Kaliforniako Yhdysvaltain tulevaisuuden öljyaitta?

Kaliforniassa käy vilkkaana keskustelu liuskekaasun ja -öljyn hyödyntämisestä. Jopa 64 prosenttia Yhdysvaltain liuskeöljyreserveistä saattaa sijaita juuri Kaliforniassa. USC-yliopiston tuoreessa tutkimuksessa puolestaan arvioidaan, että Kaliforniasta voisi tulla öljyntuotannon johtava osavaltio. Maanjäristysherkässä osavaltiossa kannetaan myös huolta maanjäristysriskien mahdollisesta kasvamisesta, veden mahdollisesta saastumisesta ja kasvihuonepäästöistäkin.

Kuva: Michael L. Baird, flickr.bairdphotos.com, ccby 2.0
Kuva: Michael L. Baird, flickr.bairdphotos.com, ccby 2.0
Los Angeles Times -sanomalehden  uuden vuoden alla julkaiseman laajan artikkelin mukaan Los Angelesin ja San Fransiscon välillä Kalifornian Montereyssä sijaitsee mahdollisesti jopa 64 % kaikista koko Yhdysvaltain liuskeöljyvarannoista. Arvio perustuu Yhdysvaltain Energy Information Administrationin laskelmiin vuodelta 2011.

Maineikkaan USC-yliopiston (University of Southern California) tutkimuksessa viime vuodelta puolestaan arvioidaan, että tämän liuskeöljyesiintymän hyödyntäminen voisi tuoda peräti 4,5 mrd USD:n verotuotot ja vaikuttaa samalla 2,8 miljoonan uuden työpaikan syntymiseen vuoteen 2020 mennessä. 

Asiantuntijoiden tekemistä arvioista huolimatta on aina hieman epävarmaa, miten suurista liuskeöljy- tai kaasuvarannoista on kyse. Liuskeöljy tai -kaasuvarantojen hyödyntämiseen liittyy myös useampia kysymysmerkkejä.

Poraustekniikaan liittyvät riskit huolestuttavat

Porauksissa tultaisiin käyttämään niin sanottua vesisärötystekniikkaa (hydraulic fracturing / fracking), jonka käytöstä kiistellään jatkuvasti eri puolilla maailmaa. Syynä tähän ovat uhkat juomaveden saastumisesta ja prosessin vaatimasta mittavasta veden käyttömääristä. Kalifornia on sitoutunut vähentämään kasvihuonepäästöjään 25 prosentilla vuoteen 2020 mennessä, ja frackingin käyttö voisi puolestaan lisätä näitä päästöjä metaanipäästöjen muodossa.

Varantojen sijainti Monterreyn laaksossa on varsin hankala ja syvällä (6000–15000 jalkaa eli noin 1800 metriä–4500 metriä) maan sisässä. Maanjäristysherkässä Kaliforniassa pelätään myös mahdollisia uusia uhkia maaperälle särötystekniikan käytön myötä.

Jo tällä hetkellä Kaliforniassa hyödynnetään fracking-menetelmää tällä hetkellä muun muassa mittavien San Joaquinin laakson öljyvarantojen hyödyntämisessä. Alue on tällä hetkellä peräti Yhdysvaltain neljänneksi merkittävin öljylähde ja alueella on tuotettu öljyä jo yli sata vuotta, vuodesta 1896 lukien. Toisaalta alueen maataloustuotot (muun muassa maissi) ovat jopa noin 17 mrd dollaria vuosittain, ja alueen maataloudessa ollaan huolissaan veden suhteen.   

Liuskekaasun ja -öljyn hyödyntäminen ja Kalifornian lainsäädäntö

Kaliforniassa ei ole tähän asti ollut varsinaisia lakisäädöksiä liuskekaasun- tai öljyn hyödyntämiseen. Osavaltiossa on mahdollista hyödyntää vesisärötystekniikkaa (fracking) tilapäisten säädösten perusteella. Kuten tunnettua, Yhdysvalloissa ei ole myöskään liittovaltiotasoista lainsäädäntöä. Jotkut osavaltioista, kuten Pennsylvania, ovat säätäneet tiukat säännökset ja esimerkiksi Vermont ja New Jersey ovat kieltäneet kokonaan kyseisen tekniikan hyödyntämisen, samoin New York tilapäisesti.

Vuodenvaihteessa, 1.1.2014 lukien, astui Kaliforniassa kuitenkin voimaan uusi lainsäädäntö, joka velvoittaa liuskekaasua tai -öljyä frackingillä kartoittavan tai hyödyntävän yhtiön ilmoittamaan naapurikiinteistöille toiminnastaan, teettämään puolueettoman osapuolen arvion porauksesta sekä notifioimaan julkisuuteen kaikki kemikaalit, joita on tarkoitus hyödyntää. Lisäksi osavaltion Department of Conservationin tulee valvoa veden ja ilman laatua porausalueella 

Kuvernööri Jerry Brownin (dem.) vahvistamaa lakia on kuitenkin jo ehditty kritisoida niin teollisuuden kuin luonnonsuojelijoidenkin toimesta ”puolivillaiseksi” tekeleeksi, jossa ei lopulta oikein oteta kantaa mihinkään suuntaan. Kuvernööri Brown on itse alleviivannut, että liuskekaasun ja -öljyn hyödyntäminen merkitsee hyvin mittaviat taloudellisia mahdollisuuksia osavaltiolle.

Talouskasvu vauhdittaa cleantech-sektorin kysyntää

Liuskekaasusta- ja öljystä huolimatta on cleantech eri muodoissaan on Kaliforniassakin jatkuvasti yhä merkittävämpi asia. Tehokkaampi energian hyödyntäminen, energiansäästö ja puhtaampien energioiden hyödyntäminen ovat täälläkin -  yhdessä maailman ”tulevaisuden työpajoista” – yksi keskeinen painopiste. Tähän liittyy, että Yhdysvalloissa – myös Kaliforniassa – liittovaltiotasoinen lainsäädäntö ja/tai osavaltion oma lainsäädäntö voivat asettaa huomattaviakin haasteita ulkomaisille toimijoille bisneksen tekoon Kaliforniassa.  

Eräs pullonkaula puhtaamman energian hyödyntämisessä on Kalifornian sähköverkko, jonka arvioidaan asiantuntija-arvioissa asettavan omia haasteitaan uusiutuvien energiamuotojen laajemmalle hyödyntämiselle. Cal Tech -yliopiston tutkijat arvioivat, että vihreän energian käyttöönotto merkitsee itse asiassa teollisuusmaille yhtä niiden teollistumiskehityksen suurinta haastetta. Tässä tutkimuksessa on laskettu, että vuoteen 2030 mennessä palkästään Yhdysvalloissa jouduttaisiin investoimaan kansallisella tasolla uskomattomat 1000 miljardia dollaria sähköverkon parantamiseen.

Maailman suurin yksittäinen talous Yhdysvallat on kuitenkin tällä hetkellä – verrattuna EU-maihin tai jopa Venäjään – hyvässä talouskasvussa. Niin Kaliforniakin osavaltiotasolla. Lukuisat mittarit, vienti, bruttokansantuotteen kehitys ja luottamusindeksit sojottavat Kaliforniassa koilliseen eli oikealle yläviistoon. Kalifornia on ollut ja haluaa jatkossakin olla yksi maailman suurimman talouden tärkeimpiä osavaltioita. Tuoreimmassa viestömittauksessa Kalifornian väestö ylitti 38 miljoonaa.

energia
öljy