Meksikon markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

Meksiko on korkeasti teollistunut maa, jossa kriisin jälkeinen sopeutuminen ja toipuminen luovat suomalaisratkaisuille konkreettista kysyntää. Suomalaisyrityksillä olisi mahdollisuuksia tarjota kilpailukykyisiä ja parhaita käytäntöjä maan ja palvelujen digitalisoimisessa, kyberturvallisuudessa ja kriittisessä infrastruktuurissa. Myös terveys- ja koulutussektorien uudistaminen tarjoavat Suomelle mahdollisuuksia. Teollisissa hankkeissa potentiaalia suomalaisyrityksille löytyy i) energiatuotannossa (smart grids, 5G, uusiutuvat energiat, jätteistä energiaa); ii) kaivosalalla (kestävät teknologiaratkaisut) sekä iii) ympäristösektorilla (vihreä toipuminen). Maassa on lisäksi käynnistetty suuria teollisia infrastruktuurihankkeita, joissa ketjutetuilla suomalaisratkaisuilla potentiaalia mm. uudessa öljynjalostamohankkeessa.

Meksiko arvostaa Suomea vähäisen korruption, hyvän hallinnon, tasa-arvon, koulutuksen ja innovaatioiden sekä teknologiaosaamisen vuoksi. Hyvä maakuva merkitsee myötätuulta suomalaisyrityksille.  Pohjois-Amerikan uudistettu vapaakauppasopimus ja allekirjoitusta odottava uusi EU:n sopimus Meksikon kanssa luovat maata kohtaan luottamusta. Kiinnostavaa on, että Meksikon tuotanto- ja arvoketjut nivoutuvat Yhdysvaltojen rakenteisiin.  

Digitalisaatio, kyberturvallisuus ja kriittinen infrastruktuuri. Pandemia osoitti Meksikossa suuren tarpeen nykyistä kattavampaan internetiin pääsyyn sekä yhteiskunnan palvelujen ja elinkeinoelämän digitalisointiin kilpailukyvyn varmistamiseksi, mikä puolestaan lisää tarvetta myös kyberturvallisuusratkaisuille. Koronan yhä heikentämä turvallisuustilanne korostaa tarvetta puolustus- ja turvallisuusalan tuotteille ja palveluille. 

Energia: Meksiko päätti taata energiatuotannon kriisikestävyyden ja huoltovarmuuden alkamalla keskittää sähköntuotannon valtioyhtiöille. Strategisesti suomalaistarjonta (smart grids, 5G, uusiutuvat energialähteet) keskitetään siten maan ainoalle todelliselle sektoritoimijalle. Maassa on meneillään waste-to-energy kilpailutuksia, joissa suomalaistarjonta on mukana.  
 
Terveyssektorilla pandemia on osoittanut Meksikon suuren tarpeen kehittää maanlaajuisia digitaalisia terveyspalveluja. Lähes täysi riippuvuus ulkomaisesta tarjonnasta myös vähenisi, mikäli Meksiko käynnistää myös oman lääketeollisuus- ja terveysteknologiatuotannon.  

Kaivosala on Meksikon yksi avainsektori talouden toipumisprosessissa. Sektorin kehitys tarjoaa potentiaalia kestävistä teknologiaratkaisuista digitalisaatioon ja automaatioon asti. 

Pandemiasta toipuminen ympäristöä kunnioittaen on osa toipumissuunnitelmaa, mikä avaa mahdollisuuksia ympäristöratkaisuille. Maa on myös tiukentamassa lainsäädäntöään muovin käytön suhteen ja paperiteollisuuden tuotteet ovat yksi suurimmista tuontituotteista Suomesta. 
 

Päivi Pohjanheimo, Suomen suurlähettiläs, Meksiko