Kauppavaihto Filippiinien ja Suomen välillä vientivoittoista

Vuonna 2008 vienti Suomesta Filippiineille oli 92 miljoonan euroa ja tuonti Filippiineiltä Suomeen 46 miljoonaa euroa. Tärkeimpiä vientituotteita ovat paperi- ja pahvituotteet sekä koneet. Myös tuontituotteiden suurin ryhmä on koneet.

Viennin arvo Suomesta ASEAN-maihin vuonna 2008 (Malesia, Thaimaa, Indonesia, Singapore, Filippiinit, Brunei, Kambodža, Laos, Myanmar ja Vietnam) oli 890 miljoonaa euroa ja tuonnin arvo ko. maista hieman yli miljardi euroa. Filippiinien viennin osuus Suomen Kaakkois-Aasiaan kohdistuvasta viennistä oli kymmenesosa. Tuonnista sen  osuus oli vain 4 prosenttia. 

Viime vuonna Suomesta vietiin Filippiineille 92 miljoonan euron edestä tuotteita . Vienti oli tasan kaksinkertainen 46 miljoonan euron arvoiseen tuontiin verrattuna.  Tärkeimpiä Suomesta Filippiineille vietäviä tuotteita ovat paperi- ja pahvituotteet, jotka muodostavat puolet kokonaisviennistä. Toiseksi eniten viedään koneita, jotka muodostavat kolmasosan viennistä. Koneista viedään eniten puhelin-, radio-, TV- ym laitteiden ryhmään kuuluvia tuotteita. Erinäisten valmiiden tavaroiden ryhmään kuuluvista tuotteista viedään eniten kojeita ja mittareita. Filippiineiltä Suomeen tuotavista tavaroista kolme neljäsosaa on koneita. Tuoduista koneista suurin osa kuuluu muiden sähkökoneiden ja laitteiden kategoriaan. Lisäksi Filippiineiltä tuodaan elintarvikkeita, lähinnä kalatuotteita ja hedelmiä, sekä vaatteita. 

Viennin muutos vuodesta 2007 oli +5 prosenttia, ja tuonnin muutos -28 porsenttia. Pieni viennin lisäys koostuu lähinnä paperi- ja pahvituotteista, sekä koneista. Tuonnin vähentyminen puolestaan johtuu koneiden tuonnin vähentymisetä 19 miljoonalla eurolla eli kolmasosalla vuoteen 2007 verrattuna. Liitteen taulukosta 2 nähdään vielä tuonnin ja viennin määrän muutokset vuosina 2004–2008. Viennin suhteen ei ole kyseisellä tarkasteluajanjaksolla nähtävissä selkeää nousevaa tai laskevaa trendiä. Tuonti on laskenut jonkin verran.

Tuonti- ja vienti, Filippiinit (avautuu uuteen ikkunaan)

kauppa