Kiina Afrikassa – win-win-politiikkaa omilla ehdoilla

Kiina Afrikassa – win-win-politiikkaa omilla ehdoilla

Kiina vahvistaa rooliaan Afrikan maissa tavoitteenaan turvata strategisten energiavarojen ja muiden luonnonvarojen saanti.

Afrikan Unionin päätoimisto Addis Abedassa on rakennettu Kiinan tuella. Kuva: Paul KagameAfrikan Unionin päätoimisto Addis Abedassa on rakennettu Kiinan tuella. Kuva: Paul Kagame

Kiina vahvistaa suhteitaan ja läsnäoloaan Afrikan maissa. Kiinan politiikan tavoite on varmistaa ja turvata strategisten energiavarojen, muiden luonnonvarojen ja maataloustuotteiden saanti sekä hakea markkinoita maan omille yrityksille.

Kiinalle on tärkeää luoda itselleen laaja verkosto, jottei maa olisi riippuvainen vain tietyistä kauppakumppaneista. Laajentaessaan omaa vaikutusvaltaansa eri puolilla maailmaa Kiina pystyy samalla tasapainottamaan länsimaiden asemaa näillä alueilla.

Kiina on luonut vahvat kahdenväliset suhteet lukuisiin Afrikan maihin. Poliittisesti lähin kumppani on Etelä-Afrikka, jonka Kiina kutsui BRIC-ryhmän jäseneksi Kiinan Sanyassa pidetyssä huippukokouksessa vuonna 2011. Maiden välinen kauppavaihto on myös huomattava, 45,5 miljardia USD.

Kiina pitää Etelä-Afrikkaa sillanpäänä koko maanosaan. Vuonna 2010 Kiina ja Etelä-Afrikka solmivat monipuolisen strategisen kumppanuuden (comprehensive strategic partnership) edistämään poliittista, taloudellista ja kansojen välistä kanssakäymistä. Kiina osallistuu muun muassa Etelä-Afrikan mittaviin infrastruktuurihankkeisiin, energiasektorin kuten ydinenergia-alan projekteihin, autoteollisuuteen, kaivostoimintaan ja maatalouteen.

Vuoden 2011 tilastojen valossa Kiinan keskeisin partneri Afrikassa on Angola, jonka kanssa kauppavaihto oli 27,7 miljardia Yhdysvaltain dollaria (USD). Sudanin, Nigerian ja Egyptin kanssa Kiinan kauppavaihto oli 10 miljardin USD:n luokkaa.

Selvästi pienemmillä kokonaisluvuilla listalla seuraavat Kongo, Liberia, Kongon demokraattinen tasavalta, Sambia, Marokko ja Ghana. Uuden kumppaninsa Etelä-Sudanin kanssa Kiinan kauppavaihto on vielä mitätöntä.

Periaatteena puuttumattomuus puolin ja toisin

Kiina pitää etelä–etelä -yhteistyötä tärkeänä globalisaation aikakaudella. Kiinan avun ehtona on, että kumppanimaa pitäytyy niin sanotussa yhden Kiinan politiikassa, jonka mukaan Taiwan on Kiinan kansantasavallan maakunta eikä suvereeni valtio. Kiinan läsnäoloa osoittaa myös se, että sillä on Afrikassa jo 29 Konfutse-instituuttia.

Kiinan ulkopolitiikan periaatteisiin kuuluu puuttumattomuus muiden maiden sisäisiin asioihin. Tämän varjolla Kiina käy kauppaa kaikkien sille sopivien tahojen kanssa. Hyvänä esimerkkinä on Zimbabwe.

Vastavuoroisesti Kiina odottaa kumppaneiltaan tukea YK:n päätöslauselmista äänestettäessä.

Kiinan suhteet Afrikkaan ovat kasvaneet laajoiksi – ne kattavat yli 50 maata. Suhteet ovat moniulotteisia ja pääasiallisesti taloudellisia, mutta niillä on kasvava poliittinen ulottuvuus.

