Indonesian markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

Raaka-aineiden hinnannousu siivittää Indonesian biljoonan dollarin taloutta. Infraa rakennetaan, ja suomalaisten konepajayritysten tarjonta vastaa hyvin kysyntään. Markkinoilla on kiinnostusta myös älykkäisiin energia- ja kaupunkiratkaisuihin sekä digitalisaation edistämiseen. Maan säädösympäristö jatkuu haastavana.

Indonesian kysyntätilanne ja potentiaalisimmat markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

Indonesia on Kaakkois-Aasian suurin talous ja maailmanlistan kuudestoista. 270-miljoonainen väestö keskiluokkaistuu, vaikka tuloerot ovat vielä suuria. Maan talous on kasvanut keskimäärin viiden prosentin vauhtia vuosituhannen vaihteesta lähtien. Korona-aika toi tähän hieman oletettua pidemmän loven, mutta odotukset ovat vahvoja sille, että kooltaan 1100 miljardin dollarin talous palaa viiden prosentin kasvu-uralle 2022. Raaka-aineiden hinnannousu toimii tässä vahvana ajurina.

Kaupungistuva, teollistuva ja keskiluokkaistuva Indonesia tarvitsee infraosaamista, jota suomalaisilla konepajayrityksillä on tarjota. Ne ovat perinteisesti pärjänneet hyvin teknologioissa, jotka liittyvät energiantuotantoon, satamien lastinkäsittelyyn, malmien jalostukseen sekä metsäteollisuuteen. Kiinnostavia ovat myös Indonesian satsaukset parempiin energiaratkaisuihin, kaupunkien kehittämiseen (Smart City) sekä digitalisaatioon. Todellinen megaluokan projekti on uuden pääkaupungin rakentaminen, jota vasta suunnitellaan. Indonesialaisten tavoitteena on tehdä siitä vihreä mallikaupunki. Team Finlandin tavoitteena on tehdä vaikuttamistyötä niin, että tähän tulevaisuuden näyteikkunaan ostettaisiin suomalaisratkaisuja.

Indonesian hallitus pyrkii liiketoimintaympäristön parantamiseen, nostamaan maan työvoiman osaamistasoa sekä houkuttelemaan kansainvälisiä suoria investointeja. Yritysten toimintaedellytyksiä pyritään parantamaan yhtenäistämällä muun muassa luvitusprosesseja. Maan säädösympäristö pysyy kuitenkin edelleen haastavana. Yhtenä osoituksena ovat lisääntyneet vaatimukset tuotteiden kotimaisuusasteen nostamiseksi. EU:n ja Indonesian väliset vapaakauppaneuvottelut (CEPA) ovat järein keino vaikuttaa säädösympäristöön. Neuvottelujen odotetaan edistyvän vuoden 2022 kuluessa.

Talent boost –ohjelmaa ajatellen suomalaiskorkeakoulujen kannattaa panostaa lahjakkaiden opiskelijoiden rekrytointiin. Suomalaiseen koulutukseen kohdistuu edelleen paljon kiinnostusta.