Öljylöydöt vilkastuttavat Falkandsaarten taloutta ja luovat uutta elinkeinoa

Falklandinsaarilla on merkittävää potentiaalia öljyntuotantoon ja saarilla suhtaudutaan innostuneesti uuteen elinkeinoon. Argentiinan ulkopoliittinen painostus saarten omistajuudesta ei tule olemaan este vaan korkeintaan hidaste Falklandinsaarten taloudelliselle kehitykselle. Argentiinan asenteeseen ulkopolitiikassa on kuitenkaan tuskin tulossa lähitulevaisuudessa muutosta.

Falklandsaarten öljytuotannon tulevaisuus näyttää positiiviselta, sillä toiminnalle ei ole nähtävissä esteitä. Myös uusia löytöjä saattaa tulla esille, sillä aluetta on yhä tutkimatta. Kuva: Flickr Falklandsaarten öljytuotannon tulevaisuus näyttää positiiviselta, sillä toiminnalle ei ole nähtävissä esteitä. Myös uusia löytöjä saattaa tulla esille, sillä aluetta on yhä tutkimatta. Kuva: Flickr

Verrattain uusi taloussektori

IISS:ssä (The International Institute for Strategic Studies) järjestettiin 28.9.2012 luento Falklandinsaarten tämän hetkisestä poliittisesta ja taloudellisesta tilanteesta sekä niiden tulevaisuudesta öljylöytöjen johdosta. Luennoimassa oli Jan Cheek, joka on Falklandinsaarten hallituksen (Legislative Assembly of the Falkland Islands) jäsen.

Falklandinsaarten talous on perustunut pitkään kalastukseen ja maatalouteen, sekä erityisesti lampaiden kasvatukseen. Tähän rinnalle ovat tulleet viimeaikoina turismi ja Falklandin sodan jälkeen panostus öljyntuotantoon. Sodan jälkeen Falklandin saarten ympärille perustettiin erillinen talousalue (exclusive economic zone), joka 1980-luvun alussa kattoi 150 mailia ja on sittemmin nostettu 200 mailiin. Alue on vilkastuttanut Falklandinsaarten taloutta.

Öljynporauksen mahdollisuutta oli pohdittu jo ennen vuoden 1982 Falklandin sotaa ja alueella oli tehty geologisia tutkimuksia aiheesta. Laajempi kiinnostus öljynporausta kohtaan Falklandin saarilla kasvoi kuitenkin vasta 1990-luvun puolivälissä, jolloin päätettiin myös tehdä yhteistyötä Argentiinan kanssa. Iso-Britannia jakoi Argentiinan kanssa kustannukset ja edut tuotannosta, mutta Argentiina on sittemmin katkaissut yhteistyön.

Odotettavissa uusia löytöjä

Vuonna 1995 tehtiin ensimmäiset öljylöydöt ja 1998 porattiin kuusi öljylähdettä. 1990-luvun lopulla öljyn hinta oli kuitenkin alhaisimmillaan, mikä vähensi kiinnostusta, eikä öljyntuotanto ei ottanut tuulta alleen. 2000-luvun alussa Falklandinsaarten hallitus houkutteli vapaanpääsyn lisensseillä (Open Door Licences) yhtiöitä öljynporaukseen. Lisenssien myöntäminen lopetettiin vuonna 2008, mutta kiinnostus on jatkunut. 2010 löydettiin uusia öljynporauslähteitä saarten pohjoisosista ja eteläosista etsitään öljyä, jota odotetaan olevan jopa enemmän kuin pohjoisessa.

Tulokset asiasta pitäisivät varmistua tänä vuonna kuten myös vuonna 2010 löydetyn Sea Lion-alueen öljylöydön ja tuotannon tulevaisuuden kehitys. Tämän vuoden aikana FOGL (Falkland Oil and Gas Limited) on myös sopinut uusista luvista öljytuotantoon (farm-in) Edison Oil Companyn ja Mobile Energyn kanssa.  

Infrastruktuuriin haetaan mallia

Öljyteollisuus toimii toistaiseksi ainoastaan rannikon lähellä (offshore), mutta Jan Cheekin mukaan falklandilaiset eivät poissulje mahdollisuutta saarelle perustettavasta öljynporausinfrastruktuurista (onshore). Yleisesti Falklandinsaarilla suhtaudutaan innostuneesti öljyteollisuuteen ja saarelaiset ottavat innolla vastaan uuden elinkeinon. Falklandinsaarten hallitus on tehnyt yhteistyötä Iso-Britannian eri elinten kuten ympäristöministeriön kanssa.

Falklandinsaaret pyrkivät öljyteollisuuden infrastruktuuria rakentaessaan ottamaan mallia pienistä öljyvaltioista, ja toistaiseksi he ovat käyneet tutustumassa muun muassa Shetfieldin öljyntuotantoon. Tarkoituksena on rakentaa mahdollisesti norjalaisen mallin mukainen öljyntuotantoinfrastruktuuri.

Falklandinsaarilla öljyntuotannossa täytyy ottaa huomioon myös ympäristöriskit ja öljy-yhtiöiden täytyy omistaa tietyt luvat ennen toiminnan aloittamista. Lisäksi kalastuksen ollessa tärkeä elinkeino saarilla, tuo se lisärajoituksensa alueeseen, missä öljyntuotanto on mahdollista. Mikäli saarille aiotaan perustaa öljynporausinfrastruktuuria (onshore), on se järjestettävä syrjäiselle alueelle.

Kasvulle hyvät lähtökohdat

Öljyntuotannon tulevaisuus nähdään yritysten puolesta positiivisena ja Falklandinsaaret koetaan hyvänä paikkana toimia. Toiminnalle ei ole nähtävissä olennaisia esteitä ja alueella on merkittävää potentiaalia. Lisäksi Falklandinsaarten aluetta on vielä tutkimatta, joten uusia löytöjä voi vielä tulla esille.

Vuosi 2012 on merkittävä Sea Lion – alueen öljylöydön kehityksen, farm-in – sopimusten ja saarten eteläosien öljylöytöjen varmistumisen kannalta, näiden kaikkien vaikuttaessa olennaisesti alueen tulevaisuuteen. Cheek suhtautuu varauksella, mutta optimistisesti, tulevaisuuteen ja odottaa, että öljyteollisuus alkaa näkyä saarten taloudessa.