Hidastunut talouskasvu ja muita globaalin talouden haasteita

Mitkä tekijät ovat hidastuneen globaalin talouskasvun takana, mitkä aiheuttavat haasteita nykytaloudelle ja miten kuopasta päästäisiin ylös? Tästä aiheesta ekonomisti ja kansantaloustieteiden tohtori, sambialainen Dambisa Moyo luennoi tiistaina marraskuussa LKY School of Public Policy:ssä Singaporessa otsikolla "Outlook for the Global Economy".

Globaali talouskasvu on hidastunut vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen huomattavasti. Erityisenä ilmiönä on talouskasvun hidastuminen myös vielä kehittymättömillä alueilla, esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa. Näissä maanosissa kasvun potentiaalia vielä olisi ja talouskasvulla olisi myös huomattavia sosiaalisia ja poliittisia vaikutuksia.

Keskimäärin kansantaloudet kasvavat maailmassa tällä hetkellä noin 2 % vuosivauhtia, mikä ei ole riittävästi nostamaan vielä kehittyvien talouksien tulotasoa tarpeeksi nopeasti - tähän tarvittaisiin noin 7 % vuotuinen kasvu bruttokansantuotteessa.

Finanssikriisin seurauksena kansainvälinen kauppa on vähentynyt, vapaakauppasopimukset muodostavat kaupankäyntiklikkejä ja pirstovat monenvälistä kauppaa, jopa protektionismi on lisääntynyt.

Teollisuusmaissa on jo pitkään tiedostettu alhaisen syntyvyyden, väestön ikääntymisen sekä väestönkasvun pysähtymiseen liittyvät ongelmat kansantaloudellisesta näkökulmasta. Kasvava huoltosuhde, lisääntyvät tulonsiirrot ja terveydenhuollon kustannukset vaivaavat päättäjiä länsimaissa. Ongelma on kuitenkin päinvastainen vielä kehittyvissä talouksissa - monissa Afrikan ja Aasian valtioissa väestö on nuorta, syntyvyys suurta ja väestön kasvu usein hallitsematonta. Näissä talouksissa 18–25-vuotiaiden nuorten työttömien kohtuuttoman suuri osuus väestöstä muodostuu ongelmaksi: potentiaalia talouskasvulle on runsaasti, mutta työvoimaresurssien huono hallinta ja työn puute estää talouskasvun näillä alueilla.

Teknologian huima kehitys on pääosin positiivinen seikka yhteiskunnallisen kehityksen mielessä, mutta siinä on myös varjopuolensa. Monet rutiininomaiset työtehtävät häviävät tietokoneiden ja robottien ottaessa ne haltuun. Sen sijaan, että yritykset palkkaisivat uusia työntekijöitä ja loisivat sitä kautta taloudellista kasvua, vähentää moni yritys henkilöstöään. Miten taata työpaikat tulevaisuudessa ja mitkä alat tulevaisuudessa työllistävät? Tähän kysymykseen olisi hyvä kiinnittää huomiota jo koulutus- ja opetussuunnitelmia luodessa.

Kysymys kasvavista tuloeroista ja tulojen epätasaisesta jakautumisesta jakaa mielipiteitä ympäri maailmaa. Itseään elintasopakolaiseksi (economic immigrant) tituleeraava, Sambiasta alun perin kotoisin oleva ja Yhdysvalloissa kouluttautunut Dambisa Moyo myöntää kannattavansa tuloeroja siinä mielessä, että ahkeruudesta on voitava palkita. Toisaalta myös yhteiskunnan heikoimmille ja köyhimmille on taattava tietty ihmisarvoinen elintaso.

Tuloerokysymys on pitkälti aatteellinen ja eri ideologiat suhtautuvat siihen eri tavoin. Tilastollisesti liberaaliin kapitalismiin nojautuvassa Yhdysvalloissa ja sosialistisessa Kiinassa tuloerot ovat kuitenkin jokseenkin samalla tasolla - sillä erotuksella, että Yhdysvalloissa tuloerot ovat olleet jo pitkään kasvussa, kun taas Kiinassa trendi on ollut kapeneva. Moyo kuitenkin näkee ideologiat toisinaan jopa talouskasvun vihollisina: kun talouskasvun lopullisena tavoitteena voidaan pääsääntöisesti pitää ihmisten elinolojen paranemista, on poliittinen päätöksenteko helposti liian dogmaattista ja aatteisiin perustuvaa ja varsinainen päämäärä jää helposti unholaan.

