Katsaus Tanskan talousnäkymiin toukokuussa 2023

Tanskan talousministeriön toukokuussa julkaisemassa katsauksessa ennakoidaan pehmeää laskua Tanskan taloudelle. Talouskriisi on onnistuttu välttämään ja näkymät ovat parantuneet verrattuna talvella julkaistuihin ennusteisiin. Tanskan BKT:n ennakoidaan kasvavan 0,6 prosenttia ja inflaation odotetaan laskevan 4,3 prosenttiin vuonna 2023.

Tanskan hallitus ennakoi vielä maaliskuussa 2023 bruttokansantuotteen vaatimatonta, 0,2 prosentin kasvua vuodelle 2023. Toukokuussa julkaistun uusimman ennusteen(Linkki toiselle web-sivustolle.) mukaan Tanskan BKT kasvaisi tänä vuonna 0,6 prosenttia. Vuonna 2022 saavutettuun 3,6 prosentin BKT-kasvuun on kuitenkin vielä matkaa.

Talous kehittymässä oikeaan suuntaan

Inflaatio oli Tanskassa 7,7 prosenttia vuonna 2022. Kyseessä on korkein inflaatio sitten vuoden 1982. Inflaatio on viimeisten kuuden kuukauden aikana laskenut merkittävästi; huhtikuussa inflaatio oli 5,3 prosenttia, kun se maaliskuussa oli vielä 6,7 prosenttia. Hallitus odottaa inflaation laskevan tänä vuonna 4,3 prosenttiin ja ensi vuonna 3,0 prosenttiin.

Työttömyys on Tanskassa erittäin alhaisella tasolla ja työllisyys ennätyskorkealla; työllisiä on lähes kolme miljoonaa. Talousministeriö arvioi työllisyyden laskevan yhteensä 22 000 henkilöllä vuodesta 2022 vuoteen 2024. Työmarkkinoilla on Tanskassa paikoin pulaa työvoimasta. Hallituksen aikeissa ovat ulkomaisen työvoiman houkutteluun tähtäävät toimet.

Yksityinen kulutus taantui vuonna 2022, eikä sen osalta ole tapahtunut huomattavaa elpymistä. Tähän on vaikuttanut niin korkea inflaatio kuin korkotason nousu, jotka ovat molemmat heikentäneet kuluttajien ostovoimaa.

Tanskan työmarkkinaosapuolten kesken sovittiin keväällä 2023 monivuotisista työehtosopimuksista, joiden odotetaan johtavan reaalipalkkojen nousuun jo kuluvana vuonna. Tanskalaisten kotitalouksen ennakoidaan käyttävän suuremman osan tuloistaan ​​kulutukseen.

Asuntojen hintojen odotetaan laskevan noin 9,2 prosenttia vuonna 2023. Suuri osa laskusta on jo tapahtunut, sillä asuntojen hinnat ovat laskeneet merkittävästi keväästä 2022 lähtien. Asuntojen hintojen odotetaan lähtevän nousuun vuoden 2024 aikana.

”…mutta ei kannata juhlia ennen kuin siihen on varmasti aihetta”

Virkaatekevä talousministeri Stephanie Lose totesi talouskatsauksen julkistamisen yhteydessä, että Tanskalla ei ole varaa vielä huoahtaa. Useilla yhteiskunnan alueilla, etenkin työmarkkinoilla, on tarvetta ”vastuullisille uudistuksille, jotka takaavat työvoiman saatavuuden niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla”.

Vaikka Tanskan talous nyt näyttääkin välttävän kovan laskun, kuluvasta vuodesta ei selvitä ilman naarmuja. Alkuvuoden talouslukujen taustalla ja teollisuuden kivijalkana oli Tanskan vahva lääketeollisuus, joka kasvoi n. 16 % ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Muu teollisuus supistui noin 4 prosenttia samalla ajanjaksolla. Supistumista tapahtui muun muassa kuljetusväline- ja huonekaluteollisuuden parissa, sekä rakennusteollisuudessa, jonka toimintaan korkotason nousu on vaikuttanut erityisen voimakkaasti. Uusia rakennushankkeita aloitetaan yhä vähemmän ja käynnissä olevat hankkeet viivästyvät. Pitkällä aikavälillä tämä tarkoittaa koko rakennusalan aktiviteetin laskua. Monet tanskalaiset yritykset kärsivät tällä hetkellä taantumasta.

Talouden kehitykseen liittyy edelleen suurta epävarmuutta niin kotimaassa kuin globaalisti. Maailmantalouden osalta geopoliittiset jännitteet lisäävät kaupan rajoituksia ja vähentävät maailmankaupan kokonaismäärää. Tähän voidaan lisätä Tanskan vientimarkkinoiden vaimea kasvu muun muassa euroalueella ja Ruotsissa.

Valtion budjetti ”vastuullinen” ja ”tiukka”

Hallituksen viimeisin talouskatsaus esiteltiin vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun kansankäräjät hyväksyivät vuoden 2023 valtion budjetin(Linkki toiselle web-sivustolle.). Budjettilain käsittely tapahtui nyt tavanomaista myöhemmin, sillä Tanskan nykyinen hallitus aloitti toimintansa joulukuussa 2022. Normaalisti tulevan vuoden budjetti on saatu käsiteltyä viimeistään edeltävän joulukuun aikana. 

Valtiovarainministeri Nicolai Wammen kuvailee valtion budjettia "tiukaksi" ja "vastuulliseksi". Inflaation nähdään olevan Tanskan talouden suurin haaste tällä hetkellä. Taloudellinen aktiviteetti on korkealla tasolla ja työmarkkinoilla on painetta. Budjetilla pyritään kiristävään finanssipolitiikkaan, jolla vähennetään kokonaiskysyntää (vaikutus -0,9 prosenttiyksikköä).

Vuoden 2023 budjetilla osoitettiin varoja mm. verohallinnon toimintaan ja tuomioistuimille, sekä ilmastoneuvoston (Klimarådet) vahvistamiseen. Kaksosperheiden vanhemmille annettiin mahdollisuus ylimääräisen vanhempainvapaan pitämiseen. Budjetissa jaettiin rahaa myös Tanskan luonnosta ja elintarvikkeista löytyneiden, ympäristömyrkyksi luokiteltujen PFAS-yhdisteiden puhdistamiseen tähtäävään demonstraatiohankkeeseen.

 

Teksti: Veera Weisdorf, neuvonantaja, Suomen suurlähetystö, Kööpenhamina