Iranin paluu maailmanmarkkinoille

Iranin vuosia jatkunut eristys päättyi 16.1.2016 ja Iran palaa takaisin maailmanmarkkinoille. Iranin ydinohjelma asetetaan ennennäkemättömän tiukkaan kansainväliseen valvontaan.

Kuva: Suomen suurlähetystö, Teheran
Valtaosa EU:n jäsenmaista on jo vahvistanut Teheranin-edustustojensa kaupallisia sektoreita.

Pakotteiden poistumisella tulee olemaan välittömiä vaikutuksia Iranin talouteen, mutta kaikki talouden ongelmat eivät ole johtuneet pakotteista. Kipeät rakenteelliset uudistukset tarpeen, jos talouden halutaan elpyvän.

Iranin avautuneet markkinat houkuttelevat eurooppalaisyrityksiä. Saksa, Italia ja Ranska kärjessä.

Pohjoismaiden valttina Iranissa hyvä maine ja tuotteiden korkea laatu. Iranin uusi tilanne luo mahdollisuuksia hyödyntää pohjoismaisuutta myös poliittisessa vuoropuhelussa. 

Iranin ydinohjelmaa valvovan toimintasuunnitelman täytäntöönpano käynnistyi

Iranin vuosia kestänyt kansainvälinen eristys päättyi 16.1.2016, kun kv. atomienergiajärjestö IAEA totesi, että Iran on täyttänyt E3+3:n ja Iranin toimintasuunnitelman (JCPOA) mukaiset velvoitteensa. Iranin-vastaiset ydinohjelmaan liittyneet pakotteet poistuivat ja Iranin sallitaan palaavan maailman markkinoille.

Vastaavasti, Iran suostui, että sen ydinohjelma asetetaan jatkuvaan ja ennen näkemättömän tiukkaan kansainväliseen valvontaan. Valvonnan tarkoitus on taata, ettei Iran hyödynnä ydinohjelmaansa sotilaallisiin tarkoituksiin.

Kaksitoista vuotta kestäneiden vaikeiden neuvottelujen tuloksena Lähi-itään ja maailmaan saatiin lopulta yksi valtio lisää, joka on vakuuttanut luopuvansa aikeesta valmistaa ydinase. Neuvottelujen lopputulosta voidaan syystä pitää merkittävänä historiallisena virstanpylväänä ja kansainvälisen diplomatian voittona.

Iranissa uutinen pakotteiden poistumisesta otettiin vastaan helpottuneena. Suurta kansanjuhlaa ei Teheranin kaduilla tällä kertaa kuitenkaan nähty – siitä piti huolen uutisen myöhäinen ajankohta ja kirpeä talviyö. Katujen sijaan juhlinta ja ilonilmaukset siirtyivät sosiaaliseen mediaan. Viestit ja tekstarit levisivät kuin uudenvuoden yönä. Iranissa oli alkanut uusi aikakausi.

Pakotteiden poistumisella tulee olemaan välittömiä vaikutuksia

  • Iranilaisöljy palaa maailman öljymarkkinoille. Ennen pakotteita Iran vei n. 3 000 000 öljybarrelia päivässä. Pakotteiden vaikutuksesta öljynvienti supistui miljoonaan barreliin/päivä. Tänä vuonna öljynviennin uskotaan kasvavan n. 2 500 000 barreliin/päivä.
  • Vaikka öljyn hinta on matalalla, uskotaan Iranin saavan öljynviennistä lisätuloja tänä vuonna n. 10 miljardia USD.
  • Iranilaisöljyn paluu maailmanmarkkinoille tulee laskemaan öljyn hintaa entisestään. Eräiden arvioiden mukaan hinta saattaa laskea jopa 15 USD:iin/barreli.
  • IMF:n arvion mukaan Iranin BKT kääntyy tänä vuonna kasvuun ja saattaa nousta jopa 5 prosenttiin.
  • Pankkiliikenteen käynnistyttyä Iran pystyy kotiuttamaan ulkomaisilla pankkitileillä jäädytettyinä olevia varojaan n. 50 miljardin dollarin edestä.
  • Iranin 1. varapresidentti Jahangiri on arvioinut, että pakotteiden poistuttua kaupankäynti Iranin kanssa tulee halpenemaan n. 15 prosenttia, kun vältytään välikäsiltä ja erilaisilta välitysmaksuilta.
  • Iranin naapurivaltioista välittömän hyödyn pakotteiden poistumisesta saa oletettavasti Dubai, joka tulee jatkossakin toimimaan kauttakulkumaana länsimaiden ja Iranin välisessä kaupassa. Pankkiliikenne Dubain pankeissa vilkastuu, tavarakuljetukset Jebel Alin satamassa lisääntyvät ja sijoitukset kasvavat. Dubaissa toimiville sadoille konsulttiyrityksille riittää jälleen kysyntää.