Talouden kasvu on ehdoton edellytys monessa kehittyvässä maassa paremmalle elintasolle. Avainasemassa Moyo pitää toimivaa valtionhallintoa: valtion rooli talouskasvun mahdollistajana on suuri. Hallinnon hajanaisuus, mielivaltaisuus, läpinäkymättömyys ja poliittisen vastuun puuttuminen esimerkiksi useassa Afrikan maassa nouseekin helposti talouskasvun esteeksi. Poliittinen epävakaus on tällä hetkellä ongelmana jopa 65 maailman valtiossa, ja se estää tehokkaat toimet myös talouskasvun, kansainvälisen kaupan ja kansantalouden näkökulmasta rationaalisen päätöksenteon edistämiseksi.

Moyo kritisoi myös melko voimakkaasti länsimaista kehitysapua, joka nykyjärjestelmässä lähinnä "palkitsee huonosta suorituksesta" ja kannustaa korruptoitunutta hallintoa tekemään tehottomia ratkaisuja kehitysavun kohdistuessa pääsääntöisesti kaikkein huonoiten suoriutuville alueille. Puhtaan kehitysavun sijasta tulisi muilla kansainvälisen kaupan ja rahoituksen keinoilla tukea erityisesti niitä kehittyviä maita, joissa valtiovalta on ryhtynyt myös itse toimenpiteisiin tehostaakseen omaa talouskasvuaan ja on sitoutunut työskentelemään kansakuntansa etujen mukaisesti. Valtiovallan välinpitämättömyys mahdollistaa myös taloudellisen hyväksikäytön esimerkiksi investoijien tai rahoittajien toimesta, mihin Moyon mukaan olisi puututtava.

Koska syyt hidastuneen talouskasvun takana ovat erilaiset kehittyneiden ja kehittyvien talouksien kohdalla, ovat työkalut sen korjaamiseen myös hieman erilaiset. Kehittyvissä valtioissa tulisi ensisijaisesti vahvistaa valtiovallan vastuuta kansalaisistaan, saada toiminnasta läpinäkyvämpää ja luoda työpaikkoja kasvavalle populaatiolle. Kehittyneissä, alenevan väestönkasvun maissa puolestaan tulisi keskittyä määrän sijasta laatuun ja panostaa esimerkiksi koulutukseen ja muuttaa rakenteita niin, että köyhinkin osa väestöstä saisi elantonsa pääosin työtä tekemällä, ei tulonsiirtojen kautta.

Pohjoismaat Moyo mainitsi malliesimerkkinä siitä, miten on löydetty tasapaino vapaaseen kauppaan perustuvan talouden kasvun, sosiaaliturvajärjestelmien sekä innovaatiotoimintaan ja koulutukseen panostavan yhteiskunnan osa-alueiden välillä. Skandinaaviseen tasapainoon perustuvissa yhteiskunnissa talouskasvun ei edes tarvitse olla enää yhtä nopeaa halutun elintason saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi.

Ääripäät, kuten Yhdysvaltojen ääriliberalistinen vapaa kauppa ja kapitalismi sekä Kiinan sosialistinen järjestelmä, harvoin ovat ihanteellisia itsessään - ihanteellisinta olisi löytää se keskitie, johon on yhdistetty hyvät puolet molemmista järjestelmistä talouden kasvun, korkean elintason ja valtionhallinnon läpinäkyvyyden ylläpitämiseksi.  Lähellä tätä keskitietä on pohjoismaalainen hyvinvointivaltio. Toisaalta Moyo myös huomautti, että skandinaavinen malli perustuu pienen populaation hallintaan, ja sen kopioiminen sellaisenaan ja soveltaminen väestömääräisesti huomattavasti suurempiin valtioihin tuskin olisi ongelmatonta. Singaporen vahvuuksiksi Moyo arvioi vahvan meritokratian, yrittäjyyshenkisyyden sekä toiminnan läpinäkyvyyden.

Moyo on käynyt joitakin kertoja myös Suomessa ja on kiinnostunut suomalaisesta sekä pohjoismaalaisesta talouspolitiikasta ja talouspoliittisista ratkaisuista talouskasvun edistämiseksi. Seuraavan kerran hän on tulossa Suomeen helmikuussa 2016.