Meksikon talousarvio 2009 hyväksyttiin 200 miljardin peson lisäyksellä parlamentissa

Meksikon parlamentti hyväksyi vuoden 2009 talousarvion 13. marraskuuta. Budjetin kokonaissumma kasvoi noin 200 miljardia pesoa aina 3 045 miljardiin pesoon eli noin 190,3 miljardiin euroon.

Etenkin liikennesektori, koulutus ja maanviljely saivat hallituksen esitystä enemmän varoja.  Leikkauksien kohteeksi joutuivat muun muassa vaaliviranomainen, lainsäädäntövalta ja oikeustoimi. Vuoden 2009 talouskasvuennuste on 0,7–0,9 prosenttia, kun sen vielä syyskuussa arvioitiin olevan 3 prosentin tuntumassa.

Meksikon parlamentti (Cámara de Diputados) hyväksyi vuoden 2009 talousarvion kaksi päivää kestäneen istunnon päätteeksi 13. marraskuuta. Julkisten menojen kokonaissumma nousi 3 045 miljardiin pesoon (noin 190,3 miljardia euroa), mikä on 198 782 miljardia pesoa (12,4 miljardia euroa) enemmän verrattuna presidentti Calderónin ja hallituksen syyskuussa antamaan budjettiesitykseen. Reaalitermeissä kasvua suhteessa vuoden 2008 talousarvioon on 13,1 prosenttia. 

Lisävaroista suurin osa maantieverkon kunnostamiseen 

Parlamentti ohjasi lisävaroja etenkin liikenne- ja viestintäsektorille, joka sai lisäresursseja 19,2 miljardia pesoa ja kasvoi siten 23,6 prosenttia suhteessa edellisvuoteen. Varoista suurin osa on tarkoitus ohjata maantieverkon kunnostamiseen, mitä pidetään tärkeänä työllistävänä toimenpiteenä talouslaman torjunnassa. Määrällisesti eniten varoja maantieverkon kunnostukseen saavat PRD:n ja PRI:n hallitsemat osavaltiot, kuten Estado de Mexico, Oaxaca, Veracruz ja Chiapas. Myös presidentin PAN-puolueen hallitsema Jalisco saa lisävaroja.

Muita lisävaroja saaneita sektoreita olivat koulutussektori, jolle ohjattiin 13,9 miljardia pesoa lisää, maaseudun kestävän kehityksen ohjelma 12,5 miljardia pesoa, terveyssektori ja sen sisällä etenkin sairaaloiden rakennus 9,282 miljardia euroa sekä vesisektori 5 miljardia pesoa. 

Vaaliviranomainen, lainsäädäntövalta ja oikeustoimi leikkauksien kohteina 

Leikkauksien kohteiksi joutuivat instituutioista muun muassa vaaliviranomainen, lainsäädäntövalta ja oikeustoimi. Oikeustoimelta ja lainsäädäntötoimelta leikattiin noin 7 miljardia pesoa, vaaliviranomaiselta 700 miljoonaa. Myös osavaltioille suunnattuja varoja leikattiin niin, että niiden osuus budjetin kokonaissummasta on enää 29 prosenttia, kun se vielä viime vuonna oli 35 prosenttia. Osavaltioille budjetista menee noin 806 mrd pesoa, mikä on noin 6,5 miljardia pesoa viime vuotta vähemmän. 

Parlamentti palautti presidentti Calderónin esityksessä leikkauksien kohteena olleen liikenne- ja maataloussektorin varat, mutta hyväksyi turvallisuussektorille ohjatut suuret lisävarat. Samalla parlamentti huomattavasti löyhensi presidentin esittämää tiukkaa budjettia, jossa olisi ollut kasvua edellisvuoteen nähden vain 9,4 prosentia. Samaan aikaan arviot Meksikon tulevan vuoden talouskasvusta vaihtelevat 0,7–0,9 prosentin välillä, kun hallitus vielä syyskuussa arvioi vuoden 2009 talouskasvuksi noin 3 prosenttia. 

Yleisesti katsottuna ja edellisen vuoden talousarvioon verrattuna ministeriöiden varat kasvoivat reaalitermeissä prosentteina seuraavasti; 

  • turvallisuusministeriö (Seguridad Pública) 59,3  
  • kehitysministeriö (Desarollo Social) 29,8
  • talousministeriö (Economía) 25
  • liikenne- ja viestintäministeriö (Comunicación y Transporte) 18,7
  • terveysministeriö (Salud) 16,9
  • koulutus (Educación) 10,5
  • nais- ja tasa-arvo-ohjelmiin suunnatut varat 22
  • alkuperäisväestöohjelmiin tarkoitetut varat 17,2