Muuri pään sisällä – Saksan jälleenyhdistymisen perinnöstä

Muuri pään sisällä – Saksan jälleenyhdistymisen perinnöstä

Saksassa juhlittiin vuoden lopussa Berliinin muurin murtumisen 30-vuotispäivää ja reflektoitiin voimakkaasti kansan yhtenäisyyden tilaa. Jakolinja idän ja lännen välillä on edelleen todellinen. Itäsaksalaisista vain kolmannes pitää jälleenyhdistymistä onnistuneena ja lähes puolet identifioituu edelleen ensisijaisesti itäsaksalaiseksi, "ossiksi".

Marraskuun 9. päivä Saksassa juhlittiin Berliinin muurin murtumisen 30-vuotispäivää. Muuri murtui 9.11.1989 ja vajaa vuosi myöhemmin, 3.10.1990, DDR:n osavaltiot[1] liittyivät Länsi-Saksaan. Keskustelua jälleenyhdistymisen onnistumisista, ja erityisesti epäonnistumisista, on Saksassa käyty koko juhlavuoden ajan. Saksan yhdistyminen oli monella mittarilla menestys: se tapahtui rauhallisesti ja DDR:n ensimmäisen demokraattisesti valitun parlamentin selkeällä enemmistöpäätöksellä[2], valtion omaisuuden yksityistämisessä ei tultu luoneeksi oligarkkiluokkaa, kuten monessa muussa maassa kommunistista järjestelmää purettaessa, DDR:n historiaa on käsitelty avoimesti ja Saksa on käyttänyt satoja miljardeja elintasoerojen tasaamiseen idän ja lännen välillä. Silti vain noin kolmannes itäsaksalaisista pitää jälleenyhdistymistä onnistuneena, länsisaksalaisten keskuudessa osuus on noin puolet.

 

Muuri pään sisällä

Moni saksalainen puhuu ”muurista pään sisällä” (die Mauer im Kopf) ja jako ”osseihin” ja ”wesseihin” on edelleen relevantti: Allensbach-instituutin tutkimuksen mukaan lähes puolet (47 %) itäsaksalaisista identifioituu ensisijaisesti itäsaksalaiseksi, sitten saksalaiseksi. Lisäksi yhä useampi itäsaksalainen on vakuuttunut siitä, että länsisaksalaisilla menee paremmin. Viidessä vuodessa niiden itäsaksalaisten osuus, jotka uskovat elintasoeron lännen ja idän välillä olevan suuri, on noussut 64 prosentista 74 prosenttiin. Länsisaksassa noin viidenneksellä on ensisijaisesti länsisaksalainen identiteetti ja noin 40 prosenttia uskoo suuriin elintasoeroihin maan sisällä.

Osa ”osseista” vaikuttaa löytäneen itäsaksalaisen identiteettinsä viime vuosina uudestaan, entistä vahvempana. Itäsaksalaisiksi identifioituvien osuus on nyt suurempi, kuin muurin murtumisen aikaan. Identiteettien jakolinjoja vahvistavat negatiiviset stereotypiat. Yleistämistä ”Jammer-Ossiksi”, valittavaksi itäsaksalaiseksi, jolle mikään määrä tukirahoja lännestä ei riitä esiintyy edelleen. Jopa kylmän sodan aikaista termiä ”dunkel Deutschland”, pimeä Saksa, on käytetty pilkallisessa mielessä kuvattaessa Itä-Saksan jälkeenjääneisyyttä. Länsisaksalaisia puolestaan kuvataan arroganteiksi ”Besser-Wesseiksi”, joita vaivaa vielä kolmen vuosikymmenenkin jälkeen oikeassaoleminen ja ylemmyydentunto.

