Huomioita Kiinasta Pariisin ilmastokokouksen jälkeen

Pariisi ei Kiinan osalta enää yllättänyt; tärkein lähtölaukaus ilmastoasioissa koettiin vuoden 2014 lopulla Kiina-USA -yhteisjulistuksen osalta. Kiina on osoittautunut aiempaa aktiivisemmaksi ilmastotoimijaksi. Esimerkkejä tästä ovat mm. ennen Pariisin kokousta tehdyt kahdenväliset ilmastojulistukset ja Kiinan kehitysmaille lupaama ilmastorahoitus.

Kiinan ilmastotavoitteet saavat vauhtia kotimaisista ympäristöongelmien ratkaisupyrkimyksistä. Talouden uusi normaali edellyttää entistä tehokkaampaa resurssien hyödyntämistä ja siirtymistä investoinneista kulutukseen ja palveluihin. Pian julkistettava uusi viisivuotissuunnitelma listannee ympäristön maaliskuussa yhdeksi ohjenuoristaan.

Ilmastoasioiden näkökulmasta suurennuslasin alla Kiinassa ovat jatkossa kansallisen päästökauppajärjestelmän toimeenpano, kivihiilen rooli maan energiapaletissa, vihreät investoinnit ja päästötiedon entistä avoimempi julkistus.

Kiina ei ole ilmastoasioissa enää "Mr. No", muiden maiden on siten entistä vaikeampaa vedota kansallisten toimien hitauteen Kiina-korttia käyttäen.

Kiinan ilmastotoimijahistoria on varsin synkkä. Vuonna 2007 se ohitti USA:n maailman suurimpana hiilidioksidipäästöjen tuottajana. Vuonna 2014 sen päästöt olivat yhtä suuret kuin USA:n ja EU:n yhteensä. Maan pääenergianlähteen ja samalla saastuttajan, kivihiilen, kulutus kasvoi 2000-luvulla samassa tahdissa maan talouskasvulukujen kanssa ja antoi syytä tulevaisuuden huoleen. Seurauskin oli jo selvä - Kiinan kaupungit esiintyivät toistuvasti maailman saastuneimpien listalla. Ilmastoneuvotteluissa Kiina jarrutti ja vetosi kehitysmaa-asemaansa. Ei siis ihme, että Kiina sai ilmastoneuvotteluissa lisänimen Mr. No.

Pariisin ilmastohuippukokouksessa moni asia oli kuitenkin toisin. Positiivinen pohjavire käynnistyi jo vuotta aiemmin, kun Kiina ja USA julkistivat marraskuussa 2014 ilmastositoumuksensa. Sitä seurasivat lukuisat kahdenväliset ilmastojulistukset (mm. Intia, Brasilia, EU, Ranska), jotka pohjustivat tietä Pariisiin ja painottivat Kiinan keskeistä roolia Pariisin ilmastosovussa. Vuoden aikana kävi selväksi, että Kiina oli löytänyt ilmastoasioista pehmeämmän alustan uudelle aktiivisemmalle kansainväliselle roolilleen. Kuten Kiinan ulkoministeri Wang Yi Pariisissa totesi, "Pariisi ei ole Kööpenhamina, ja Kiina on nyt aktiivisempi toimija kansainvälisillä areenoilla". Mr. No oli jäänyt historiaan.

Pariisin ilmastokokous sujui Kiinan näkökulmasta lähes käsikirjoituksen mukaisesti. Sopimuksesta tehtiin kansainvälisoikeudellisesti velvoittava valtiosopimus, se tunnusti maiden yhteiset mutta erilaiset vastuut ja se kirjasi teollisuusmaiden velvollisuuden tukea kehitysmaita niiden ilmastotoimissa. Kiina sai läpi myös symbolisesti tärkeitä viestejään. Presidentti Xin läsnäolo viesti Kiinan kasvavasta globaalista roolista ja Kiina esiintyi myös Pariisissa vahvasti kehitysmaana.

Kiinan Pariisissa lupaamat ilmastotavoitteet ponnistivat vahvasti kotimaisesta tarpeesta ja kehityskuluista. Kiina ei tapansa mukaan luvannut mitään, mihin se ei yltäisi. Tavoitteita ruokki jo käynnissä oleva energiapaletin muutos, talouden uusi normaali, resurssien entistä tehokkaampi hyödyntäminen ja nopeasti kasvavien kotimaisten ympäristöongelmien joukko. Joukko tavoitteita ja teemoja, jotka on pian leivottu sisään myös Kiinaan uuteen 13. viisivuotissuunnitelmaan.

