Kiinan rooli globaalissa kaupassa kasvaa
Kiina on maailman suurin viejä ja toiseksi suurin tuoja. Kiinalaiset arvioivat olevansa tärkein kauppakumppani suurimmalle osalle maailman maista. Kiinan osuus maailmankaupasta kasvanee lähivuosinakin. Millaisia ovat maan ulkomaankaupan näkymät?
Samaan aikaan, kun Kiina on hiljalleen avautunut ja maan talous on kasvanut, on Kiina noussut myös yhdeksi maailman tärkeimmistä kauppamahdeista. Ulkomaankaupan rahallinen arvo vastaa eräiden arvioiden mukaan kooltaan noin puolta Kiinan vuoden 2012 BKT-tasosta. Suuri merkitys on ollut vientiteollisuudella. Tuonnin kasvuun ovat vaikuttaneet talouden kasvu, tulotason nousu, kulutustottumukset, mutta myös kotimarkkinoille ja vientiin tähtäävän teollisuuden tarvitsemien puolivalmisteiden kysyntä.
Kiina on maailman suurin viejä ja toiseksi suurin tuoja Yhdysvaltain jälkeen. Kiinalaiset laskevat olevansa tärkein kauppakumppani suurimmalle osalle maailman maista ja alueista. Maan osuus koko maailman kauppavaihdosta kasvaa edelleen. Vuonna 2011 Kiina oli 124 taloudelle suurin kauppakumppani. Kiinasta voi BKT-määrältään tulla Yhdysvaltain kokoinen talousmahti jo vuonna 2016, vaikka henkeä kohti laskien jäätäisiinkin vielä neljännekseen amerikkalaisesta tasosta.
Uudistukset alkoivat 1970-luvun lopulla
Kiina käynnisti vuonna 1978 strategian, jolla se on asteittain muuttunut valtiojohtoisesta maasta markkinataloudeksi. Tähän on liittynyt ”avoimien ovien” politiikka, jolla liberalisoidaan Kiinan kansainvälistä kauppaa ja investointipolitiikkaa. Strategian myötä Kiinan talous on vuodesta 1978 lähtien kasvanut keskimäärin 10 % vuodessa. Samalla maan henkeä kohti laskettu BKT on kasvanut vuoden 1978 220 US-dollarista 3400 US-dollariin vuonna 2008. Vuonna 2012 Kiinan henkeä kohti lasketun BKT:n on arvioitu olleen noin 6000 US-dollaria; eräiden arvioiden mukaan se saattoi ostovoimakorjattuna olla tätä huomattavasti suurempi.
Maataloudessa käynnistettiin talousreformit, ja sille myönnettiin suurempi autonomia. Maatalouden – edelleen heikon – tuottavuuden kasvaessa Kiina on liberalisoinut maatalouden tuotantoa ja lakkauttanut kollektiiveja. Maan kansainvälinen kilpailukyky on kasvanut ja maataloudesta vapautuva työvoima on siirtynyt muille aloille ja on osaltaan edistänyt Kiinan talouskasvua.
Talouskriisi on vaikuttanut myös Kiinaan
Kiinan talouskasvun riippuvuus viennistä, ja erityisesti maan vientiteollisuuden lisäarvotuotannon kysynnästä maailmanmarkkinoilla, vaikutti ratkaisevasti maan talouskasvun ja ulkomaankaupan kasvun hidastumiseen globaalin taantuman alkaessa vuonna 2008. Kiinan valmistusteollisuuden vienti on varsin tuonti-intensiivistä, ja sen lisäjalostusarvo on suuri.
Muiden WTO-maiden tapaan Kiina ei lisännyt protektionismia vaan jatkoi kaupan ja investointien asteittaista liberalisointia. Kiinan valtio reagoi vuoden 2008 talouskriisiin massiivisin fiskaali- ja rahapolitiikan keinoin tavoitteena lisätä kotimaan kysyntää ja ylläpitää talouskasvua vientinäkymien supistuessa. Marraskuussa 2008 Kiina päätti lisätä neljä biljoonaa renminbiä (RMB) investointeja maan talouteen vuosina 2009–2010. Suuri osa elvytyspaketista toteutettiin kasvavalla valtion ohjaamalla pankkilainoituksella (1,18 biljoonaa RMB tuli valtion budjetista). Vuonna 2009 pankkilainoitus oli 2,9 biljoonaa RMB, kaksi kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna.
