Maantieteellinen eriarvoisuus synkistää Perun kukoistavaa taloutta

Peru on maailman toiseksi optimistisin talous. Optimismiin onkin syytä, sillä vuosikymmenen jatkunut vahva talouskasvu yltänee yli 6 prosenttiin myös tänä vuona. Talous nojaa kaivossektoriin, jonka näkymät ovat pääosin myönteiset mutta puutteellisesta infrastruktuurista saattaa vielä koitua ongelmia.

Perun kaivosteollisuus on ollut maan talouden kivijalka kymmeniä vuosia. Teollisuuden näkymät ovat pääosin positiiviset. Perun kaivosteollisuus on ollut maan talouden kivijalka kymmeniä vuosia. Teollisuuden näkymät ovat pääosin positiiviset. Kuva: Matthew Burpee(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan), Flickr.com, ccby 2.0

Kansainvälisen Grant Thornton -konsulttifirman heinäkuussa julkaiseman International Business Reportin (IBR) mukaan 86 prosenttia perulaisista yrityksistä suhtautuu optimistisesti talouskehitykseen. Tämä luku sijoittaa Perun toiseksi globaalia taloudellista optimismia mittaavalla listalla, jonka kärjessä on Chile. Syitä optimismiin on useita. Perun talouskasvu on ollut vahvaa koko viimeisen vuosikymmenen ajan, ylittäen alueen muiden maiden kasvun. Seurauksena köyhien osuus on alimmillaan 25 vuoteen.

Vaikka raaka-aineiden hintojen ailahtelut ovat vaikuttaneet vientituloihin, sisämarkkinoiden kasvu taannee noin 6,3 prosentin talouskasvun myös kuluvalle vuodelle. Lisäksi politiikassa on ollut jatkuvuutta erityisesti vapaakauppaa tukevan linjan osalta. On kuitenkin useita tekijöitä, joihin on asiantuntijoiden mukaan kiinnitettävä pikaisesti huomiota, mikäli kasvun ei haluta hiipuvan.

Lyhyen aikavälin kasvulukuihin tulee vaikuttamaan voimakkaasti hallituksen toimet yksityisten investointien edistämiseksi, erityisesti infrastruktuurin saralla. Valitettavan moni tärkeä investointihanke seisoo tällä hetkellä paikoillaan odottaen viranomaisten hyväksyntää ja tarjouskilpailun julkistamista.

Keskipitkän aikavälin talouskasvun kannalta olennainen askel on pätevään työvoimaan panostaminen koulutuksen ja terveyspalveluiden avulla. Myös tutkimus- ja kehitystoimintaan sijoittaminen, jonka taso on tällä hetkellä vaatimattomat 0,15 prosenttia BKT:sta, sekä tuotannon monipuolistaminen primaarituotannosta kohti teollista tuotantoa ovat tärkeitä toimenpiteitä kasvun kannalta. Perun talous nojaa edelleen voimakkaasti kaivannaisteollisuuteen, jonka näkymät ovat pääosin myönteiset.

Aurinko loistaa kaivosteollisuudelle

Perun kaivannaisbuumi on ollut keskeisin tekijä selittämään yli vuosikymmenen jatkunutta voimakasta talouskasvua, joka on ollut 5–8 prosenttia. Kaivannaistoiminnan osuus maan BKT:sta on noin 30 prosenttia ja viennistä 60 prosenttia. Ala työllistää suoraan yli 200 000 henkilöä ja välillisesti monenkertaisen määrän. Sektorin vuotuiset investoinnit ovat tällä hetkellä 10 miljardin dollarin (7,5 miljardin euron) luokkaa, joskin niiden arvellaan laskevan vuoteen 2017 mennessä neljään miljardiin dollariin. Investoinnit ovat pääosin ulkomaisia. Kaivosyritykset tilittivät valtiolle ja paikallishallinnoille 5,5 miljardia dollaria maavuokraa ja tuloveroa vuonna 2012. 

Perulla on useita kilpailuvaltteja muihin kaivosmaihin verrattuna. Kuparin tuotannon odotetaan lähivuosina kaksinkertaistuvan ja Peru päässee samoihin tuotantolukuihin Chilen kanssa vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi Perussa on muihin alueen maihin verrattuna enemmän ei-metallisia kaivannaisia kuten fosfaatteja. Kuparin tuotantokustannukset naula kohden olivat Perussa viime vuonna 88 dollaria, mikä oli huomattavasti vähemmän kuin Kiinassa (118 dollaria), Chilessä (157 dollaria) tai Kanadassa (191 dollaria). Kaivosalaan liittyvä lainsäädäntö ja normit sekä investointisuoja on hoidettu Perussa hyvin.

