COUNTRY OUTLOOK: Vauras Irlanti tiellä kohti vihreää ja digisiirtymää
Irlanti, noin 5.5 miljoonan asukkaan vauras ja kasvava talous, on koti useille kansainvälisille suuryrityksille teknologia-, lääke- ja terveysteknologiasektoreilla. Irlanti on pieni ja helposti lähestyttävä markkina, joka on hyvä testialusta pk-yrityksille testata tuotteitaan. Irlanti on myös EU:n ja euroalueen ainoa englanninkielinen maa. Irlannissa on yrityksille edullinen verotus (mm. yritysvero 12.5%) sekä useita muita veroetuja. Vientivetoisella Irlannilla on merkittäviä tarpeita digitalisaation ja vihreän siirtymän osalta.
IRLANNIN TALOUS JA TILANNE
Elinkeinorakenteeltaan Irlanti on palveluvoittoinen: maan bruttokansantuotteesta yli 50% tulee palvelualoilta, noin 41% teollisuudesta ja vain reilu prosentti maataloudesta. Maan työttömyysluku on hyvin alhainen, alle 5%, ja bruttokansantuote asukasta kohden yksi Euroopan korkeimmista. Maan tärkeimpiä kauppakumppaneita ovat Yhdysvallat, Belgia, Iso-Britannia, Alankomaat ja Saksa. Maasta viedään erityisesti lääke- ja kemianteollisuuden tuotteita sekä tietotekniikkaa ja ohjelmistoja. Irlannin kauppatase on reilusti ylijäämäinen, eli maa myy enemmän tuotteita ja palveluita kuin ostaa. Matalan yritysverotuksen vuoksi monet teknologia-alan suuryritysten kuten Applen, Metan ja Microsoftin Euroopan pääkonttorit sijaitsevat Irlannissa.
Vientivetoinen Irlanti on jo pitkään ollut Euroopan nopeimmin kasvava talous. Vaikka kansainvälisen kaupan haasteet, mm. inflaatiopaineet, näkyivät kuluvana vuonna Irlannin viennin vähenemisenä ja talouden hidastumisena, maan BKT kasvaa Euroopan komission arvion mukaan 3% tulevana vuonna 2024.
Irlanti on onnistunut taloutensa kokoon nähden erinomaisesti investointien ja osaajien houkuttelemisessa maahan. Irlannin valtteina ovatkin alhaisen yritysverotuksen lisäksi nuori, koulutettu väestö sekä Irlannin asema ainoana englanninkielisenä EU- ja euromaana. Useiden monikansallisten yritysten, erityisesti teknologia-, lääke- ja terveysteknologian alalla, Euroopan päämaja on Irlannissa.
VIHREÄ JA DIGISIIRTYMÄ: AVAUTUMASSA OLEVIA MAHDOLLISUUKSIA SUOMALAISYRITYKSILLE
Vauraalla Irlannilla on merkittäviä tarpeita digitalisaation ja vihreän siirtymän osalta. Tahtotilaa löytyy: ympäristö-, ilmasto- ja viestintäministeriölle budjetoitiin ensi vuodelle 1.159 miljardia ilmastoneutraalin, kestävän ja digitaalisen Irlannin kehittämiseen.
Irlannilla on kunnianhimoiset ilmastotavoitteet, ja ne saavuttaakseen Irlanti suunnittelee panostuksia uusiutuvaan energiaan, ml. tuulivoima. Talven 2022-2023 energiakriisi on herättänyt Irlannin näkemään vihreän siirtymän myös turvallisuuskysymyksenä. Energiaomavaraisuutta ja resilienssiä etsitään mm. tuulivoimasta, kaukolämpö- ja smart grid-ratkaisuista. Irlanti etsii myös kiertotalousratkaisuja sekä energiatehokkaan rakentamisen ratkaisuja.
Digitaalinen siirtymä Irlannissa tarjoaa myös mahdollisuuksia. Digiosaamisen kehitys niin yrityksissä kuin julkisella sektorillakin on ollut hidasta ja epätasaista. Irlanti kuitenkin tavoittelee merkittäviä panostuksia digitaaliseen siirtymään ja havittelee Euroopan digijohtajuutta. Mahdollisuuksia on avautumassa mm. kyberturvasektorilla, mutta myös kvanttitietokoneet, tekoäly-, 5g- ja smart cities –ratkaisut kiinnostavat Irlannissa.
Lisätietoa
Team Finland -yhteyshenkilöt Irlannissa
Koordinaattori: ulkoasiainsihteeri Saara Heinola
Suomen suurlähetystö, Dublin
Puh. +353 1 478 1344
saara.heinola(a)gov.fi
https://finlandabroad.fi/web/irl/team-finland-verkosto(Linkki toiselle web-sivustolle.)