Päärooli Pariisiin johtaneissa keskusteluissa oli kuitenkin varattu maan energiantuotannon selkärangan muodostavalle kivihiilelle. Syystäkin, sillä kivihiilen on arvioitu vastaavan noin 80 prosentista maan fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöjä ja yli puolesta kaupunkien ilmansaasteita. Huolta aiheuttivat etenkin luvut. Kivihiilestä julkaistujen tutkimusten arvioitiin ensin yliarvioineen Kiinan hiilidioksidipäästöt Kiinan käyttämän huonolaatuisen kivihiilen vuoksi. Pian sen jälkeen kansallinen tilastojen tarkistus totesi Kiinan aliarvioineen kivihiilen kulutuksen lähes viidenneksellä viimeisten kymmenen vuoden aikana. Huolestuttavaa oli myös uusien hiilivoimaloiden ennätyksellinen hyväksyntämäärä. Ympäristölupien siirto paikallishallintojen vastuulle alkuvuodesta 2015 myönsi luvan yhdelle uudelle kivihiilivoimalalle joka viikko, huolimatta alan runsaasta ylikapasiteetista ja laskevista markkinahinnoista.

Ristiriitaisista tuloksista huolimatta yksi asia oli kuitenkin selvää: kivihiilen kulutus lähti Kiinassa ensimmäistä kertaa laskuun lähes neljännesvuosisataan vuonna 2014. Tuotanto jatkoi hidastumistaan myös vuonna 2015 (-3,5 %), samoin kivihiilen tuonti (-30 %). Vaikka pääselityksen uskotaan löytyvän hidastuneesta talouskasvusta (vuonna 2015 6,9 %, hitain 25 vuoteen) ovat uusiutuvan energian nopea kasvu ja sota saasteita vastaan auttaneet horjuttamaan kivihiilen historiallista asemaa maan energiapaletissa. Kiina on itse aiemmin esittänyt, että kivihiilen käyttö huipentuisi arviolta vuonna 2020 (noin 4,24 miljardia tonnia); merkkejä siitä, että huippu taittuu pian, on nyt ilmassa.

Kivihiili on noussut leikkauslistoille myös Pariisin jälkeen. Vuoden 2015 lopulla Kiina ilmoitti, ettei uusille kivihiilikaivoshankkeille annettaisi toimintalupaa seuraavaan kolmeen vuoteen ja lähes 1000 pientä kaivosta suljettaisiin. Kiinan pääteollisuusalueet ovat myös sitoutuneet vähentämään kivihiilen käyttöä vuoteen 2017 mennessä. Pelkästään yksi Kiinan saastuneimmista teollisuusprovinsseista, Hebei on ilmoittanut vähentävänsä hiilen kulutusta 40 miljoonalla tonnilla vuoteen 2017 mennessä vuoden 2012 luvuista. Kiina on ilmoittanut vuoden 2016 aikana keskittyvänsä leikkaamaan etenkin maan ylituotantokapasiteettia, minkä on arvioitu vaikuttavan kivihiilen kulutukseen.

Paljon myös positiivista on ilmassa. Kiina on ollut jo pitkään maailman suurin investoija uusiutuviin energianlähteisiin. Vuonna 2015 sen investoinnit uusiutuviin ylittivät Bloomberg New Energy Finance'n tutkimuksen mukaan (+17 %, noin 110 miljardia USD) jo USA:n ja EU:n investoinnit yhteensä. Useiden tutkimusten mukaan Kiina on kyennyt kattamaan kasvaneen sähkönkulutuksensa ei-fossiilisilla lähteillä vuodesta 2011 lähtien. Sen tarkoituksena on kolminkertaistaa aurinkoenergia 100 gigawattiin ja kaksinkertaistaa tuulienergia 200 gigawattiin vuoteen 2020 mennessä. Merkittävä rooli suunnitelmissa on myös ydinvoimalla (IAEA:n mukaan nyt noin 2,4 % sähköntuotannosta), jonka osuus Kiinan on tarkoitus kaksinkertaistaa vuoteen 2020 mennessä (58 GW). Tavoitteisiin on tarkoitus päästä mm. antamalla etusija sähköverkossa uusiutuvista lähteistä tulevalle energialle (ns. green dispatch); tähän mennessä jopa viidennes tuulivoimasta on jäänyt hyödyntämättä kivihiilelle annetun etusijan vuoksi.

Päästöihin Kiinan on tarkoitus jatkossa puuttua päästökauppajärjestelmän ja hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin (CCS) avulla. Pariisissa Kiina julkisti yhdessä Aasian kehityspankin (ADB) kanssa uuden suunnitelman CCS:n kokeilulle ja mahdolliselle toimeenpanolle. Sen tarkoituksena on alkuvaiheessa kerätä lisää tieteellistä näyttöä teknologian hyödynnettävyydestä ja Kiinan valmiudesta käyttää sitä. Kiinalla on ADB:n mukaan tällä hetkellä yhdeksän pientä CCS-pilottia.

Presidentti Xi vahvisti jo syyskuussa 2015 New Yorkissa Kiinan tavoittelevan kansallisen päästökauppajärjestelmän luomista vuoteen 2017 mennessä, vuotta aiemmin ilmoitettuun nähden. Pariisissa uutta tietoa järjestelmän toimeenpanosta ei saatu. Toteutuessaan se olisi maailman suurin, lähes kaksinkertainen EU:n järjestelmään nähden. Se kattaisi Kiinan arvioiden mukaan noin 10 000 yritystä ja noin neljä miljardia tonnia hiilidioksidipäästöjä.