Kiinan kauppavaihto putosi vuonna 2009 noin 14 % edellisvuodesta yhteensä noin 2,21 biljoonaan US-dollariin. Viennin osuus tästä oli noin 1,2 biljoonaa USD. Kiinan vienti laski peräti 16 % ja tuonti noin 11 % edellisvuodesta. Kiinan poikkeukselliset elvytys- ja tukitoimet ja maailmantalouden tasaantuminen saivat Kiinan ulkomaankaupan kuitenkin jälleen kasvu-uralle: vuonna 2010 kauppavaihto nousi yli 30 % ja oli 2,97 biljoonaa USD (viennin osuus tästä oli 1,58 biljoonaa) ja vuonna 2011 se nousi yli 20 % ollen jo 3,64 biljoonaa USD (viennin osuus 1,9 biljoonaa). Tuonnin arvo kasvoi vuosina 2008–2011 viennin arvoa nopeammin. Kauppataseen ylijäämä laskikin hiljalleen. Vuonna 2010 keskuspankki ryhtyi tiukentamaan rahapolitiikkaa vähentääkseen inflaatiopaineita ja lainojen löyhää käyttöä maan taloudessa.
Vuosi 2012 – odotuksia alhaisemmat luvut
Vuodelle 2012 Kiinan hallitus asetti ulkomaankaupalle kymmenen prosentin kasvutavoitteen vuoteen 2011 verrattuna. Keskeisten ulkoisten markkinoiden vaikeuksien jatkuminen ja Kiinan kotimaisen kysynnän heikkous johtivat siihen, että kauppavaihto kasvoi vain 6,2 % vuotta aiemmasta, vienti 8 % ja tuonti vain 4 %. Joidenkin arvioiden mukaan Kiinan ulkomaankaupan kasvun pohjakosketus oli heinäkuun ja syyskuun välillä 2012. Kiinan ulkomaankaupan kasvutavoitteet vuodelle 2012 olivat tuonnissa 12 % ja viennissä 8 %, sen mukaan kaupan kymmenen prosentin kasvutavoitteesta oltaisiinkin jääty tuonnin heikon kehityksen vuoksi.
Kokonaiskauppavaihto oli 3,87 biljoonaa USD, mistä viennin osuus oli noin 2,05 biljoonaa USD. Kauppataseen ylijäämä kasvoi edellisvuoden noin 150 miljardista noin 230 miljardiin USD. Kiinan osuus koko maailman kaupasta kasvoi vuonna 2012 noin 11 prosenttiin edellisvuoden 10,4 prosentista (Kiinan WTO-jäsenyyden aikana osuus on kasvanut noin prosenttiyksiköllä vuodessa).
Kiinan ulkomaankaupan kasvuvauhti on viime vuosina hidastunut aiemmasta. Kiinan hallitus on maltillistanut kauppavaihdon kasvutavoitettaan vuodelle 2013, mutta se on edelleen varsin korkea: 8 % vuoteen 2012 verrattuna. Tätä voidaan ulkoisten riskien vuoksi pitää hyvin haastavana.
EU on edelleen Kiinan suurin kauppakumppani
EU säilyi Kiinan suurimpana kauppakumppanina vuonna 2012. Unionin kanssa käytävä kauppa on kuitenkin kärsinyt talouskriisin vaikutuksista. Kauppavaihto kehittyi vuoden 2009 notkahduksen jälkeen positiivisesti, mutta vuonna 2012 se kääntyi jatkuneen talouskriisin vaikutuksesta laskuun: Kiinan tuonti EU-maista säilyi lähes ennallaan, mutta vienti EU-alueelle laski yli 6 % vuotta aiemmasta.
Koko kauppavaihto oli noin 546 miljardia USD, kauppatase oli Kiinalle kiinalaisten arvioiden mukaan noin 112 miljardia USD ylijäämäinen. EU-maiden väliset erot ovat huomattavan suuret. Eurooppalaisten kannalta positiivista on sekä unionimaiden viennin positiivisempi kehitys suhteessa koko kauppaan että Kiinan suurimman EU-kauppakumppanin, Saksan ylijäämä: eurooppalaisille tuotteilla on edelleen kysyntää Kiinassa ja Kiina onkin EU:lle toiseksi tärkein vientimarkkina Yhdysvaltain jälkeen.