Perun yleinen talouskehitys tukee kaivannaissektorin kannattavuutta ja jäljellä olevat varannot ovat merkittävät. Energia- ja kaivosministeriön mukaan Perun keskusalueilla riittää mineraaleja jopa sadaksi vuodeksi. Perussa on myös suhteellisen halpaa ja saatavilla olevaa energiaa kilpailijamaihin verrattuna sekä vesivoiman että etenkin maakaasun ansiosta. 

Tulevaisuuden näkymillä myös varjopuolensa

Hyvistä näkymistä huolimatta Perun kaivosteollisuudella on myös haasteensa. Maailmantalouden epävarma kehitys, johon kuuluu Kiinan kysynnän heikentyminen, Euroopan taantuma ja Yhdysvaltain kasvun epävarmuus, vaikuttaa metallien ja malmien hintoihin. Toisaalta, vaikka kuparin ja kullan hinnat ovat viime kuukausina laskeneet, hinnat ovat edelleen suhteellisesti korkealla tasolla ja vakautumassa.

Kaivosyhtiöt toivovat, että Peru uudistaisi kaivostoimintaan liittyvää verotusjärjestelmäänsä joustavammaksi siten, että siinä huomioitaisiin suhdanteiden vaikutus. Lisäksi toivotaan, että kaivosten sulkemisesta aiheutuvat ympäristönkorjauskulut ja sosiaalisen vastuun toimeenpanosta aiheutuvat menot olisivat vähennyskelpoisia.

Sosiaaliset konfliktit ovat yleisiä suurten kaivoshankkeiden kohdalla, jossa maaseutuyhteisöt pelkäävät veden saastumista ja vahinkoa maataloudelle. Hallitus on pyrkinyt sekä tehostamaan ympäristölupamenettelyä että hyväksynyt uuden ”ennaltakuulemislain”, jonka mukaan hankkeista on etukäteen konsultoitava paikallista alkuperäisväestöä. Ongelman muodostaa se, että alkuperäisväestöllä ei kuitenkaan ole varsinaista veto-oikeutta eikä hallitus ole pystynyt yksiselitteisesti määrittelemään, mitkä maaseutuyhteisöt edustavat alkuperäisväestöä.

Maailmanlaajuisesti kaivosalan tuottavuus nousi viime vuosikymmenellä 36 prosenttia, mutta samaan aikaan tuotantokustannukset kasvoivat 175 prosenttia. Yritysten tavoitteena onkin kustannusten leikkaaminen. Perulta puuttuvat varsinaiset kannustimet, joilla edistettäisiin investointeja ja puhtaiden teknologioiden käyttöönottoa. Infrastruktuurin puutteet puolestaan lisäävät kuljetuskustannuksia ja vaikeuttavat energiansaantia niille alueille, joilla on kaivosbuumin vuoksi suurin kysyntä.

Puutteellinen infrastruktuuri merkittävin pullonkaula

Perun kestävän talouskasvun selkeimmäksi hidastajaksi on arvioitu puutteellista infrastruktuuria. Ongelmia esiintyy myös olemassa olevan infrastruktuurin tehokkaassa käytössä ja ylläpidossa. Paikallisen infrastruktuurin edistämisjärjestön (AFIN) mukaan maahan tarvittaisiin seuraavan kymmenen vuoden aikana noin 88 miljardin dollarin edestä investointeja, jotta olemassa oleva vaje saataisiin kurottua umpeen. Nykyisen hallituksen aikana hankkeita on toteutettu noin miljardin dollarin edestä.

Infrastruktuurivaje on keskittynyt erityisesti maaseudulle ja se on nelinkertainen verrattuna viimeisen 30 vuoden aikana tehtyihin suoriin ulkomaisiin sijoituksiin. Se selittää muun muassa Perun korkeat logistiikkakustannukset, jotka yltävät 34 prosenttiin tuotteen arvosta. Tämä luku on Latinalaisen Amerikan korkein, Chilen edustaessa alueen matalimpia logistiikkakustannuksia (16 prosenttia). Kun lukua vertaa vielä OECD-maiden keskiarvoon, joka on yhdeksän prosenttia, on selvää, että infrastruktuurivaje vaikuttaa voimakkaalla tavalla Perun investointi- ja liiketoimintailmapiiriin.