Muuria pään sisällä vahvistaa myös itäsaksalaisten kokemus epäreilusta kohtelusta. Saksojen yhdistyessä länsisaksalaiset saivat pitää maansa ja järjestelmänsä samalla kun talous, yhteiskunta, arvojärjestelmä ja rakenteet itäsaksalaisten alta murtuivat. DDR:n vanhentunut teollisuus ei ollut talouden avautuessa kilpailukykyinen ja romahti. Itä-Saksa muuttui nopeasti yhdestä Euroopan teollistuneimmista alueista yhdeksi vähiten teollistuneista. Helmut Kohlin hallitus toteutti valuuttareformin asettamalla Ostmarkin vaihtokurssin yksi yhteen Deutschmarkin kanssa. Tämä oli poliittinen päätös, jolla ei ollut mitään tekemistä Ostmarkin realistisen arvon kanssa – ennen valuuttareformia epävirallisilta valuutanvaihtajilta sai yhden Deutschmarkin noin yhdellätoista Ostmarkilla. Länsituotteiden tullessa markkinoille itäsaksalaisten tuotteiden kysyntä romahti eikä yrityksillä ollut varaa maksaa kuluja ja palkkoja, mikä johti massairtisanomisiin. Tutkija-arvioiden mukaan joka toinen DDR:läinen menetti työnsä jälleenyhdistymisen jälkimainingeissa.

Kohlin hallitus perusti ns. Treuhandanstalt-viranomaisen, joka huolehti itäsaksan valtionyritysten yksityistämisestä. Yksityistäminen sujui hyvin ja järjestäytyneesti verrattuna moniin muihin entisiin kommunistimaihin, mutta silti omaisuus valui suurilta osin (ostohinnalla mitattuna noin 85 %) läntisiin käsiin. Samalla kun itäsaksalaiset muuttivat länteen en masse, joukko länsisaksalaisia haistoi mahdollisuuksia idässä. Yksityistämisprosessit eivät olleet riittävän läpinäkyviä, ehkä ei siksi, etteikö tarkoitus olisi ollut hyvä, vaan siksi, ettei mitään tällaista oltu koskaan tehty.

Valuuttareformin toivottiin osaltaan ehkäisevän itäsaksalaisten massamuuttoa länteen, mutta välittömästi muurin murtumisen jälkeen (1989-90) jopa 800 000 itäsaksalaista muutti länteen. Jo ennen muurin rakentamista, vuosien 1945 ja 1961 välillä, lähtijöitä oli ollut arviolta 3 miljoonaa. Seuraava muuttoaalto ajoittui vuosituhannen taitteeseen monien nuorten itäsaksalaisten lähtiessä työn perässä länteen. Jälleenyhdistymisestä tähän päivään arviolta neljännes alkuperäisistä itäsaksalaisista on muuttanut länteen. Kolmenkymmenen vuoden aikana muuttoliike idästä länteen on ollut noin 3,6 miljoonaa ja lännestä itään 2,4 miljoonaa. Vuonna 2017 muuttoliikkeen suunta kääntyi ensi kertaa: lännestä itään muutti enemmän ihmisiä, kuin toiseen suuntaan. Idän kasvukeskuksista Leipzig, Dresden ja Jena houkuttelevat nuoria muun muassa alemmilla elinkustannuksillaan. Mutta kiinni kuromista on paljon. [3]

Liittokansleri Merkel on verrannut tämän päivän itäsaksalaisia nuoria 1960-luvun lopun länsisaksalaisiin, jotka vaativat vanhemmiltaan vastauksia siihen, mikä heidän roolinsa oli Hitlerin Saksassa. Nyt itäsaksalaiset nuoret vaativat vastauksia, eivät vanhemmiltaan, vaan vanhempiensa puolesta. Mitä vanhemmille tapahtui Saksojen yhdistyessä ja miksi.

Jälleenyhdistymistä käsitellään pääasiassa itäsaksalaisten näkökulmasta, mutta yhdistyminen vaikutti luonnollisesti myös länsisaksalaisiin. Monille länsisaksalaisille ”ossit” tuntuivat vierailta. Kouluihin, yliopistoihin ja työpaikoille ilmaantuneiden uusien maanmiesten mentaliteetti oli kommunistisen järjestelmän muovaama. Länsi-Saksan talouteen integroitiin pika-aikataululla 16 miljoonaa asukasta, vanhentunut teollisuus ja 50-vuotisen suunnitelmatalouden rapauttamat yhteiskuntarakenteet. Taloudellisesti Saksasta tuli ”Euroopan sairas mies”, joka nousi jaloilleen vasta 2000-luvun puolivälissä.

