Chile investoi mittavasti kaivosalaan

Chilen energia- ja vesipulasta kärsivä kaivossektori etsii keinoja tuotannon tehostamiseksi ja hankkeiden kannattavuuden parantamiseksi. Se on kohdannut uusia haasteita ympäristönäkökohtien ja yhteisöjen huomioon ottamisessa. Myös suomalaisilla yrityksillä olisi tilaisuus tarjota maan kaivosteollisuudelle toimivia ratkaisuja.

Sewellin kaivoskaupunki Chilessä. Kuva: Gabriel Prehn Britto, ccby 2.0 Sewellin kaivoskaupunki Chilessä. Kuva: Gabriel Prehn Britto(Linkki toiselle web-sivustolle.), ccby 2.0

Chilessä arviot kaivossektorin vuosien 2012–2020 tulevista investoinneista ovat tänä vuonna vaihdelleet 30–100 miljardin US dollarin välillä. Alkuvuodesta oltiin optimistisia erityisesti kuparin jatkuvan kovan globaalin kysynnän vuoksi ja ennusteet liikkuivat haarukan yläpäässä. Loppuvuodesta eräät investoijat ilmoittivat lykkäävänsä projektejaan vuoden 2020 jälkeiseen aikaan, ja ennusteita laskettiin sen mukaisesti lähelle 30 miljardia US dollaria.

Korkeimmat luvut edustivatkin toiveajattelua. Chilen viime vuosien suurin haaste eli energiapula ja siitä seurannut energian korkea hinta ovat vaikuttaneet kaivoshankkeiden kannattavuussuunnitelmiin, samoin kuin puute kaivosteollisuuden tarvitsemasta vedestä.

Samanaikaisesti eräät voimalaitos- ja kaivoshankkeet ovat jääneet puutteellisten ympäristölupien tai paikallisten ihmisten vaatimusten vuoksi eri asteisiin oikeusistuimiin. Euroopan taloustilanteen tuoman epävarmuuden vuoksi osakkeenomistajat ovat alkaneet vaatia kaivosyrityksiltä parempia tuloksia, ja siksi yritykset harkitsevat tarkemmin, mihin projekteihin lähtevät mukaan. Kun mineraalit ovat syvemmällä maaperässä, operaatiot ovat kallistuneet, kustannukset kasvaneet ja osakkeenomistajien riskit nousseet. Näistä seikoista huolimatta voidaan kuitenkin sanoa, että jos energia- ja vesiongelma saataisiin ratkaistua, saataisiin iso osa Chilen kaivosteollisuuden haasteista pyyhittyä pois.

Kun kaivosoperaatioiden kustannukset nousevat, yhtiöt tarvitsevat yhä tehokkaampia palveluiden tarjoajia, automaatiota ja innovaatioita. Myös suomalainen korkeatasoinen teknologia pystyy tarjoamaan tähän ratkaisuja ja kumppanuuksia.

Vaikka aiemmista investointisuunnitelmista toteutuisi suunnitellussa aikataulussa vain puolet, niin se on silti valtava luku, joka jo lähtökohtaisesti tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia sekä jo Chilessä toimiville että uusille yrityksille. Pienempiä yrityksiä voidaan auttaa markkinoille esimerkiksi vierailuin ja seminaarein, joita Santiagon Team Finlandilla on valmisteilla vuodelle 2013.

Suuret investoinnit tulevat rasittamaan myös Chilen luontoa, joten Green mining -teknologioille syntynee kysyntää. Kaivosteollisuus on toistaiseksi ottanut käyttöön varsin vähän energiatehokkuutta lisääviä ratkaisuja, vaikka energia on Chilessä kallista ja hinta vain nousee energiasektorin rakenteellisten ongelmien ratkaisuiden viipyessä. Chilen Suomen-suurlähetystö toteutti yhdessä suomalaisten avaintoimijoiden kanssa Green mining -seminaarin Suomessa 11.–14.11.2012. Seminaariin osallistui korkeatasoinen joukko Chilen yksityisen ja julkisen sektorin edustajia. He vierailivat myös Kemissä ja Oulussa.

 

Oma teknologiakehitys on kaukainen haave

Chilen talouden suurimpia haasteita on sen  raaka-aineriippuvuus. Koska erityisesti kuparin hinta on ollut korkealla, paineita oman tutkimuksen ja kehityksen lisäämiseen on tietyssä mielessä ollut vähän, vaikka samalla onkin tiedostettu riskit, joita lähinnä kupaririippuvuuteen liittyy. Pyrkimykset lisäarvon luomiseksi vientituotteille ovat olleet vaatimattomia ja muutamat vakavatkaan ponnistelut eivät ole vielä tuottaneet tulosta.