Maantieteellinen syrjäytyminen ongelmana

Infrastruktuurin epätasainen jakautuminen Liman metropolialueen sekä muun maan välillä korostaa vallitsevaa alueellista eriarvoisuutta, joka heikentää maaseutuväestön mahdollisuuksia hyötyä Perun ennätyksellisestä talouskasvusta. ”Sosiaalisen syrjäytymisen” rinnalla onkin alettu käyttää termiä ”maantieteellinen syrjäytyminen” (exclusión geográfica) viittaamaan periferia-alueiden korkeisiin köyhyystilastoihin. Maailmanpankin analyysien mukaan parannukset perusinfrastruktuurissa (vesi, viemäröinti, sähkö ja tietoverkko) voisivat parantaa syrjäseutujen kilpailukykyä jopa kolmanneksella. Tieverkon parannukset voisivat puolestaan nostaa maaseudulla asuvien perheiden tulotasoa jopa 35 prosenttia, tuotteiden päästessä sujuvammin markkinoille.

Eräiden arvioiden mukaan infrastruktuuriin olisi sijoitettava pysyvästi noin 5 prosenttia BKT:sta nykyisen 2,7 prosentin sijaan, jotta eroa muihin keskitulon maihin saataisiin kurottua kiinni ja täten varmistettua tasainen talouskasvu myös tuleville vuosille. Tätä varten olisi kuitenkin parannettava julkis-yksityisen yhteistyön (Public-Private Partnership, PPP) edellytyksiä. Kun esimerkiksi Chilessä PPP-hankkeiden osuus infrastruktuuri-investoinneista on 70 prosenttia, Perussa vastaava osuus on vain 20–30 prosenttia, joka vastaa 1–2 hanketta vuodessa. Ero liittyy ennen kaikkea sosiaalisiin konflikteihin ja byrokraattisiin esteisiin, kuten jatkuvasti muuttuvaan lainsäädäntöön, joiden on arvioitu viivästyttävän suurhankkeiden käynnistymistä keskimäärin viidellä vuodella.

Valtava vesivoimapotentiaali jää hyödyntämättä

Maantieteellisen sijaintinsa vuoksi Peru on siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että sillä on käytössä kaksi merkittävää energianlähdettä: vesivoima, jonka täysi potentiaali on vielä suurelta osin käyttämättä, sekä hinnaltaan edullinen maakaasu. Vuoden 2012 lopulla 62 prosenttia sähköstä tuotettiin vesivoimalla ja 38 prosenttia maakaasulla. Energian kysyntä on kasvanut viimeisten kahdeksan vuoden ajan noin 7 prosentin vuosivauhtia ja energiavarantojen osuus on tällä hetkellä noin 25 prosenttia tuotannosta. 

Perun maakaasutuotanto on tällä hetkellä keskittynyt Camisean alueelle (Cusco), jonne tehdään suurin osa lyhyen tähtäimen energiainvestoinneista. Pitkällä aikavälillä haluttaisiin panostaa vesivoimaan, jonka potentiaali Amazonin valuma-alueella on noin 60 000 MW. Tämä määrä on 12-kertainen koko maan tämän hetkiseen kulutukseen verrattuna. Vesivoimalahankkeiden kehittämistä jarruttavat kuitenkin lukuisat sosiaaliset ja ympäristökonfliktit. Erityisesti alkuperäisväestö vastustaa niitä monesti. Toisaalta, voimaloiden kaukainen sijainti asutuskeskuksista sekä ilmastonmuutoksen seuraukset, kuten sääolojen epävakaisuus, kuivuus ja Andien jäätiköiden sulaminen, heikentävät osaltaan vesivoimaan liittyvää energiavarmuutta.

Perussa suurimman energiankysynnän muodostavat teollisuus- ja kaivossektori (45 prosenttia), jota seuraavat kauppa ja pk-yritykset (30 prosenttia) sekä kotitaloudet (25 prosenttia). Teollisuuden maksama sähkön hinta on edelleen Latinalaisen Amerikan alhaisin (7,48 dollaria/kWh), mutta tavallisissa kuluttajissa viimeaikaiset sähkön hinnan korotukset ovat herättäneet voimakasta närää.

Tulevina vuosina energiankysynnän odotetaan kasvavan huomattavasti lukuisten uusien kaivosprojektien myötä. Yli tuhat kilometriä pitkästä ”Etelän kaasuputkesta” (Gasoducto del Sur) onkin kaavailtu välitöntä ratkaisua Perun maakaasuverkoston kattavuuteen ja jakeluvarmuuteen liittyviin ongelmiin.

Uuden jakelujärjestelmän on tarkoitus kuljettaa maakaasua Camisean korkealta sademetsäalueelta alas Perun eteläiselle rannikolle Cuscon ja Arequipan läänien kautta vuoteen 2016 mennessä. Hankkeen aloitus on kuitenkin siirtynyt jatkuvasti, mikä aiheuttaa jonkin verran huolta energiavarmuuteen ja tuotannon hidastumiseen liittyen keskipitkällä aikavälillä.

Juha Virtanen, Maria Ruuskanen ja Juuli Leppänen