Intia työstää ulkomaisia investointeja koskevaa lainsäädäntöä
Intia valmistelee kokonaan uutta lakia ulkomaisten investointien hallinnointiin. Aiemmin lähinnä rahaliikenteen ja verotuksen kontrollointiin sekä riitojenratkaisuun keskittyneet erillislait ja kahdenväliset sopimukset eivät enää riitä vakuuttamaan ulkomaisia tahoja investointiympäristön vakaudesta ja ennustettavuudesta. Varsinkaan sen jälkeen, kun maa yksipuolisesti irtisanoi suuren osan kahdenvälisistä investointisuojasopimuksistaan vuonna 2016.
Suomalaisyritysten osalta muutokset valmistellun lain jälkeenkin lienevät pienehköjä. Investointisuojasopimuksemme on edelleen voimassa ja yrityksemme ovat jo hyvin omaksuneet maassa edellytettävät byrokratian ja maksuliikenteen menettelyt.
Viime aikoina on uutisoitu Intian finanssi- ja kauppaministeriöiden valmistelevan uutta raamilainsäädäntöä ulkomaisille investoinneille. Ministeriöistä vahvistetaan tämä, mutta yksityökohtia tai aikataulua ei viranomaisten suunnalta ole avattu tässä vaiheessa enempää.
Intiassa ei aiemmin ole ollut erillistä lakia ulkomaisten investointien oikeuksista ja velvoitteista, vaan yleinen investointilainsäädäntö, määräykset rajat ylittävästä rahaliikenteestä ja verotuksesta sekä kahdenväliset investointisuojasopimukset ovat riittäneet. Vuonna 2016 Intia päätti yksipuolisesti irtisanoa suuren osan kahdenvälisistä investointisuojasopimuksistaan (mm. EU-maiden kanssa) ja neuvotella ne uudelleen itselleen sopivammin ehdoin. Tämä koski erityisesti riitojenratkaisua, jonka osalta Intia haluaisi siirtyä kansallisten tuomioistuinten käyttöön kansainvälisen välimiesmenettelyn sijaan.
Vaikka näitä uusia Intian tahtomia mallisopimuksia onkin solmittu joidenkin – lähinnä aasialaisten ja afrikkalaisten – maiden kanssa, ei neuvotteluja ole juurikaan edes aloitettu keskeisten läntisten kauppakumppanien kanssa. Tästä ainoa poikkeus on Kanada, jonka kanssa neuvoteltu kahdenvälinen investointisuojasopimus on periaatteessa valmiina, vaikka sen voimaantulosta ei maiden välillä ole päästy sopuun. Lisääntyneet kaupan esteet esimerkiksi kanadalaisten maataloustuotteiden maahantuonnin osalta ovat osaltaan haitanneet muitakin maiden välisiä sopimusasioita, kuten Intian kohdalla valitettavan usein on jouduttu huomaamaan.
Osittain juuri siitä syystä, että Intian irtisanomien investointisuojasopimusten tilalle ei ole saatu neuvoteltua uusia sopimuksia maan haluamassa laajuudessa, on Intia ryhtynyt laatimaan yleistä lainsäädäntöä ulkomaisten investointien osalta. Tavoitteena on rauhoittaa epävarmuutta tilanteessa, jossa Intia on äärimmäisen riippuvainen ulkomaisten investointien kasvavasta virrasta maahan. Kansainvälinen kritiikki Intian suuntaan, jossa on esitetty toiveita vakaasta ja ennustettavasta investointiympäristöstä, on luettu maassa tarkkaan. Uuden lain voidaan kuitenkin olettaa nojautuvan perusperiaatteiltaan Intian aiemmin esittämään perusmalliin esimerkiksi riitojenratkaisussa sekä asettavan velvoitteita mm. yritysten rahaliikenteelle sekä verotukselle.
Lain valmistelusta päävastuun kantaa finanssiministeriö, mutta erityisesti investointien houkuttelun näkökulmasta myös kauppaministeriöllä on merkittävä rooli. Ehkä lain yksi keskeisimpiä tavoitteita onkin selkeyttää tilannetta intialaisten viranomaisten työnjaossa, ja poistaa nykyisestä monimutkaisesta byrokratiasta aiheutuneita harmaita alueita. Tulevan lain on tarkoitus toimia samalla sateenvarjona lukuisille hallinnollisille määräyksille ja tulkintaohjeille, joiden pohjalta ulkomaisten investoijien asioita nykyisin käsitellään.
Se, että myös Kiina parhaillaan valmistelee vastaavaa lakia, on varmasti osaltaan kannustanut Intiaa etenemään oman lainsäädäntönsä kehittämisessä. Maa kilpailee samoista valmistavan teollisuuden ulkomaisista investoinneista kuin Kiina ja Kaakkois-Aasian maat. Intian houkuttelevuus investointikohteena ei saa jäädä kilpailijamaista jälkeen, joten säädöspohjan on oltava yhtä kattava. Erityisesti nykytilanteessa, jossa Intia on omilla toimenpiteillään heikentänyt luottamusta liiketoimintaympäristönsä vakauteen. Näiltä osin esimerkiksi mainittu investointisuojasopimusten irtisanominen, informaatioteknologiasopimuksen noudattamatta jättäminen sekä huimat vuosittaiset tullikorotukset ovat omiaan lisäämään epävarmuutta ja kustannuksia kansainvälisten yritysten hankkeissa.
Suomalaisyritysten osalta merkitys on todennäköisesti marginaalinen: Suomen ja Intian kahdenvälinen investointisuojasopimus on edelleen voimassa eikä sitä ole irtisanottu. Se sisältää kansainvälisen välimiesmenettelyn riitojenratkaisussa, joten suomalaisyritysten ei toistaiseksi tarvitse jäädä paikallisten tuomioistuinten armoille. Samoin rahoitukseen, maksuliikenteeseen, veroihin ja tulleihin sekä henkilöstön asemaan ja maankäyttökysymyksiin liittyen suomalaisyritykset ovat jo hyvin integroituneet intialaisen järjestelmän mukaisesti. Siten muutosten voidaan arvioida olevan pieniä, jos niitä uuden lain myötä lainkaan ilmaantuu.