Kiinan päästökaupan suunnittelusta vastuussa oleva superministeriö NDRC julkaisi jo reilu vuosi sitten ohjeet kansallisen päästökauppajärjestelmän toteuttamiseksi. Päivityksiä ohjeisiin saatiin tämän vuoden alussa. Sen mukaisesti provinssien tulee kerätä päästötiedot vuosilta 2013–2015 järjestelmässä mukana olevilta toimijoilta (joiden energiankulutus vastaa vähintään 10 000 t kivihiiltä). Tämän ohella paikalliset kehitys- ja uudistuskomissiot sekä Kiinan siviili-ilmailuhallinto voivat myös ehdottaa mukaan uusia toimijoita. Päästökauppa on ohjeessa laajennettu kattamaan alun kuuden sektorin sijaan kahdeksan (petrochemicals, chemicals, building materials, iron and steel, non-ferrous metals, paper making, power generation and aviation).

Kiina käynnisti ensimmäiset päästökauppapilottinsa vuonna 2013 ja vuoden 2014 kesällä viimeinenkin niistä oli toiminnassa. Pilotit ovat keskittyneet kokeilemaan päästökauppaa eri sektoreilla ja paikallisin säännöin. Kokemukset ovat olleet lupaavia ja noudattamisaste on ollut korkea. Silti Kiinalla on edelleen haasteita mm. päästöjen seuraamisessa, mahdollisten rikkomusten seuraamusten toimeenpanossa ja markkinoiden läpinäkyvyydessä. Pilottikokeiluja seuranneiden tutkijoiden mukaan yrityksiltä puuttuu edelleen kokemus päästötietojen keräämisestä ja seurannasta eikä markkinoilla ole vielä juurikaan päästötulosten verifiointiin erikoistuneita toimijoita. Pilotit kuitenkin kannustavat lisäämään päästötiedon keruuta ja parantavat siten läpinäkyvyyttä.

Kiina on tehnyt päästökauppajärjestelmän saralla yhteistyötä etenkin Maailmanpankin ja EU:n kanssa. Jälkimmäinen päättyy nykymuodossaan vuoden lopulla. Pariisissa Kiinan ilmastolähettiläs Xie Zhenhua myös kertoi Kiinan ja Etelä-Korean aloittavan yhteistyön päästökauppajärjestelmien kehittämiseksi. Yksi yhteistyöaloista liittyy mahdolliseen järjestelmien yhdistämiseen tulevaisuudessa. Asiantuntijoiden mukaan linkitystä ei kuitenkaan ole odotettavissa ainakaan vuosikymmeneen. Oletettavasti myös vuoden 2017 aikaraja kansallisen järjestelmän luomiseksi vaikuttaa monen mielestä liian varhaiselta: mm. China Carbon Forum'in kesällä 2015 laatiman kyselyn mukaan arviolta vain noin kolmannes sidosryhmistä uskoi kansallisen järjestelmän käynnistyvän ennen vuotta 2018.

Ilmasto- ja ympäristötoimien rahoitus on noussut nopeasti Kiinan agendalle. Pelkästään kotimaassa rahoitustarpeen on arvioitu yltävän yli 300 miljardiin USD vuosittain, tästä yli 2/3 odotetaan kerättäväksi yksityiseltä sektorilta. Kiina julkisti tiettävästi ensimmäisenä maana viralliset ohjeet vihreiden joukkovelkakirjojen (Green Bonds) myöntämiselle loppuvuodesta 2015. Ohjeissa Kiinan keskuspankki nimeää rahoitettaviksi sektoreiksi energiansäästön, saastumisen ehkäisyn ja kontrollin, kierrätyksen ja resurssien suojelun, puhtaan liikenteen, puhtaan energian ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen.

Kiina on korostanut aiemmissa ilmastokannoissaan vahvasti teollisuusmaiden velvollisuutta ilmastotoimien rahoittajana. Syyskuussa 2015 Kiina kuitenkin astui myös itse mukaan rahoittajien joukkoon, kun se kertoi allokoivansa noin 3 miljardia USD muiden kehitysmaiden kanssa tehtävään ilmastotyöhön (South-South Cooperation Fund on Climate Change). Kiina ei ole vielä tarkentanut rahaston kohteita tai vuosittaisia summia. Julkistusta voi kuitenkin pitäämerkittävänä edistysaskeleena, sillä Kiinan tähänastinen tuki muille kehitysmaille on UNDP:n paikallisen toimiston mukaan ollut vuositasolla noin 11 miljoonaa USD.

Kiina on selvästi nostanut panoksiaan ilmastotalkoissa, vaikkakin kotimaisin motiivein. Ilmeistä onkin, että Kiina-kortin käyttämisestä ilmastopelissä on tullut muille maille entistä vaikeampaa.

Laura Rajaniemi, ulkoasiainsihteeri

Suomen Pekingin suurlähetystö

ilmansuojelu