Suhteet ovat kumpaakin osapuolta selvästi hyödyttäviä, vaikka eriäviä mielipiteitä kaupan ehtojen reiluudesta onkin esitetty. Kauppavaihdon volyymin kasvun myötä Kiina on saamassa useissa Afrikan maassa hallitsevan aseman. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Kiina ja Afrikka ovat lisäksi luoneet suhteilleen yhteiset institutionaaliset puitteet.

Ideologisesta yhteistyöstä strategiseen kumppanuuteen

Onko Afrikasta tulossa Kiinan alusmaa? Ei sentään, eihän Kiina ole ainoa toimija, joka on aktiivinen Afrikassa. Afrikka koostuu mosaiikista, jonka palojen värit poikkeavat toisistaan ja joiden perussävyt ovat monesti hyvin vahvoja. Kokonaisuutta tarkasteltaessa Kiinan häivähdys Afrikan kuvassa erottuu kuitenkin jo yhä selvemmin. Vahvat merkit viittaavat siihen, että tämä trendi jatkuu.

Kiinan kansantasavallan perustamisen 1949 jälkeen suhteet kehittyviin maihin rakentuivat ”rauhanomaisen rinnakkaiselon viiden periaatteen” doktriinin varaan. Kiina hyödynsi asemaansa entisenä siirtomaana ja omaa vallankumoustaan kehittäessään suhteitaan Afrikassa siirtomaavallasta vapautuvien maiden kanssa.

Kiinan ja Neuvostoliiton keskinäinen välirikko oli lopullinen vuoteen 1963 mennessä, minkä myötä Kiinasta tuli itsenäinen toimija ilman Neuvostoliiton vaikutusta. 1960-luvulla kulttuurivallankumouksen aikana Kiinalla ei ollut voimavaroja supervaltojen lailla, mutta se tuki itsenäistyviä valtioita Afrikassa antamalla näille sotilaallista koulutusta ja vaatimatonta taloudellista tukea.

Vuonna 1971 Taiwan menetti asemansa YK:ssa Kiinalle, josta tuli myös YK:n turvallisuusneuvoston jäsen. Kiina otti 1970-luvun alussa avoimesti kantaa Afrikan sotilaallisiin kriiseihin muun muassa Angolassa.

Kiina ryhtyi tukemaan suuria infrastruktuuriprojekteja, kuten Tansanian ja Sambian välisen TAZARA-rautatien rakentamista. 1980-luvulla Kiinan kehitystoiminnat suuntautuivat pääasiassa maan omiin

sisäisiin kohteisiin. 1990-luvulla Kiina lisäsi merkittävästi taloudellista tukeaan Afrikan valtioille korostaen uudelleen aiempaa retoriikkaa, koskien afrikkalaisille herkkää molemminpuolista kunnioitusta (”mutual respect”) ja tarvetta monipuolisuudelle (”concern for diversity”).

Tällä tuella Kiina edisti ulkopolitiikan tavoitteitaan ja turvasi tuen pyrkimyksilleen monenkeskisillä foorumeilla.

Kiina–Afrikka -yhteistyöfoorumi edelläkävijä velkojen anteeksiannossa

Kiina on aktiivisesti myötävaikuttanut sen ja Afrikan maiden kollektiivisen yhteistyön rakenteiden luomiseen. Vuonna 2000 pidettiin ensimmäinen huipputason Kiina–Afrikka -yhteistyöfoorumi (Forum on China-Africa Cooperation, FOCAC).

Foorumi sopi taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteistyöohjelmasta. Tämän myötä Kiinan kaupallinen yhteistyö sai aikaisempaa enemmän kaupallisia piirteitä. 2000-luvun alussa Kiina antoi anteeksi Afrikan maiden 10 miljardin US-dollarin velat ennen G8:n vastaavaa elettä.

