Meksikon kauppa- ja talouskatsaus 2/2018

Meksikon talouskasvu on suhteellisen vakaalla pohjalla. Maan talous kasvoi 2,3 prosenttia vuoden 2018 ensimmäisen neljännesvuoden aikana verratuna samaan ajanjaksoon vuonna 2017.

Meksiko valmistautuu 1.7.2018 pidettäviin presidentin-, senaatin ja edustajainhuoneen sekä useisiin paikallistason vaaleihin. Presidentinvaalien selvää kärkiasemaa mielipidetiedusteluissa pitää vasemmistopuolue Morenan Andrés Manuel López Obrador (AMLO) noin 50 prosentin kannatuksella. Hänen perässään tulevat oppositiosta perinteisen oikeiston ja vasemmiston yhteinen ehdokas Ricardo Anaya (PAN) vajaan 30 prosentin kannatuksella ja hallituspuolueen José Antonio Meade (PRI) noin 20 prosentin kannatuksella.

Neuvottelut EU-Meksiko -globaalisopimuksen uudistamisesta ovat loppusuoralla. Nafta-neuvottelut jatkuvat Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan välillä. Analyytikkojen mukaan Nafta-neuvotteluja ei tulla saamaan päätökseen kesän aikana, mutta  lopputuloksen suhteen ollaan optimistisia.

Yhdysvallat asetti toukokuussa Meksikolle samat teräs- ja alumiinitullit kuin EU:lle ja Kanadalle. Meksiko on ilmoitti 5.6. vastatoimistaan Yhdysvaltain kauppatoimille.

Makrotalous

Meksikon talouskasvuon suhteellisen vakaalla pohjalla. Maan talous kasvoi 2,3 prosenttia vuoden 2018 ensimmäisen neljännesvuoden aikana verratuna samaan ajanjaksoon vuonna 2017. Erityisesti palvelusektorin ja vienti vetivät hyvin. Meksikon valtionvarainministeriö arvioi vuodelle 2018 2-3 prosentin kasvua. IMF nosti ennustettaan ja odottaa Meksikon talouden kasvavan 2,3 prosenttia vuonna 2018 ja talouskasvun nopeutuvan kolmeen prosenttiin vuonna 2019. Vaihtotaseen alijäämän suhteessa BKT:n arvioidaan olevan 1,6 % vuonna 2018. Lähikuukausina epävarmuustekijöitä kasvulle tuovat Nafta-neuvotteluiden tulevaisuus sekä 1.7.2018 järjestettävät yleis- ja presidentinvaalit.

Peson arvo on heikentynyt kevään aikana kävi alhaisimmillaan kesäkuun puolessa välissä 1USD:21 MXN. Viime päivien aikana peson arvo on hiukan vahvistunut noin 1:20:een.

Työttömyysprosentti on 3,4 %. Inflaatio on kääntynyt laskuun ja inflaatioprosentin ennustetaan palaavan hallituksen tavoitetasolle (2- 4 %) vuonna 2018. Meksikon luottoluokituksen ovat suurimpien luottoluokittajien mukaan ovat: Fitch (BBB+), S&P (BBB+) ja Moody’s (A3).

Keskuspankki nosti jälleen viitekorkoa. Meksikon keskuspankki nosti kesäkuussa viitekorkonsa 7,75 prosenttiin. Edellinen 25 pisteen nosto tehtiin helmikuussa. Nostoilla on pyritty hillitsemään inflaatiota ja vakauttamaan peson arvoa. Viitekorko on korkeimmillaan sitten vuoden 2008.

Kuluttajien luottamustalouteen on nousussa. Meksikon tilastokeskuksen (INEGI) mukaan kulutusluottamusindeksi on ollut viime kuukausien aikana nousujohteinen ja on nyt 88,3.

Politiikka, ihmisoikeudet ja turvallisuus

Meksiko valmistautuu 1.7.2018 pidettäviin presidentin-, senaatin ja edustajainhuoneen sekä useisiin paikallistason vaaleihin. Presidentinvaalien selvää kärkiasemaa mielipidetiedusteluissa pitää vasemmistopuolue Morenan Andrés Manuel López Obrador (AMLO) noin 50 prosentin kannatuksella. AMLO:n vaalikampanjan kärkiä ovat olleet i) korruptio, ii) sosiaalisempi yhteiskuntapolitiikka neoliberalismia vastaan, iii) energiareformin peruuttaminen, iv) turvallisuus ja v) koulutusreformin suunnan kääntäminen. Hänen perässään tulevat oppositiosta perinteisen oikeiston ja vasemmiston yhteinen ehdokas Ricardo Anaya (PAN) vajaan 30 prosentin kannatuksella ja hallituspuolueen José Antonio Meade (PRI) noin 20 prosentin kannatuksella. AMLO:n korkeat kannatusluvut ovat nostaneet myös Morena-puolueen yleistä kannatusta ja analyytikot pitävät mahdollisena, että puolue ja sen liittolaiset keräävät yksinkertaisen enemmistön Meksikon edustajanhuoneessa ja/tai senaatissa. Uusi presidentti ja hallitus astuvat virkaan 1.12.2018.

