Kiina: Tietoyhteiskunnan kehitys Shanghaissa

Kiinan kansallisena strategiana on teollistumisen ja modernisaation edistäminen informaatioteknologian avulla. Myös Shanghain kaupunki on pyrkinyt vauhdittamaan kehitystään tietotekniikan yhä tehokkaammalla käyttöönotolla.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana Shanghaihin onkin syntynyt vahva informaatioteollisuuden sektori ja kaupunki kehittää edelleen sekä alan infrastruktuuria että it-sovellusten hyödyntämistä hallinnossa.

Tulevista haasteista suurin on EXPO 2010, jonka on tarkoitus toimia näyteikkunana Shanghain kehityksestä tietotekniikan käyttöönoton ja hyödyntämisen alalla.

Shanghain kaupungin informaatioteknologiakomissio järjesti 13. maaliskuuta tiedotustilaisuuden koskien tietoyhteiskunnan kehitystä Shanghaissa. Tilaisuuden puhujana oli pääsihteeri Zhou Weidong.

Kiinan kansallisena strategiana on teollistumisen ja modernisaation edistäminen informaatioteknologian avulla. Myös Shanghain kaupunki on pyrkinyt vauhdittamaan kehitystään tietotekniikan yhä tehokkaammalla käyttöönotolla. Kaupungilla on tehtävää varten oma virastonsa, Shanghai Municipal Informatization Commission, jonka tavoitteena on kansallisen strategian mukaisesti kehittää alan teollisuutta, infrastruktuuria, sovelluksia ja tietoturvallisuutta sekä luoda kaikin puolin suotuisa ympäristö tietoyhteiskunnan kehittymiselle.

Informaatioteollisuuden kehitys Shanghaissa vuonna 2006

Viimeisten kymmenen vuoden aikana Shanghaihin on kehittynyt vahva ja kansainvälinen informaatioteollisuuden sektori. Kaupunki aikoo jatkossakin tukea tietoteollisuuden kehitystä muun muassa seuraavin toimenpitein:

  • houkuttelemalla kaupunkiin lisää alan sijoituksia ja yrityksiä
  • kannustamalla ydinalojen kasvua (software, IC, internet palvelut)
  •  rohkaisemalla IT -innovaatioita
  • tukemalla teollisuuspuistojen ja julkisten palvelukeskusten kehitystä
  • lisäämällä yhteistyötä tietoteollisuuden ja muiden teollisuuden alojen välillä.

Vuonna 2006 informaatioteollisuuden tuotot olivat RMB 590,45 miljardia, kasvua edellisestä vuodesta 17,4 prosenttia. Alan viennin arvo oli 37 miljardia Yhdysvaltain dollaria, joka vastasi 32,6 prosenttia kaupungin viennin kokonaisarvosta.

Ohjelmistoala tuotti RMB 61,67 miljardia ja sen kasvu edellisestä vuodesta oli jopa 35,5 prosenttia. Shanghaissa toimii 26 ohjelmistoalan avainyritystä, jotka on listattu osaksi kansallista tietoyhteiskuntastrategiaa. Kuudesosa kaikista alan avainyrityksistä sijaitsee juuri Shanghaissa.

IC sektori panostaa vahvasti uusien innovaatioiden kehittämiseen. Shanghai on Kiinan ainoa mikro-elektroniikkateollisuuden keskittymä ja tuotantoketju on hyvin kokonaisvaltainen. Vuonna 2006 IC sektorin tuotot olivat RMB 38 miljardia.

Vuonna 2006 kasvu oli voimakasta myös informaatiopalveluiden alalla. Internet-palvelujen kasvu oli jopa 48,2 prosenttia ja alan kokonaistuotot olivat RMB 17,24 miljardia. Kuusi alan yrityksistä on jo jalkautunut kansainvälisille markkinoille ja niiden yhteenlaskettu markkina-arvo on lähes 6 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Tietoliikennepalveluissa tuotot olivat RMB 35,68 miljardia ja sektorin kasvu 7,7 prosenttia. TV- ja radioviestintään liittyvien palvelujen tuotot olivat RMB 3,2 miljardia, kasvua 16,1 prosenttia.

Informaatioteollisuuden yritykset ovat myös muodostaneet 15 yhteenliittymää, joihin kuuluu kaiken kaikkiaan 2200 alan yritystä. Niiden vastuulle kuuluu alan teollisuuden edustaminen, koordinointi, osallistuminen alan sääntelyyn sekä palvelujen tarjoaminen jäsenyrityksille.

Shanghain kaupunki on järjestänyt useita informaatioteollisuuteen liittyviä tapahtumia, kuten konferensseja ja näyttelyjä. Toukokuussa 2006 se isännöi 28. kertaa järjestettyä kansainvälistä ohjelmistoalan konferenssia (International Software Conference), joka pidettiin nyt ensimmäistä kertaa kehitysmaassa. Kaupungissa on järjestetty myös lukuisia muita informaatioteknologiaa ja sen sovelluksia esitteleviä tapahtumia. Kaupunki pyrkii houkuttelemaan yhä uusia investointeja informaatioteollisuuteen ja edistämään alan yhteistyötä. Se julkaisee säännöllisin väliajoin oppaan Investment Guide to Shanghai Information Industry.

Alan infrastruktuuri

Vuonna 2000 Shanghai sai valmiiksi Info Port -projektin, jonka tarkoituksena oli parantaa kaupungin tietoliikenneyhteyksiä. Pahimmat "pullonkaulat" onkin pystytty projektin seurauksena purkamaan. Shanghaihin johtaa nyt 9 vedenalaista kaapelia ja sen kansainvälinen tietoliikennekapasiteetti vastaa 70 prosenttia koko maan kapasiteetista. Shanghaissa toimivat kuusi tietoliikenneoperaattoria ovat kasvaneet nopeasti ja niiden tuotot ovat paljon korkeammat kuin muissa provinsseissa. Käytössä ovat kaikki yleisimmät tietoliikenneverkot lukuunottamatta 3G verkkoa, joka on kaupallisessa koekäytössä. Lähes puolella kaupungin kotitalouksista on mahdollisuus laajakaistayhteyden käyttöön ja myös digi-tv yleistyy nopeasti.

