Euroopan kaasunjanoon pyritään vastaamaan eteläisellä kaasukäytävällä
Varman, kestävän ja kilpailukykyisen energian saanti on olennaisen tärkeää EU:n taloudelle, teollisuudelle ja kansalaisille. Unionissa on linjattu, että laskeva maakaasuntuotanto ja huoli kaasun toimitusvarmuudesta Eurooppaan edellyttävät uusia tuontiputkia ja muuta uutta infrastruktuuria, kuten nesteytetyn maakaasun (Liquefied natural gas, LNG) terminaaleja.
Euroopan unionin energiapolitiikan keskeinen painopiste on ollut avata uusi kaasuntuontireitti, eteläinen kaasukäytävä, jolla tyydytettäisiin 10–20 prosenttia EU:n arvioidusta kaasun kysynnästä vuoteen 2020 mennessä. Hankkeessa ollaan nyt pääsemässä toteutuksen asteelle, ja Kaspianmeren kaasun reititys Eurooppaan on näköpiirissä. Adrianmeren poikki kulkevan kaasunsiirron ensimmäiseksi väyläksi on ennakoitu Trans Adriatic Pipelinea (TAP).
870 kilometriä pitkä TAP-kaasuputki lähtisi Turkin ja Kreikan rajalta (Kipoi, Evros) kulkien Albanian kautta Adrianmeren poikki eteläiseen Italiaan. Sieltä kaasua johdettaisiin edelleen Länsi-Eurooppaan. TAP:n kapasiteetti on kuitenkin vain 10–20 miljardia kuutiota vuodessa, joten pelkästään se ei vielä riitä vastaukseksi EU:n eteläiselle kaasuväylälle asettamiin energiatavoitteisiin.
Yhteistyötä Kaspianmeren ja Lähi-idän maiden kanssa
EU on pyrkinyt sitoutumaan pitkäaikaiseen poliittiseen ja taloudelliseen yhteistyöhön Kaspianmeren ja Lähi-idän alueen maiden kanssa. Unioni on muun muassa auttanut sille tärkeimpiä potentiaalisia kaasuntoimittajamaita, kuten Azerbaidžania ja Turkmenistania, kehittämään energia-alojaan.
Kaasuverkkoa ja infrastruktuuria koskevalla EU:n, Azerbaidžanin ja Turkmenistanin välisellä sopimuksella on tarkoitus määritellä Kaspianmeren alueen kaasuputkihanketta koskeva oikeudellinen kehys. Se tukisi merkittävästi eteläisen kaasukäytävän avaamista. Sopimuksella valmistellaan myös infrastruktuurin rakentamista maakaasun toimittamiseksi Turkmenistanista Kaspianmeren poikki.
British Petroleumin (BP) johtama öljy-yhtiöiden yhteenliittymä, Shah Deniz Consortium (SDC), päätti kesäkuun lopulla Kaspianmeren kaasun toimituksesta Eurooppaan TAP-putkea pitkin. TAP:ssä ovat mukana Axpo ja Norjan Statoil, kumpikin 42,5 prosentin osuudella, sekä E.ON, jonka osuus kaasuputkihankkeessa on 15 prosenttia.
SDC-konsortiolla on 16 miljardin kaasukuution vuosittainen lisenssi Shah Deniz II:n azerikaasuun. Konsortion osakkaat BP:n ohella ovat State Oil Company of Azerbaijan Republic, SOCAR ja ranskalainen Total. Näillä yhtiöillä on osto-optio TAP:n osakkeisiin aina 50 prosenttiin asti. Kaasuputken rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuonna 2015.
Turkki avainasemassa
Eteläisen kaasunsaannin ratkaiseva avain ja kynnys on kuitenkin Turkki, joka haluaa pelata keskeistä roolia tässä energiapelissä. TAP:tä ja suunniteltua Trans Anatolian Pipeline -putkea (TANAP) käytettäisiin kaasukäytävähankkeessa yhdessä niin, että Kaspian kaasu virtaisi Eurooppaan juuri Turkin halki.
TANAP-linja on määrä rakentaa Azerbaidžanista Georgian kautta – Iranin kiertäen – vuosien 2014–2018 kuluessa. Sen arvioitu lähtöhinta on 7 miljardia Yhdysvaltain dollaria (noin 5,2 miljardia euroa) ja kapasiteetti aluksi 16 miljardia kuutiometriä per vuosi. Kapasiteetti voisi kasvaa ajan myötä 23–31 miljardista kuutiometristä aina jopa 60 miljardiin kuutiometriin.
Sekä TAP:n että TANAP:n kohdalla kapasiteetti riippuu siirtokyvystä eli volyymistä, jolla kaasu virtaa. Siihen voidaan vaikuttaa esimerkiksi suurentamalla kaasuputken halkaisijaa. EU-lähteiden arvioissa TANAP:sta odotetaan päätöstä vielä kuluvan vuoden aikana.
South Caucasus Pipeline (tunnettu myös Baku–Tbilisi–Erzurum-kaasuputkena tai Shah Deniz -kaasuputkena) johtaa jo nykyisellään Shah Deniz -kaasukentältä Georgian kautta Turkkiin. Putken rinnalla on toinen, Baku–Tbilisi–Ceyhan-putki. Nämä eivät kuuluisi ratkaisevasti EU:n eteläisen kaasukäytävään.
