Libanonin markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

Libanonin talous on historiallisen syvässä kriisissä, josta nouseminen tulee viemään vuosia. Valtiolla ei ole mahdollisuutta suuriin teollisiin investointeihin seuraavien 12 kuukauden aikana. YK:n, Maailmanpankin ja EU:n avustusohjelmissa voi avautua investointimahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille. Keskeiset alat ovat cleantech ja laajasti kiertotalous, jätehuolto- ja vedenjakelu, terveyssektori, digitalisaatio. Koulutussektorin Team Europe Initiative -aloitteen valmistelu sekä Beirutin sataman jälleenrakennus voivat avata hankemahdollisuuksia.

Libanonin tarpeet ovat suuret, mutta kotimarkkinoiden ja valtion rahoituskyky meneillään olevan syvän talouskriisin vuoksi erittäin heikot. Kysyntää vetävät lähinnä YK:n, Maailmanpankin ja EU:n sekä muiden kansainvälisten avustusjärjestöjen ja rahoittajamaiden mahdolliset hankkeet. Maan bruttokansantuote supistui 7 prosenttia vuonna 2019, 21,4 prosenttia vuonna 2020, ja arvioidaan supistuneen vielä n. 10 prosenttia vuonna 2021. Kansallisvaluutta liiran arvo on kahdessa vuodessa heikentynyt 95%. Valuutan ja pankkisektorin vakauttaminen, inflaation hillintä sekä talouskasvun aikaansaaminen säilyvät valtion keskeisimpinä haasteina myös vuoteen 2022. Libanonin on tarkoitus järjestää parlamenttivaalit toukokuussa 2022, mikä voi vaikuttaa poliittiseen vakauteen maassa.

 

Suurlähetystö pyrkii systemaattisesti panostamaan kriisiliiketoimintaan Libanonissa sekä laajemmin toimialueellaan.  Näissä ponnisteluissa Maailmanpankin aluetoimisto sekä yksittäiset YK-järjestöt ovat kiinnostavia. Libanon toimii myös reittinä naapurimaihin, joissa on erilaisia markkinamahdollisuuksia. Alueella energiaan, veteen ja jätteisiin liittyviä investointeja tarvitaan. Myös koulutussektorin tarpeet ovat suuria. Kiertotalouteen sisältyy mahdollisuuksia yhdistää esim. SITRAn tutkimus- ja hanketoimintaa ja suomalaisten yritysten osaamista. Referenssihankkeet voisivat avata mahdollisuuksia myöhemmin muuallakin toimialueella.

 

Teksti: Tarja Fernández, Suomen suurlähettiläs, Libanon