 

Oikeistopopulismi on saanut idässä jalansijaa

Saksan puoluekentästä erityisesti oikeistopopulistinen puolue Vaihtoehto Saksalle, AfD, on osannut hyödyntää itäsaksalaisten erillisyyden tunnetta. Itäosavaltioiden vaaleissa AfD on valjastanut DDR:n kansalaisliikkeen sloganit omaan käyttöönsä. Esimerkiksi DDR:n maanantaimielenosoituksissa käytetty ”Wir sind das Volk” (me olemme kansa) on nyt AfD:n iskulause ”Damals wie heute: wir sind das Volk” (kuten silloin, myös tänään: me olemme kansa). Lisäksi AfD on itäosavaltioiden kampanjoissaan vaatinut yhdistymisen viimeistelyä (Vollende der Wende). Heinäkuussa Thüringenin AfD:n johtaja Björn Höcke totesi vaalitilaisuuspuheessaan, että ”tunnelma on jälleen kuin DDR:ssä – tätä varten me emme tehneet rauhallista vallankumousta”. Höcke on tosin itse kotoisin länsisaksalaisesta Lünenin kaupungista, eikä siis ole ollut osallisena DDR:n rauhallisessa vallankumouksessa.

Vaikka AfD sai toukokuun 2019 EU-parlamenttivaaleissa liittotasolla ennustettua vähemmän ääniä – se ylsi 11 prosentin kannatuksella neljänneksi CDU:n, Vihreiden ja SPD:n jälkeen – osavaltiotasolla kuva on erilainen. AfD nousi itäisissä Saksin ja Brandenburgin osavaltioissa suurimmaksi puolueeksi ja kolmessa muussa itäosavaltiossa toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Myöhemmin syksyllä järjestettiin kolmessa itäosavaltiossa, Saksissa, Brandenburgissa ja Thüringenissä, osavaltiovaalit, joissa kaikissa AfD jäi täpärästi toiseksi suurimmaksi puolueeksi 23-28 prosentin kannatuksella. Liittovaltiotasolla AfD:n kannatus on Allensbach-instituutin kyselytutkimuksen (19.11.2019) mukaan 14,5 prosenttia. AfD:n ajama maahanmuutto- ja islamkriittisyys on Saksassa keskimäärin vahvempaa itäisissä osavaltioissa. SPD:tä lähellä olevan Friedrich Ebert säätiön tutkimuksen mukaan negatiivisesti maahanmuuttoon suhtautuu 63 prosenttia itäsaksalaisista ja 51 prosenttia länsisaksalaisista.

Äärioikeistolaisuus on teema koko Saksassa, mutta väkilukuun suhteutettuna oikeistoradikalismi korostuu itäisissä osavaltioissa, erityisesti Saksissa, Thüringenissä ja Mecklenburg-Vorpommernissa. Erityisesti itäisten kaupunkien Chemnitzin (Saksin osavaltio) ja Köthenin (Saksi-Anhalt) oikeistomellakat ovat osoittaneet äärioikeiston verkottuneisuuden ja mobilisointikyvyn. Marraskuun alussa Saksin pääkaupungin Dresdenin kaupunginvaltuusto äänesti ”natsihätätilan” julistamisesta kaupunkiin, koska kaupungilla koetaan olevan ongelma äärioikeiston kanssa. Dresden tunnetaan myös anti-islamilaisen Pegida-liikkeen synnyinkaupunkina.

Kiinnostavaa on, että itäosavaltioissa puolueiden kannattajien välillä näyttäisi olevan merkittäviä eroja siinä, identifioituuko henkilö ensisijaisesti itäsaksalaiseksi vai saksalaiseksi yleisesti. Itäosavaltioissa asuvista AfD:n ja vasemmistopuolue Die Linken kannattajista n. 60% identifioituu ensisijaisesti itäsaksalaiseksi. CDU:n, Die Grünen ja FDP:n kannattajien joukossa tilanne on päinvastainen: reilut 60% prosenttia näiden puolueiden tukijoista identifioituu ensisijaisesti saksalaiseksi. SPD:n kohdalla luvut menevät melko tasan: 40% identifioituu saksalaisiksi ja 43% itäsaksalaisiksi. SPD:n ja AfD:n kannattajista löytyy lisäksi huomattava määrä, 17%, kannastaan epävarmoja vastaajia.