Kauppa Yhdysvaltojen ja Japanin kanssa edellen tärkeää
Yhdysvallat on säilyttänyt Kiinan toiseksi suurimman kauppakumppanin aseman. Kauppavaihto on vuodesta 2009 alkaen kasvanut yhtäjaksoisesti, vuonna 2012 sekä tuonti että vienti kasvoivat yli 8 %. Kokonaisvaihto ylsi jo noin 485 miljardiin USD, minkä lisäksi Yhdysvallat ohitti dollarimäärissä laskien EU:n Kiinan tärkeimpänä vientikohteena. Kiina oli Yhdysvaltain kolmanneksi tärkein vientikohde. Kauppavaihdon ylijäämä Kiinalle kasvoi lähes 220 miljardiin USD.
Suurista, perinteisistä kehittyneistä talouksista myös Japanin kauppa Kiinan kanssa kärsi vuonna 2012. Taustasyinä olivat muun muassa Japanin heikentynyt taloudellinen kehitys sekä syksystä alkaen maiden poliittisten suhteiden aiheuttamat jännitteet, ja protestejakin kerännyt kauppa laski lähes 4 %. Vaikka Kiinan vienti Japaniin hieman nousikin, laski tuonti sieltä yli 8 %. Kokonaiskauppa Kiinan kanssa oli noin 330 miljardia USD.
Kehittyvien talouksien merkitys kasvaa
Kiinan kaupan nopein kasvutahti on viime aikoina saavutettu ns. kehittyvien talouksien kanssa. Kauppavaihto ASEAN-alueen kanssa nousi vuonna 2012 noin 10 % vuotta aiemmasta 400 miljardiin USD ja kääntyi Kiinalle reilut kahdeksan miljardia USD voitolliseksi (Kiinan vienti ASEAN-alueelle kasvoi 20 % ja tuonti sieltä alle 2 %).
Afrikan kanssa kauppavaihto nousi alustavien arvioiden mukaan yli 200 miljardin USD kasvuvauhdin ollessa arvioiden mukaan jopa 20 %. Eräiden arvioiden mukaan Kiina vastaisi jo noin 20 prosentista Afrikan kauppavaihdosta. Kauppavaihdon latinalaisen Amerikan maiden kanssa arvioidaan kasvaneen kaksinumeroisin luvuin. Myös Venäjän-kaupan arvioidaan kasvaneen jopa noin 11 prosenttia vuonna 2012. Kiivaimmin prosenteissa kasvaneiden vientikohteiden joukkoon kuuluivat muun muassa Meksiko, Saudi-Arabia, Chile ja Venezuela sekä tuonnin alkuperämaiden joukkoon muun muassa Etelä-Afrikka, Oman, Vietnam, Venezuela ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat.
Kiina on keskeinen tekijä Aasian taloudellisessa integraatiossa muun muassa kaupan, investointien ja rahoituksensa voimin. Aasia tuottaa yhä useammin sen, mitä Aasiassa kulutetaan. Tämä ei estä Kiinaa katsomasta kauppaa globaalisti, ja sen osalta Aasian (ml. Japani) merkitys tuontitavaran lähteenä on viime vuosina ollut laskussa (joskin osuus on yhä yli puolet); vientikohteena kehitys on ollut viimeiset vuodet hienoista nousua (osuus noin puolet).
Renminbin arvo puhuttaa
Kiinan kasvava vaikutus ja kulutus näkyvät, ja viennistä Kiinaan tulee tasaisesti entistä suurempi osa koko maailman BKT:ta (vuonna 2010 jo kolme prosenttia Kiinan ulkopuolisen maailman BKT:sta). Sen myötä Kiinan kysynnän heilahtelut vaikuttavat vahvemmin maailmaan.
Kiinan valuutta renminbin tasaisesti kasvava käyttö ja taloudellinen integraatio tekevät siitä etenkin kehittyvillä alueilla yhä tärkeämmän ankkurin. Viime vuosina RMB:n ulkoisen arvon kehitys suhteessa Yhdysvaltain dollariin, Japanin yeniin ja euroon ja muihin keskeisiin valuuttoihin on ollut keskustelun aihe maiden kauppapoliittisessa dialogissa Kiinan kanssa.