Ensimmäiseen FOCAC-foorumiin osallistuivat kahdeksan maan valtionpäämiehet ja vuonna 2009 pidetyssä neljännessä foorumissa heitä oli jo 50 maasta. Neljännessä FOCAC:ssa päätettiin Kiinan ja Afrikan välille luoda ”uudentyyppinen strateginen kumppanuus”, joka perustuu poliittiseen tasa-arvoon ja keskinäiseen luottamukseen, taloudelliseen win-win-yhteistyöhön sekä kulttuurivaihtoon.

Yhteistyö rakentuu kolmivuotissuunnitelmille ja se kattaa maataloutta, terveyssektoria, koulutusta, tutkimusta, median vuorovaikutusta ja people-to-people-toimintaa. Yhteistyötä on vauhditettu Kiinan lupaamilla edullisilla luotoilla.

Vuonna 2006 Kiina perusti myös Kiina–Afrikka -kehitysrahaston. Heinäkuussa 2012 Pekingissä pidetyssä viidennessä FOCAC-konferenssissa hyväksyttiin pitkälle Kiinan ehdotukseen perustuva kuuden kohdan ohjelma Kiinan ja Afrikan strategisen kumppanuuden perustaksi.

Konkreettisena näyttönä Kiinan läheisistä suhteista Afrikan unioniin on sen päämajan uhkea uudisrakennus Addis Abebassa. Pitkälti kiinalaisvoimin pystytetyn rakennuksen kustannukset olivat 200 miljoonaa USD.

Noin kolmannes Kiinan raakaöljystä tulee Afrikasta

Kiinan kasvavaa kauppaa ja investointeja Afrikan maissa määrittää pitkälti sen tarve varmistaa strategisten energiavarojen, luonnonvarojen ja myös maataloustuotteiden saanti. Kaupan ja investointien taustalla on myös Kiinan poliittisen aseman vahvistaminen sekä markkinoiden hakeminen maan omille yrityksille sen pyrkiessä nostamaan asemaansa tuotantoelämän arvoketjussa.

Tähän Kiina panostaa myös valtion tukitoimin, joita kohdistetaan sekä valtiojohtoisiin yrityksiin että yksityisen sektorin elinkeinoelämään.

Noin kolmannes Kiinan tuomasta raakaöljystä tulee Afrikan maista ja kymmenen suurimman afrikkalaisen Kiinan-viejämaan pääartikkeli on öljy. Suurin viejämaa on Angola. Sen ohella myös Sudan, Libya ja Kongon demokraattinen tasavalta ovat perinteisesti hallinneet Kiinaan suuntautuvaa öljynvientiä.

Etelä-Afrikan, Angolan, Sudanin, Nigerian, Egyptin ja Algerian kauppa Kiinan kanssa oli vuonna 2011 noin 110 miljardia USD eli noin kaksi kolmasosaa Afrikan ja Kiinan kokonaiskaupasta.

Viime vuosina Kiina on pyrkinyt laajentamaan mahdollisuuksiaan suuntaamalla kauppaa ja investointeja uusille alueille, kuten mm. Gaboniin, Nigeriin, Nigeriaan ja Tshadiin. Kiinalaisista energia-alan yrityksistä Afrikassa toimivat mm. China National Petroleum Corporation (CNPC), China Petroleum and Chemical Corporation (Sinopec) ja China National Offshore Oil Corporation (CNOOC).

Kiinan nopean talouskasvun kanssa samaan aikaan tapahtunut Keski- ja Länsi-Afrikan alueiden öljyn- ja kaasunetsintä sekä talouskehityksen monipuolistuminen ovat lisänneet näiden välisiä linkkejä. Noin 25 prosenttia Kiinan raakaöljystä on peräisin Guineanlahden alueelta. Afrikan puutavarasta yli 60 prosenttia viedään Itä-Aasiaan.

