikriisi, valtiontuet ja kauppapolitiikka

Yhdysvalloissa politiikan keskiössä on autosektorin tuki ja erityisesti kolmen autojätin Chryslerin, GM:n ja Fordin pelastaminen. Washingtonissa pidetään todennäköisenä, että tukijärjestelystä päästään sopimukseen ennen joulua tai viimeistään osana tulevan presidentin Barack Obaman laajempaa elvytyspakettia vuoden 2009 alussa.

Kun julkista rahaa liikkuu paljon ja yritysten näkymät heikkenevät, paineet omien suosimiseen kuitenkin kasvavat, arvioi Suomen Washingtonin suurlähetystö.

Valtioiden tukitoimet finanssikriisistä kärsiville yrityksille ovat syksyn aikana kohdistuneet ensisijaisesti pankkeihin ja rahoitussektoriin. Käsillä on monissa maissa nyt vaihe, jossa tukea joudutaan kohdistamaan pankkien rinnalla entistä enemmän myös rahoitusongelmista kärsiviin teollisuusyrityksiin. Näin etenkin tapauksissa, joissa yritysten katsotaan toimivan strategisesti tärkeillä sektoreilla tai joissa yritysten konkursseilla arvioidaan olevan laaja, koko talouteen heijastuva vaikutus. 

Autosektorin tukipaketti Yhdysvalloissa todennäköinen 

Yhdysvalloissa tapetilla on autosektorin tuki ja erityisesti kolmen autojätin (Chrysler, GM ja Ford) pelastaminen. Autoyhtiöt ovat pyytäneet 34 miljardin hätälainaa välittömän rahoitusvajeensa kattamiseen, mutta pitkällä tähtäimellä rahaa voidaan joutua pumppaamaan selvästi enemmän. Veikkaukset liikkuvat 75 miljardista ylöspäin. Suurista summista huolimatta Washingtonissa pidetään tällä hetkellä varsin todennäköisenä, että jonkinlainen järjestely saadaan aikaan ennen joulua tai viimeistään osana Obaman laajempaa elvytyspakettia vuoden 2009 alussa. Demokraattipuolue tuskin voi ottaa tunnolleen autoyhtiöiden täydellistä alasajoa tilanteessa, jossa työttömyys on ponkaissut historiallisen nopeaan kasvuun. 

Autotehtaat olivat kongressiedustajien tentattavana 4.–5. joulukuuta ja antoivat tarkempia selvityksiä yhtiöiden taloudellisesta tilasta sekä toimenpiteistä, joilla yhtiöt uskovat nousevansa jaloilleen. Vaikka varmaa tietoa tukijärjestelyn toteuttamistavasta ei vielä ole, voidaan jo nyt ennustaa, että Yhdysvalloissa autoteollisuudella ja valtiolla on edessään aikaisempaa läheisempi liitto, joka saattaa kestää jopa vuosia. Lainoituksen ehdoksi tullaan asettamaan tiukkoja määräyksiä liittyen muun muassa  yritysten rakenteeseen ja tuotekehitykseen, ja tuleva lisärahoitus tullaan sitomaan erilaisten välitavoitteiden toteutumiseen. Keskeinen teollisuudenala siis väistämättä jossain määrin politisoituu tukijärjestelyn kautta. 

Sisäpoliittisesti kyseessä on merkittävä asia, koska tukipäätöksiä pidetään tietyssä mielessä periaatteellisena valintana vapaan markkinatalouden ja mahdollisesti hyvinkin laajamittaisen valtio-ohjauksen välillä (capitalism vs. ”bailout nation”). Jos tukijärjestely toteutetaan irrottamalla varoja finanssikriisin hoitoon tarkoitetusta yleisestä 700 miljardin dollarin tukirahastosta (TARP, Troubled Assets Relief Program), on lähes varmaa, että vastaavia tukivaatimuksia tullaan pian kuulemaan myös muualta teollisuudesta, autosektorin ulkopuolelta (muun muassa  rakentaminen, energia). Ongelmaa korostaa, että tuoreiden mielipidetiedustelujen mukaan 61prosenttia kansalaisista vastustaa verovarojen käyttöä autojättien pelastamiseen. 