Kaivosalaa läheltä seuraavien asiantuntijoiden mukaan Chilessä ei ole syntymässä omaa kaivosteknologiaa vielä pitkään aikaan. Kaivosalan ohjelmistopuolella on chileläisiä spin off -yrityksiä, joista muutamat ovat syntyneet Fundación Chilen sekä Universidad de ChilenAdvanced Mining Technologyn helmoista. Oman teknologian kehittäminen edellyttää aiempaa selvästi pitkäjänteisempää suunnitelmallisuutta, sitoutumista ja rahoitusta. Ihmisten palkkaaminen pelkästään prototyypin kehittämiseen useamman vuoden ajaksi ei Chilessä ole vielä todellisuutta.

Alalla nähdään, että yhteistyö kansainvälisten tutkimusinstituuttien ja teknologiayritysten kanssa on välttämätöntä osaamisen siirtämiseksi. Perusteilla olevien Corfon (Chilen ”Tekes”) rahoittamien kansainvälisten osaamiskeskusten tulevia vaikutuksia on kuitenkin arvioitu myös kriittisesti. Kaikki eivät näe niiden hyödyttävän Chileä, ja toivotun vuorovaikutuksen ulkomaalaisten tutkijoiden ja heidän edustamiensa tutkimuskeskusten kanssa pelätään jäävän etäiseksi, kun yhteistyö osaamiskeskuksen puitteissa olisi muutama tutkijavierailu ja työpaja vuodessa.

Kaivosala on kuitenkin muihin Chilen teollisuudenaloihin verrattuna edistyksellisin sektori tutkimuksessa, kehityksessä ja innovaatioissa. Esimerkiksi 20 prosenttia Chilen patenteista tulee kaivossektorilta. Tulevaisuudessa suuryritykset joutuvat työvoimapulan vuoksi kohdistamaan resurssinsa operaatioiden pyörittämiseen, ja omaan t&k:hon on yhä vaikeampaa löytää henkilöresursseja. Yliopistoissa on nyt buumi uusien kaivosinsinöörikoulutusalojen perustamiseksi. Parhaimmat niistä ovat poikkitieteellisiä, ja niiden taso vaikuttaa korkealta. Opiskelijat viedään kuitenkin yhä useammin jo kesken opintojen suuryritysten palvelukseen.

Kaivosministeriö visioi, että vuoteen 2020 mennessä kaivosteollisuuden investoinnit t&k:hon olisivat 1,5 prosenttia BKT:sta, mikä on kolme kertaa enemmän kuin t&k:n koko osuus Chilen BKT:sta tällä hetkellä (0,5 %). Elokuussa hyväksytty verouudistus mahdollistaa verohelpotuksia t&k:hon panostaville yrityksille. Useimmat meneillään olevista, tutkimuslaitosten ja yliopistojen erikseen tai yhdessä kaivosteollisuuden kanssa rahoittamista ja toteuttamista projekteista liittyvät kaivosteollisuuden vedenkäyttöön.

Suomalaisetkin jo läsnä

VTT on institutionaalisen yhteistyön hankkeellaan tukenut puolentoista vuoden ajan Antofagastassa CICITEM-nimisen yliopistotutkijoista muodostuvan soveltavan tutkimuksen organisaatiota. Yhteistyön tavoitteena on Antofagastan alueen innovaatio- ja ennakointitaitojen kehittäminen. Soveltavaa tutkimusta Chilessä tehdään varsin vähän ja pääasiassa yliopistoissa. Chilen taloudessa ei ole VTT:n kaltaisia valtiollisia ”ongelmanratkaisijoita”, jotka voisivat tukea valtiota/maakuntia/yrityksiä jonkin konkreettisen ongelman ratkaisussa, vaan yritykset joutuvat miettimään ratkaisut itse.

Maaliskuulle 2013 on hankkeen puitteissa suunnitteilla iso vedenkäytön ennakointiin liittyvä työpaja, johon suomalaiset alueella toimivat teknologiayritykset tulevat myös osallistumaan Team Finland - hengessä. Hankkeen ylätason tavoitteena on kehittää Antofagastan alueellisten organisaatioiden valmiuksia, jotta alue ja sen asukkaat hyötyisivät enemmän alueen maaperän rikkauksista, eikä tuloja kotiutettaisi ainoastaan maan pääkaupungin Santiagon hyödyksi. 

Antofagastan kaupunki kasvaa koko ajan ja sinne syntyy uusia palveluita ja infrastruktuurihankkeita, joista yksi merkittävimmistä on alueellisen sairaalan rakentaminen. Myös siihen liittyvissä tarjouskilpailuissa on mahdollisuuksia suomalaiselle osaamiselle – esimerkiksi sairaalan ICT-järjestelmissä, laitteistossa ja sairaalahenkilökunnan uudelleen kouluttamisessa.

Antofagastan alueen bruttokansantuote henkeä kohden on maan korkein, 27 000 US-dollaria vuodessa. Alueella vallitsee kuitenkin sama taloudellinen epätasa-arvoisuus kuin muuallakin Chilessä, ja vauraudesta pääsee nauttimaan vain noin 30 prosenttia asukkaista.