Koko maassa arvioidaan olevan noin 137 miljoonaa ihmistä, jotka käyttävät Internetiä säännöllisesti. Vuonna 2006 tavallinen käyttäjä vietti netissä keskimäärin noin 138 minuuttia päivässä. Liike-elämässä toimivien kohdalla luku oli vieläkin suurempi, noin 151 minuuttia. Käyttäjien määrän odotetaan jatkavan nopeaa kasvua myös tänä vuonna.

Vaikka Shanghain laajakaistakapasiteettia pyritään jatkuvasti kasvattamaan, niin käyttäjien määrä kasvaa sitäkin nopeammin. Sen johdosta yhteyksissä on ongelmia erityisesti ruuhka-aikoina.

Kaupunki pyrkii tarjoamaan parempia tietoliikenneyhteyksiä kaupungissa toimiville ulkomaisille yrityksille. Trans-Pacific Express yhteyden rakentaminen aloitetaan lähiaikoina ja Shanghai on yksi sen päätepisteistä. Yhteyden tulisi suunnitelmien mukaan valmistua vuoden 2008 aikana ja se tulee lisäämään Kiinan ja USA:n välisen televiestintäkapasiteetin 60 kertaiseksi nykyiseen verrattuna.

IT-sovellusten hyödyntäminen hallinnossa

Shanghain viranomaiset ovat käynnistäneet E-government -hankkeen, jonka seurauksena kaikki kaupungin ja aluehallinnon virastot ovat avanneet omat kotisivunsa. Lisäksi on luotu tietokantoja, joista saa perustietoa esimerkiksi väestökehityksestä ja yritysten toiminnasta. Jo vuonna 2004 kaupungin viranomaiset julkistivat säädökset virallisten dokumenttien julkisuudesta. Perusperiaate on, että dokumentit ovat julkisia ja ne voidaan määrätä salaiseksi vain poikkeustapauksissa. Vuonna 2006 viranomaiset julistivat avoimeksi noin 210 000 asiakirjaa. 80 prosenttia kansalaisten pyynnöistä asiakirjojen avaamiseksi toteutettiin.

Shanghaissa on otettu käyttöön elektroniset sairausvakuutuskortit, joita on myönnetty jo yli 10 miljoonaa. Koululaiset ovat saaneet käyttöönsä elektroniset opiskelijakortit ja yli 70-vuotiailla kaupungin asukkailla on omat korttinsa. Kaupungin ulkopuolelta tulevia uusia asukkaita varten on luotu erillinen asukastietojärjestelmänsä. Sairausvakuutuskortti oli käytössä myös äänestäjien rekisteröinnissä paikallisvaalien yhteydessä. Sairausvakuutus- ja asukaskorttijärjestelmää tullaan jatkossa laajentamaan myös muihin palveluihin, kuten asepalvelukseen rekisteröitymiseen sekä lasten rokotustietojen tallentamiseeen.

Shanghai on kehittänyt uuden järjestelmän (E-port system) nopeuttamaan palvelua satamissa ja lentokentillä. Tavoitteena on ollut nopeuttaa tavaran liikkumista kehittämällä paremmat logistiikka- ja tullitarkastusjärjestelmät. Tullitarkastuksia varten on luotu yksi yhtenäinen tietojärjestelmä.

Tietoturvallisuus

Tietoturvallisuuden ylläpitämistä ja valvontaa varten on perustettu kaupungin toimesta useita organisaatioita, kuten Information Security Testing Center ja Computer Viruses Prevention Center. Tietoturvallisuus onkin Shanghaissa varsin korkealla tasolla. Viranomaiset ovat myös luoneet suunnitelman tietoverkkojen ja tietoturvallisuuden ylläpitämiseksi kriisitilanteissa (Shanghai Emergency Response Plan of Network and Information Security).

Tavoitteet vuodelle 2007

Tälle vuodelle Shanghain kaupunki on asettanut tietoyhteiskunnan kehittämiseksi seuraavat tavoitteet:

  • Uusien innovaatioiden ja avainprojektien tukeminen - painopiste informaatioteollisuudessa tuotannon kasvattamisesta uusien innovaatioiden ja tuotannon tehokkuuden kehittämiseen
  • Tietotekniikan käyttöönoton kehittäminen hallinnossa, E-government
  • Tietotekniikan sovellusten käyttöönoton tukeminen kaikilla yhteiskunnan aloilla osana "harmonisen yhteiskunnan" strategiaa
  • IT infrastruktuuriin liittyvien palvelujen kehittäminen
  • Tietoturvallisuutta koskevien suunnitelmien tehostaminen

Tietotekniikan rooli EXPO 2010 maailmannäyttelyssä

Tietotekniikalla ja sen sovelluksilla on tärkeä sija myös Shanghain tulevan maailmannäyttelyn toteuttamisessa sen rakennusvaiheesta alueen jälkikäyttöön asti. Järjestäjien tavoitteena on ennen kaikkea tarjota osallistujille ensiluokkaiset tietotekniikkapalvelut. EXPO toimii tärkeänä askeleena Kiinan tietoyhteiskunnan kehittämisessä uudelle tasolle. EXPO tulee myös olemaan maailmalle näyteikkuna Shanghain kehityksestä tietotekniikan käyttöönoton alalla.

Suomen pääkonsulaatti, Shanghai