IMF pitää Kiinan toimia lisätä markkinatalouden roolia tervetulleina, mutta sen keskuudessa monet pitävät RMB:n arvoa merkittävän alhaisena. RMB:n arvon vahvistamista pidetään toivottavana Kiinan kansantalouden tasapainottamiseksi – lisäämällä kotitalouksien ostovoimaa ja ansiotasoa sekä ohjaamalla investointeja ei-vaihdettaviin sektoreihin kuten koulutukseen ja hyvinvointipalveluihin. Kiinan keskuspankin mukaan RMB:n kontrolloitu kellutus valuuttakorissa perustuu kysyntään ja tarjontaan, mikä on suojannut RMB:n ulkoista arvoa silloin, kun monet muut valtiot ovat turvautuneet valuuttojensa arvon alentamiseen vientinsä hiipuessa kansainvälisen talouskriisin yhteydessä.
Kauppakiistoilta ei ole vältytty
Vaikka Kiinan oma talous ei ole länsimaisella mittapuulla avoin, ovat Kiinan viranomaiset huomauttaneet maataan kohtaan nostettavien syytösten määrästä ja epäoikeudenmukaisuudesta sekä kaupan kasvavista esteistä. Kiinan kauppaministeriön mukaan vuonna 2012 kiinalaisia vastaan käynnistettiin kaikkiaan 72 eri tutkintaa.
WTO:n riitojenratkaisuelimeen (Dispute Settlement Body) edenneissä tapauksissa Kiina oli vuosina 2010–11 valituksentekijänä kuudessa ja vastaajana 12 tapauksessa. Kiinalaiset odottavat kauppakiistojen määrän kasvavan edelleen. Länsimaita syytetään kaupanesteiden pystyttämisestä teknologialtaan korkeatasoisemmille teollisuudenaloille, joilla esteet ovat aiempaa teknisempiä. Kiinalaiset näkevät tämän protektionismina ja politikointina. Kiinalaiset valittavat myös nousevien talouksien olevan enenevässä määrin nostamassa kaupanesteitä ja kauppakiistoja. Joidenkin arvioiden mukaan siksi, että nämä pääsivät hyötymään samoista eduista kuin jo kaupanesteitä pystyttäneet länsimaat.
Toisaalta Kiinakin käyttää WTO:n riidanratkaisumenettelyjä ajaakseen omia intressejään. Tärkeänä merkkipaaluna Kiinassa pidetään vuotta 2016, jolloin se odottaa saavansa WTO:ssa markkinatalousmaan aseman. Sen uskotaan vähentävän muiden maiden mahdollisuuksia nostaa Kiinaa vastaan suunnattuja kauppatutkimuksia ja sanktioita.
Kiina neuvottelee uusista vapaakauppasopimuksista
Kiinan johto ohjaa kauppavaihdon kehittymistä osin vapaakauppapolitiikallaan. Kiina tukee tuonnin kasvattamista etenkin niistä maista, joiden kanssa sillä on voimassaoleva vapaakauppasopimus. Kiinassa uskotaan, että yksi maan valttikorteista kauppakysymyksissä
tulee olemaan muiden maiden halu pitää ovet kasvaville Kiinan-markkinoille avoinna. Toisaalta kauppasopimusten sisältöä ei aina pidetä kovinkaan kattavina. Kiinan kauppa vapaakauppasopimuksen jo solmineiden maiden kanssa on vain noin neljännes maan tuonnista ja vajaa kolmannes viennistä.
Kiinalla on yhdeksän eri vapaakauppasopimusta (ml. Hongkong ja Macao), ja se neuvottelee Australian, Islannin, Sveitsin, Norjan, Persianlahden maiden yhteistyöneuvoston (Gulf Cooperation Council) ja eteläisen Afrikan tulliunionin (Etelä-Afrikka, Botswana, Namibia, Lesotho ja Swazimaa) kanssa. Kiina on väläytellyt halua neuvotella myös EU:n kanssa vapaakauppasopimuksesta, mutta unioni pitää sitä ennenaikaisena.
