Kasvu loivenee Chilessä

Chilen talous jatkoi ennätyskasvuaan vielä elokuussa. Syyskuussa kasvu kuitenkin hidastui ja loppuvuodelle ennustetaan hitaampaa vauhtia. Ennusteet ensi vuodelle pysyvät edelleen korkeina hallituksen maanjäristyksen jälkeisten jälleenrakennusohjelmien ja infrastruktuurirakennusohjelmien päästessä alkuvuodesta käyntin. Peson vahvistuminen Yhdysvaltain dollariin nähden vaikuttaa heikentävästi Chilen vientiin.

Chilen talous jatkoi vielä elokuuhun saakka maanjäristyksestä toipumisen jälkimainingeissa poikkeuksellisen vahvaa kasvuaan ekspansiivisen rahapolitiikan tukemana, korkean kuparin hinnan ansiosta ja muiden Chilen raaka-ainevientituotteiden odotuksia korkeampien hintojen vuoksi. Talouskasvu oli elokuussa yli 6 prosenttia ollen viides perättäinen kasvun kuukasi. Vuoden kolmannen neljänneksen tulos oli siten paras sitten loppuvuoden 2004. Elokuu oli kaiken kaikkiaan ennätyksellinen kuukausi, sillä teollisuustuotannon kasvu nousi silloin 4,3 prosentista 6,9 prosenttiin, mutta syyskuussa palattiin taas 3 prosentin tuntumaan.

Helmikuun maanjäristyksestä ja maailman talouslamasta huolimatta Chilen talous on jatkanut vahvalla pohjallaan. Taustalla on niin tehokkaat talouden elvytystoimet kuin vastuullinen makrotalouspolitiikka, johon ei ole ainakaan toistaiseksi havaittu muutosta keväisestä hallituksenvaihdoksesta huolimatta.

On myös arvioitu, että Chilen kovaa vauhtia kasvanut kauppa Kiinan kanssa auttoi sitä selviämään lamasta, sillä vaikka vienti muuhun maailmaan laski, Kiina osti Chilestä raaka-aineita enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Chile solmi ensimmäisenä maailmassa vapaakauppasopimuksen Kiinan kanssa vuonna 2006.

Eniten dynaamisuutta oli vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana vähittäis- ja tukkukaupassa, liikenne-, viestintä- ja energiasektoreilla. Rakennussektorilla on ollut hiljaisempaa, jälleenrakennustarpeista huolimatta. Kunnon jälleenrakennusohjelmien ja hallituksen varsinainen julkisten hankintojen infrastruktuuriohjelmien (8 miljardia euroa, mittavin infrastruktuurinrakennusohjelma koskaan) päästessä käyntiin, aktiivisuuden odotetaan lisääntyvän siellä. Rahoituspuolella luototusolosuhteet ovat pysyneet hyvinä. Työllisyys on lisääntynyt ja palkat nousseet 2-3 % vuositasolla. Inflaatio on 3 prosenttia ja se on pysynyt verrattain tasaisena viime aikoina.

Kotimaisen kulutuksen kasvun ennustetaan jatkuvan. Syyskuussa kotimainen kulutus teki ennätyksen ja kasvoi 20,2 prosenttiin, huolimatta siitä, että kaupat olivat kiinni kolme päivää Chilen 200-vuotisjuhlallisuuksien vuoksi. Monet pelkäsivät yrittäjien puolesta poikkeuksellisen pitkää taukoa, mutta lopputulos yllätti. Ihmiset hankkivat kansallispäivää varten etukäteen ja kuluttivat enemmän kuin minään kuuna aikaisemmin koko vuonna.

Chilen talouden kasvuluvuksi vuoden 2010 aikana ennustetaan n. 5,3 %. Vuonna 2011 sen ennustetaan nousevan lähemmäs 6 prosenttia. Chilen BKT per kapita on tällä hetkellä 13 181 USD:ta. Hallituksen tavoitteena on nostaa se Portugalin tasolle 22 000 USD:hen vuoteen 2018 mennessä.

Chilen loppuvuoden haasteena on peson vahvistuminen dollarin kurssiin nähden. Lokakuussa kurssi liikkui 476 – 491 peson välillä. Vuonna 2009 samaan aikaan kurssi liikkui alimmillaan 550 pesossa. Talousministeriön viimeisimpien lausuntojen mukaan se tulee puuttumaan tilanteeseen, jos dollarin kurssi laskee alle 460 peson. Presidentti Piñera uhosi aiemmin hallituksen vaativan keskuspankin väliintuloa jo aiemmin, mutta talousministeri Larrain pehmensi jälkeenpäin, että hallituksella on rajatut mahdollisuudet toimillaan vaikuttaa ulkoisista tekijöistä tulevaan kurssivaihteluun.