Poliitikot joutuvat siis lähipäivinä- ja viikkoina tekemään periaatteellisia päätöksiä siitä, minkälainen teollisuus on niin tärkeää, että se tulee lyhyellä tähtäimellä pitää pystyssä verovaroin – osittain jopa kansalaismielipidettä vastaan. Ja samalla on pohdittava, kannattaisiko tietyt dinosaurukset sittenkin päästää konkurssiin, jotta tuotanto saataisiin organisoitua kilpailukykyisemmäksi sitä kautta. USA:n konkurssilainsäädäntöhän mahdollistaa yrityksen hakeutumisen saneeraukseen, jossa tavoitteena on yritystoiminnan pelastaminen toiminnan uudelleenorganisoimisen kautta (niin sanottu chapter 11-menettely, reorganization bankruptcy). Tätä menettelyä on viime vuosina hyödynnetty muun muassa  lentoyhtiöissä, terästeollisuudessa ja vähittäismyynnissä. 

Valtiontukien kauppapoliittinen merkitys kasvaa 

Sisäpolitiikan rinnalla uusista tukitoimista on muodostumassa vuoden 2009 alkupuoliskolla myös kauppapoliittinen ongelma. Autoteollisuuden järjestelyt ovat tästä hyvä esimerkki, mutta ongelmasta voi taantuman pitkittyessä tulla paljon laajempi. Kansainvälisesti tarkasteltuna valtiontuki yksittäisille teollisuudenaloille on perinteisesti ollut helposti tarttuvaa: Euroopalla on toki omat vaikeutensa, mutta eurooppalaisten autonvalmistajien tukivaatimukset ovat viime aikoina voimistuneet nimenomaan reaktiona amerikkalaiseen keskusteluun. Kiina on valmistellut tukipakettia kahdelle suurelle autoyhtiölle. Korea ja Japani tuskin seuraavat kaukana perässä, mikäli kierre vahvistuu. 

Vaikka USA:n tukijärjestelyn yksityiskohdista ei vielä olekaan tietoa, yleisesti arvioidaan, että autotuki pyritään kohdistamaan nimenomaan amerikkalaisomistuksessa oleviin yrityksiin. Obaman lähipiiristä on myös todettu, että järjestely tullaan toteuttamaan "ainoastaan kotimaisen teollisuuden intressit huomioiden". Hankkeessa on siis selvä diskriminoinnin riski. Riskiä korostaa se, että ulkoiset kauppa- ja taloussuhteet ovat USA:n poliittisella agendalla juuri nyt selvästi toissijaisia verrattuna kotimaan talousongelmiin. 

EU:n sana ei painaisi 

USA:n mediassa noteerattiin komission Barroson parin viikon takainen uhkaus, jonka mukaan EU tulee tutkimaan tarkasti USA:n tukijärjestelyn WTO-yhdenmukaisuutta. Yhtä yleisesti on kuitenkin myös arvioitu, että EU:n toimintamahdollisuudet asiassa ovat heikot. Tukijärjestelyn osoittaminen WTO:n valtiontukisopimuksen vastaiseksi edellyttäisi, että Yhdysvaltoihin autoja tuovat ulkomaiset yritykset pystyisivät osoittamaan järjestelystä koituneen kaupalle vakavaa haittaa. 

Tämän osoittaminen on paitsi vaikea myös erittäin hidas, jopa vuosia kestävä prosessi. On myös käytännössä varmaa, ettei tukijärjestelyyn tulla sisällyttämään mitään sellaisia elementtejä, joihin mahdollisessa WTO-prosessissa voitaisiin tarttua helposti. Tällaisia olisivat esimerkiksi kotimaisen tuotannon osuutta koskevat vaatimukset tai tuen määrän sitominen viennin määrään. 

Tilannetta vaikeuttaa myös se, että lähes kaikki ovat lähdössä tavalla tai toisella tukemaan omaa teollisuuttaan, laajempien elvytyspakettien puitteissa. 

Kiinan suunnittelema elvytyspaketti vastaa 15 prosenttia BKT:stä, Japanin paketti 7 prosenttia BKT:stä, ja Yhdysvalloissa Obama on puhunut 600 miljardin dollarin uudesta elvytyspaketista, kuluvan vuoden aikana hyväksyttyjen tukijärjestelyjen päälle. Suurin osa näiden massiivisten elvytyspakettien sisällöstä on kauppapoliittisesti ongelmatonta, eikä suoraan johda syrjintään kotimaisten ja ulkomaisten yritysten välillä (muun muassa yleiset veronkevennykset tai infrastruktuuri-investoinnit). 

Kun julkista rahaa liikkuu paljon ja yritysten näkymät heikkenevät, paineet omien suosimiseen kuitenkin kasvavat.