Iranin liikemiespiireissä ja kansan keskuudessa odotukset ovat korkealla – ehkä jopa liian korkealla, sillä Iranin talousongelmista vain pieni osa on johtunut pakotteista. Pakotteiden poistuttua on hallituksen ryhdyttävä kipeisiin rakenteellisiin uudistuksiin, mikäli talouden halutaan elpyvän.

Iranin avautuneet markkinat houkuttelevat eurooppalaisyrityksiä

Jos Iranissa on viime heinäkuun sopimusta seuranneen puolen vuoden aikana käynyt ennätysmäärä korkean tason virallisia valtuuskuntia, on keväällä 2016 Teheraniin odotettavissa eurooppalaisten yritysten vyöry.

Muutos näkyy ja tuntuu Teheranissa  jo nyt. Lentokoneet Frankfurtista, Pariisista, Roomasta ja Madridista Teheraniin ovat täynnä. Lentovuoroja Euroopan pääkaupungeista Teheraniin lisätään. Uudet tulijat eivät saavu Iraniin reppuineen ja vaelluskenkineen, vaan sopimussalkkuineen. Hotellien hisseissä ja auloissa kiina, venäjä ja korea on vaihtunut englantiin, saksaan ja ranskaan. Eurooppa hakee potkua talouskasvulleen Iranin avautuneilta markkinoilta.

Presidentti Rohani tekee viikolla neljä vierailun Roomaan, Vatikaaniin ja Pariisiin. Matkalla on tarkoitus allekirjoittaa sopimuksia, joita menneen syksyn aikana on valmisteltu. Iran aikoo mm. hankkia 114 matkustajalentokonetta Airbusilta. Ranskasta odotetaan mittavia sijoituksia Iranin autoteollisuuteen, samoin maatalouteen. Italia panostaa voimakkaasti Iranin-kauppaan ja pyrkii jopa ohittamaan Saksan, joka ennen pakotteita oli Iranin tärkein kauppakumppani EU-maiden joukossa.

Valtaosa EU:n jäsenmaista on jo vahvistanut Teheranin-edustustojensa kaupallisia sektoreita. Ranskan ulkomaankauppaliitto avasi hiljattain toimiston suurlähetystön yhteyteen ja Saksan ulkomaankauppaliiton Iranin-toimistoa on vahvistettu.

Pohjoismaiden valttina hyvä maine ja korkea laatu

Pohjoismailla on Iranissa hyvä maine ja pohjoismaiseen laatuun luotetaan. Pohjoismaiset brandit tunnetaan hyvin ja niitä arvostetaan. Suomen etuna on lisäksi maine korruptiosta vapaana maana. Iranissa käydään laajaa julkista keskustelua korruptiosta ja siksi yritykset arvostavat kumppaneita, joiden maine ”puhdistaa”.

Iranin nykyhallinnosta löytyy avainhenkilöitä, jotka ovat ymmärtäneet pohjoismaisen yhteistyön lisäarvon. Iranin ydinneuvottelutiimin kaksi keskeistä jäsentä: ydinohjelmasta vastaava varaulkoministeri Araghchi on Iranin entinen Suomen-suurlähettiläs; Iranin suhteista Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin vastaava varaulkoministeri Takhte-Ravanchi näkee Pohjoismaat ”alueena, josta Iranilla on paljon opittavaa”.

Varaulkoministeri Ravanchin Helsingin-vierailullaan v. 2014 herättämän ajatuksen pohjalta Teheranissa edustettuina olevat neljä Pohjoismaata järjestivät keväällä 2015 ensimmäisen yhteispohjoismaisen kulttuurifestivaalin Iranissa koskaan. Tapahtuma ylitti odotukset ja sen myötä Pohjoismaat saivat runsaasti myönteistä julkisuutta Iranissa.

Keväällä 2015 Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristö teki ensimmäisen vierailun Iraniin. Keskustelut olivat merkittävä avaus ja kiinnostus vuoropuhelun jatkamiseen oli molemminpuolista. Iranin Pohjoismaita kohtaan tuntema sielujen sympatia on voimavara, jota Iranin muuttuneessa kansainvälisessä tilanteessa kannattaa hyödyntää.

Suomen ja Iranin suhteissa on odotettavissa vilkas kevät, jonka kohokohtana on maatalous- ja ympäristöministeri Tiilikaisen vierailu Iranissa helmi-maaliskuun vaihteessa mukanaan 20– 30 yritystä cleantechin ja maatalousteknologian aloilta.

Suomen Teheranin-edustustoa vahvistetaan ja liike-elämän asiantuntijan on määrä aloittaa maalis-huhtikuun vaihteessa – tehtävänään kaupan ja viennin kasvattaminen Iraniin.

Harri Kämäräinen, suurlähettiläs

Suomen suurlähetystö, Teheran

kauppa