Mistä lisää potkua Italian ulkomaankauppaan?

Italian toipuvassa, jopa nousevassa ulkomaankaupassa on ilmassa muutoksia viennin tehostamiseksi. Hajanaisena pidettyyn hallintoon on tällä hetkellä esillä erilaisia yhdistymissuunnitelmia. Uuden taloudellisen kehityksen ministerin nimitys on myös edelleen auki.

Italian ulkomaankauppatoimiston (ICE) ja Italian tilastokeskuksen (ISTAT) mukaan Italian viennin uskotaan kasvavan 8 prosentilla vuoden 2010 aikana. Tämä merkitsisi 1,5 % kasvua bkt:ssa, jota ekonomistit pitävät odotettua korkeampana. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä bkt kasvoi 0,4%, vaikka ennalta taloustieteilijät povasivat samalle periodille samansuuruista laskua ja hienoisen nousun
alkavan vasta heinäkuussa 2010.

Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana Italian vienti muihin EU-maihin nousi 8,8%, kun taas muualle suuntautuva vienti, lähinnä Kiinaan, Intiaan ja osaan Etelä-Amerikkaa kasvoi 10.4%. Saksa ja Ranska ovat edelleen pysyneet Italian tärkeimpinä kauppakumppaneina. Italian ulkomaankauppaministeri Adolfo Urson mukaan uudet kauppakumppanit Euroopan ulkopuolella – kuten Kiina ja Brasilia – ovat auttaneet hinaamaan Italian taloudellista kasvua ylöspäin.

Tutkimusten mukaan lähes 190 000 italialaista yritystä on mukana ulkomaankaupassa. Yli 100 000 on pieniä yrityksiä. ICE:n pääjohtaja Umberto Vattanin mukaan italialaiset vientiyritykset ovat päässeet hyvin mukaan talouskasvuun: tämän vuoden ensimmäisinä kuukausina kolmannes italian vientiyrityksistä ei ole pelkästään selviytyneet lamasta vaan vienti on ollut nousevaa.

Adolfo Urson mukaan syyskuun kuluessa hallitus tulee esittämään Italian ulkomaankaupan organisaatioiden muokkaamista. Mittavista uudistuksista on puhuttu jo vuosia. Toimenpiteille on kuitenkin tarvetta, koska vienti keskittyy enenemissä määrin Euroopan ulkopuolelle ja vaarana on organisaatioiden laajalle leviävä hajanaisuus. Tällä hetkellä esillä on kaksi ehdotusta ulkomaankauppaan suuntautuvien yritysten hajanaisuuden jarruttamiseksi ja epäjärjestelmällisen hallinnon parantamiseksi.

Ensimmäinen koskee merkittävän ICE:n osan siirtämistä ulkoministeriön alaisuuteen, toinen uuden katto-organisaation perustamista eri vientiyrityksille (ICE, Simest, Sace jne.). Ensimmäisen ongelmana on nähty ulkoministeriön lukuisat työtehtävät.

Ulkoministeri Franco Frattini on elokuussa antamassaan haastattelussa puhunut vaihtoehtoisesta hankkeesta, joka tekisi Italian ulkomaanedustustoista tukipisteitä, joista ulkomaankaupan aloitteita koordinoitaisiin. Urson ja Frattinin tavoitteet ovat kuitenkin yhtenäiset: välttää laaja hajaannus sekä rationalisoida ja tehostaa Italian myyntiä ja vientiä ulkomaille.

Päätöksillä on kiire, koska hallituksen tulisi hyväksyä ne helmikuun 2011 kuluessa. Italian taloudellisen kehityksen ministeri Claudio Scajola erosi hallituksesta 4.5.2010 Italian laajan korruptioskandaalin yhteydessä. Berlusconi on luvannut uuden nimityksen tapahtuvan piakkoin.

Kuva: woodleywonderworks(Linkki toiselle web-sivustolle.), ccby2.0(Linkki toiselle web-sivustolle.)