Demokratian kannatus idässä on laskenut viime vuosina huolestuttavasti: Allensbach-instituutin tänä vuonna ilmestyneen kyselytutkimuksen mukaan vain vajaa kolmannes itäsaksalaisista näkee nykymuotoisen demokratian parhaana hallintomuotona. Vielä kaksi vuotta sitten osuus oli 53 prosenttia. Lännessä demokratiaa pitää parhaana hallintomuotona 72 prosenttia.

Elintasokuilu sulkeutuu hitaasti

Saksan talous kasvoi viime vuonna jo yhdeksättä vuotta peräkkäin, ja kasvun odotetaan jatkuvan myös tänä vuonna – tosin edelleen hidastuen, enää noin puoli prosenttia. Kasvun hedelmät eivät maan sisällä ole kuitenkaan jakautuneet tasaisesti. Tietyillä mittareilla mitattuna elintasoerot lännen ja idän välillä ovat edelleen ilmeiset.

Itäisten osavaltioiden henkeä kohden laskettu bruttokansantuote on noin neljänneksen matalampi, kuin läntisten osavaltioiden. Kiinni kuromista on tapahtunut; vuonna 1991 ero oli lähes 60 prosenttia. Talouskasvu idässä on kuitenkin ollut länttä nopeampaa vain 11 vuonna jälleenyhdistymisen jälkeen. Suurin osa kiinnikuromisesta tapahtui yhdistymisen alkuvuosina. Myös taantumavuosina Itä-Saksan taloudella on mennyt Länsi-Saksaa paremmin, sillä idän teollisuusrakenne on ollut vähemmän altis suhdannevaihteluille. Muihin entisen itäblokin maihin verrattuna Itä-Saksan kasvu on ollut nopeaa: uusien osavaltioiden henkeä kohden laskettu bruttokansantuote on nykyisin 53% Tšekkiä, 78% Slovakiaa ja 130% Puolaa korkeampi.

BKT per capitaa voidaan pitää myös tuottavuuden mittarina. Itä-Saksan tuottavuus olisi sillä mitattuna vain 75 prosenttia lännen vastaavasta. Hallen taloudellisen tutkimuksen instituutin tänä vuonna julkaiseman tutkimuksen mukaan itäosavaltioiden yritysten tuottavuus on kaikissa kokoluokissa vähintään 20 prosenttia matalampi kuin läntisten. Eroja kärjistää suurten yritysten sijoittuminen pääosin länteen: 500 suurimman saksalaisyritysten joukossa ainoastaan 36 yrityksellä on pääkonttori uusissa osavaltioissa eikä idässä ole yhtäkään Frankfurtin pörssiin listattua DAX-yhtiötä. Tämä vaikuttaa esimerkiksi tutkimus- ja kehitystoiminnan tasoon. Hallen instituutin tutkimus korostaa valtion subventioiden negatiivista vaikutusta; työpaikkojen säilyttäminen kuuluu usein tukien ehtoihin. Alueellisten erojen tasaamiseksi tutkimus peräänkuuluttaa tuen suuntaamista kaupunkeihin. Länsi-Saksassa kaksi kolmasosaa työllisistä työskentelee kaupungeissa, idässä puolet työskentelee yhä maaseudulla.

Palkkataso on uusissa osavaltioissa noin 16 prosenttia vanhoja osavaltioita matalampi. Vuonna 2018 kokoaikaisten työntekijöiden keskimääräinen kuukausiansio oli idässä 2790 ja lännessä 3340 euroa. Osittain näitäkin eroja selittää se, että suuret, kasvualoilla toimivat yhtiöt ovat sijoittuneet länteen – idässä valtaosa yrityksistä on matalapalkkaisempia pk-yrityksiä, jotka usein eivät ole kollektiivisen sopimisen piirissä. Monilla alakohtaisilla palkkasopimuksilla on lisäksi poikkeusehtoja uusille osavaltioille.

Myös ikärakenteessa on eroja. Suuri osa idästä lähtijöistä on ollut nuoria, millä on ollut vaikutusta osavaltioiden ikärakenteeseen. Monilla itäsaksalaisilla paikkakunnilla yli neljännes asukkaista on yli 65-vuotiaita. Itä-Saksan 77 alueesta 41:ssa työikäinen väestö pienenee vähintään 30 prosentilla vuoteen 2035 mennessä. Kooltaan paljon suuremmassa Länsi-Saksassa on vain kaksi tällaista aluetta.