Nabuccolle ei kaasua vaan karvasta kalkkia
TAP:n haaran kautta kaasua voitaisiin toimittaa edelleen useisiin Kaakkois-Euroopan maihin kuten Bulgariaan, Albaniaan, Bosnia ja Hertsegovinaan, Montenegroon sekä Kroatiaan. Italiasta kaasuputki jatkuisi Saksaan, Ranskaan, Isoon-Britanniaan, Sveitsiin ja Itävaltaan.
Euroopan unioni joutuu kuitenkin toteamaan Bulgarian, Romanian ja Unkarin kautta Itävaltaan kulkevan Nabucco-kaasuputkihankkeen jääneen ainakin tässä kilpailuvaiheessa häviölle eteläisessä putkikilpailussa. Nabuccolla voi olla vielä mahdollisuutensa, jos TAP–TANAP:a pidetään tulevaisuudessa nyt suunniteltua laajemman kaasunhankinnan ja -jakelun ensimmäisenä etappina.
Kaasukonsortio SDC:n valinta toimittaa kaasua Kaspianmereltä Eurooppaan TAP:tä pitkin vie asioita eteenpäin, mutta jättää myös ratkaisemattomia kysymyksiä. Valinnassa häviäjiä ovat tällä erää ainakin maat, joiden kautta Nabucco-putken oli määrä kulkea. Bulgaria, Romania, Unkari ja Itävalta olivat sopineet jo vuonna 2009 putken rakentamisesta maidensa halki. Kreikka sen sijaan saa kaasuputkikilvassa nostetta, ja Turkin rooli pysyy keskeisenä.
Uudet pelaajat haluavat mukaan
Itäisen Välimeren kaasulöydösten vuoksi Kypros on komission putkikaavailuissa otettu huomioon tulevaisuuden kaasuntoimittajana. Kyproksen kaasuntuotanto yritetään saada käyntiin vuoteen 2020 mennessä. Myös Israel kolkuttelee samoissa asioissa Euroopan unionin ovia. Kreikan puolestaan toivoo, että LNG:n tulisi olla kasvavassa määrin kiinnostava energiamuoto. Toistaiseksi se näyttää jääneen varsin vähälle huomiolle Välimeren maissa.
Samaan aikaan Turkmenistanin kaasuntuotannon tilasta ja vientivolyymien riittävyydestä Eurooppaan on epävarmuutta. Maan poliittinen vakaus jää nähtäväksi. Turkmenistanilla on kuitenkin maailmantasoonkin nähden valtavat kaasureservit – arviot liikkuvat 26 triljoonassa kaasukuutiossa.
Galkynyshin kaasukentällä on aloitettu porauksia, mutta siellä on kohdattu suuria teknisiä ongelmia, joiden ratkaisemiseen tarvitaan ulkomaisia yhtiöitä. Ympäristövaikutuksia tutkii ensimmäistä kertaa ulkomainen yhtiö. Ulkomaisten investoijien kiinnostuminen Turkmenistanin kaasusta riippuu suuresti poliittisesta tilanteesta. Myös turkmeenikaasun siirron taloudellisesta kannattavuudesta Eurooppaan ollaan edelleen epävarmoja.
Sijoittajat saatava vakuuttuneiksi
Kansainvälisillä kaasuyhtiöillä on rahoitusongelmia, sillä vaikeat kaukohankkeet syövät niiden marginaaleja. Siksi on epävarmaa, saadaanko eurooppalaiset rahoittajat mukaan investoimaan muun muassa TANAP:iin ja Turkmenistaniin. Näin voitaisiin kuitenkin varmistaa, että Eurooppaan tarvittava Kaspianmeren kaasu tulee joskus markkinoille.
Putkien siirtokyvystä riippuen Eurooppaan haluttaisiin alueelta 50–70 miljardia kaasukuutiota vuodessa. Koko putkilinjaus on laskettu 3 000 kilometrin pituiseksi, ja se vaatii investointeja 40 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Eteläisen kaasukäytävän kautta EU tavoittelee katettavaksi 10–20 prosenttia koko kaasuntarpeestaan vuoteen 2020 mennessä.
Turkmenistanin putkiasiakasmaita ovat jo Kiina, Venäjä sekä Iran, ja esillä on ollut jopa linjahanke Turkmenistan–Afganistan–Pakistan–Intia (TAPI), jota olisi kuitenkin nykyisessä kansainvälispoliittisessa tilanteessa hyvin vaikea toteuttaa.
EU:n tarkoitus on rakentaa kestävät suhteet Kaspianmeren kaasuntuottajavaltioihin ja tarjota tästä hyvästä läheisempää suhdetta EU:n kanssa. Siksi Euroopan unioni on Maailmanpankin tuella tarjoutunut perustamaan kaupallisen instrumentin riskien varalta ja takuiden antamiseksi Turkmenistanille siitä, että ostettavan kaasun määrää nostetaan ajan myötä. Tätä varten on luotu kehityskonsepti The Caspian Development Corporation, jolla pyritään samalla lisäämään kansainvälisten sijoittajien kiinnostusta eteläisiin kaasuhankkeisiin.
Pauli Mäkelä