Afrikan-tuonnista Kiinalle tärkeimpiä ovat öljyn ja kaasun ohella malmit ja metallit, puutavara sekä maataloustuotteet ja lannoitteet. Benin, Mali ja Burkina Faso ovat merkittäviä puuvillan lähteitä, mutta myös esimerkiksi Kamerunin tavoite on parantaa puuvillan viennin osalta asemiaan. Norsunluurannikko on perinteisesti merkittävä kaakaon, Kenia kahvin ja Namibia kalatuotteiden alkuperämaa.

Kiina vie Afrikan maihin pääasiassa investointi- ja kulutushyödykkeitä. Noin 40 prosenttia Kiinan viennistä alueen maihin koostuu koneista, kuljetusvälineistä ja elektroniikkatuotteista.

Kauppavaihto on kymmenessä vuodessa noussut kaksikymmenkertaiseksi

Kiinan ja Afrikan maiden välisen kaupan arvo saavutti vuonna 2011 jo 150–160 miljardin USD:n tason – mikä on melkoinen harppaus, sillä kaupan arvo vuonna 2000 oli vain reilut 7 miljardia USD. Kiina vienti Afrikan maihin oli noin 70 miljardia USD ja tuonti noin 90 miljardia. Arvioiden mukaan vuoden 2012 kauppa voisi nousta jo 200 miljardiin USD.

Vuonna 2010 Kiina ohitti Yhdysvallat Afrikan kauppakumppanina; Yhdysvaltain ja Afrikan välisen kaupan arvo oli 2011 126 miljardia USD. EU:n ja Afrikan välinen kauppavaihto on edelleen selvästi suurin, vuonna 2011 (nykykurssin mukaan) 364 miljardia USD, mutta Kiinan on arvioitu nousevan Euroopan ohi jo vuonna 2016.

Niin sanottu arabikevät ja sen jälkeiset myllerrykset Pohjois-Afrikassa vaikuttivat kauppaan vähän. Ainoana suurena muutoksena oli Libyan-kaupan vuositason lasku lähes 60 prosentilla, mikä johtui Libyan öljynviennin supistuksesta.

Etelä-Afrikalla, Angolalla ja Sudanilla kauppa on huomattavasti ylijäämäistä Kiinan kanssa, kun taas Nigerialla, Egyptillä ja Algerialla on huomattava alijäämä.

Kiina on solminut lähes kaikkien Afrikan maiden kanssa kahdenvälisiä kauppasopimuksia, joiden perusteella tuhannet afrikkalaistuotteet saavat suosituimmuuskohtelua, esimerkiksi tullivapauden.

Kiina hankkii jalansijaa investointien avulla

Kiinan ja eri Afrikan maiden välillä liikkuu säännöllisesti delegaatioita kauppavaltuuskuntineen. Kiinalaisia kiinnostavat investointimahdollisuudet muun muassa infrastruktuuriin, luonnonvaroihin ja kaivosteollisuuteen, energiantuotantoon, rakennusalalle ja maatalouteen.

Kiinalaisten lähteiden mukaan epävarman ja niukkenevan talouden aikana investointien merkitys on pidemmän ajan läsnäolon vahvistamisessa.

Kiinan kannalta on ollut tärkeää yhdistää luonnonvaroihin liittyvät investoinnit niitä tukeviin infrastruktuurihankkeisiin (Kiinalle infrastruktuuri-investoinnit ovat samalla osa sen pyrkimyksiä parantaa pääsyä käsiksi luonnonvaroihin)ja kiinalaiset investoinnit ovat olleet kaupan tapaan varsin keskittyneitä, jopa kolme neljäsosaa on suuntautunut kymmeneen tärkeimpään maahan Afrikassa. Investointien pääkohteina ovat olleet Etelä-Afrikka, Nigeria, Algeria, Mauritania, Sambia ja Kongon demokraattinen tasavalta, joihin on virrannut pääosa Kiinan suorista ulkomaisista investoinneista.

