Kiinan väestön ikääntyminen ja maan sosiaaliturvan tulevia haasteita

Kiinan väestö ikääntyy huomattavaa vauhtia. Maan huoltosuhde on heikkenemässä voimakkaasti. Muutos on merkittävä haaste sosiaaliturvajärjestelmälle ja perinteiden mukaan vanhuksista huolehtiville sukulaisille. Myös terveydenhoitojärjestelmä on paineiden alla.

Huoltosuhteen huomattava heikkeneminen nostaa Kiinan työvoimakustannuksia. Kuva: whitecat sg, ccby 2.0 Huoltosuhteen huomattava heikkeneminen nostaa Kiinan työvoimakustannuksia. Kuva: whitecat sg, ccby 2.0

Kiinan väestön ikääntyminen on muodostamassa maan tulevaisuudelle suuren haasteen. Vuoden 2011 lopussa Kiinassa oli arviolta noin 180 miljoonaa vähintään 60-vuotiasta, eli noin 14 prosenttia maan väestöstä. Vuonna 2015 luku saattaa olla noin 220 miljoonaa ja edelleen vuonna 2025 jo 250 miljoonaa. Vuonna 2050 Kiinan vähintään 60-vuotiaiden määrä saattaa eräiden arvioiden mukaan olla jo lähes 500 miljoonaa.

Arvioiden mukaan Kiinassa eläköityy tätä nykyä kuusi miljoonaa ihmistä vuodessa, ja yli 80-vuotiaiden määrä kasvaa yli miljoonalla vuodessa. Kiinalaisten lähteiden mukaan maan ikääntyvien osuus olisi jo nyt noin viidennes koko maailman ikääntyvien määrästä, ja saattaisi olla vuoden 2050 aikoihin noin neljännes.

Maan väestön lakipiste saavutettaisiin nykypolitiikan linjalla ehkä jo tällä vuosikymmenellä, kuten ehkä myös vuonna 2015 työvoiman määrän huippu.

Hyvinvointipalveluiden kysyntä kasvaa

Huoltosuhteen huomattava heikkeneminen nostaa maan työvoimakustannuksia. Ikääntyvä väestö tarvitsee palveluja ja sosiaaliturvaa, eikä Kiinassa enää voida luottaa ainoastaan suvun antamaan tukeen.

Samalla ikääntyvän, ehkä myös vähentyvän väestön vaikutus hallituksen tavoittelemaan talousmuutokseen (eli Kiinan kulutuksen painoarvon lisääntymiseen suhteessa investointeihin maan bruttokansantuotteessa) voi olla yllättävän suuri. Luonnollisesti kysyntä hyvinvointipalveluille kasvaa.

Vahvempi valuutta, korkeammat korot ja parempi tuotto valtionyrityksiltä johtaisivat säästämisen pienentymiseen ja kotitalouksien ansiotason nousuun. Kiinassa kotitalouksien osuus kansantulosta on alkanut kasvaa ja oli 60,5 prosenttia vuonna 2009. Mutta Kiinassa säästäminen on suurta, ja ansiotason nousun myötä säästäminenkin kasvaa.

Sosiaaliturvamenojen lisäys vähentäisi vanhuudenturvan säästämistarvetta ja osaltaan edistäisi tulotason nousun kautta kulutuksen lisääntymistä ja talouskasvua. Tämä ei ole helppoa, koska väestön ikääntyminen merkitsee Kiinassa ammatissa toimivan väestön pienentymistä, mikä rajoittaa tuotannon kasvua.

Politiikan muutoksella on tavoiteltava ikäihmisten säästöjen vähentämistä ja sosiaaliturvan lisäämistä. Kiinassa on vuosien mittaan parannettu eläkejärjestelmien kattavuutta, mutta ne eivät vielä ole tarpeeksi kattavia tai usein tasoltaankaan riittäviä.

Kasvavaksi huoleksi on noussut niin sanottu kumulatiivinen sarja (4-2-1-taakka), jossa yhden lapsen tai pariskunnan tulisi kiinalaisen perinteen mukaan pitää huolta omista ikääntyvistä vanhemmistaan ja edelleen elävistä isovanhemmistakin.

Ei palveluita kaupunkiin muuttaneille

Ikääntyminen on haaste myös maan vallitsevalle kotitalouksien rekisteröintijärjestelmälle (hukou), joka ohjaa pääsyä muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin ja koulutukseen. Vaikka järjestelmää sovelletaan paikallisesti jo osittain joustavammin, rajaa se jo 250-miljoonaisen maaseudulta kaupunkeihin muuttaneen siirtotyöläisväestön ja näiden perheenjäsenten mahdollisuuksia.

Paitsi, että maalta muuttaneiden lapsia (jopa 60 miljoonaa) on jätetty ikääntyvien isovanhempien tai muiden tahojen luo hoitoon näiden kotiseuduille, tulee paineita kohdistumaan järjestelmän muuttamiseksi sitä mukaa kun itse siirtotyöläisväestö ikääntyy – oletettavasti suuri joukko ei olisi halukas vapaaehtoisesti palaamaan maalle.

Lisäkysymys on, kuinka taata maalle jääneiden vanhusten asema tai sen parantaminen.Toisaalta kaupunkienkaan turvaverkostot, kuten esimerkiksi vanhainkotien kapasiteetti, eivät ole riittäviä.

Mediassa kerrotaan esimerkiksi Shanghaissa kunnan ehdottaneen, että 90 prosenttia vanhuksista hoidettaisiin kotona ja vain 10 prosenttia hoitokodeissa. Tämä vastaa kiinalaisen perinteen ihannetta, mutta hyvä kysymys on, kuinka perheet ja suvut tähän jatkossa pystyvät.

