Japanin taloustilanne ja markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

Japani panostaa suuriin yhteiskunnallisiin muutoksiin pandemian jälkimainingeissa, ja mahdollisuuksia yhteistyöhön on esimerkiksi vihreän siirtymän alalla, kuten Suomen biotaloustuotteissa. Myös esimerkiksi suomalainen 5G/6G-kehitys sekä terveysteknologiaosaaminen ovat varsin tunnettuja. Suomen maakuva Japanissa on pysynyt erittäin vahvana ja positiivisena, ja suomalainen elämäntyyli, design ja saunakulttuuri ovat yhä näkyvämmin esillä. Japanin toimintaympäristö vaatii yrityksiltä pitkäjänteistä toimintahorisonttia, kärsivällisyyttä ja resursseja.

COVID-19-pandemia on iskenyt vahvasti myös Japanin talouteen, mutta suunta on toipumaan päin. Japanin talouden voi odottaa pysyvän lähivuosina vakaana ja toimintaympäristön yrityksille luotettavana. Japani kykenee kevyellä raha- ja finanssipolitiikalla pehmentämään pandemian aiheuttamia ongelmia yrityksille ja kotitalouksille ja rahoittamaan pitemmän tähtäimen yhteiskunnallisia muutoksia. Näihin lukeutuu Japanin Society 5.0 -hanke, jonka keskiössä ovat digitalisaation edistäminen ja vihreä siirtymä.

COVID-19 on vauhdittanut Japanin konservatiivisessa yrityskulttuurissa muutoksia, jotka osaltaan edesauttavat pyrkimyksiä vahvistaa tuottavuutta, innovaatioita ja kilpailukykyä. Muutokset ovat välttämättömiä, jotta Japani pystyy vastaamaan pidemmän aikavälin haasteisiin, jotka liittyvät esimerkiksi Japanin ikääntyvään väestöön ja julkisen sektorin korkeaan velkaantumiseen.  

Pandemian myötä yritykset ovat lisänneet etätöitä, mikä on edistänyt myös yritysten toiminnan digitalisoimista ja modernisaatiota. Havaittavissa on myös työuriin ja työelämään liittyvien asenteiden muuttumista kohti joustavampia työuria ja vaatimusta työelämän ja vapaa-ajan tasapainosta. Muutostrendit ovat tärkeitä, koska ne edetessään edesauttavat innovaatio- ja startup-kulttuurien vahvistumista Japanissa.

Suomen hyvin myönteinen maakuva Japanissa tukee vahvasti suomalaisten yritysten vientimahdollisuuksia ja japanilaisten kiinnostusta investointeihin Suomessa. Finnairin suorat lennot Japanin eri osista Helsinkiin ja Helsingin toimiminen porttina muualle Eurooppaan ovat Suomelle erityinen vahvuus suhteiden kehittämisessä Japanin kanssa. 

Suomalaisuus antaa hyvät lähtökohdat, mutta Japanin toimintaympäristö vaatii kuitenkin myös yrityksiltä pitkäjänteistä toimintahorisonttia, kärsivällisyyttä ja resursseja. Markkinat ovat vaativat ja laatutietoiset.

Japanin 2050-hiilineutraaliustavoite tulee vauhdittamaan maassa tähän asti hitaasti edennyttä energiatransitiota.  Tällä hetkellä näkyy konkreettisimmin panostus tuulivoiman lisäämiseen. Japanin strategia 2050-tavoitteen saavuttamiseksi nojautuu vahvasti uusien teknologioiden ja energiamuotojen kehittämiseen, jossa keskiössä ovat muun muassa vetytalouden sekä hiilen kaappauksen ja varastoinnin kehittäminen. Myös ydinvoima halutaan pitää keskeisenä osana energiantuotantoa, ja tutkimuksessa panostetaan myös pienten modulaaristen ydinreaktoreiden kehittämiseen. Suomen tarjonnasta kysyntää on esimerkiksi bionenergiaosaamiselle sekä älykkäille verkoille ja muille energiatehokkuutta parantaville ratkaisuille. Japanissa on vahvaa kiinnostusta Suomen ydinvoimalaosaamiseen, mukaan lukien ydinjätteen loppusijoitus ja käytöstä poistettujen ydinvoimaloiden purkaminen.

Japanin hallituksen panostus vihreään siirtymään avaa myös muita uusia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Esimerkiksi muovijäte on Japanissa merkittävä haaste. Suomen metsä- ja biotalousosaaminen on Japanissa maineeltaan huippuluokkaa, ja Japanin markkinat tulevat olemaan erittäin kiinnostavat esimerkiksi uusille suomalaisille muoveja korvaaville biopohjaisille pakkausmateriaaleille ja tekstiileille.   

Japani panostaa lähivuosina vahvasti digitalisaatioon sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Smart City –kehitykseen on ladattu Japanissa paljon odotuksia. Suomen tekee erityisen kiinnostavaksi vahvuutemme 5G/6G –kehityksessä, tekoälysovelluksissa, kvanttiteknologiassa ja kybertuvallisuuskysymyksissä sekä julkisen sektorin digipalvelujen kehittämisessä. Esimerkiksi Aurora AI –hanke tunnetaan Japanissa. Suomen terveysteknologialle tulee olemaan paljon kysyntää Japanin pyrkiessä löytämään ratkaisuja vanhenevan väestön terveydenhoitoon.  

Suomen asema maailman onnellisimpana maana ja siihen yhdistetty suomalainen elämäntyyli ovat vahvoja myyntivaltteja suomalaisille lifestyle- ja design-tavaroille. Ne tukevat myös matkailun edistämistä. Japanissa on käynnissä todellinen suomalaisen saunakulttuurin ”buumi”, joka vahvistaa voimakkaasti Suomen maakuvaa. Japanissa on lisäksi hyvin ostovoimaiset markkinat suomalaisille elintarvikkeille, jotka koetaan laadukkaina, luonnonmukaisina ja terveellisinä.

 

Pekka Orpana

Suomen suurlähettiläs Japanissa