Viime aikoina myös Nigerin merkitys investointikohteena on kasvanut, nousun taustalla ovat kiinalaiset öljyhankkeet. Sudan on menettänyt takavuosien selvän ykkösasemansa. Vaikka Kiina on perinteinen Sudanin liittolainen, haluaa se varmistaa asemansa myös Etelä-Sudanissa, jossa Kiinan merkittävimmät öljyalan sijoitukset sijaitsevat, ja on lainannut Jubaan kiinalaisten toimesta rakennettavaa lentokenttää varten 160 miljoonaa USD .

Tieverkostoa ja rautateitä on rakennettu muun muassa Nigeriassa, Sambiassa, Angolassa, Tansaniassa ja Algeriassa, satamia esimerkiksi Angolassa ja Sudanissa. Öljy- ja kaasuinfrastruktuuria on kehitetty esimerkiksi edellä mainituissa öljymaissa ja kiinalaiset ovat olleet mukana kymmenissä voimalaitoshankkeissa eri maissa.

Kiinalaiset ovat mukana pyrkimyksissä hyödyntää geotermistä energiaa Keski-Afrikan hautavajoaman alueella Keniassa ja bioenergiaa Sambiassa. Zimbabwessa kiinalaiset yritykset ovat hankkineet 70 prosentin omistusoikeuden Hwangen ja Kariban voimalaitoksissa sekä investoineet maan rautatieyhtiöön. Kiina on tehnyt merkittäviä sijoituksia myös Afrikan maiden pankkisektoreille.

Kiinan virallisesti arvioimat suorat investoinnit Afrikan maihin olivat vuonna 2011 noin 2 miljardia USD, kokonaismäärän noustessa noin 15 miljardiin US-dollariin. Osuus on kumulatiivisesti noin neljä prosenttia kaikista kiinalaisinvestoinneista.

Energia- ja mineraalisektorien kasvu on tapahtunut etenkin vuoden 2006 Kiina–Afrikka -huippukokouksen jälkeisenä aikana. Kiinnostus Afrikan maita kohtaan näkyy myös kiinalaisessa julkisuudessa, jossa on verrattain usein esillä eri Afrikan maiden kiinalaisille tarjoamat taloudelliset mahdollisuudet.

Kiinalaisten investoinnit Afrikan maihin ovat joidenkin muiden arvioiden mukaan ylittäneet 40–50 miljardia USD. Näitä lukuja saattaa selittää kiinalaisten pankkien Afrikkaan suuntaama edullinen lainoitus. Kaksi suurinta kiinalaista Afrikkaan suuntautuvaa lainoitusta hoitavaa investointipankkia, China Development

Bank ja China Eximbank (eli Export Import Bank) lainoittavat pääasiassa kiinalaisia yrityksiä niiden Afrikan-toiminnoissa. Kiinalainen lainoitus sisältää usein muiden maiden tapaan ehtoja mm. projekteihin osallistuneiden kiinalaisyritysten ja kiinalaisten työvoiman osuudesta

Kiinan toiminnan erikoispiirteet

Kiinalaisille yrityksille on luontaista pienentää riskejä osallistumalla paikallisten hallitusten tukemiin hankkeisiin, etenkin infrastruktuuriprojekteihin. Kiinan hallitus tukee yritystensä kansainvälistymistä Afrikan maihin esimerkiksi matalakorkoisilla lainoilla. Heinäkuussa 2012 Kiinan hallitus lupasi viidennessä Kiina–Afrikka -yhteistyöfoorumissa seuraaviksi kolmeksi vuoden 20 miljardin USD:n lainoituksen käytettäväksi pääasiassa afrikkalaisiin infrastruktuuri- ja tuotantohankkeisiin (vuonna 2009 presidentti Hu oli jo luvannut lainoja viiden miljardin US-dollarin edestä).