Sosiaaliturvaa laajemmin ajateltaessa hukou-järjestelmän uudistaminen ja kasvavan epätasa-arvoisuuden pienentäminen on merkittävä haaste. Eriarvoisuuden vähentäminen on joka tapauksessa hallituksen tavoite.

Siirtotyöläisen rekisteröiminen kaupunkilaisiksi ja sitä kautta liittäminen perheineen todellisen asuinpaikkansa mukaiseen sosiaaliturvaan, koulutukseen ja terveydenhuoltoon maksaisi kuitenkin huomattavan paljon.

Kaupungistuminen vaatii panostuksia kaikilla rintamilla

Kiinan kaupungistuminen jatkuu voimakkaana: vuoden 2011 lopun noin 700-miljoonaisen kaupunkiväestön odotetaan kasvavan vuoteen 2020 mennessä eräiden näkemysten mukaan ehkä 100 miljoonalla ja 20 seuraavan vuoden aikana ehkä jopa 350 miljoonalla ihmisellä. Tämä vaatii mittavia panostuksia lähes kaikilla rintamilla, sosiaaliturvasta infrastruktuuriin ja koulutuksesta työpaikkojen jakautumiseen.

Kaikkiin muutoksiin on tuskin heti varaa, minkä vuoksi hukou-järjestelmänkin muutokset ovat todennäköisesti asteittaisia. Koska säännöstöä jo sovelletaan paikallisesti joustavammin, on eräissä arvioissa esitetty, että hukou-järjestelmää saatettaisiin alkaa vaiheittain lieventää pienemmistä ja keskisuurista kaupungeista alkaen (suurimmille kaupungeille muutokset voisivat olla hyvinkin mittavia rasitteita).

Toisaalta monissa kaupungeissa vastustetaan järjestelmän muuttamista muun muassa siksi, että kaupunkeihin virtaavien ihmisten pelätään perheineen kilpailevan yhteiskunnallisista palveluista ja tuista, kuten esimerkiksi koulutuksesta ja terveydenhoidosta.

Tavoitteena tasa-arvoa terveyspalveluihin

Vaikka Kiinassa on panostettu terveyspalveluihin ja sairausvakuutusjärjestelmiin, niihin kohdistuu kasvava paine. Julkisen sektorin palveluissa asiakkaat kärsivät yksityisiin hoitolaitoksiin verrattuna jopa monikymmenkertaisista jonotusajoista, mutta silti esimerkiksi vain murto-osa yksityissairaaloista kuuluu sairausvakuutusjärjestelmän piiriin. Myös palvelujen tasoa on yleisesti kritisoitu.

Hallituksen tavoitteisiin kuuluu terveyssektorillakin innovaatioiden korostaminen ja yhdenvertaisen terveyspalveluiden piiriin pääsyn mahdollistaminen. Etenkin viimeksi mainitun päämäärän tavoittaminen lähivuosina tulee olemaan hyvin haasteellista.  

Ikääntymisen aiheuttamien tarpeiden ohella lisääntyvät elintason kohotessa samaan aikaan myös niin sanotut elintasosairaudet sydän- ja verisuonitaudeista diabetekseen.

Keskustelua yhden lapsen politiikasta ja eläkeiästä

Kiinalaisessa keskustelussa on talouden ja huoltosuhteen realiteettien myötä jälleen aktivoitunut pohdinta yhden lapsen politiikan muuttamisen tarpeista. Myös ekonomistit ovat liittyneet tähän keskusteluun.

Julkisuudessa on esiintynyt arvioita, että hallitus saattaisi joustavoittaa lapsipolitiikkaa ehkä jo vuonna 2013. Mallista on eriäviä veikkauksia, mutta kyseeseen saattaisi tulla se, että kaupungeissa sallittaisiin pariskunnille toinen lapsi, vaikka kyseiset henkilöt eivät itse olisikaan omien vanhempiensa ainoita lapsia. Maaseudulla on jo nykyään lievempiä säädöksiä.

Muutosten odotetaan olevan asteittaisia ja alkavan ehkä niin sanotuilla ”taloudellisesti tuottavilla alueilla” ja siellä, missä yhden lapsen politiikkaa on seurattu kuuliaisimmin.

Mitä tahansa muutoksia tehdäänkin, ei niillä luonnollisesti ole kovin nopeaa vaikutusta esimerkiksi huoltosuhteen parantumiseen, ja julkisuudessakin esitettyjen analyysien mukaan perhesuunnittelumallin odotetaan pysyvän lähivuosikymmenet hallitusvetoisena. Pitkän tähtäimen trendin arvioidaan silti olevan muuttumassa kohti universaalia kahden lapsen politiikkaa.

Toisaalta Kiinassa on vilkastunut myös keskustelu eläkeiän nostamisen merkityksestä. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Shanghai on ensimmäinen merkittävä kaupunki, jossa olisi muutettu eläköitymissäädöksiä sallimalla osalle miehistä 65 ja naisista 60 vuoden eläköitymisikä. Tällä hetkellä Kiinan eläkeikä vaihtelee ammatin ja sukupuolen mukaan 50–60 ikävuoden välillä, miehille eläkeikä on laajalti 60 ja naisilla 55 vuotta.

Kiinalaista järjestelmää on usein pidetty hyvänä sen toteuttamien asteittaisten muutosten vuoksi. Helppojen askelten tie ei kuitenkaan ole ongelmaton, sillä maassa tarvittaisiin muutoksia ja mittavia panostuksia monella saralla.