Saksa nauttii historiallisen hyvästä työllisyystilanteesta ja monella alalla kärsitään työvoimapulasta. Lokakuussa 2019 Saksan työttömyys oli ILO:n kriteerien mukaisesti (ILO Erwerbslosenquote) laskettuna noin 3 prosenttia ja liittovaltion työviraston laskentatavan (Arbeitslosenquote) mukaan 4,8 prosenttia[4]. Työttömyys on keskimäärin korkeampaa idässä (2018: 6,9 %) kuin lännessä (4,8 %). Keskiarvot kuitenkin peittävät taakseen suuria eroja yksittäisten osavaltioiden välillä, eivätkä nämä välttämättä noudata itä-länsi-jakolinjaa. Korkeinta työttömyys on luoteissaksalaisessa Bremenissä (10%) ja monella muullakin länsiosavaltiolla (Nordrhein-Westfalen 6,4%, Saarland 6,2%, Hampuri 6,1%) menee keskiarvoa heikommin. Parhaiten pärjäävät eteläiset Baijerin (2,7%) ja Baden-Württembergin (3,2%) osavaltiot, jotka vetävät läntisten osavaltioiden keskiarvoa alaspäin. Positiivisinta kehitys on edelleen lännessä, missä valtaosa viime vuosina syntyneistä työpaikoista sijaitsee.

Muilla väestöllisillä mittareilla erot idän ja lännen välillä ovat tasoittuneet. Esimerkiksi vuonna 1995 jälkeen syntyneiden elinajanodotteet ovat idässä ja lännessä samat; vuonna 1996 syntyneiden elinajanodote on naisilla 91,2 ja miehillä 96,2 vuotta. Vanhemmilla ikäluokilla eroavaisuuksia löytyy varsinkin miesten joukossa. Yhdistymisen aikaan erot olivat merkittävät: vuonna 1990 naisten elinajanodote oli idässä 2,7 vuotta ja miesten 3,4 vuotta länttä alhaisempi. Saksan syntyvyys on viime vuosina ollut maltilliseen nousuun päin, ja vuonna 2018 keskimääräinen syntyvyys naista kohden oli 1,57. Uusissa osavaltioissa syntyvyys on 1,61 naista kohden ja näin maan keskiarvoa hieman korkeampi.

Jälleenyhdistymisen hintalappu ja tuottavuuserot

Saksan jälleenyhdistymisen kaltaiselle prosessille ei ollut olemassa ohjekirjaa, ja yhdistymisen taloudellinen taakka on ylittänyt kaikki alkuperäiset arviot. Tarkkoja kustannuksia on haastavaa laskea, sillä uusia osavaltioita on tuettu monilla eri mekanismeilla. Joidenkin arvioiden mukaan itää on vuodesta 1991 lähtien tuettu julkisilla varoilla yli 1600 miljardin euron edestä[5]. Osa idän tuista on esimerkiksi verotuksen ja kulutuksen myötä virrannut takaisin länteen. 

Itäisille osavaltioille on infrastruktuurin jälleenrakentamista varten maksettu vuodesta 1993 erityistä tukirahoitusta (Solidarpakt), jonka suuruus oli vuosien 1993-2004 aikana 94,5 miljardia euroa. Tukirahoituksen toinen ja viimeinen erä (Solidarpakt II), eli vuosia 2005-2019 koskeva tuki, on suuruudeltaan noin 156,6 miljardia euroa. Noin kolmasosa Solidarpakt II -tuesta tulee liittovaltiolta, loput muilta varakkaammilta osavaltioilta. Tukirahoituksen käytöstä on aika ajoin noussut kiivasta keskustelua; esimerkiksi Saksan keskuspankki on kritisoinut Solidarpaktin käyttämistä osavaltioiden juoksevien menojen rahoittamiseen. Suurin osa itään virranneista tuista on mennyt infrastruktuuriin, mutta myös erilaisiin sosiaalimenoihin, kuten eläkkeisiin ja työttömyystukiin.