Etelä-Korean, Japanin ja Kiinan välille suunnitellun vapaakauppasopimuksen neuvottelut eivät ole päässeet käyntiin. Kiinassa jossain määrin odotetaankin, että neuvottelut voisivat edetä paremmin kahdenvälisesti korealaisten kanssa. Japanin arvellaan kallistuvan kohti Yhdysvaltain tukemaa Tyynenmeren alueen Trans Pacific Partnership -vapaakauppahanketta. Kiina puolestaan tukee marraskuussa 2012 Itä-Aasian huippukokouksessa käynnistettyä RCEP (Regional Comprehensive Economic Partnership) -vapaakauppa-aloitetta. Hankkeessa ovat mukana Itä- ja Kaakkois-Aasian maiden lisäksi Intia, Australia ja Uusi-Seelanti.
Lisää huomiota kilpailukykyyn
Kiinan yksi haaste on ulkomaankaupan painottuminen viiteen rannikon talousmaakuntaan: Guangdong, Jiangsu, Fujian, Shandong ja Zhejiang vastasivat edelleen 58 prosentista maan ulkomaankaupasta vuonna 2012. Kasvunäkymät ovat paremmat maan sisäosissa, ja mainitut rannikon keskeiset maakunnat ovat alentaneet vuoden 2013 ulkomaankaupan kasvutavoitteitaan. Vuonna 2012 Zhejiangin ulkomaankaupan kasvu oli vain noin prosentti ja Jiangsussakin reilut puolitoista, Guangdong oli mainituista ainoa tavoitteen saavuttanut (toteutunut 7,7 % oli hieman 7,5 prosentin tavoitetta korkeampi).
Muun muassa työvoiman saatavuuden tiukentuessa ja työvoimakustannusten kasvaessa osa kiinalaisista toimijoista harkitsee myös tuotannon ulkoistamista: Kiinasta lähtevän viennin sijaan kiinalainen yritys vie tuotteitaan jostain muusta maasta, sekä Kiinaan että kolmansiin maihin. Kiinalaisten yrittäjien julkisuudessa esiintyviin toiveisiin kuuluu muun muassa tuontitullausmenettelyjen virtaviivaistaminen. Viennin kotimaassa tuotetulla lisäarvolla mitaten Kiina sijoittuu jo varsin korkealle, Euroopan maiden joukkoon. Kiinan ulkomaankaupassa kiinalaisten brändien merkitys kasvaa: kun eräiden arvioiden mukaan vuonna 2005 vain viidellä prosentilla kiinalaisviejistä oli omia brändejä, on eräiden tietojen mukaan osuus noussut jo noin 20 prosenttiin.
Eräät kiinalaistutkijat vaativat Kiinan kilpailukyvyn heikkenemisen vuoksi ajattelun muuttamista: tuonnin kasvattaminen olisi keskeistä prosessissa, jossa stimuloidaan kotimaista kysyntää, parannetaan kaupan rakenteita ja noustaan globaalissa arvoketjussa ylöspäin. Tätä kautta tasoittuvan kauppataseen uskotaan myös vähentävän Kiinaa kohtaan suunnattuja kauppaan ja valuuttaan liittyviä syytöksiä ja auttavan sitä kautta vientiteollisuuttakin.
Kiinan ulkomaankaupan ohjaus
Keskeinen toimija Kiinan ulkomaankaupassa on maan kauppaministeriö Mofcom ja oman toimivaltansa piirissä muut ministeriöt ja tullilaitos (keskuksena General Administration of Customs) sekä muun muassa elintarvikealalla laadunvalvontaviranomainen AQSIQ (General Administration of Quality Supervision, Inspection and Quarantine). Kauppaministeriö on keskeinen toimija myös Kiinaa koskevissa kauppakiistoissasekä muun muassa kiinalaisten tuotteiden vienninedistämisessä. Viime mainitussa tukevat myös muun muassa China Council for the Promotion of International Trade (CCPIT), The International Market ExplorationFund ja China Foreign Trade Centre.
Kiina ei oman ilmoituksensa mukaan käytä vientitukia, mutta maa pyrkii kuitenkin suojelemaan vientisektoria erilaisin toimin. Tällaisia ovat muun muassa vientiä koskevien verojen alennukset tai niiden takaisin maksaminen sekä valmistusteollisuuden verohuojennukset (esimerkiksi valmistukseen tarvittavissa puolivalmisteissa). Toisaalta Kiina käyttää myös vientikieltoja, -kiintiöitä ja -rajoituksia (esimerkiksi harvinaiset maametallit) sekä lisenssimenettelyjä.