Kiina on myöntänyt lainoja erityisesti runsaita luonnonvaroja hallinnoiville maille. Kiinalla on investointeja suojaavia kahdenvälisiä sopimuksia yli 30 Afrikan maan kanssa.

Paikallisella tasolla maiden omat pk-yritykset ovat kohdanneet kovaa kilpailua kiinalaisyritysten taholta. Tästä huolimatta monet afrikkalaisvaltiot ovat ottaneet kiinalaisyritykset avomielin vastaan investointivirtojen ja kauppasuhteiden ylläpitämiseksi.

Kiinalaisyritysten kilpailukykyyn vaikuttaa myös Kiinan valtion yritysohjauksen kokemattomuus modernin yhteiskuntavastuun painottamisessa mm. ympäristö- ja työvoimakysymyksissä.  

Kauppa ja investointi ovat molemmat mukana Kiinan hankkeissa perustaa Afrikkaan erityistalousalueita. Näitä on perustettu Nigeriaan (Lekki ja Ogum) Mauritiukselle (Jin Fei), Sambiaan (Chambishi), Etiopiaan (Oriental) ja Egyptiin (Suez).

Näistä ainakin Nigeriaan ja Sambiaan on investoitu yli miljardilla USD:lla. Sambian alue on kiinalaisesta näkökulmasta ainoa perustuotantoon keskittyvä alue (kuparin ja koboltin prosessointi) muiden keskittyessä muuhun tuotantotoimintaan.

Kiinan tuki on merkittävä koulutukseen ja tuotantoon keskittyvien maatalousteknologian keskusten (Agricultural technology center) perustamisessa. Tällaisia hankkeita on Mosambikissa, Etiopiassa ja Sudanissa.

Kiinalle Afrikka on myös keino vahvistaa valuuttansa asemaa: CNY:a eli renminbiä voidaan käyttää kauppavaluuttana merkittävimmillä Kiinan ja Afrikan välisillä markkinoilla, ja Kiinan kehitysapu ja luotot annetaan usein renminbeissä. Eräiden arvioien mukaan vuonna 2011 kauppaa tehtiin 36 miljardilla renminbillä. Kiinan pyrkimyksenä lienee tehdä renminbistä vaihdettava valuutta lähivuosina.

Tuotantohyödykkeiden – kuten edullisten vaatteiden, tekstiilituotteiden ja kulutustavaroiden – huomattavan viennin on arvioitu lisäävän maiden omien markkinoiden kohtaamaa kansainvälistä kilpailua. Esimerkiksi nahkatavarat Marokossa ovat tulilinjalla.

Työvoimakustannusten nousu Kiinassa on merkinnyt kiinalaisten yritysten tuotannon siirtämistä halvempien työvoimakustannusten maihin, kuten Vietnamiin ja Bangladeshiin, joista käsin niitä markkinoidaan Kiinaan ja kolmansiin maihin, myös Afrikkaan.

Kiina näkee Afrikan jossain määrin myös tuotantotoiminnan sijoituspaikkana alempien kustannusten vuoksi.

Kiina on monella tavalla tukenut investointiprojektien ja -hankkeiden yhteydessä paikallisesti Afrikan eri maiden yhteiskunnan osia.

Kasvavan läsnäolonsa myötä Kiina on joutunut huolehtimaan myös Afrikan kumppanimaihin siirtyneistä omista kansalaisistaan. Kuluneen vuosikymmenen aikana arviolta miljoona kiinalaista on muuttanut Afrikkaan. Akuutteja tilanteita syntyi syksyllä 2011 Libyassa sekä Sudanin hajotessa kahtia.

Evakuointeja ja kotiuttamisia Kiina on suorittanut mm. Angolassa ja Libyassa, joista jälkimmäisestä evakuoitiin sisällissodan johdosta jopa 35 000 kansalaista.

