Espanjan media: "Säästötoimet Ecofinin mukaan lupaavia, tarkkailu jatkuu"

EU:n valtiovarainministereiden kokous Ecofin on herättänyt huomiota espanjalaisessa mediassa. Lehtien mukaan Ecofinin reaktiot Espanjan hallituksen leikkausohjelmaan kertovat myönteisestä alustavasta yleisvaikutelmasta, jonka kiteyttävät komissaari Rehnin sanat talouspaketin "oikeasta suunnasta".

Hallitusta myötäilevä El País julkaisi kahden sivun kirjoituksen Ecofinin sisällöstä, jossa lehden Brysselin kirjeenvaihtaja kertoo yksityiskohtaisesti kokouksen kulusta ja päätöksistä. Lehti tähdentää EU:n vaatineen tästedes läpinäkyvyyttä riskirahastoilta ja painottaa Saksan aloitetta uudesta finanssimarkkinoita säätelevästä verotuksesta. Pääkirjoitus taas keskittyy sisäpoliittisiin heijastumiin: ”Oppositio hyökkää jääräpäisesti leikkauksia vastaan, joita Ecofin puoltaa. Ecofin antoi Espanjan talousleikkauksille väliaikaisen siunauksen, kunnes lopullinen lausunto Espanjan ja Portugalin hallitusten suunnitelmista valmistuu kesäkuun alussa”.

Lehti jatkaa: ”Pääministerin velvollisuus on nyt puolustaa ohjelmaansa. Pienin taka-askel tai myönnytys voi palauttaa käsityksen Espanjan hallituksen päättämättömyydestäja herättää uudelleen epäilykset siitä, ettei hallitus ole kykenevä johtamaan tässä vaikeassa tilanteessa. Nykyisen kaltaisessa lähes hätätilaksi luokitellussa tilanteessa poliittisten puolueiden ja alueellisten johtajien tulisi tukea maksukyvyttömyyden uhalla säädettyä säästöohjelmaa, mutta
tällä hetkellä ei siltä oikein näytä”.

Oppositiota tukeva El Mundo kirjoittaa: ”EU leimasi eilen Kreikkaa, Espanjaa ja Portugalia Euroopan nykyisiksi potilaiksi, joiden tulee tehdä pikaisia leikkauksia talouselämänsä kuntoon saattamiseksi. Muita maita ei talouskomissaari Rehn tässä yhteydessä maininnut”. Lehden Brysselin kirjeenvaihtaja korostaa: ”Kasvava pelko siitä, että nykyinen talouskriisi voi tarttua sai aikaan hyvin epätavallisen Ecofin-kokouksen, jossa Espanjan toinen varapääministeri Elena Salgado joutui tukalaan puheenjohtajan rooliin”.

Lehti jatkaa: ”Ryhmä ministereitä (Saksa, Ranska, Ruotsi) vaati komissiota ilmaisemaan selvästi, että on olemassa maiden välisiä eroavaisuuksia”. Lehti kertoo Olli Rehnin suostuneen tähän ja ilmoittaneen lehdistötilaisuudessa, että ”on tehtävä ero Espanjan ja Portugalin kohdalla, sillä muiden ei ole tarve nopeuttaa talousleikkauksiaan, päinvastoin”, kirjoittaa El Mundo.

Konservatiivinen ABC kertoo, että ”EU ei kuunnellut Britanniaa ja päätti saartaa hedgerahastot”. Lehti korostaa Angela Merkelin roolia Euroopassa ja julkaisee otteita hänen sanoistaan ranskalaiselle Le Monde – lehdelle: ”Portugalin ja Espanjan täytyy nyt seurata Kreikan askeleita. Kuuluminen euroalueeseen ei voi suosia sellaista unionia, joka perustuu varojen siirtoon maasta toiseen. Saksa ei ole valmis pyytämään veronmaksajiltaan rahaa muiden maiden laskujen maksamiseksi”. Lehti korostaa edelleen, että Merkel antoi ymmärtää lopuksi, että ”myös Ranskan on ponnisteltava”.

Talouslehti Expansión korostaa talouskomissaari Rehnin sanoja Espanjan leikkaussuunnitelmista: ”Suunta on oikea. Toimenpiteet ovat vaikeita, mutta tärkeitä, ja ne tulevat johtamaan valtionvelan alenemiseen”. Kysymykseen komission määrittelemästä ajasta Espanjan talouspakettia koskevan lausunnon antamiseksi, lehti siteeraa edelleen Rehniä: ”Meidän on tehtävä huolellista työtä kiirehtimättä voidaksemme suorittaa luotettava arvio säästöohjelmasta käydäksemme sen pohjalta syvällistä keskustelua kesäkuussa”.

Kuva: Wrote, flickr.com(Linkki toiselle web-sivustolle.), ccby2.0(Linkki toiselle web-sivustolle.)

EU