Meksikon sisäinen turvallisuustilanne pysyy maan keskeisenä ongelmana. Kevään aikana on murhattu yli sata poliitikkoa, osa ehdokkaita ja osa puolueiden työntekijöitä. Talouden ja rauhan instituutin (Institute for Economics and Peace) vuosittaisen raportin mukaan viime vuonna Meksikossa murhattiin yli 29 000 ihmistä, mikä tarkoittaa 20,5 murhaa 100 000 asukasta kohden. Kuluvan vuoden aikana on Committee to Protect Journalists -järjestön (CPJ) tilastojen mukaan murhattu 5 toimittajaa.

Ihmisoikeuksien osalta vaaleihin liittyvän väkivallan ja ehdokkaiden murhien lisäksi esillä on ollut katoamiset Tamaulipasin osavaltiossa. Muun muuassa OHCHR on ilmaissut huolensa Nuevo Laredossa tapahtuneista katoamisista. YK:n tietojen mukaan ainakin 23 ihmistä on kadonnut tämän vuoden helmi-toukokuun aikana. Meksikoa vaaditaan tutkimaan tapauksia ja selvittämään viranomaisten mahdollinen osallisuus tahdonvastaisiin katoamisiin.

Meksiko putosi vuoden 2017 Transparency Internationalin korruptionmaavertailulistalla 12 pykälää sijalta 123 sijalle 135/180.

Kaupan ja talouden uutisia

Neuvottelut EU-Meksiko -globaalisopimuksen uudistamisesta ovat loppusuoralla. Pääosa sopimuksen sisällöstä on valmiina, mutta neuvotteluja teknisistä yksityiskohdista jatketaan. Niin Meksikon kuin EU:n puolelta on todettu tavoitteeksi saada uusi sopimus valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä. Uudistettu sopimus poistaa pääosan jäljellä olevista tulleista ja kattaa voimaantullessaan laajalti tavarakaupan, palvelukaupan sekä investoinnit.

Nafta-neuvottelut jatkuvat. Neuvotteluissa on suljettu useita lukuja. Vaikeita kohtia ovat mm. alkuperäsäännöt ja Yhdysvaltojen ehdottama ns. sunset-vaatimus, jolloin sopimus raukeaisi automaattisesti viiden vuoden jälkeen, ellei toisin erikseen päätetä. Analyytikkojen mukaan neuvotteluja ei tulla saamaan päätökseen kesän aikana, mutta  lopputuloksen suhteen ollaan optimistisia.

Yhdysvallat asetti toukokuussa Meksikolle samat teräs- ja alumiinitullit kuin EU:lle ja Kanadalle. Meksikon valtiovarainministerön mukaan Yhdysvaltojen kauppatoimien vaikutus maiden väliseen kauppaan on 4 miljardia USD. Meksiko on ilmoitti 5.6. vastatoimistaan Yhdysvaltain kauppatoimille. Meksiko asettaa tariffit tietyille yhdysvaltalaisten terästuotteille (levyt, harkot, tangot, putket, profiilit), sekä useille elintarvikkeille, ml. juustolle, rypäleille, omenille, perunoille sekä sianlihalle, sianlihamakkaroille, viskille, alumiinisille keittiötarvikkeille, tuulettimille, moottoriveneille, metallisille huonekaluille sekä valaisimille. Vastatoimet kohdistuvat tuotteisiin, joiden yhteisarvoksi on laskettu 3 miljardia USD. Tullien on ilmoitettu olevan voimassa siihen saakka kunnes USA poistaa omat toimensa. Meksikon lista vastatoimista löytyy hallituksen sivustolta: http://www.dof.gob.mx/nota_detalle.php?codigo=5525036&fecha=05/06/2018(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Tapahtumat

The Green Expo Mexico, 4-6.9.2018, Mexico City

Mexican Petroleum Congress, 26.-29.9.2018, Acapulco

International Forestry Trade Show in Mexico, 10-12.10.2018, Guadalajara

CITS - Congreso Internacional De Transporte Sustentable, lokakuu 2018, Mexico City