Ulkomaanapu ja asevienti politiikan välineinä

Kiinan taloudelliset intressit Afrikassa eivät rajoitu sijoituksiin potentiaalisesti tuottoisiin afrikkalaisiin yrityksiin. Kiina tukee eräitä Afrikan maita taloudellisesti viemällä koneita ja laitteita sekä tarjoamalla sotilastarvikkeita. Samaan aikaan Kiinan valtion omistamat yhtiöt ovat laajentaneet näissä maissa sijoituksiaan.

Kiina on luvannut lähes 700 miljoonaa USD apuna tai halpakorkoisina luottoina lännen saartamalle Zimbabwelle. Apunsa ja asevientinsä avulla Kiina lisää yhteistyötään Afrikan valtioiden kanssa.

Kiina oli kaudella 2006–2010 Saharan eteläpuolisen Afrikan suurin sotilastarviketoimittaja 25 prosentin osuudellaan.

Kiina on omien tilastojensa mukaan vuosina 1950–2009 antanut 39,2 miljardia USD ulkomaanapuna, josta 47,5 prosenttia Afrikkaan. 1960-luvulla yli puolet Afrikan maiden saamista pehmeistä luotoista olivat peräisin Kiinasta. Luotoilla rahoitettiin mm. vapautusliikkeiden asehankinnat.

Kiinan antama virallinen kehitysapu (official development aid, ODA), jota kontrolloi taholtaan usea ministeriö, limittyy kaupan ja investointien sektoreille. Apu on usein ehdollista lainoitusta (suosituimmuusvaateet) ja lahjoituksia (grants). Jossain määrin se on mukana myös investointi- ja kauppasopimuksissa, ja usein mukaan on liitetty myös kiinalaisen työvoiman käyttöä.

Kiinalainen avustus keskittyy infrastruktuuriin, talonrakennukseen, liikenteeseen, maatalouteen, terveydenhuoltoon ja koulutukseen.

Erityisesti Angolassa Kiina on sitonut pehmeät luottonsa raaka-ainetoimituksiin. Afrikkalaisille tahoille on monesti hyödyllistä, ettei Kiina puutu länsimaiden tapaan niiden sisäisiin toimiin.

Kiina käyttää myös velkahelpotuksia osana kehitysapuaan. Kiinalaisapua toimeenpanevat esimerkiksi Eximbank ja China Development Bank ja maassa myönnetään, että virallisten kanavien kautta saatu rahoitus on auttanut myös muussa liiketoiminnassa. On esitetty väitteitä, että kiinalaiset voittaisivat Afrikassa jo noin puolet erilaisista julkisista kehitysprojekteista.

Kaikkiaan Kiinan ulkomaanapu ja lainoitus ylittävät investointien määrän.

Suomen, Kiinan ja Afrikan kolmikantayhteistyö

Suomessa on viime vuosina pohdittu konseptia mahdolliselle kaupalliselle ”kolmikantayhteistyölle” Kiinan kanssa tietyissä Afrikan maissa. Suomen näkökulmasta tämän yhteistyön tavoitteena olisi saada suomalaisia yrityksiä mukaan kiinalaisten yritysten lisääntyvään kaupalliseen toimintaan Afrikassa.

Kiinalaisia tämä voisi kiinnostaa yhtäältä suomalaisyritysten korkeatasoisten ratkaisujen sekä suomalaisten kiinalaisia kattavamman Afrikka-kokemuksen takia. Ensimmäisenä käytännön toimena voisi olla esimerkiksi kiinnostuneiden kiinalaisten ja sopivien suomalaisten yritysten välinen matchmaking-tapahtuma. Valmistelutyötä tekee käytännön tasolla Finpron Kenian-toimisto, ja tällä hetkellä toiminnan puitteissa on kaavailtu keskityttävän kaivos-, ympäristö- ja metsäsektoreille Tansaniassa, Etiopiassa ja Sambiassa.

Ylätasolla asiasta on keskusteltu Suomen työ- ja elinkeinoministeriön ja Kiinan ulkomaankauppaministeriön välisen yhteistyön puitteissa.