Solidarpaktin lisäksi maan itäosia on tuettu erillisellä solidaarisuusverolla (Solidaritätszuschlag, ”Soli“), joka on otettu alun perin käyttöön vuonna 1991 ja on vuodesta 1998 lähtien ollut 5,5 prosentin lisävero palkka- ja yhtiöverojen päällä. Nyt liittohallitus on päättänyt vuodesta 2021 osittain lakkauttaa epäsuositun ”Solin”. Noin 90 prosentilla väestöstä vero putoaa kokonaan pois, pieni osa veronmaksajista maksaa alennettua solidaarisuusveroa ja ainoastaan suurituloisimmalla 3,5 prosentilla vero pysyy saman suuruisena. 

Saksan sisäiset valtasuhteet ja tasa-arvo

Muurin murtumisen jälkeen länsisaksalaiset valtasivat uusien osavaltioiden instituutioiden ja yritysten johtopaikat, sillä entisen DDR:n yhteiskuntarakenteiden ja kommunistisen ideologian nujertamisen katsottiin vaativan länsisaksalaista osaamista ja länsisaksalaisen tutkinnon tuomaa pätevyyttä. Nyt julkisessa keskustelussa on kuitenkin herätty pohtimaan, miksi ns. eliittivaihdon (Elitenwechsel) eli ensimmäisen länsisaksalaisen eliittisukupolven tilalle ei ole noussut itäsaksalaisia johtajia. Myöskään Länsi-Saksan puolella ne itäsaksalaiset, jotka jälleenyhdistymisen jälkeen siirtyivät länteen, eivät ole voineet länsisaksalaisten kollegoidensa lailla kivuta ylemmän johdon tehtäviin.

Leipzigin yliopiston tutkimuksen mukaan talouden, politiikan, oikeuden ja tieteen johtajista vain 4,2 prosentilla on itäsaksalainen tausta. Huolimatta siitä, että uusissa osavaltioissa asuu noin 17 prosenttia maan väestöstä, itäsaksalaisia on sadan suurimman itäsaksalaisen yrityksen toimitusjohtajista vain neljäsosa, DAX-yhtiöiden 190 hallituksen jäsenistä neljä ja Saksan asevoimien 200 kenraalista 3. Yhdenkään saksalaisen yliopiston rehtorina ei istu itäsaksalaista. Politiikassa Angela Merkel poikkeus, sillä liittohallituksessa Merkelin lisäksi ainoastaan perhe-, vanhus-, nais- ja nuorisoasiainministeri Franziska Giffey (SPD) on lähtöisin DDR:stä.  

Itäsaksalaisten vähäistä määrää johtopaikoilla selittävät osittain väestölliset tekijät. Tämän päivän johtajat ovat keski-iältään tyypillisesti yli 50-vuotiaita. Tämän ikäluokan itäsaksalaiset kasvoivat aikuiseksi DDR:ssä ja lähtökohdat olivat erilaiset verrattuna länsisaksalaisiin ikätovereihin. Tämän efektin täytyisi tietysti menettää vähitellen merkitystään, mutta toistaiseksi merkittävää tasoittumista ei ole tapahtunut. Syitä aliedustukseen onkin lähdetty etsimään muualta, kuten erilaisista kulttuurisista tekijöistä. Julkisessa keskustelussa tuodaan toistuvasti esille, että rekrytoinnissa suositaan usein samankaltaisen taustan omaavia ihmisiä: miehet palkkaavat johtotehtäviin todennäköisemmin miehiä, länsisaksalaisetkin muita länsisaksalaisia.

Yhtenä ratkaisuehdotuksena on esitetty naiskiintiön kaltaista itäsaksalaiskiintiötä (Ost-quote), mutta kiintiöön liittyy useita ongelmia esimerkiksi sen suuruuteen ja itäsaksalaisuuden määrittelyyn liittyen. Alkujaan lähinnä absurdina ideana pidetty kiintiö on viime aikoina herättänyt keskustelua, ja vasemmistopuolue Die Linke tarttui aiheeseen aloitteellaan itäsaksalaiskiintiöstä valtion ylimpiin virastoihin. Kansalaisten suhtautumista kiintiöön mitattiin tänä vuonna Berliinin Humbolthainin yliopiston kyselytutkimuksessa, jossa 48 prosenttia itäsaksalaisista vastaajista kannatti kiintiötä, saman määrän vastustaessa sitä. Länsisaksalaisista 24 prosenttia kannatti kiintiötä.