Tuontiin vaikuttavia menettelyjä ovat muun muassa tullimaksut ja niiden helpotukset, tarkastusmenettelyt, erilaiset alkuperäsäädökset, epäsuorat verot, tuontikiellot ja lisensointimenettelyt. Kiina ei ole esimerkiksi liittynyt Maailman kauppajärjestö WTO:n julkisia hankintoja koskevaan sopimukseen – ja suosii tällä tapaa kotimaisia toimijoita.
Kiinan ulkomaankaupan haaste on myös standardijärjestelmä. Vaikka Kiina kuuluu useisiin kansainvälisiin standardeja määrittäviin organisaatioihin, on suuri osa standardeista kansallisiin määrityksiin pohjaavia. Oman haasteensa tuo myös standardien eritasoisuus: osa on pakollisia ja osa vapaaehtoisia, osa kansallisia ja osa alueellisia. Lisäksi säädöksiä on muun muassa tuotemerkinnöistä.
Kiinan ulkomaankaupan piirteisiin kuuluu myös valtion rooli kaupan osapuolena tietyillä sektoreilla muun muassa kotimaisen hintatason ja saatavuuden vakauttamiseksi. Tällaisiin aloihin kuuluvat muun muassa useat elintarvikealan tuotteet, tupakka ja öljy.
Kiinan vientiluottojen linjauksista päättävät kauppaministeriö ja finanssiministeriö. Pääasiallinen vientiluottojen antaja on Kiinan valtion Export-Import Bank of China (EXIM Bank on ainoa vientiluottoja myöntävä virallinen politiikkapankki). Myös Kiinan kehityspankki on osaltaan tärkeä luotottaja. Vientiluottojen vakuuttajana toimii valtion China Export & Credit Insurance Corporation (SINOSURE). EXIM Bank tukee mekaanisten ja elektronisten tuotteiden, laitejärjestelmien sekä ”uusien” ja high-tech-tuotteiden vientiä ja tuontia, ja tukee myös kiinalaisia yrityksiä ulkomaisissa projekteissa ja investoinneissa. EXIM Bank tarjoaa luottoja muun muassa raaka-aineiden ja energian tuontiin. SINOSURE tukee kiinalaista vientiä ja investointeja etenkin high-tech-alalla ja korkeaa lisäarvoa tuovissa pääomahyödykkeissä.
Liberalisointi on lisännyt kilpailua
Kiinan talousreformien myötä erityistalousalueet (Special Economic Zones, SEZ) eristettiin muusta pääasiassa valtion omistamasta taloudesta ja vapautettiin vienti- ja tuontirajoituksista. Suoria ulkomaalaisia investointeja houkuteltiin valmistusteollisuuden vientisektoreille, lisättiin Kiinan teknologian tuontia ja kansainvälisiä markkinointiverkostoja sekä luotiin uutta työllisyyttä ja koulutusta maan kasvavalle työvoimalle. SEZ-vyöhykkeiden lisäksi perustettiin erityisvyöhykkeitä valmistamaan korkean teknologian tuotteita, vapaakauppavyöhykkeitä ja tullivapaita vyöhykkeitä. Lisäarvoteollisuuden osuus Kiinan ulkomaankaupasta on noin 40 %.
Ulkomaalaisomisteisia investointeja houkutellaan erityistalousalueille muun muassa verohuojennuksilla ja tonttipolitiikalla. Ulkomaalaisomisteisten yritysten osuus Kiinan ulkomaankaupasta on 50 %, ja niiden osuus Kiinan lisäarvoa tuovasta ulkomaankaupasta yli 80 % (v. 2008).
Erityistalousalueiden lisäksi Kiina on huomattavasti alentanut tuontitariffeja ja muita kaupan esteitä. MFN-tuontitariffi (Most Favored Nation) oli noin 50 % 1980-luvun alkupuolella, 15,6 % vuonna 2001 ja 9,5 % vuonna 2009. Vuonna 2009 tuontitariffien osuus maan veronkannosta oli 2,5 %. Tuontikiintiöt poistettiin vuonna 2005. Vaikka Kiinan ulkomaankauppaa on liberalisoitu viime vuosina, se on edelleen varsin monimutkainen ja eräitä tuontirajoituksia on voimassa.
