Etelä-Korea: markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

MAA-ANALYYSI: ETELÄ-KOREA

Etelä-Korea: markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

 

Maidemme suhteet ovat erinomaiset. Yhteistyö on tiivistynyt koko ajan. Vuosi 2023 on suhteidemme eräänlainen ”supervuosi”; diplomaattisuhteet täyttävät 50 vuotta.

TF-toiminnan keskiössä Etelä-Koreassa ovat digitalisaatio ja kriittiset teknologiat sekä vihreä siirtymä ja suomalainen ruoka.

Geopolitiikka on noussut kaikkialla liiketoimintaan keskeisesti vaikuttavana lähtökohtana – korostetusti Korean niemimaalla. Teknologinen decoupling ja digitalisaatio haastavat. Voittajat selviävät myöhemmin.

Korealaiset ymmärtävät erinomaisesti talousturvallisuuden edellyttämät muutokset teollisuuspolitiikkaan. Etelä-Korea ei voi laskea naapureidensa varaan. Kiina kiristi aiemmin korealaisten urean saantia. Japani on puolestaan sanktioinut korealaista puolijohde- teollisuutta. Tarjontaketjuihin tarvitaan monipuolistamista. Kauppakumppanuuksia laajennetaan. Etelä-Korealla on tällä hetkellä 17 vapaakauppasopimusta yhteensä 57 maan kanssa. Kaupan volyymissa Etelä-Korea on nousemassa tänä vuonna kuudenneksi maailmassa. Sen vienti tulee tänäkin vuonna ylittämään 600 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

Maan toukokuussa aloittanut uusi hallitus tähtää taloudellisen toiminnan sääntelyn vähentämiseen, innovaatio-, tiede- ja kehityspolitiikan kehittämiseen sekä startup- toimintaan panostamiseen.

Etelä-Korean ja EU:n vapaakauppasopimus saatiin aikaiseksi 12 vuotta sitten. Tänä vuonna sitä täydennettiin Suomellekin merkityksellisellä digitaalikumppanuudella. Suomi nähdään rakentavana kumppanina ja saman mielisenä multilateraalisen kaupan edistäjänä globaalien taloudellisten jännitteiden keskellä.

Kulunut vuosi on merkinnyt Soulissa uudenlaista painotusta Suomi-kuvassamme. Suomen NATO-jäsenyyshakemus on tehnyt Suomesta uudella tavalla entistäkin mielenkiintoisemman kumppanin Etelä-Korealle. Erityisesti yhteistyö kriittisen teknologian alueella on saanut uu-denlaista painoarvoa. Korealainen suuri yleisö ymmärtää talousturvallisuuden merkityksen.

Virallinen inflaatiolukema on suhteellisen vaatimaton - 5%. Työttömyys on puolestaan hämmästyttävän alhainen - 2,4%. BKT kasvu jäänee ensi vuonna noin 2 prosenttiin.

Kiina on suurin kauppakumppani – sekä tuotanto-ja arvoketjuissa että viennissä. Samalla Yhdysvallat edellyttää Etelä-Korean ottavan keskeisemmän roolin amerikkalaisvetoisen tarjonnan globaalissa ekosysteemissä. Korealaiset puhuvat kohdallaan taktisesta tai osittaisesta decouplingistä.

Puolustusteknologiassa Etelä-Korea on ahkerasti esitellyt uusimpia saavutuksiaan. Suomen ydinjätteen loppusijoitusratkaisut kiinnostavat korealaisia – etenkin uuden hallituksen nostettua tavoitteeksi kasvattaa ydinvoiman osuutta maan energiatarpeesta 35%:iin vuoteen 2036 mennessä.

Teksti: Pekka Metso, Suomen suurlähettiläs, Etelä-Korea