Sukupuolten välisessä tasa-arvossa DDR oli verrattain konservatiivisen naiskuvan omaavaa Länsi-Saksaa pidemmällä. Ansiotyö ja valtion tarjoama päivähoito mahdollistivat naisten suuremman riippumattomuuden miehistä. Leipzigin yliopiston Itänaiset-tutkimuksen mukaan itäsaksalaisten naisten odotettiin jälleenyhdistymisen jälkeen mukautuvan Länsi-Saksan normeihin, mutta suurempi vapaus jäi asumaan itäsaksalaisten naisten mieliin. Merkelin kanslerikauden aikana naisten osuus johtopaikoilla on lisääntynyt, ja merkittävää on, että itäsaksalaiset naiset ovat näillä paikoilla länsisaksalaisia kollegojaan paremmin edustettuna. Jos itäsaksalainen on päässyt johtopaikalle asti, on todennäköisempää, että tämä on nainen kuin mies – tässä suhteessa Merkel ei olekaan poikkeus. Samoin historia näkyy siinä, että miesten ja naisten palkkaerot ovat uusissa osavaltioissa muuta Saksaa pienemmät: uusissa osavaltioissa naisten palkat ovat vain kahdeksan prosenttia miesten palkkoja matalammat, kun ne vanhoissa osavaltioissa ovat 23 prosenttia matalammat (Saksan keskiarvo 21%).

Idässä Venäjä saa ymmärrystä

Puoluekannatuksen, taloudellisten ja demografisten tekijöiden sekä identiteetin lisäksi itä- ja länsisaksalaisia selvästi jakava asia on suhde Venäjään. Itäsaksalaisista liki kolme neljäsosaa toivoisi lähentymistä Venäjän kanssa, 43 % jopa merkittävää lähentymistä. Länsisaksalaisista lähentymistä toivoo kaiken kaikkiaan noin puolet, ja vajaa kolmannes kannattaa pikemminkin etäisyyden pitämistä. Kolmannes länsisaksalaisista kokee, että Venäjä on heille vieras maa, itäsaksalaisista näin kokee vain 12%.

”Itäsaksalaisilla on ambivalentimpi, vähemmän yksipuolinen käsitys Venäjästä”, arvioi itäosavaltio Brandenburgin entinen pitkäaikainen pääministeri Matthias Platzeck (SPD) viikkolehti Der Spiegelissä. DDR:ssa kasvaneet lapset opiskelivat koulussa pakollista venäjää, ja monet muistelevat edelleen lämmöllä nuoruuden opiskelijavaihtoaan Neuvostoliitossa. Toisaalta itäosavaltioissa löytyy myös nyky-Venäjän ihailua: kolmasosa itäsaksalaisista on sitä mieltä, että Putinin hallinto on hyväksi Venäjälle. Putinin kannatus linkittyy edellä mainittuihin demokratia-asenteisiin.

Tätäkin teemaa on osannut hyödyntää erityisesti AfD. Der Spiegelin artikkelissa AfD:n kansanedustaja Robby Schlund toteaa Venäjän olleen AfD:lle ”100% voittajateema” maahanmuutto- ja eliittivastaisuuden ohella. AfD on Saksan puoluekentästä ainoa selkeästi Venäjä-myönteinen puolue. Sen jäsenet ovat muun muassa kritisoineet äänekkäästi pakotteita, johtaneet delegaatioita laittomasti vallatulle Krimille ja mediapaljastusten mukaan saaneet taloudellista ja poliittista tukea Venäjältä.

Mitä tulee Saksan ja Venäjän väliseen kauppaan, huomattavasti pakotteita enemmän kaupankäynnin supistumiseen on osavaltiosta riippumatta vaikuttanut Venäjän talouden heikko suhdanne. EU-pakotteiden ja vastapakotteiden taloudellinen vaikutus itäosavaltioihin ei ole merkittävästi suurempi kuin läntisiin, vaikka julkisesta keskustelusta voisi hyvin olettaa toisin.

Miten tästä eteenpäin?

