Hongkongin markkinamahdollisuudet 2023

Hongkong SAR on Kiinaan kuuluva erityishallintoalue, jonka talous ja liike-elämäkulttuuri muistuttavat länsimaita. Hongkong kuuluu WTO:n perustajajäseniin ja on myös APEC-jäsen. Lisäksi Hongkongilla on CEPA-vapaakauppasopimus Kiinan kanssa. Hongkong on maailman 4. suurin rahoituskeskus ja Hongkongin pörssi on maailman 7. suurin. Yli 70% Kiinaan (RMB-maksut) tehtävistä ulkomaisista sijoituksista ja Kiinan sijoituksista ulkomaille tehdään Hongkongin kautta. Hongkongin noin 9000 ulkomaisesta yrityksestä pääkonttoreita on noin 1400. B2G (Business to Giants) –yhteistyö valittujen kansainvälisten yritysten omistajien ja päättäjien kanssa avaa mahdollisuuksia suomalaisille myös muualla kuin Hongkongissa. Hongkong pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä lisäämällä uusiutuvaa energiaa, vähentämällä rakennusten energiankulutusta, sähköistämällä liikennettä ja kehittämällä jätteidenhuoltoa.

Aasian vihreän rahoituksen keskus

Vuoden 2022 alussa Hongkongin talousnäkymät heikkenivät omikron-aallon vuoksi. Finanssiministeri arvioi talouden tilan kohenevan vuoden 2022 jälkipuoliskolla ja ennakoi 2-3,5 % kasvua. Kansainväliset arviot eivät ole yhtä positiivisia. Vuosille 2023-26 kasvuarvio on n. 3 % / vuosi.

Hongkongin asemaa maailmankaupassa tukee sen läheisyys Manner-Kiinaan, maantieteellinen sijainti ja toimiva infrastruktuuri. Kiinalla on intressi säilyttää Hongkong taloudellisesti vapaana ja integroida aluetta tiiviimmin osaksi Etelä-Kiinan Greater Bay -aluetta (86 milj. asukasta).  

Hongkong panostaa jatkossakin merkittävimmän toimialan, rahoitussektorin kehittämiseen, mm. fasilitoimalla pääoman ja vihreiden hankkeiden kohtaamista. Hongkong on Aasian suurin ja maailman toiseksi suurin rahoituskeskus terveys- ja bioteknologiayrityksille.

Suomen tunnettuus Hongkongissa liittyy teknologiaosaamiseen, innovaatioihin, koulutukseen, puhtaaseen ruokaan ja jouluun. Hongkongin parhaat markkinamahdollisuudet suomalaisille löytyvät seuraavilta sektoreilta 1) digitalisaatio ja älykkäät ratkaisut (sis. energia, satamatoiminnot ja liikenne) sekä 2) terveys- ja hyvinvointiteknologia (digitaaliset ratkaisut, ennaltaehkäisevä terveydenhuolto)

Hongkong investoi voimakkaasti uuteen infrastruktuuriin, uusiin teknologioihin ja kestävään kehitykseen, panostaen vahvasti eri sektoreiden digitaalisten palveluiden ja tuotteiden kehittämiseen.

Hongkongin osalta TF-työssä keskitytään vientimahdollisuuksien ja investointien edistämiseen sekä maakuvatyöhön.

Teksti: Timo Kantola, pääkonsuli, Suomen pääkonsulaatti, Hongkong