Irakista voi kehittyä yksi historian suurimpia jälleenrakennus- ja liiketoimintakohteita

Irakin uuden hallituksen aikaansaaminen voi merkitä käännekohtaa. Demokratian edetessä tämä luonnonvaroiltaan yksi maailman suurimpia alueita avautuu laajasti taloudelliselle yhteistyölle ja kaupalle. Öljyntuotannossa Irak ohittanee jopa vuosikymmenessä Saudi-Arabian ja maan talous voi kasvaa samalla jopa kuusinkertaiseksi nykyisestä. Edessä voi olla maailmanlaajuisestikin historiallinen kehitys- ja jälleenrakennus- boomi.

Vaikea imago peittää todelliset mahdollisuudet

Kuva jatkuvien pommi-iskujen rasittamasta Irakista on kauttaaltaan synkkä ja viime vuonna yli yhdeksänkuukautta jatkuneet vaikeat hallitusneuvottelut vain vahvistivat tätä käsitystä.

Vaikka näyttävät pommi-iskut jatkuvat ja uhrien määrä on pysynyt sietämättömän korkealla, niin Irakin uuden, Nuri al-Malikin johtaman koalitiohallituksen aikaansaaminen viime vuoden lopussa voi merkitä käännekohtaa. Irakin uuden hallituksen syntyminen merkitsee, että muuten niin epädemokraattisella epävakauden vyöhykkeellä voidaan demokratia suurista vaikeuksista huolimatta saada toimimaankin.

Asian merkittävyyttä korostaa erityisesti se, että Irakin alue on luonnonvaroiltaan yksi maailman suurimpia, joka vuosikymmenien tyhjiön jälkeen avautuu laajasti taloudelliselle yhteistyölle ja kaupalle.

Irakin öljyvarat ovat Saudi-Arabian (143 mrd barrelia) jälkeen maailman toiseksi suurimmat ja onmahdollista, että todellisuudessa Irak on ykkönen, koska öljyn etsintä sen alueella on vuosikymmenien konfliktien jälkeen jäänyt muista vastaavista maista jälkeen.

Vuosikymmenen kuluttua Irak voi olla kuitenkin jo maailman suurin raakaöljyn tuottaja, varsinkin kun Saudi-Arabian tuotantoluvut alkavat laskea.

Vuonna 2010 Irak solmi jo kymmenen suurta öljysopimusta, mikä alkaa vähitellen nostamaan tuotantoa kahden miljoonan barrelin päivätahdista ylöspäin aina 12 miljoonaan päivässä vuoteen 2016 -2020 mennessä.

Uusien sopimusten myötä ei ole mahdotonta, että Irak ohittaa Saudi-Arabian 11 miljoonan barrelin päivätahdin tuolloin tai jopa aikaisemminkin. Öljyntuotannon lisäksi on otettava huomioon Irakin kurdialueilla sijaitsevat luonnonkaasureservit ja uudet öljykentät alueilla, joita ei ole päästy laajasti vielä tutkimaan.

Mittavia investointihankkeita suunnitteilla

Edellämainitunlainen kehitys tarkoittaisi sitä, että Irakin talous voisi kasvaa noin kuusinkertaiseksi nykyisestä seuraavan vuosikymmenen aikana. Maan BKT on nyt noin 66 miljardia dollaria. Edessä voi olla maailmanlaajuisestikin historiallinen kehitys- ja jälleenrakennusboomi, koska Irakin talous on rakennettava uudelleen.

Maanlaajuisesti Irakin hallituksen on rakennettava tuhansia poliisiasemia, kouluja ja klinikoita, lentokenttiä, siltoja, patoja, maanteitä ja mm. johtava satama koko Persian lahden alueelle. Suunnitelmissa olevien rautateiden myötä kaupankäyntiväylät Gulfilta Turkin ja Syyriankin kautta Eurooppaan tulevat turvallisemmiksi nopeammiksi ja helvemmiksi kuin Suezin kanavan tai Afrikan sarven kautta meritse kulkeminen.

Lisäksi Irakin hallituksen sähkösuunnitelmat yltävät kymmeniin miljardeihin, maan armeija, ilmavoimat ja laivasto on aseistettava ja koulutettava uudestaan.
”Pyhiinvaellusturismi” Irakin Najafissa ja Karabalassa ylittää jo nyt vuosittaiset kävijämäärät Mekassa. Ongelmana on suuri hotelli- ja majoituspaikkojen puute. Maan kiiinteistömarkkinat lämpenevät vähitellen sementtitehtaiden, teräsmyllyjen ja muiden iloksi.

Kehityspotentiaali hyvä; kasvuennuste kaksinumeroinen

Irakissa on historiallisestikin ollut aina varsin koulutettua, ahkeraa ja yrityshenkistä väestöä. Bagdad ja Basra olivat jo Mesopotamian aikana kaupan, uusien ajatusten ja rahoituksen keskuksia. Tigris ja Eufrat-joet tarjosivat syntysijan maatalouden synnylle ja kehittymiselle ja maan maataloudella on vieläkin suuri potentiaali.

Irak on nykyään varsin vapaa ja kehittyvä markkinatalous arabimaiden mittakaavassa. Mm. ulkomaalaiset voivat omistaa irakilaisyrityksiä sataprosenttisesti ja voivat viedä voittonsa kotiin lähes täysimääräisesti. Yhteisövero on 15 prosenttia. Irakissa ei ole hallitsevaa perhettä, puoluetta, heimoa ja maan perusväestö on historiallisesti suhtautunut muutamia poikkeuksia lukuunottamatta eri uskontokuntiin
suvaitsevasti.

Irakin inflaatio on pysytellyt noin viiden prosentin luvuissa viime vuosina, valtion budjetti tasapainottunee lisääntyvän viennin myötä jo kuluvana vuonna ja maan valuutta dinaari on ollut vakaa suhteessa dollariin vuodesta 2009 alkaen. Kasvuennuste kuluvalle vuodelle on IMF:n mukaan 11,5 prosenttia eli yksi korkeimpia maailmassa.

Ongelmana Irakissa on edelleen laajalle levinnyt korruptio. Maailmanlaajuisissa vertailuissa Irak on pahnan pohjimmaisia. Öljyteollisuutta pidetään toisaalta varsin läpinäkyvänä. Väkivalta on ja pommi-iskut ovat valitettavasti edelleen Irakin arkipäivää. Kysymys on enevässä määrin rikollisuudesta ja terrorismista ja vähäisessä määrin eri uskonnollisten tai etnisten ryhmien yhteenotoista.

Meksiko lienee väkivaltauhrilukuja vertailtaessa jo pahempi kuin Irak. Irak on erityisen byrokraattinen ja hidas maa. Hallintomenettelyt, jopa viisumien hankkiminen vie
aikaa enemmän kuin tarpeen. Kaikkein tärkeintä on nyt saada maa raiteilleen ja rauhanomaisen kehityksen tielle.

Harri Mäki-Reinikka, suurlähettiläs Damaskos