30 vuotta muurin murtumisen jälkeen erot entisten Itä- ja Länsi-Saksan välillä ovat monilla mittareilla kaventuneet ja Itä-Saksan infrastruktuuri on kohentunut merkittävästi, mutta saksalaisten asenteet ja tuntemukset eivät ole kulkeneet samaan suuntaan. Mitä vielä olisi tehtävissä yhdistymisen ”loppuunsaattamiseksi” ja idän ja lännen erojen tasoittamiseksi?

Saksan talous- ja energiaministeriön alaisuudessa toimii erityisvaltuutettu, joka vastaa uusista osavaltioista, niin kutsuttu ”itävaltuutettu”. Vuonna 2018 tehtävään nimitetty Christian Hirte (CDU) määritteli itse tehtävänkuvakseen 16 miljoonan itäsaksalaisen etujen lobbaamisen. Hirten nimityksen alla käytiin keskustelua koko tehtävän tarpeellisuudesta. Jo edellisen itävaltuutetun Iris Gleicken kauden lopussa kritisoitiin valtuutetun olemassaolon typistävän uudet osavaltiot vain alati apua tarvitsevaksi ongelma-alueeksi.

Jälleenyhdistymisen seurauksista on keskusteltu kuluvana syksynä kiihkeämmin kuin pitkiin aikoihin. Muurin murtumisen muistopäivänä 9.11. Brandenburgin portin kansanjuhlassa puhunut liittopresidentti Steinmeierin korosti keskustelun tarpeellisuutta. Steinmeierin puheen pääviesti oli, että turhautuminen, vihaisuus ja keskustelukulttuurin polarisoituminen ovat muodostuneet Saksassa uudeksi muuriksi, joka Berliinin muurin tavoin tulisi murtaa. Juhlavuoden yksi johtopäätös lienee, että massiivisten uusille osavaltioille maksettavien tukirahojen lisäksi – tai niiden sijasta – Saksan yhtenäisyyden vaalimiseksi tarvitaan läpileikkaavaa kansalaisdialogia. Myös liittokansleri Merkel on korostanut jälleenyhdistymisen olevan prosessi, joka on edelleen käynnissä.

Muistopäivän puheissa muurin murtuminen linkittyi jälleenyhdistymisen konkreettisten, edelleen olemassa olevien haasteiden rinnalla vahvasti huoleen äärioikeistolaisuuden noususta Saksassa. Merkel korosti vihaa ja rasismia vastaan toimimisen, vapauden, demokratian ja yhdenvertaisuuden puolustamisen tärkeyttä. Merkel painotti tämän tehtävän kuuluvan yksilöille niin idässä kuin lännessäkin. Marraskuun yhdeksäs on myös Kristalliyön muistopäivä, joten natsihallinnon rikoksista ja äärioikeistolaisen ajattelun vaaroista muistuttaminen sopi päivän sanomaan hyvin. Myös Hallessa vain kuukautta aiemmin antisemitistinen, kaksi kuolonuhria vaatinut terrori-isku oli tuoreessa muistissa.

Merkelin ja Steinmeierin puheet havainnollistavat sitä, kuinka toisen maailmansodan painolasti, DDR:n historia ja jälleenyhdistymisen haasteet kietoutuvat vuoden 2019 Saksassa toisiinsa. Nuoret, 1989 jälkeen syntyneet saksalaiset, ”Generation Mauerfall”, kysyvät, onko Saksa vieläkään yhtenäinen.


[1] DDR käsitti nykyiset Brandenburgin, Mecklenburg-Etu-Pommerin, Saksin, Saksi-Anhaltin ja Thüringenin osavaltiot, ns. uudet osavaltiot, sekä Itä-Berliinin

[2]  22.8.1990 DDR:n parlamentti (Volkskammer) äänesti liittymisestä Länsi-Saksaan äänin 294-62

[4] Bundesagentur für Arbeitin laskentamallissa työttömiksi lasketaan paikallisissa työvoimatoimistoissa työttömiksi rekisteröidyt.  ILO:n mallissa työttömäksi luokitellaan henkilö, joka on a) työtä vailla, b) etsinyt työtä viimeisen 4 viikon aikana ja c) valmis ottamaan työtä vastaan noin 2 viikon kuluessa

[5] Leibniz-Institut für Wirtschaftsforschung Halle

Saksa
kansainvälinen politiikka
kansainvälinen politiikka
kansainväliset suhteet
kylmä sota
muurit
suurvaltapolitiikka