Katsaus Brasilian taloudelliseen tilanteeseen kesäkuussa 2016

Brasilia

Brasilian talous on ollut viimeisen 2 vuoden ajan jyrkkenevässä alamäessä. Tämänhetkinen ennuste kuluvalle vuodelle povaa 4% supistumaa. Talouden ongelmien taustalla on maata koetteleva poliittinen kriisi.  Poliittisen ja talouskriisin seuraukset brasilialaisessa yhteiskunnassa ovat jo selkeästi nähtävissä. Kriisi on kasvattanut työttömyysprosentin 6:stä 11:een kahdessa vuodessa ja tuoreimmat arviot povaavat luvun nousevan 14:een kuluvan vuoden loppuun mennessä. Samalla absoluuttinen köyhyys rikollisuuden kaltaisine lieveilmiöineen on uudessa nousussa.

Talouden odotukset kiinni poliittisesta tilanteesta

Brasilia on elänyt viimeisen kahden vuoden ajan alati pahenevan talouskriisin kautta, jossa talouden odotukset ovat muuttuneet tiiviisti maan sisäpoliittiseen kriisiin linkittyneenä. Viime vuoden loppulukemana oli 3,8 prosentin supistuma ja tämänhetkinen ennuste kuluvalle vuodelle povaa 4 prosentin supistumaa. Tulevana vuonna 2017 talouden aallonpohjan odotetaan koittavan. Kasvuennusteisiin liittyy päällä olevassa tilanteessa edelleen paljon epävarmuuksia.

Kriisin keskellä inflaatio jatkoi pitkään nousuaan saavuttaen viime vuodenvaihteessa 11 prosentin tason. Tämän jälkeen kysynnän heikkeneminen alkoi vihdoin hellittää inflaatiopaineita. Brasilian valuutta real on menettänyt arvostaan 54 prosenttia viimeisen kahden vuoden aikana. Realin arvon menetyksen taustalla on ollut Brasilian pääasiallisten vientituotteiden – elintarvikkeiden ja kaivannaisten – laskeneet maailmanmarkkinahinnat sekä talouskriisin ja luottoluokituksen menetyksen kirvoittama sijoitusvirtojen tyrehtyminen.

Kriisi on kasvattanut työttömyysprosentin 6:stä 11:een kahdessa vuodessa ja tuoreimmat arviot povaavat luvun nousevan 14:een kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Nopea velkaantuminen huolena

Kyvyttömyys kurinalastaa finanssipolitiikkaa yhdistettynä velanhoitokustannusten nousuun on repäissyt liittovaltion budjetin alijäämän viimeisen kahden vuoden aikana 3:sta 10 prosenttiin, minkä myötä velka-aste on noussut samalla jaksolla 7,3 prosenttiyksikköä bruttokansantuotteesta. Samalla kansainväliset luottoluokittajat ovat laskeneet Brasilian takaisin alempiin luokituksiin, mikä entisestään nostaa velaksi elämisen kustannuksia.

Investoinnit ja ulkomaankauppa laskussa

Vuonna 2015 Brasilian talouden investointiaste laski 18,2 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoden 2014 lukemasta 20,2 prosenttia. Laskuun vaikuttivat olennaisesti valtion öljy-yhtiön Petrobrasin ongelmat, joilla oli yhtiön mittavien ja moniulotteisten arvoketjujen myötä suuret kerrannaisvaikutukset. Yleisen investointitilanteen johdosta myös ulkoiset suorat investoinnit Brasiliaan olivat laskussa.

Brasilian kansalliskongressi, Anssi Holmström

Virkaa tekeväksi presidentiksi Michel Temer

Toukokuussa 2016 presidentti Rousseff joutui määräajaksi syrjään vallasta kongressin ylähuoneen, senaatin, otettua hänen viraltapanonsa käsittelyyn. Virkaa tekevänä presidentinä toimii, perustuslain mukaisesti, varapresidentti Michel Temer, joka on koonnut maahan uuden keskustaoikeistolaisen hallituksen, ytimessään hänen oma puolueensa PMDB sekä PSDB, entinen pääoppositiopuolue.

Temerin tavoitteena on palauttaa usko Brasilian talouteen ja nostaa maa takaisin kasvu-uralle. Hänen on luotsattava kansallinen pelastussuunnitelma, joka hidastaisi velkaantumistahtia ja toisi rakenteellisia muutoksia taloudenpidon saattamiseksi kestävämmälle pohjalle. Temer on nimennyt taloustiimin markkinoiden mieleen, nostaen valtiovarainministeriksi Lulan aikaisen keskuspankin pääjohtajan Henrique Meirellesin ja keskuspankin pääjohtajaksi Meirellesin entisen alaisen ja viimeksi Itaú Unibancon pääekonomistina toimineen Ilan Goldfajnin.

Nykyinen hallitus pyrkii saamaan investoijien ja kuluttajien luottamuksen takaisin menoleikkauksia painottavalla keskipitkän aikavälin budjettikehyksellä. Julkisen talouden syvä alijäämä pakottanee hallituksen myös leikkaamaan kansallisista tulonsiirto-ohjelmista, joista monet köyhät kotitaloudet ovat riippuvaisia.

Vaikka Temerin hallituksen paino tulee olemaan menoleikkauksissa, joutunee se lisäksi harkitsemaan veronkorotuksia. Tulopuolella haetaan tällä hetkellä lisävaroja Rousseffin vahvistamalla lailla, joka kannustaa brasilialaisia palauttamaan maahan verottajalle ilmoittamattomatta jättäneensä varat ulkomaisilla pankkitileillä. Brasilialaisten pankkien arvioiden mukaan tällaisia varoja olisi olemassa kaikkiaan 78 miljardin dollarin edestä.

Kasvulle kannusta yksityistämisistä ja vapaakauppaneuvotteluista

Elinkeinopolitiikassa Temerin hallituksen odotetaan lisäävän voimallisesti valtionyhtiöiden yksityistämisiä investointiasteen kohottamista kannustavana toimena. Hallitus asettanee valtion kehitysrahoituslaitoksen BNDES:n, Temerin vastikään nimittämän uuden pääjohtajansa Maria Silvia Bastos Marquesin johdolla, yksityistämisprosessin koordinoijaksi. Hallitus valmistelee logistiikkasektorille vuosille 2017 ja 2018 yksityistämisiä kaikkiaan 32 miljardin dollarin arvosta.

Uusi ulkoministeri José Serra PSDB-puolueesta on nostanut kauppapolitiikan ulkosuhteiden ykkösprioriteetiksi ja hallitus onkin ilmoittanut panostavansa vahvasti kahdenvälisiin kauppasopimuksiin maan päävientimarkkinoilla, kuten Euroopan Unionissa ja Yhdysvalloissa. Toukokuussa 2016 myös EU:n ja Mercosurin väliset vapaakauppasopimusneuvottelut ottivat merkittävän askeleen eteenpäin, kun neuvotteluosapuolet vaihtoivat tuolloin markkinoillepääsytarjouksia ja ryhtyivät neuvottelemaan tarjousten pohjalta vapaakauppasopimuksesta, joka neuvotteluiden onnistuesssa mahdollisesti solmittaisiin vuoden 2017 puolella. Sopimus toisi merkittäviä suoria etuja poistuneiden tai alentuneiden tavarakaupan tuontitullien muodossa, huomioiden että 85 prosenttia EU:n viennistä Mercosuriin on tänä päivänä tullien alaista.

kauppa