Kiinan WTO-jäsenyyden myötä sääntöpohjainen ulkomaankauppajärjestelmä on luonut uuden perustan maan viennin kehitykselle. Kiina pitää osallistumistaan alueellisiin ja kahdenvälisiin kauppasopimuksiin maan WTO-jäsenyyttä täydentävinä keinoina laajentaa ja monipuolistaa maan ulkomaankauppaa.
Kiinan ulkomaankaupan ja investointipolitiikan liberalisointi on lisännyt kilpailua kotimaan tuotannossa. 1990-luvun puolivälin jälkeen valtio on osittain yksityistänyt ja uudelleenjärjestänyt valtion omistamia yrityksiä ja edistänyt yksityisten yritysten toimintaa. Vaikka Kiinan valtio yhä ohjaa toimillaan voimavarojen allokointia maan kansantaloudessa, on markkinavoimilla kasvava rooli. Yksityisen sektorin osuudesta Kiinan BKT:sta on erilaisia arvioita noin kolmanneksesta yli 60 prosenttiin.
Kiinan ulkomaankaupan näkymistä
Kiinan talouden kasvun elpyminen antaa toiveita tuonnin kannalta paremmasta kehityksestä, vaikka ulkoiset tekijät hidastaisivat vientisektoria. Julkisuudessa asetettuun talouskasvun tavoitteeseen pääsemisessä yhtenä keskeisenä tekijänä pidetään Kiinan kotimaisen kysynnän kasvattamista, mikä tukisi tuontia. Pääministeri Li Keqiang on julkisten tietojen mukaan todennut Kiinan tuovan aikavälillä 2011–15 yhteensä 10 000 miljardilla US-dollarilla. Kiinalainen vientiteollisuus odottaa vuodesta 2013 varsin vaikeaa. Kiinan hallitus on lupaillut sekä vienti- että tuontisektorille kannustimia ulkomaankaupan edistämiseksi. Eräiden energiatuotteiden, raaka-aineiden ja kuluttajatavaroiden tuontitulleja on osin alennettu. Kauppataseen ylijäämä suhteessa maan BKT-tasoon tullee lähivuosina pysymään maltillisena.
Kiinan suurimman kauppakumppanin EU:n kanssa kaupan odotetaan vuonna 2013 jopa hieman ehkä laskevan. Yhdysvaltain taloudellisen kehityksen epävarmuus varjostaa kauppakehitystä, vaikka odotukset ovat Eurooppaa valoisammat ja kiinalaisten vienti kasvaa. Kiinalaiset ovat huolissaan kasvavan kauppataseen epätasapainon johtavan Yhdysvalloissa kiristyviin tuontiehtoihin. Myös Japanin-kauppa pysynee lähitulevaisuudessakin nykyisellä tasollaan. Yhdysvallat, Eurooppa ja Japani vastaavat vielä 45 prosentista Kiinan viennistä. Kiinan kaupan ASEAN-alueen, BRICS-maiden ja Afrikan maiden kanssa arvioidaan kasvavan kuluvana vuonna. Latinalaisessa Amerikassa ei päästäne yhtä merkittävään kauppavaihdon kasvuvauhtiin.
Palvelujen osuus Kiinan ulkomaankaupasta on nopeasti kehittynyt viime vuosina. Vuonna 2008 palvelujen osuus Kiinan viennistä oli 9,3 % ja osuus tuonnista oli 12,9 %. Kiinan rakennusalan, tietokonealan ja kommunikaatioalan palvelujen tuonti on kasvanut viime vuosien aikana noin 40–50 %, ja näiden vienti vastaavasti hieman vähemmän. Ulkomaalaisten investoinnit Kiinan palvelualan yrityksiin ovat nopeassa kasvussa: osuus oli yli 40 % vuonna 2009. Kiinan WTO-liittymisen jälkeen arviolta yli 100 000 ulkomaalaista yritystä on perustettu Kiinan palvelusektorille; näiden investointien arvo oli yli USD 160 miljardia vuoteen 2009 mennessä.