Chile yrittää varmistaa asemansa johtavana litiumin tuottajana

Chilellä on maailman suurimmat litiumvarannot (22–25 % koko maailman varannoista), ja se on ollut viime vuodet maailman suurin litiumin tuottaja (37–41 % kokonaistuotannosta).

Chile kuitenkin menettänee asemansa vuonna 2012 Australialle (tällä hetkellä n. 30 % kokonaistuotannosta), missä on syntymässä uutta tuotantokapasiteettia. Litiumin haasteena on sen pieni kysyntä, sillä teollisuuden tarvitsemat määrät ovat pieniä. Litiumia myös löytyy eri maailman kolkista. Siitä syystä kansainvälisille markkinoillekaan ei tällä hetkellä mahdu montaa samanaikaista tuotantoprojektia.

Chile pyrkii nyt kuitenkin puolustamaan asemaansa globaalina markkinajohtajana ja on myöntänyt litiumvarantojensa hyödyntämiseen uusia erityislupia.

Chilehän on ollut ainoa maa maailmassa, joka on rajoittanut litiumin tuotantoa sen potentiaalisen väärinkäytön vuoksi. Kaivosministeriö julkaisi kuitenkin helmikuun 2012 alussa suunnitelman myöntää litiumin louhimiselle uusia erityistoimintalupia tavoitteenaan purkaa tuotannon rajoittamista koskevaa lainsäädätöä.

Uusi louhintalupa jaettiin tarjouskilpailulla, jonka voitti chileläinen Sociedad Quimica y Mineral de Chile (SQM). Kilpailuun osallistui lopulta vain kolme yritystä, kaksi chileläistä ja yksi japanilais-korealainen konsortio. SQM:n tarjous louhintaluvasta oli 40,8 miljoonaa dollaria, muiden kilpailijoiden tarjoukset jäivät kauas taakse. Tämän lisäksi yrityksen maksettavaksi on tulossa myöhempinä vuosina erilaisia veroja ja rojalteja.  Erityislouhintaluvan saanut yritys SQM johtaa jo entuudestaan litiumin louhintaa Chilessä, joten se voi tulevaisuudessa dominoida maan litiumintuotantoa entistä vahvemmin ja tulee olemaan myös globaalisti merkittävä toimija.

Pyrkimys tähän oli nähtävissä myös yrityksen kovasta tarjouksesta, joka oli yli kaksi kertaa suurempi kuin toiseksi suurin tarjous.

Louhintaluvissa liikkuu suuri raha. Kaivosministeriön arvioiden mukaan valtio voisi netota jokaisesta sopimuksesta jopa 350–500 miljoonaa dollaria seuraavan 20 vuoden aikana. Kaivosministeriö arvioi, että Chilen litiumvarannot riittävät vielä 1500 vuodeksi. Erityislouhintalupa oikeuttaa louhimaan 20 vuoden ajan ja jopa 100 000 tonnia mineraalia. Kaivosministeriön mukaan näin laaja toiminta edellyttää yrityksiltä vähintään 300 miljoonan dollarin investointeja. Litiumin omistusoikeus säilyy koko ajan valtiolla.

Edellä mainitusta uudesta louhintaluvasta syntyvä tuotanto voisi palauttaa Chilen markkinajohtajaksi todennäköisesti vuonna 2018, sillä täysi tuotantokapasiteetti voitaisiin saavuttaa 3–5 vuoden sisällä.

Tarjouskilpailu ei kuitenkaan ollut kaikilta osin läpinäkyvä ja se vietiin oikeuteen, joka antoi tuomion valittajan hyväksi, ja kilpailu peruttiin. Kritiikki kaivosministeriötä kohtaan oli kovaa, sillä julkisuuteen oli annettu ymmärtää, että tarjouskilpailun tavoitteena oli ollut kehittää litiumin louhintaa sellaisena kaivosteollisuuden alueena, jossa tuotannon oheen pyrittäisiin kehittämään muutakin lisäarvoa tuottavaa taloudellista toimintaa.

Tarjouskilpailun alkuperäisen tuloksen tultua julki kansalaisten usko tähän vakuutteluun loppui, sillä oli selvää, että voittajayritys pyrki ostamaan muut markkinoilta eikä sen tarjous sisältänyt mitään kehityssuunnitelmia. Koska tarjouskilpailulle asetetut kriteerit tekivät tällaisen keinottelun mahdolliseksi, ihmiset pettyivät ja ministeriöön kohdistuneen paineen vuoksi varaministeri sai lähteä. Ministeri ei alun perinkään osallistunut arviointilautakuntaan jääviytensä vuoksi, sillä hänen veljensä omistaa voittaneen yrityksen.

Toistaiseksi ei ole tietoa, milloin tarjouskilpailu järjestetään uudelleen ja millaisin tarkistetuin ehdoin.