Loppuvuodesta hallitus on aktiivisesti promovoinut julkisten hankintojen / infrastruktuurihankkeiden ohjelmaansa vuosille 2011-2014. Investointimahdollisuudet olivat esillä myös Presidentti Piñeran ensimmäisellä Yhdysvaltoihin, lähinnä Kaliforniaan suuntautuneella matkalla syyskuussa ja Euroopan vierailulla lokakuussa, jolloin hän kävi Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa yritysvaltuuskuntien kanssa. Seuraavana kohteena on Aasia. Lisäksi Chile houkuttelee alueen markkinoilta toimijoita, erityisesti Brasiliasta ja Perusta.

Maaliskuussa aloittanut presidentti ja hänen pääasiassa talouselämän eliitin edustajista muodostama keskusta-oikeistolainen uusi hallitus ovat pyrkineet uusimaan työtapoja, mihin on sisältynyt paljon henkilövaihdoksia elinkeinoelämäänkin vaikuttavissa toimikunnissa ja virastojen johdossa. Presidentti antaa itsestään dynaamisen vaikutelman vaatien tulosta ministereiltään. Poliittiset uudistukset sisältävät
erityisesti yrittäjyyteen kannustavia linjauksia ja toimenpiteitä.

Transparency Internationalin tuoreessa korruptiovertailussa 2011 Chile sijoittui sijalle 21, Latinalaisen Amerikan maista ensimmäisenä ja jättäen taakseen liudan Euroopan maita, mm. Ranskan ja Belgian.

Helmikuun lopun maanjäristyksen kokonaiskustannukset tulevat ylittämään 30 miljardia USD:ta,n.18 prosenttia BKT:sta. Järistyksen jälkeinen jälleenrakennus tulee pitämään v.2011-2012 budjetit alijäämäisinä. Maanjäristyksen tuhojen tehokas hoito keväällä ja 33 kaivosmiehen onnistunut pelastusoperaatio syksyllä ovat kuitenkin osoituksia Chilen kriisinhallinta- ja organisointitaidoista. Presidentti Sebastian Piñera ja kaivosministeri Laurence Golborne olivat henkilökohtaisesti mukana pelastusoperaation johdossa ja näyttävästi läsnä paikan päällä. Aktiivinen osallistuminen lisäsi molempien suosiota
mielipidetutkimusten mukaan. Obaman julkisesti pelastusoperaation hoidosta antama kehu "Do it the Chilean Way" on omaksuttu osaksi Chile-brändiä.

Ennusteet ensi vuodelle

Vuodelle 2011 Chilen kasvun ennustetaan nousevan 6,3 prosenttiin, mahdollisesti jopa 7 prosenttiin, erityisesti jälleenrakennusohjelmien käynnistyessä alkuvuodesta. Kasvun moottoreina ovat teollisuus, kauppa ja rakentaminen. Erityisesti rakennuspuolelle odotetaan suuria investointeja. Inflaation arvioidaan pysyvän 3-3,5 prosentin välillä.

Chilen talouden suurimmat uhkat liittyvät Yhdysvaltain ja Euroopan talouksien nykyistä merkittävämpään ja pysyvämpään hidastumiseen. Chilen omana uhkana on, että yritysten tuotantokapasiteetti ei pysty vastaamaan kasvaneeseen kotimaiseen kysyntään.

Budjetti 2011

Hallitus esitteli ensimmäistä versiotaan vuoden 2011 budjetiksi lokakuussa. Keskeisimmät budjettikehykseen vaikuttavat asiat ovat talousministeriön mukaan 1) peson kurssi, joka voi viime kädessä nostaa julkisia menoja merkittävästi, mikäli tilanne ei muutu; 2) inflaation säilyttäminen nykyisellään n.3 prosentissa; 3) korkotason nousun välttäminen, jolla olisi vaikutuksia talouskasvun 6 prosentin tavoitteeseen.

Budjettisuunnitelman ydinkohdat ovat 6% talouskasvutavoite, jälleenrakennuksen rahoitus, mikä erityisesti kasvattaa julkisista hankinnoista vastaavien ministeriöiden budjettia, kuten asunto-, terveys- ja opetusministeriön, jotka vastaavat tuhoutuneiden rakennusten kunnostamisesta. Eniten budjettia leikattiin talous-, kaivos ja ulkoministeriön osalta sekä presidentin kanslialta itseltään. Merkittävimmät lisäykset menevät infrastruktuurin ohella koulutukseen. Budjetti on kaikkien aikojen suurin, 42 miljardia USD:ta. Kasvu tämän vuoden budjettiin nähden on noin 53,4 miljoonaa dollaria.

Kuva: Victor Perez(Linkki toiselle web-sivustolle.), ccby2.0(Linkki toiselle web-sivustolle.)