Hyvinvointisektorille tarvitaan yli puoli miljoonaa uutta työntekijää 2023 mennessä

Työvoiman tarjonnan ja kysynnän kohdentamisesta tulee lähitulevaisuudessa entistä tärkeämpää ja haastavampaa. Työvoimapula näkyy erityisesti julkisella sektorilla. Koulutetun työvoiman kysyntä kasvaa tulevina vuosina, samalla, kun työttömien määrä, joiden on vaikea löytää töitä lyhyessä ajassa kasvaa.

Yli miljoona ihmistä työskentelee Ruotsissa koulun, terveydenhoidon ja ympäristökysymysten, kaupunkisuunnittelun sekä muiden hyvinvointitehtävien parissa. Noin kolmasosa heistä tulee eläkeikään kymmenen vuoden kuluessa samalla, kun ikäihmisten ja lasten osuus väestöstä kasvaa. Ruotsin kuntien ja maakäräjien (Sveriges Kommuner och Landsting, SKL) arvion mukaan Ruotsin hyvinvointisektorille tarvitaan lähes 530 000 uutta työntekijää vuoteen 2023 mennessä, jollei mitään muutoksia työn organisoinnissa tehdä.

Työnantajilla on SKL:n selvityksen (2015) mukaan suuret mahdollisuudet vaikuttaa rekrytointitarpeeseen ja houkutella ihmisiä töihin. Rekrytointihaasteeseen voidaan vastata mm. käyttämällä olemassa olevaa osaamista paremmin, hyödyntämällä tekniikkaa ja luomalla hyviä mahdollisuuksia palkka- ja urakehitykseen. Lisäksi työympäristöä ja organisaatiota tulee kehittää, luoda mahdollisuuksia kasvattaa työtuntien määrää ja pidentää työuraa. Työaikaa ja työuria pidentämällä voitaisiin SKL:n laskujen mukaan vähentää rekrytointitarvetta hyvinvointisektorille yli 20 %, 115 000 henkilöä.